Marco de Wit 23 elokuun, 2022

 

 

Viikon suurimpana uutisena on ollut pääministerin käytös. Miten on mahdollista, että hän lähti ryyppäämään ja bilettämään itsensä sekavaan kuntoon? Siis vaikka ei ollut lomalla, vaan saattoi parin tunnin varoitusajalla joutua tekemään Suomen kansalle tärkeitä päätöksiä?

 

 

Käyttääkö Sanna Marin amfetamiinipohjaisia laihdutuslääkkeitä? Valtamedia pimittää!

 

 

Miehillä on suuria vaikeuksia ymmärtää naisia. Ei kuitenkaan hätää. Laiton Lehti paljastaa naisten salaisuudet!

 

Poliittisesti epäkorrektin evoluutiopsykologian mukaan asia on hyvin yksinkertainen: Ihmiset ovat eläimiä.

 

 

Geenikone

Tarkemmin sanoen eli professori Dawkinsin sanoin: Geenikoneita.

 

Geenikoneella on vain yksi tehtävä: Omien geenien levittäminen mahdollisimman laajalle. Ne geenikoneet, jotka tässä epäonnistuvat katoavat geenialtaasta ja ne, jotka onnistuvat valloittavat maailman.

 

Geenikoneet jakaantuvat kahteen eli muurinmurtaja uroksiin ja muurinvartija naaraisiin. Tästä seuraavat kaikki miesten ja naisten luonteenpiirteet. Siinä kaikki!

 

Tähän evoluutiopsykologian peruskiveen perustuu suuri osa Laittoman Lehden analyyseistä.

 

 

Persujen sensuroima TOP 10 vihaprofessorin lista!

 

 

 

Urokset muurinmurtajia

Miehillä eli uroksilla geenien levittäminen on hyvin yksinkertainen tehtävä: Hanki valtaa ja sen avulla siitä mahdollisimman monta naista.

 

Miehet tuottavat kirjaimellisesti miljardeja siittöitä, jotka on saatava maaliin. Niinpä miehet miettivät koko ajan miten saisivat valtaa ja seksiä. Itse asiassa terve mies miettii seksiä KOKO ajan. Ainoastaan orgasmin jälkeen simahtavat vähäksi aikaa ja sitten halut palaavat ja koko rulianssi alkaa taas. (Tosin luonnonvalinnan loppumisen jälkeen on kehittynyt yhä enemmän alhaisen testotason miehiä, joita seksi ei juuri edes kiinnosta.)

 

Miesten tabuongelmia, joita naiset eivät ymmärrä!

 

 

Uroksen monomania

Miehelle ei ole niin väliä ketä siittää, koska siittiöitä on kuitenkin lukematon määrä. Toisaalta mies kuitenkin tästä huolimatta aina pyrkii siittämään nuoria hedelmällisiä naisia. Näin on todennäköisempää, että siittiön geenit luovat terveen yksilön, joka sitten pystyy myös siittämään nuoria naisia ja näin varmistamaan miehen geenien loputtoman kopioitumisen.

 

Tämän takia miehen on hyvin vaikea siittää vanhoja rumia naisia tai edes nuoria lihavia ja rumia naisia. Lihavuus ja rumuus nimittäin korreloivat huonojen geenien kanssa. Niinpä vanhat ja rumat naiset eivät miestä kiinnosta seksuaalisesti, vaan saavat miehelle kuvottavan olon. Hänellä on vaikeuksia siittää naista, koska geenit tajuavat kyseessä olevan myrkyllistä hukka-ainesta.

 

 

Naaras muurinvartija

Periaatteessa naisten rooli on hyvin helppo, koska lukemattomasti uroksia on valmis hedelmöittämään heidät. Toisaalta nainen ei voi liittää omia geenejään huonojen urosten heikkolaatuisiin geeneihin tai muuten ne eivät leviä. Niinpä naisille geenien levittäminen on valtavan paljon monimutkaisempi tehtävä kuin uroksella.

 

Ensinnäkin naiset kehittävät vain kerran kuukaudessa yhden tai pari munasolua, joka sitten tuhoutuu, jollei sitä hedelmöitetä siittiöllä.

 

Toiseksi, koska munasoluja on niin vähän ja raskaus niin pitkä, niin naisen on investoitava valtavasti lapsen kehitykseen ensin 9 kk kohdussa ja sitten vuosia lapsen hoitoon.

 

 

Naaraan alfahimo

Niinpä naisen geenit antavat naiselle skitsofreenisiä käskyjä: Toisaalta hanki voimakas naisten himoitsema alfamies, jonka geenit luultavasti etenevät loputtomiin ja toisaalta taas hanki mies, joka jää hoitamaan lasta. Toisaalta siis hanki röyhkeä alfamies siittämään ja toisaalta hanki nössö betamies hoitamaan.

 

Yhtälö on tietysti täysin mahdoton. Tai siis lähes mahdoton. Periaatteessa on nimittäin mahdollista löytää alfamies ja sitten KESYTTÄÄ se betamieheksi. Tämä on jokaisen naisen ykkösunelma, joka tulee suoraan geeneistä.

 

Naiset: 80% miehistä on epäkiinnostavia

 

 

Naaraan moraalittomuus

Tämä siis selittää miksi naiset ovat niin skitsofreenisiä: Toisaalta kiihottuvat ns. pahoista pojista ja toisaalta taas selittävät ihailevansa kilttejä miehiä.

 

Tämä myös selittää miksi naisilla on toisaalta erittäin raaka moraaliton asenne ns. pahojen poikien rikoksiin ja toisaalta taas erittäin voimakas hoivavietti, jotta pystyisivät pitämään lapsen elossa ja terveenä.

 

Välillä nämä kaksi täysin vastakkaista viettiä yhtyvät usein niin täysin, että naisella on valtava hoivavietti esimerkiksi matuihin. Naisia ei kiinnosta, vaikka suuri osa maahanmuuttajista olisi kuinka rikollisia tahansa. Pääasia, että pääsevät hoivaamaan ankarista – ja jännittävistä – oloista tulleet kilteiksi.

 

Välillä naisten paha poika- ja hoivavietti yhdistyvät niin äärimäisellä tavalla, että heille tulee kiima pahimpiin rikollisiin. Tämän takia esim. massamurhaajat saavat valtavasti fanipostia naisilta.

 

Päivän video: Pahat pojat kiihottaa

 

 

Monet naiset myös saavat valtavasti kiksejä naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja varsinkin alistamisesta. Kivikautena nimittäin ne naiset pärjäsivät, jotka tykkäsivät kovasta seksistä ja aggressiivisen alistavista alfamiehistä. Myös Hollywood on tämän tajunnut Fifty Shades of Grey -trilogiallaan ja Orjattaresi TV-sarjalla.

 

 

Orjattaresi – Feministien märkä uni

 

 

 

Naaraat valehtelijoita

Skitsofreenisten geenikäskyjen takia nainen pystyy myös valehtelemaan vilpittömällä tavalla eli jopa uskoa omiin valheisiinsa. Nainen esim. saattaa selittää kaikille etsivänsä herkkää kilttiä miestä, mutta todellisuudessa haaveilee ja lankeaa pahoihin poikiin. Naiselle mielipiteet ja totuus ei ole objektiivinen, vaan subjektiivisen kontekstuaalinen riippuen aina sen hetkisestä tunteesta.

 

Valehtelevatko naiset treffikriteereistään? Synnynnäisiä huijareita?

 

 

Tämän takia nainen myös näkee seksuaalisen häirinnän ja jopa väkivallan makuasiana. Kaikki riippuu kontekstista. Naisen totuuskäsityskin on skitsofreeninen. Jos nainen on esimerkiksi viikonlopun kiimassa ja harrastaa kovaa seksiä onnessaan, niin maanantaina kiiman mentyä ohi hän yhtäkkiä kokeekin olevansa pahoinpidelty. Nainen ei suoranaisesti valehtele tarkoituksella, koska uskoo itsekin omiin valheisiinsa täydestä sydämestään.

 

Näin nainen pystyy myös helposti muuttamaan ihan raakojakin faktoja. Esimerkiksi Sanna Marin ihan tosissaan uskoo, ettei hän saanut kaulasuudelmaa. Hän ei usko sitä, vaikka siitä on video. Faktoilla ei ole mitään merkitystä, koska kyse on kontekstuaalisesta mielipideasiasta.

 

 

 

 

Näin nainen pystyy myös aina muuttamaan sanojen määritelmiä. Naisen mielestä myös sanojen määritelmät ovat subjektiivisia ja konstekstuaalisia. Kaulasuudelma ei oikeastaan ollut kaulasuudelma, koska sen tarkoitus ei ehkä ollut olla kaulasuudelma. Määritelmät sisältävät aina myös tarkoituksia. Kaulasuudelma ei voi olla kaulasuudelma, jos vastaanottaja ei tulkinnut tai ainakaan muista tulkinneensa sitä kaulasuudelmaksi.

 

Ei feminismi turhaan pidä totuuden käsitettä patriarkaalisena orjuuttamisvälineenä. Feministille totuus ja määritelmät ovat aina vain mielipidekysymyksiä.

 

Tämä ei johdu siitä, että naiset olisivat hulluja, vaan siitä, että geenit antavat heille ristiriitaisia käskyjä. Kaikki on naiselle aina TASAPAINOTTELUA erilaisten valintojen ja totuuskäsitysten välillä. Muurinmurtaja-uros omaa yksinkertaisen tehtävän ja yksiselitteisen todellisuuden, mutta muurinvartija-naaraalla on monimutkainen tehtävä, jossa hän joutuu aina tasapainoittelemaan missä olosuhteissa ja kenelle haluaisi aukaista portit ja milloin.

 

Ovatko naiset hulluja? Naisen logiikka ja sukupuolten sota

 

 

Urokset joukkoraiskaajia

Mies on siis muurinmurtaja, jolla on yksi hyvin selkeä tehtävä, jota kohti hän liikkuu suoraan ja tarvittaessa täysin häikäilemättömästi varmistaakseen geeniensä säilymisen. Miehelle päämäärä on yksinkertainen ja totuuskäsitys objektiivinen, jotta hän pystyisi toteuttamaan tehtävänsä. Mies ei pyri muuttamaan todellisuutta harhoilla, koska se heikentäisi geenien etenemistä.

 

Tosin päämääräänsä toteuttaessaan mies saattaa olla niin häikäilemätön, ettei välitä muiden oikeuksista mitään. Hän saattaa valehdella, raiskata, ryöstää ja murhata, kunhan saa geeninsä eteenpäin. Tällöin mies voi myös liittoutua muiden häikäilemättömien miesten kanssa. Mies ei kuitenkaan liittoutuessaan ja valehdellessaan yritä muuttaa todellisuuden käsitettä. Sen sijaan hän kehittää häikäilemättömän kaksoisstandardin, jossa jollain tekosyyllä muut riisutaan oikeuksista ja jäljelle jää vain omat ja oman raiskausjengin edut.

 

Itse asiassa natottajamiehillä on tyypillinen joukkoraiskaavan uroksen logiikka, jossa rajattomalla kaksoisstandardilla ei välitetä esim. Naton rikoksista ja laajentumisesta, Venäjän saarrosta ja Donbassin siviilien murhaamisesta, vaan kehdataan väittää Ukrainan olevan ehdottoman hyvä ja Venäjän ehdottoman paha. Tämän jälkeen voidaan sitten demonisoida kaikki venäläiset siviilitkin ja vaikkapa tykittää venäläistä ydinvoimalaa.

 

Yleensä häikäilemättömät alfamiehet ymmärtävät käyttävänsä kaksoisstandardia. Betamiehet eivät kuitenkaan tajua tai halua tajuta, koska heidän geeninsä käskevät heidän liittoutua voittajien kanssa.

 

Laittoman Lehden päämäärä vs. Beta-miesten uskontunnustus

 

 

Naiset joukkohuijareita

Nainen on muurinvartija, jonka on houkuteltava ja kesytettävä alfamies. Alfoja on kuitenkin hyvin vähän, joten naisilla on valtava keskinäinen kilpailu. Niinpä nainen tekee kaikkensa ehostaakseen itseään ja esittää olevansa juuri sopiva nainen alfalle.

 

Kilpailu on kuitenkin niin kovaa, että käytännössä ylivoimainen osa naisista joutuu pettymyksekseen tyytymään vähempään eli betaan. Niinpä nainen siis pyrkii varmuuden vuoksi toisaalta epäsuorilla huijauskeinoilla HOUKUTTELEMAAN alfoja ja toisaalta suoraan HUIJAAMAAN betoja. Näin koko naisen olemus on lähtökohtaisesti huijaava. Naisen pitää pystyä esittämään – sekä ulkoisesti että sisäisesti – olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Naisen on siis osattava huijata myös itseään. Tämä tekee mahdottomaksi objektiivisen totuuskäsityksen, koska se heikentäisi naisen geenien säilymistä.

 

Poikkeuksena ovat tietysti kauniit alfanaiset (esim. Ann Coulter), jotka saavat helposti alfamiehen huijaamatta. Tällaisilla naisilla totuuskäsityskin on melko objektiivinen ja miesmäinen. 99 prosentille naisista tilanne on kuitenkin vaikeampi. Niinpä heidän on LIITTOUDUTTAVA muiden naisten kanssa. Tämän takia naisille läheiset ystävät ovat niin paljon tärkeämpiä naisille kuin miehille. Miehelle ystäväpiiri on bonus, mutta naiselle elinehto ei pelkästään kivikauden ankarissa oloissa, vaan myös sosiaalista voimaa saadakseen.

 

Naisille liittoumat ja laajat verkostot ovat elinehto, joten siten ne ovat myös paljon moraalittomampia kuin miesten liittoumat. Tämä johtuu siitä, että naisten liittoumilla on paljon vaikeampi tehtävä. Alfoja saadakseen naisten ryhmät ovatkin hämmästyttävän epärehellisiä ja kieroja. Tämän myös naiset tietävät, koska he aina epäilevät toisiaan kiilailusta. Jokainen nainen on valmis vaikka pettämään parhaat kaverinsa, jos vain pystyy nappaamaan alfan heidän nenänsä edestä.

 

Mies ei yleensä kaverin naiseen koske ja jopa usein menettää halunsa kaverin tyttöystävään. Jos mies lupaa pysyä erossa kaverinsa naisesta, niin lupaukseen yleensä uskotaan, koska yleensä miehen sana pitää. Ja sitä paitsi onhan maailmalla miljoonia miehelle sopivia naisia.

 

Naisella tilanne on kuitenkin päinvastainen. Naisille miesvaihtoehtoja on paljon vähemmän, koska ensinnäkin alfoja on vähän ja toiseksi vie valtavasti aikaa päästä jollain tavalla kosketuksiin alfojen kanssa ja tutustua niihin. Niinpä naista lähellä olevat alfat kiihottavat häntä erityisesti mukaanlukien myös kaverin alfapoikaystävä.

 

Miehille käy monenlaiset naiset, mutta naisille vain harvat ja valitut miehet. Jos naisen kaverilla sattuu olemaan sellainen, niin houkutus kaapata mies on suuri. Tämän vuoksi naiset ovat myös niin epäileviä toisia naisia kohtaan. Kaikki naiset tietävät, että nainen voi helposti valehdella ja pettää vaikka parhaan ystävänsä.

 

 

Miehet ja naiset ovat kuin peilikuvia, mutta hyvin eri asioissa ja eri tavoilla. Molemmat ovat valmiita huijaamaan ja valehtelemaan, mutta täysin erilaisissa tilanteissa. Molemmat ovat myös hyvin väkivaltaisia, mutta eri tavalla. Miehet käyttävät suoraa väkivaltaa ja sen uhkaa, mutta naiset käyttävät epäsuoraa väkivaltaa pyrkien kieroilulla, mustamaalauksella ja valheilla tahraamaan miehen maineen, jotta hän joutuisi vaikeuksiin ystäviensä ja heimon/valtion väkivaltakoneiston kanssa.

 

Naiset esittävät olevansa moraalisia ja etsivänsä hyviä miehiä, mutta omassa ryhmässään keskustelevat siitä miten pahat pojat kiihottavat eli ovat käytännössä valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen alfamiehen. Betamiehille on eri standardit kuin alfamiehille, koska naiset ovat narttuja.

 

 

 

 

 

 

27 thoughts on “Miksi naiset haluavat pahoja poikia? Koska naiset ovat narttuja! (Ja natottajat joukkoraiskaajia)

  1. Antaa suomalaisten lehmien ihannoida raiskaajia, rikollisia ja Naton huume/terroririkolisia. Siittäkööt lapsia suomalaisilla huorilla.

  2. Täyttä asiaa. Naaraat olisikin pidettävä poissa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta uroksille kuuluvissa asioissa.

    Uros tuotti ennen miljardeja siittiöitä, mutta ei enää kiitos kemian teollisuuden ja ydinvoimaloiden päästöt.

    Naaraiden laatu on tosiaan ollut pitkään laskeva. Yhä useampi naaras ei kiinnosta normaalia esteettistä urosta, kuten joku Sanna Marin ja vihervassarisuvakkinaiset. ”Ajatukset”, asenteet, koulutus ja elämäntavat. Ei kiitos, suvakkiteininatojauhobilebimbot.

  3. VMP vaihteeksi, erittäin lapsellinen ja typerä analyysi. Ihmiset jotka ovat eläneet vain 40+ vuotta ovat taatusti nähneet mikä rappiotila on saatu aikaiseksi pelkästään sosiaalisen mielenmuokkauksen keinoin hyvin lyhyessä ajassa. Ei ole tarvittu kuin joukko seinähulluja ja korruptoituneita poliitikkoja, koulutusjärjestelmän mädättäminen, ostettu media valheiden jakamiseen ja Hollywood. lopputulos on tässä. Esim. Feminismi, LBGTQ-sekoilu ja vaikkapa ilmastouskonto ovat olleet valloillaan vain joitakin vuosia ja nämäkin ovat nyt osa uutta normaalia, kyseenalaistajia katsotaan kieroon. Kahdessa vuodessa ihmiset saatiin peittämään suunsa rätillä ja estämään oma hapensaantinsa, ottamaan piikkejä joiden sisällöstä heillä ei ollut minkäänsortin tietoa. Eikä ole edelleenkään. Äkilliset kuolematkaan eivät hetkauta, ajallista syy-yhteyttä injektioihin ei nähdä vaikka se on ilmiselvä.

    Kyse EI OLE mistään helvetin geeneistä tai Darwinin huuhaa-evoluutiosta joka on pseudeotiedettä parhaimmillaan/karmeimmillaan. Taustalla on vuosikymmenien systemaattinen mielenmuokkausohjelma. Ihmisten tahallinen tyhmentäminen, tiedon pimittäminen ja vääristely, käsitysten hämärtäminen ja suoranainen valehtehtelu on johtanut siiihen missä nyt ollaan. Laiton Lehti siis itsekin omalta osaltaan osallistuu tällaisilla huuhaa-artikkeleilla näihin mädätystalkoisiin. ”Ei tälle voi voi mitään, tämä on geeneissä” -paskaan ja aivan övereihin yleistämisiin. Miksi? Ihan ymmärtämättömyyttään vaiko agenda-lähtöisesti?

    Artikkelin alussa on kohta: ”People will have to get used to change…”
    ”….So change was to be brought about, change was to be
    anticipated and expected, and accepted, no questions asked. Another comment that
    was made from time to time during the presentation was: ”People are too trusting.
    People don’t ask the right questions.” – Juuri tätä ihmisten hyväuskoisuutta jota myös henkiseksi laiskuudeksi voisi kutsua tänä päivänä kun tieto on kaikkien saatavilla on käytetty härskisti hyväksi. Hyväuskoisuuskaan ei tule muuten missään geeneissä vaan se tulee kodin ja koulun opettamien kaavojen kautta. Äiti ja isä opettaa lapsilleen sitä mitä heille on opetettu. Ja tämä jatkuu maailman tappiin asti jos joku ei tässä ketjussa herää koomastaan.

    LaitonLehti voisi vaikka ensi töikseen lukaista vuodelta 1969 vuodettuihin nauhoihin, joissa eliitin edustaja Dr. Richard Day kertoo heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan kansan tuhoamiseksi, niin fyysisesti kuin henkisesti. Lista on kuin lukisi päivän uutisia joten mistään scifi-fantasioista ei ole kyse. Dr. Richard Day toimi mm. Planned Parenthoodin johtajana aikoinaan, aivan kuten toimi Bill Gatesin isäkin. Molemmat olivat tunnettuja ja äänekkäitä eugenisteja.

    https://thenarrative.uk/pdf/NWORichardDay.pdf

  4. Toinen artikkeli samasta aiheesta.

    https://thealternativecolumn.com/featured/the-prophecy-of-dr-richard-day/

    Tästä muuten voi poimia useitakin kohtia Sanna Marinin viimeaikaisten känniörveltämisiin liittyen.

    Hänen käytös normalisoi mm. huumeiden käyttöä (Alcohol and drug abuse would increase), paskan musiikin kuuntelua (”Music will get worse”, Viinaa voi olla ilman hauskaakin), paljastavaa pukeutumista (”Clothing Will Become More Seductive”, Rva Pääministeri kulkee rentuissa ja pikkutopeissaan), naisen kanssa kihnaamista tanssilattialla (”Homosexuality Will Be Promoted”, tosin Priden suojelina Marin on kunnostautunut muutenkin) jne.

    Valtaosa kommenteista on ollut hyväksyviä ja kannustavia ja niitä tulvii ulkomaita myöden. Vain muutama vuosi sitten tämä ei olisi tullut kuuloonkaan.

    Eiköhän se Marin vielä eroakin pian koska listalta puuttuu vielä kohta:
    ”The Family Unit Will Be Dismantled. Families would be limited in size, divorce would be made easier and more prevalent.”

    1. Eliitin tulevaisuudentavoitteet vuodettuna vuodelta 1969, moni näistä on jo saavutettu. Helppoa kuin heinänteko kun se osaa:

      – New untreatable diseases will crop up.
      – Homosexuality will be accepted (although not necessarily bad).
      – Clothing will become increasingly seductive.
      – The family unit will be separated.
      – More woman will work outside the home.
      – Marriages will decrease, and divorces will become common.
      – Entertainment will become extremely perverted and more graphical.
      – Music will become demoralised (separator between generations).
      – Music will change so much that age groups will listen to different stations, ”older folks would refuse to listen” to newer ”junk”.
      – ID will become more and more required [e.g. Vaccine ID].
      – Food production will become more and more centralized.
      – Eventually, growing your own food would be outlawed under the excuse that it spreads disease.
      – Terrorism will increase, specifically in Europe.
      – Money will be completely cashless [see pandemic].
      – Earned money will be transferred electronically, and all payments will have an electronic trace.
      – Credit cards will eventually be replaced with a skin implant.
      – Euthanasia will be accepted and eventually expected, ”an arbitrary age limit could be established.”
      – Religion will be reduced and removed.
      – Restructuring the education system as a tool of indoctrination, children would spend more time in school, but pupils ”wouldn’t learn anything”.
      – School psychiatric services would be ”increased dramatically”.
      – Education will eventually be life-long.
      – Change will become a constantly expected thing.
      – Gun ownership will be a privilege and will become restricted.
      – Conservatism will be eliminated.
      – The purpose of sex would change from reproduction to activity.
      – Sex will be done without reproduction, and reproduction will be done without sex.
      – Contraception and sex education will become widely available and from a young age.
      – Abortion will be legalised and accepted.
      – Technology will become widely advanced, so much so that it becomes severely addictive and dangerous.
      – Technology will be integrated with cameras and microphones and could be used as a means of surveillance.
      – People would become ”dependent” on their screens.
      – Alcohol and drug abuse would increase.
      – Private doctors will gradually disappear.
      – The image of a doctor would gradually shift to that of a technician.
      – Cancer research would be suppressed and would be geared towards comfort rather than cure.
      – People would be less dependant on their own kitchen; convenience foods will become more available.
      – Public eating places would rapidly increase.
      – Food will become more hazardous, but most people will ignore nutritional advice.
      – People would have to eat and exercise right, to live as long as before.
      – Access to information will gradually become more controlled.
      – Some books will disappear.
      – House prices will become so high that private housing will eventually become a thing of the past.
      – Young people will become renters, and gradually more and more people will be pushed into small apartments.
      – Microchips will be implanted under the skin and forehead and eventually be used to replace cash.
      – Globalism will increase.
      – People would become used to the idea of losing sovereignty.
      – We will become citizens of the world rather than our own nation.
      – The United Nations would gain more control.
      – A mass surveillance state will be put in place.

      1. Nuo kaikki ovat toteutuneet. Miten tuo ”ihanneyhteiskunta” sitten tuhoutuu? Mikään ihmisen luoma ei kestä. Ei tämä painajainenkaan.

        Odotan innolla tämän länsimaisen nykyisen teknopaskayhteiskunnan ja globalismin tuhoutumista. Se tuhoutuu kyllä. Tavalla tai toisella ihan itsestään.

    2. Mitä väliä , jos valtaosa Marinin touhujen kannattajien kommenteista olisi hyväksyviä. Jos ne olivat ihmisiltä peräisin, se osoittaa idiotismia. Sitä paitsi Marinin avustajat hankkivat sometileille tukijoita intialaisilta boteilta.

  5. Vai ettei ole suudeltu kaukalle… Jo tuo lause paljastaa että Sanna ei käsitä tai tunne mitä hänelle tai ympäristössä tapahtuu. Täysin vieraantunut ja vääristynyt kuva lähiympärisöstä.

  6. Mitä enemmän varsinkin suomalaisia lehmiä seuraa, sitä enemmän tätä valkoisten naisten pohjasaastaa voi vain halveksua. Kyse ei ole mistään naisten geeneistä suomalaisten naisten kanssa, vaan heillä vain on huonot ja virheelliset geenit, joista pitää päästä tehokkaasti eroon, eli ottaa kunnon valkoisia naisia tilalle tämän suomalaisnaisten saastaa tilalle. Kaikkialla muualla on parempia valkoisia naisia kuin Suomessa. Siitä huolimatta nämä suomalaiset huorat ovat kuin jotain ylpeitä prinsessoja. Suomalaiset huorat ovat erittäin älykkäiden neekereiden lasten synnyttäjiä. Erittäin älykkäiden neekereiden ja erittäin älykkäiden arabien synnyttämisessä suomalaiset naiset ovat loistavia.

    1. Luonnonvalinta toimii Afrikassa. Siksi vain älykkäät ja atleetit selviytyvät jatkoon. Älykkäät eivät työnnä munaansa mihin tahansa aukkoon.

  7. Suomalaiset huorat sopivat vain siihen pumppaamiseen ja dumppaamiseen. Nämä täysin pelkästään ulkonäön ja rahan perässä olevat arvottomat ja uskottomat katuhuorat yrittävät imeä sitoutuvan miehen kuiviin ja vievät lopulta lapsetkin. Kuka mielisairas hullu tällaisiin vastenmielisiin ja uskottomiin huoriin sitoutuisi? Ei kukaan.

    Paskan marjat suomalaisilla huorilla ole mitään vaistoja. Miehethän tässä ovat niitä järkeviä ja sitoutumishaluisia ja naiset muureja murtavia huoria, jotka haluavat nussia mahdollisimman montaa miestä. Kehitä suomalaisista huoristakin sitten teoriat. Oikein odotan kun suomalaiset huorat kuolevat nälkään ja matut raiskaavat heidät kaikki.

  8. ”Siis vaikka ei ollut lomalla, vaan saattoi parin tunnin varoitusajalla joutua tekemään Suomen kansalle tärkeitä päätöksiä?”

    Mutta eihän Suomen kansa ole Sannalle ja hänen ministeripieruilleen ollenkaan tärkeä, joten silloin kansaa koskevat päätöksetkään eivät ole tärkeitä, jolloin voi juhlia ja hummata ihan miten lystää.

    1. Onhan tuo nähty ettei oma kansa kiinnosta, varsinkaan Tampereen punatorpparibolsevikkidemareita.

      Mutta Entä kun ulkomailla sattuu, niin kyllä sitten pääministerin Twitter laulaa. Oli viime talvena kovin huolestunut suvakki-idiootti Navalnyista, kuten ulkopoliittisesti lahjaton Niinistökin, joka riisui naamionsa.

  9. Valkoisissa naisissakin on suuria eroja ja suomalaiset lehmät ovat aivan siellä valkoisten naisten syvimmästä pohjasaastasta mitä ikinä löytyy.

    1. Tämänhetkiset lehmien kärkinimet nautarekisteristä ovat; Aamu, Apila, Ystävä, Yrtti ja Esikko.

      Vanhat kestosuosikit Heluna, Mansikki sekä -kki-loppuiset nimet eivät tosin ole enää kovin suosittuja.

      Luonnosta valittuja nimiä ovat vanhat tutut; Orvokki, Kielo, Lemmikki ja Ruusu alalajeineen, mutta myös Liljoja ja Lillukoita esiintyy.

      Luonteeseen tai ulkonäköön viittaavia nimiä ovat; Äksöni, Äkkipikainen, Äksy, Äkäpussi, Äkämökö, Ynisijä, Suttura, Sutjakka ja Enkeli.

      Joitakin lehmänomistajia on kiehtonut aamualkuiset nimet; Aamu, Aamunkoitto, Aamun ruska, Aamukaste, Aamusumu, Aamuntähti, Aamunkoi ja jopa Aamupuuro.

      Tietoverkkotermistö on inspiroinut muutamia nimenantajia, koska jokunen lehmä on rekisterin mukaan nimetty Netiksi, Youtubeksi ja Facebookiksi.

      Myös kansainvälisten pop-tähtien mukaan on nimetty lehmiä.

      Ja loppukysymys; mitä tekemistä nautaeläimillä on loputtoman suomalaisen naisvihan kanssa? Asia on todella hälyyttävä jos naisvihaajan mieli on niin pahasti sumentunut ja vinksahtanut, että ei edes pysty erottaan Naista Lehmästä?

      Sairasta touhua! Ei ihme että kukaan järkevä nainen ei ole kiinnostunut tämän lajin ns. ”miehistä”, ei suomessa, ei ulkomailla.

      Luonnevian totuus tulee esiin aina esiin jossain vaiheessa. Maalla ei ole mitään merkitystä.

      Häpäiset omat juuresi, oman äitisi, tyttö lapsesi ja kaikki naispuoliset sukulaisesi kautta historian. Ilman naista et olisi edes syntynyt tähän maailmaan. Oletko koskaan kokenut naisen synnytyskivun! Etpä tietenkään!

      Törkeyksien huippu! Mikä sinusta voisi tehdä paremman yksilön, näiden ”nimettömien” ja tosi sairaitten naisviha juttujesi takaa. Ei yhtään mikään. Ei mikään. Se on päivän totuus.

  10. Seattlen lastensairaala julkaisee mainoksen lasten kemiallisesta kastraatiosta.
    Kertoo lääkärille tilastaan ​, että sielu on väärässä ruumiissa ja lääkäri antaa heti lääkkeen ilman kysymyksiä.
    https://www.seattlechildrens.org/globalassets/documents/for-patients-and-families/pfe/pe2572.pdf
    Monesti on seuraus, loppuelämäsi ei ole kovin pitkä, jos sielusi on ollut väärässä ruumiissa, koska teet todennäköisesti itsemurhan joka tapauksessa pian.
    ”Leuproreliini, joka tunnetaan myös nimellä lupron, on valmistettu versio hormonista, jota käytetään eturauhassyövän, rintasyövän, endometrioosin, kohdun fibroidien ja varhaisen murrosiän hoitoon, väkivaltaisten seksirikollisten kemialliseen kastraatioon tai osana transsukupuolisten hormonihoitoa.”

  11. Suomalaiset naiset sen sijaan ovat juuri niitä uskottomia muurinmurtajia, jotka yrittävät nussia mahdollisimman montaa miestä mitä ikinä löytyy ja ovat kaikkein uskottomimpia valkoisia naisia mitä löytyy. Et lähes koskaan koskaan tiedä onko suomalaisen naisen lapsi ja voit olla varma, että hän ottaa avioeron ja vie rahasi, koska suomalainen nainen haluaa vain ja ainoastaan rahaa ja hän tekee mitä tahansa rahasta.

    Jotkut miehet sen sijaan ovat niitä järkeviä ja sitoutumishaluisia, eivät suomalaiset naiset.

  12. Laiton Lehtikin alkaa pikku hiljaa huomaamaan, että suomalaiset naiset ovat oikeasti lähes kaikki erityisen kiittämättömiä, selkäänpuukottavia ja uskottomia huoria. Yhteiskunnan tuulet ovat kuitenkin kääntymässä. Silloin nämä huorat pyyhkiytyvät itsestään perimästä ja hyvä niin. Ei tule suomalaisia huoria ikävä.

  13. Ja juuri sen takia, että naiset ovat uskottomia narttuja, muita kuin nöyriä, miehelleen alistuvia ja palvelevia narttuja ei pidä koskaan kunnioittaa, vaan kohdella huorina, eli lähes kaikkia suomalaisia naisia. Täysin hyödyttömiä ja kiittämättömiä lehmiä lähes kaikki heistä.

    Suomi ei ole koskaan hyötynyt suomalaisista naisista millään tasolla, vaan heistä on aina ollut pelkkää haittaa. Pelkkiä kiittämättömiä, umpilaiskoja, uskottomia ja vihaavia lehmiä lähes jokainen. Yritä saada suomalainen nainen tekemään yhtään mitään kotona ja miehensä hyväksi. Haha. Siinähän yrität ja saat ainoastaan tappelun aikaiseksi. Miehen pitää kyllä tehdä kaikki, mutta suomalainen nainen ei tule tekemään yhtään mitään. Valittaa kyllä osaa.

    1. Miesten ei olisi kannattanut rakentaa yhtään mitään kodinkoneita. Olisivat naiset pysyneet kotona, eivätkä menneet kodin ulkopuolella ja olisivat pysyneet hyväkuntoisina.

      Kodinkoneet ja viihdesaasta tekivät pohjasaastasta huolia.

    2. Oletan että olet kaikista valittajista, valittajien nimetön sankari itse, joka peili heijastuksen kautta näkee oman vinksahtaneen maailman kuvan sorto kohteessa, mistä kroonisesti ja loputtomasti valittaa.

      Eli näet omat vikasi muissa. Jos etsit täydellistä ja täysin virheetöntä ihmistä, niin etsit turhaan. Virheetöntä ihmistä ei ole olemassa. Se on päivän totuus.

      Et ole itse täydellisyyden esikuva eikä kukaan muukaan.

      Se joka pitää rimaa liian korkealle tulee epäonnistumaan.

      Vaadit paljon muilta, mutta samat vaatimukset eivät päde sinuun itseesi. Se tulee sinun kielenkäytössä naisia ja lehmiä kohtaan hyvin selvästi esiin.

      Missä vaiheessa näet omat vikasi, herää kysymys!

      Olemme kaikki ihmisiä hyvien ja huonojen puoliemme kanssa.
      Toisen ihmisen sortaminen taasen ei koskaan ole OK.

      Vika ei siis ole naisessa eikä lehmässä. Vika on sinussa itsessäsi. Joten on aika alkaa korjaamaan omia vikojasi ensin.

      Todellisuudessa voimme vain muuttaa itseämme. Emme muita.

      Viha pysäyttää oman kehityksemme täysin. Elämä taasen on loputonta oppimista optimistille.

      Se siitä. Elämä on todella lyhyt kun katsot aikaa taaksepäin. Kannattaa siis valikoida hyvin, mihin juttuihin kalliin aikansa kuluttaa netissä.

  14. Suomalaisilla naisilla on vain yksi hyvin yksinkertainen tehtävä: Nussi mahdollisimman montaa vierasta miestä ja vakuuta, että vieraan miehen lapsi on yhden heistä. Siinä suomalaisnaisen salaisuus ja hyvin yksinkertainen tehtävä.

  15. Kuka tietää jonkun suomalaisen miehen jolla on minkäänlaista kunnioitusta suomalaisia huoria kohtaan? En tunne yhtäkään tällaista miestä. Tietääkö joku suomalaisen miehen jolla on enää kunnioitusta suomalaisia huoria kohtaan?

  16. Ei ole myöskään olemassa mitään ”naisten ahdistelua” tai ”naisten seksuaalista ahdistelua”. Kyse on vain siitä minkälainen mies ahdistelee! Jos rajan yli tulisi rikkaita Donald Trumpeja puristelemaan pillusta, kyseessä ei olisikaan naisten seksuaalinen häirintä, vaan kiinnostava tarpeeksi korkean statuksen mies. Jos liian alhaisen statuksen mies edes katsoo tai sanoo jotenkin ”epäsopimattomasti”, kyseessä on ”naisen seksuaalinen häirintä”, jonka hän ilmoittaa välittömästi työnantajalle.

    Älä siis usko narttumaisten naisten valheita, vaan opi tuntemaan narttujen valheet. Suomalaiset naiset valehtelevat erityisen paljon ja ovat erityisen uskottomia naisia.

    1. Kuten Kuka? Etunimi on vaikka S. Anna ja sukunimi vaikka M. Arin. Arka se onkin ilman buustereita kuin peura ajovaloissa. Buusterit ehkä toimittaa IL. Mari, mutta ei Iltalehden Pudas.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*