
Laiton Lehti on kertonut miten lähes kaikki – varsinkin valkoiset – ihmiset ovat nykyään säälittäviä raukkoja, jotka ovat valmiita uskomaan vaikka mitä viranomaisten valheita.
Yksi törkeimmistä valheista on syyttää muslimeja 911-iskuista, vaikka oikeat syylliset olivat tietysti Israelin Mossad yhteistyössä CIA:n ja FBI:n kanssa.
9/11 terrori-isku oli Israelin operaatio! Sionistipersut pimittää?
Jokainen järjellinen ihminen tajuaa, etteivät tulipalot voi romahduttaa pilvenpiirtäjiä muutamassa tunnissa. Tätä sanoi alussa myös Donald Trump.
Pian Trump kuitenkin tajusi kuinka kuvottavan tyhmiä ja lammasmaisia tavalliset ihmiset ovat alistuessaan viralliselle totuudelle. Niinpä Trump alistui viralliselle narratiiville, joskin välillä on vihjaillut, ettei kukaan vieläkään tiedä miksi WTC-tornit romahtivat. Näin Trump voi käyttää totuutta valtaeliitin kiristämiseen.
On täysin käsittämätöntä, etteivät länsimaalaiset ole reagoineet Amerikan WTC-valheisiin. Siis vaikka ympäri maailmaa Latinalaisesta Amerikasta Lähi-Itään ja Aasiaan ihmiset tajuavat kyseessä olleen Mossadin ja CIA:n operaatio.
Perusongelmana on nimenomaan länsimaiden ihmisten valtiouskovaisuus ja raukkamaisuus.
Miksei kukaan vaadi totuuskomissiota edes Estonia- tai 9/11-iskun tutkimiseksi?
Itse asiassa useat valtionpäämiehet ovat todenneet, että virallinen versio 911-hyökkäyksistä ei voi pitää paikkaansa. Usein he myös vihjaavat tai suoraan sanovat todellisen syyllisen olevan CIA ja Mossad.
Näitä suht rehellisiä valtionpäämiehiä ovat olleet esimerkiksi Italian, Kuuban, Venezuelan ja Iranin presidentit. Lisäksi myös Venäjän RT-media on hyvin voimakkaasti syyttänyt CIA:ta ja osittain myös Mossadia. Niinpä RT onkin sensuroitu EU:ssa.
Nyt myös Kiina on liittynyt kuoroon. Kiinaa on jo pitkään ärsyttänyt, että USA demonisoi Kiinan naapurimaata, Afganistania. Kaiken kukkuraksi USA on varastanut Afganistanilta rahaa maksaakseen 911-uhrien korvauksia.
"Any use of the $7B to pay off 9/11 family member judgments is legally suspect and morally wrong," nearly 80 family members of 9/11 victims wrote to Biden, urging him to return the funds to Afghanistan, Politico reported. #Afghans need it much more than they do, said the letter. pic.twitter.com/fb3Lcb6Oo8
— Global Times (@globaltimesnews) August 19, 2022
Nyt Kiinan yksi korkeimmista viranomaisista on myös twiitannut kuvan, jossa SUORAAN syytetään Amerikkaa 911-iskujen tekemisestä.
Everyone needs a clear understanding of himself.
So does a nation. pic.twitter.com/mDrur19hhg— Lijian Zhao 赵立坚 (@zlj517) August 16, 2022
Twiitti on tietysti reaktio Amerikan provokaatioihin, kuten Pelosin Taiwan vierailuun. Tässä näkee moninapaisen maailman suuren edun: Kun suurvallat riitelevät, niin silloin he paljastavat kostoksi toisensa salaisuuksia.
Tämä on historioitsijalle optimaalinen tilanne. Ja siten myös totuudelle!
Paitsi jos melkein kaikki historioitsijat ovat fucking nynnyjä ja ostettavissa.
Valkoisia valtamediauskovaisia läskejä on enää vain 11,5% populaatiosta, kiinalaisia jo 16 %.
Maailman väestöstä on 96% ruskeasilmäisiä ja mustahiuksisia.
Ja suvakit perustavat politiikkansa väitteelle, että valkoiset ovat ”etuoikeutettu enemmistö”. Faktoista ei taaskaan välitetä.
Venäjä myös uhosi paljastavansa 911-iskun todelliset tekijät, kun Venäjää alettiin syyttämään matkustajakoneen alasampumisesta Ukrainassa. Sen jälkeen syytökset vaikenivat!
Missä on kaikkien 911-iskuissa käytettyjen neljän lentokoneen mustat laatikot?!!
> Venäjä myös uhosi paljastavansa
>\911-iskun todelliset tekijät,
> Sen jälkeen syytökset vaikenivat
Kiinalaiset poliitikot eivät uhoa vain saadakseen lisää ääniä vaaleissa.
– Kiinan politiikan vahvuus on siinä, että siellä ei menesty pintakiillolla ja julkisuustempuilla.
– Itse uskon, että viittaus WTC-torneihin ei ole tyhjän päällä.
Missä on kaikkien 911-iskuissa käytettyjen neljän lentokoneen mustat laatikot?!!