15 thoughts on “Päivän video: Horot

  1. Länsimaalaiset nykynaiset luulevat harhoissaan olevansa naisellisia. Eivät ole, kun ovat miehisiä.
    Sitten ovat ”parhaimmillaankin” häpeilemättömiä sarjamonogamisteja (oliko se keskimääräinenkin kumppanikierrätys 12 miestä ennen liittoa? Sekin perustuu niihin lukuihin mitä he uskaltavat paljastaa.), pahimmillaan ja ihan tavallisenakin ilmiönä – koska se on normalisoitu muka ok:ksi – he ovat ihan avoimestikin kyläpolkupyöriä.

    Sitten jossain vaiheessa kun ikäseinä on nenän edessä vakavoituvat ja esittävät hyveellistä, ”vaimoainesta”. Asia ei toimi kuitenkaan niin. Kun on kerran heittäytynyt kyläpyöräksi tai kierrätyskeskuksen pyöräksi ei voi myöhemmin muuttua eliniäksi luotettavaksi ja vakaaksi perheautoksi, joka on mitä tosimies hakee.
    Myötäileviä tohvelisankareita ehkä saavat (kunnes kyllästyvät ja turhautuvat taas jostain jonninjoutavasta), mutta todennäköisesti sinkkuus ja kierrätyshommat jatkuvat kunnes kissa on ainut kumppani.

    Lisäksi nykynaiset ovat erityisen ylpeitä ja agressiivisia. Tämänlaiset puheet menevät siksi heidän päänsä yli ja alkavat huutamaan inceliä ym. poisselittelyä. He ovat kykenemättömiä itsekriittisyyteen ja muuhun näkökulmaan kuin se oma napa ja alavärkki. Ikävä puhe ei ole vihapuhetta vaan kissa pöydälle.

    Minä olen isä ja erittäin sopuisa ja helppo kumppani joka suuresti arvostaa sitä mitä puhdas naisellisuus tuo, ja silti, ehkä siksikin on sanottava oman ja piirien suuresta kokemuspääomasta käsin, hyvänluonteista kaverianikin lainaten, että suomalaista naista ei voi ongelmaisuudessaan suositella.

    Nuo amerikkalaiset naiset ovat lähellä sitä mitä suomalaiset, ne pienet erot ovat loppujenlopuksi vain näennäisiä, johtuen pienistä yhteiskunnallisista eroista. Nämä videot siis pätevät kyllä suomalaisiinkin naisiin, yleisesti ottaen. Olkoon sitten niin että jotkut ovat ääripäitä, mutta silti nykynaisten pohjustava mentaliteetti kulkee tyyliin 97% tapauksista samassa virrassa, virta joko nopeampaa tai hitaampaa, mutta samansuuntaisesti silti.

    Eli kannattaa kyllä katsella mahdollisimman paljon näitä naisten avautumisia sun muuta kohellusta.

    1. Nykyisillä valkoisilla naisilla 12 kumppania, unissasi. Nykyisillä naisilla on kymmeniä, satojakin seksikumppaneita ja olet vain yksi pano satojen joukossa. Kysyttäessä naiset useimmiten vähättelevät miesten määrää joita ovat nussineet.

    2. Minulla on ollut 15 vuotta nainen Venäjältä ja parempaa saa hakea. Ei koskaan kyseenalaista miehen perheenpään roolia mutta ei ole kuitenkaan mikään nössykkä. Avulias ja naisellinen. Vituttaa monen suomalaisen kaverin puolesta millaisia lehmiä heillä on eukkona.

  2. Huoramaisia ja lutkamaisia naisia pitää aina kohdella kuten huoria, kuten suurinta osaa suomalaisia naisia.

    Suurin osa suomalaisista naisista näkee miehissä vain ulkonäön ja rahat, eivät mitään muuta. Vastaavasti heidät pitää nähdä arvottomina rahan perässä juoksevia katuhuorina, joita he ovat.

  3. Naisten ei pidä myöskään loukkaantua siitä, että heitä pidetään huorina. Tietysti he kuitenkin loukkaantuvat, koska koskaan vika ei ole itsessä, vaan miehissä, mutta vähän väliä. Pääasia, että miehet eivät alistu naisille, vaan kohtelevat huoria huorina kuten kuuluu.

  4. Naiset eivät kykene muodostamaan omaa moraalia ja arvoja, jolloin suurin osa heistä on pelkkiä huoria. Nyt he sitten yrittävät vainota ja vaatia miehiä hyväksymään huoraamisen.

  5. Kun olet älyllisesti ja henkisesti täysin nolla, niin silloin hankitaan huoran tai ”seksologin” pätevyys ja aletaan opettamaan muita naisia miten huorata. Eivätkä naiset oikeasti enää häpeä yhtään mitään? Eikö ole enää mitään tasoa?

  6. https://yle.fi/uutiset/3-12563340

    ”Oletus on, että äidit eivät ryhdy valtaiseksi, eikä heitä tarvitse pelätä.”.

    Siis ihan oikeasti sekopäät naiset. Joku raja oikeasti tuohon teidän saatanan tasoonne, vai onko teillä mitään moraalia, arvoja ja tasoa? Ei näytä olevan. Nyt te loukkaannutte ja suututte jo siitäkin, että äitien ei oleteta ryhtyvän väkivaltaiseksi, eikä heitä pelätä. Pitäisikö äitejä pelätä? Miettikää nyt hieman ja menkää itseenne. Aina keksitte jotain valittamisen aihetta, teit sitten niin tai näin tai olit tekemättä. Kyllä miehet lopulta suuttuvat teille. Voitte olla siitä aivan varma. Olette myös aiheuttamassa valtavan talousromahduksen, jolloin monet naiset ovat nääntymässä nälkään ja matut tulevat joukkoraiskaamaan monet naiset.

  7. https://youtu.be/f0JyMEAb4zg

    Mm. yksi videon ensimmäisistä naisista kertoo olevansa 35-vuotias ja kertoo huomanneensa kaikista mulkuista Tinder-deiteistään yhden yhdistävän tekijän, kaikki ovat olleet komeita ja lihaksikkaita miehiä ilman paitaa. Nyt hän neuvoo muita naisia etsimään miestä joka on kuvassa koiransa, äitinsä tai jonkun muun vastaavan kanssa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta sori vaan nainen, evoluution juna jätti sinutkin ja et tule koskaan jatkamaan sukua, koska etsit koko elämäsi komeita ja lihaksikkaita muskelimiehiä ja henkiset asiat eivät olleet sinulle, eikä useimmille muille nykynaisille tärkeitä. Melkein kaikkia naisia kiinnostaa vain raha ja ulkonäkö, ei mikään muu. Ei se kuinka uskollinen, rehellinen, ahkera, sovinnollinen jne. olet. Millään näillä ei ole mitään väliä suurimmalle osalle nykyisistä naisista. Älä usko mitä naiset selittelevät ja valehtelevat. Yleensä he puhuvat vain pelkkiä valheita.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*