18 thoughts on “Tuomas Malisen viimeinen varoitus: Nälänhätä uhkaa Suomea!

  1. Poliitikot ovat tietoisesti ja tarkoituksella ajaneet suomalaisia tähän tilanteeseen valtion ja EU:n orjaksi. Lukekaa rikollisen YK:n Agenda 21 ja Agenda 2030-suunnitelmat. YK on rahaeliitin nyrkki, kuten Nato on, joka mädättää ja murskaa ihmiset.

    Nyt vielä rikollinen poliisi aikoo ottaa pamput, kaasut, painepyssyt ja koirat käyttöön kun hallinto on ensin tietoisesti ja tahallisesti ajanut Suomen kansan tähän tilaan!

  2. Marcokin näkee, että ei ole mitään ”hyviä kenttäpoliiseja”. He ovat kaikki rikollisia ja vihollisiamme, jotka suojelevat rahaeliittiä ja sen valtaa.

  3. Moni pärjää yhden talven yli varastorasvoillaan. Kakkostyypin diabetes paranee ja veren rasva-arvot kohenevat. Ensi kesänä rasvojen suhteen timmisssä rantakunnossa sitten.

    1. Ihminen periaatteessa elää noin kuukauden ilman ruokaa, mutta ei pysty tekemään yhtään mitään siinä vaiheessa. Noin kolmen päivän syömättömyyden jälkeen ihmisestä alkaa tuntumaan, että hän voisi tehdä jotain todella negatiivista. Suurissa kaupungeissa joissa on paljon ihmisiä ja varsinkin paljon matuja, alkaa nopeasti ryöstelyt ja naisten raiskaamiset. Suomalaiset feministilehmät ovat itse halunneet kaikkea tätä ja nyt eletään suomalaisten lehmien unelmamaassa, jossa kaikki on juuri kuten suomalaiset naiset ovat halunneet.

      1. Paaston aikana pystyy hyvin tekemään asioita, jos on siihen tottunut. Juoda pitäisi, ilman ruokaa pärjää ja asioita voi tehdä, toki pitäisi levätä välissä.

  4. Kaupungeista tulee nopeasti kuolemanloukkuja, joissa ei ole mitään resursseja, joissa ihmisiä voidaan hallita totaalisesti ja jotka ovat täynnä matuja, jotka eivät suunnittele tulevaisuuttaan kovinkaan pitkälle, vaan kriisitilanteessa he alkavat ryöstämään ja raiskaamaan kaupungeissa olevia suomalaisia.

  5. Tämä on ollut kymmeniä vuosia täysin suunnitelmallista ja kaikki valtapuolueet ovat mukana toteuttamassa tänä YK:n Agenda 21, Agenda 2030-suunnitelmaa. Tämä ei ole mitään sattumaa ja huonoa politiikkaa, vaan he ovat nimenomaan halunneet tätä kaikkea.

  6. Malinen on siinä oikeastaan oikeassa, että jos eivät suomalaiset massat herää edes kun väännetään rautalangasta, niin eivät sitten millään.

  7. Ihmisten ei pidä alistua ja noudattaa lakeja. Rahaeliitti, Suomen maanpetturit, poliisit ja sotilaat eivät noudata mitään lakeja. He vain vaativat sinua noudattamaan niitä silloin kun heille itselleen sopii. Sinulla ei ole muutenkään mitään oikeuksia. Älä ole hölmö idiootti, joka noudattaa lakeja ja alistuu.

  8. Marcokin pääsee tutustumaan käytännössä minkälaista ihmissaastaa imperialistiset brittiläiset ja amerikkalaiset ihmiset ovat aina olleet historiassa ja nyt suomalaiset pääsevät tuntemaan heidän totaalisen pahuuden ja rikollisen moraalittomuuden nahoissaan. Amerikkalainen ja brittiläinen loissaasta tuhoutuu jos se menettää loisisäntänsä, johon sen elintaso on aina pohjautunut.

  9. Nälänhädän aiheuttaminen on ollut täysin suunnitelmallista jo 2000-luvun alusta asti, kun ruokien varmuusvarastot puolitettiin 3 kuukauteen ja nyt ovat enää joidenkin viikkojen tai kuukauden, ehkä kahden kokoiset. Rahaeliitti aikoo jakaa ruoat Naton liittolaisilleen, jotka turvaavat rahaeliitin vallan.

    Näin suomalaiset eivät edes teoriassa pysty kapinoimaan ja nälissään he alistuvat nopeasti satanisteille, jotka eivät ole älykkäitä kuten Laiton Lehti on väittänyt, vaan he ovat totaalisen pahoja, kylmiä ja epärehellisiä. Kuka tahansa voi nousta valtaan ja saada rikkauksia, jos vain on yhtä epärehellinen, rikollinen ja kylmä ihminen. On pelkkä myytti, että he olisivat jotenkin ”älykkäitä”.

  10. Ihmiset jotka alistuvat poliitikoille, virkamiehille, pankkiireille ja muille miehittäjillemme, kuten sairaille amerikkalaisille ja brittiläisille tulevat kaikki tuhoutumaan. Ihmiset jotka eivät alistu, eivät noudata sääntöjä ja eivät noudata lakeja tulevat selviytymään.

  11. Taitaa olla kolmas ilmoitus tältä kaverilta, että vetäytyy julkisesta keskustelusta, mutta pälätys jatkuu

  12. Valtaeliitissä on hyvin vähän mitenkään älykkäitä ihmisiä, useimmat heistä ovat kaikki vammaisia idiootteja. Jos olet tarpeeksi rikollinen, moraaliton, paha ha limainen ihminen, voit päästä valtaan, eikä siihen tarvita ”älykkyyttä”. Siinä kaikki. Ihmisille vain levitetään valhetta, että heitä ”johtavat” ovat ”älykkäitä” ja tietävät asiat paremmin. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, vaan on vain suuri valhe.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*