
[Laiton Lehti paloittelee tämän erittäin pitkän Suomensyöjä-jutun useisiin osiin. Tässä ensin johdanto.]
Suomalaisten helmasynti on liiallinen vaatimattomuus. Suomalaisten mielestä Suomi on pieni metsäläiskansa kaukaisessa kylmässä pohjolassa maailman laidalla.
Todellisuudessa Suomi on geopolitiikan KESKIÖSSÄ. Se on äärimmäisen tärkeällä paikalla. Ensinnäkin se on idän ja lännen välissä. Toiseksi se on Pietarin porteilla. Niinpä Suomi on aina ollut idän ja lännen kiistakapula.
Eikä siinä kaikki: Geenit ja maantiede sekä praxeologinen talous- ja valtiotiede yhdessä määräävät maailmanhistorian. Koko maailmanhistoria on siis erittäin helppo ymmärtää ja jopa ennustaa, jos on rohkea eli uskaltaa yhdistää evoluutiopsykologian (vasemmisto vastustaa) ja praxeologian (oikeisto ja vasemmisto vastustaa) maantieteeseen. Niinpä vain praxeologistit uskaltavat ja pystyvät yksityiskohtaisesti ymmärtämään maantiedon merkityksen kansojen kehitykselle.
Varsinkin Suomen maantieteellinen sijainti on niin poikkeuksellinen, että sen historia on ollut VÄISTÄMÄTÖN.
Jos joku praxeologisti olisi miljoona vuotta sitten ulkoavaruudesta katsonut maapalloa, niin hän olisi helposti voinut ennustaa eri rotujen kehittymisen. Hän olisi myös voinut ennustaa leudoilla alueilla kehittyneen valkoisen rodun luovan sivilisaation ja valloittavan maailman. Lisäksi hän olisi helposti voinut ennustaa, että valkoiset tulisivat jakautumaan etelämpänä maanviljelystä harjoittaviin eli indoeurooppalaisiin ja pohjoisempiin geneettisesti mongolidisempiin ja enemmän tai vähemmän metsästäjä-keräilijätasolle jämähtäneisiin alkuasukkaisiin eli suomalais-ugrilaisiin kansoihin.
Niinpä praxeologisti olisi miljoona vuotta sitten voinut avaruudesta Pohjois-Eurooppaa katsoessaan lähes täydellä varmuudella myös ennustaa, että Suomi tulisi olemaan näiden valkoisten alkuasukkaiden viimeinen suurempi turva-alue läntisten ja itäisten indoeurooppalaisten kansojen puristuksessa.
Lopulta hän olisi melko helposti voinut ennustaa, että merenkulkua väistämättä enemmän kehittäneet läntiset atlanttiset indoeurooppalaiset (germaanit) tulisivat alussa pääsemään niskan päälle eli valtaamaan Suomen sadoiksi vuosiksi, kunnes teollinen vallankumous tulisi nostamaan itäiset indoeurooppalaiset (slaavit) väkiluvultaan vieläkin suuremmiksi ja voimakkaimmiksi.
Valloittajakansa indoeurooppalaiset vs. suomensukuiset kansat
Aivan samalla tavalla praxeologisti olisi miljoona vuotta sitten voinut helposti ennustaa, että maanviljelyksen kehto tulisi olemaan Lähi-Idässä, jonka raassa kilpailussa kehittyisi lopulta ovela seemiläinen kauppiaskansa (juutalaiset). Tämä kansa sitten muuttaisi vähitellen geneettisesti suhteellisen naivien eurooppalaisten keskelle ja ostaisivat kuninkailta ja aatelisilta verotus-, monopoli-, kartelli-, orjakauppa- ja koronkiskontaerioikeuksia verottaakseen ja riistääkseen kansaa yhdessä aseet omistavien valkoisten aatelissukujen kanssa.
Ihan yhtä varmasti naivit eurooppalaiset päästäisivät Eurooppaan myös kulkuri-kerjäläiskansaa (mustalaiset). Onhan se selvää, että jos esimerkiksi joku kylä (kansa) on suhteellisesti paljon naivimpi kuin muut kylät, niin jonain päivänä naivikylään saapuu ihmisiä, jotka alkavat hyötymään tilanteesta. Naivius on kuin kysyntä, joka tilaa tarjonnan. Valkoiset ovat kirjaimellisesti tilanneet juutalaiset ja mustalaiset.
Praxeologin olisi myös helppo ennustaa, että maahanmuutto ja taloudellinen riisto onnistuisi juutalaisilta ja mustalaisilta helpommin läntisessä kuin enemmän mongolidisia geenejä omaavassa suhteellisesti vähemmän naivissa itäisessä Euroopassa. On siis ollut väistämätöntä, että juutalaiset tulisivat pitkälle dominoimaan läntisiä germaaneja ja vihaamaan itäisiä slaaveja. Niinpä olisi ollut myös helppo ennustaa, että juutalaiset tekisivät kaikkensa pitääkseen Suomen Ruotsin ja lännen vaikutuspiirissä.

Praxeologin olisi ollut myös helppo ennustaa, että länsi-indoeurooppalaisten/germaanien eli Saksan ja Ruotsin päämääränä olisi saksalais-ruotsalaistaa Suomi ja ne melkein siinä onnistuivatkin. 1800-luvun alkuun mennessä käytännössä KOKO Suomen ylä- ja keskiluokka oli saksan- ja ruotsinkielistä. Suomenkieliset pitivät itseään alempiarvoisina ihaillen ruotsinkielisiä ja varsinkin saksalaisia. Jokainen vähänkään lahjakas suomalaisperhe ei toivonut muuta kuin kehittyisi ruotsin- ja saksankieliseksi, koska kaikki korkeampi koulutus ja kulttuuri oli ruotsinkielistä tai Saksassa.
Oli siis täysin väistämätöntä, että 1800-luvun alkupuoliskolla ruotsinkielisiä oli Suomessa jo noin 20%. Kaiken lisäksi ruotsinkielisten määrä nousi koko ajan valtavaa vauhtia, koska indoeurooppalaisten keskuudessa levinnyt nationalismi ei ottanut yhtään tulta alleen metsästäjä-keräilijägeenejä omaavien suomalaisten keskuudessa. Suomalaiset oikeasti häpesivät itseään niin, että halusivat joko ruotsalaisiksi tai saksalaisiksi.
Miljoona vuotta sitten olisi siis ollut todella helppo ennustaa, että läntiset indoeurooppalaiset (ruotsalaiset germaanit) tulisivat täysin ruotsalaistamaan Suomen.
Näin ei kuitenkaan käynytkään! Miksi? Yksinkertaista: Venäjän tsaari!

Oliko siis kyse sattumasta? Kääntyikö historian pyörä väärään odottamattomaan suuntaan? Ei. Maapalloa miljoona vuotta sitten tarkkaillut praxeologi olisi kyllä tajunnut, ettei Suomen ruotsalaistaminen/germaanistuminen/länsi-indoeurooppalaistaminen olisi sittenkään ollenkaan varmaa. Ensinnäkin olisi vain ajan kysymys milloin slaavit/Venäjä voittaisi germaanisen Ruotsin ja valtaisi Suomen.
Toisaalta olisi myös varmaa, että juutalaiset tekisivät kaikkensa tuhotakseen Venäjän. Niinpä olisi myös varmaa, että juutalaiset tulisivat luomaan suuren liittouman Venäjää vastaan.
Juuri näin kävikin, kun 1850-luvulla juutalaisten Rothschildien luoma liittouma yritti tuhota Venäjän Krimin sodassa. (Jo tuolloin Krimi oli Suomen tavoin geopolitiikan keskiössä, koska maantieto on ja pysyy.) Suomessa se tunnettiin Oolannin sotana, koska Rothschildien yllyttämät britit yrittivät hyökätä Suomeen Ahvenanmaan kautta. Samalla Ruotsi myös harkitsi suureen liittokuntaan liittymistä ja valtaavansa Suomen itselleen takaisin. Näin juutalaisten johtama länsiliittouma olisi päässyt Pietarin porteille. Tämä oli yksi syy miksi tsaari suostui ”häpeärauhaan”.
Itse asiassa tsaari pelästyi Ruotsin suunnitelmia niin paljon, että päätti levittää Suomeen nationalistista kansallistuntoa, jotta ruotsalaisten ei kannattaisi yrittää vallata Suomea takaisin.
Hulluinta tässä oli, että suomalaiset tekivät kaikkensa vastustaakseen suomalaisuuden levittämistä! Turun ja Helsingin ruotsinkieliset pitivät raivoisasti kiinni ruotsalaisuudesta, mutta niin pitivät myös tavalliset suomalaiset juntit, joita ei kiinnostanut oppia lukemaan suomeksi vaan ruotsiksi!
Tsaari oli tietysti ihmeissään tästä kaikesta varsinkin, kun samaan aikaan hänellä oli vaikeuksia puolalaisten ja monien muiden Venäjän valloittamien kansojen kiihokoisänmaallisuuden kanssa. Osa tsaarin neuvonantajista ehdotti, että tehdään Suomesta venäläinen. Tsaari kuitenkin tajusi sen kestävän liian kauan ja todennäköisesti vain johtavan suurempiin ristiriitoihin ruotsalaisten kanssa.
Niinpä Tsaari lopulta päätti tehdä Suomesta suomalaisen vaikka väkisin. Tämän takia Tsaari sitten päätti ohittaa Turun ja Helsingin suomenruotsalaisen eliitin alkaen tukemaan Pohjanmaan suomalaismielisiä, kuten Snellmannia korkeilla viroilla. Näin vähitellen TSAARIN AKTIIVISELLA TUELLA suomalaisuusaate alkoi vähitellen levitä KOVALLA RAHALLA.
Kirjaimellisesti suomalaisille piti maksaa, että tulisivat suomalaiseksi. Tällaista farssia ei oikeasti ole nähty missään muussa maassa. Ei siis ihme, että suomenkieliset historioitsijat ovat tämän kaiken yrittäneet pimittää. Onneksi professori Heikki Ylikangas on paljastanut karun totuuden.
On siis täysin väistämätöntä ja helposti ennustettavissa, että ruotsinkieliset tietysti taistelivat kaiken voimin suomalaisuusliikettä vastaan. Samalla kehitettiin ruotsalaismielinen riistoteoria, jonka mukaan vain ruotsalaiset ja (Rothschildien johtama) länsi voivat pelastaa Suomen äärimmäisen pahoilta ja barbaarisilta venäläisiltä. Tässä teoriassa ruotsalaiset ovat herrakansa, joka jalouttaan on päättänyt pelastaa ja sivistää tyhmät suomalaiset juntit.
Yhä tänä päivänä tämä juutalais- ja ruotsalaismielinen riistoteoria on valtaeliitin, valtamedian ja itse asiassa lähes koko kansan hyväksymä teoria. Tämä näkyy JOPA kansallismielisinä esiintyvissä persuissa, jossa Soini, Halla-aho ja Purra ovat kaikki erittäin juutalais-, länsi- ja ruotsalaismielisiä.
Riisto- vs. sivilisointiteoria määrää ajattelusi. Jakaa myös persut kahtia!
Käytännössä ruotsalaisten ja juutalaisten valta Suomen yli on siis täysin väistämätöntä aivan kuten myös suomalaisten aivopeseminen ruotsalais- ja länsimielisiksi. Väistämätöntä myös on, että geneettisesti naivit suomalaiset eivät ikinä voi käsittää juutalaisten ovelaa roolia lännen manipuloimisessa, vaan tulisivat paaviakin paavillisemmiksi eli länttäkin länsimielisemmiksi.
Niinpä oli myös VÄISTÄMÄTÖNTÄ, että Rothschildien johtama läntinen globalistinen valtaeliitti uskaltaisi yrittää täysin kaapata Suomen poliittisesti (EU), taloudellisesti (euro) ja sotilaallisesti (Nato) kasvattamalla Suomessa itselleen kolme umpikieroa fronttisukua. Lopulta valinta osui Niinistöihin, Lipposiin ja Putkosiin.
Jatko-osat:
TOP 3 Suomensyöjää: Niinistö, Lipponen, Putkonen myyneet Suomen globalisteille! Osa I. Niinistö
Entäs Erkot? Läpinäkyvää lännettämistä.
Napoleonin merkitystä ei pidä vähätellä. Napoleon ”sattumalta” järjesteli ”hiukan” valtakuntia ja rajoja ja tilaisuus tarjoutui tsaarille valloittaa Suomi. Silloin se tapahtui melko rauhanomaisesti. Ruotsalaiset perääntyivät lähes ilman merkittävää vastarintaa Suomesta. Eikä tullut mitään isoa eikä pikku vihaa, vaan TSAARI nosti Suomen ”kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”.
Olen esittänyt teorian englanninkielen ja amerikkalaisen viihdesaastan merkityksestä suomalaisuuden tuhoamisessa. Englanninkielisestä mädätyksestä pitää päästä eroon. Mädätys on vienyt Suomen EU:hun, euroon ja saatanan Natoon.
Eihän nuoret cityjuntit enää halua käyttää suomen kieltä. Matutkin ovat valmiita oppimaan suomen kielen, mutta lännettyneet suomalaisjuntit luopuvat Suomen kielestä. ( huom. Juhana Vartiainen).
Kieli, kulttuuri ja identiteetti ovat yksi osa sitä miten suomalaiset ollaan nyt tietoisesti ja suunnitelmallisesti kansanmurhaamassa.
Iät ja ajat on ollut jo ruotsalaisesta herrakielestä pohjautuva stadin slangi. Ei ole siis mitään uutta tuo suomen kielen tuhoaminen.
’Oli siis täysin väistämätöntä, että 1800-luvun alkupuoliskolla ruotsinkielisiä oli Suomessa jo noin 20%.’
Vuonna 1808 oli Suomessa ruotsinkieltä osaavia n. 15% väestöstä. Kaikki jotka osasivat ruotsia, katsottiin ’ruotsinkielisiksi’. Tämä systemaattinen ruotsalaistaminen oli aloitettu 1600-luvun alussa. Tarkoitus oli vähitellen hävittää suomenkieli. Joissakin maissa alkuperäiskielen hävittäminen onnistui, mm. Viimeinen preussinkielinen henkilö kuoli 1790-luvulla Preusissa. Totta on että suomalaisten mentaliteetissa on jotain omituista. Tästä esimerkkinä pakkoruotsi.
Erkkomedian tyylinäyte. Putinin jalat ovat yksi päivän pääuutisista. Nyt on toimituksella suhteellisuudentaju taas kohdillaan.
Entä Lipposen jalat? Kärsii kihdistä, kun on syönyt liikaa eläinproteiinia veronmaksajien ja lobbarien piikkiin. Entä raiskaaja-ahdistelija Putkosen kädet? Missä ne vaeltelee?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009045354.html
Amerikkalainen ja brittiläinen ei-valkoinen verivihollisemme, sekä yksi ryhmä ovat koko ajan yrittänyt tuhota terveitä ja normaaleja valkoisia kansoja. Nyt he ovat lähes onnistuneet tässä. Tarvitaan lopullinen ratkaisu amerikkalaiselle ja brittiläiselle sekasikiökansalle, sekä yhdelle ryhmälle.
Saastunut amerikkalainen ja brittiläinen, sekä yhden ryhmän perimä pitää saada puhdistettua kokonaan Suomesta. Varsinkin suomalaiset huorat ovat saastuttaneet suomalaista perimää rikollisella ja loisivat amerikkalaisella ja brittiläisellä perimällä. Nyt he saastuttavat sitä kaiken lisäksi etelän tuliaisilla ja pistävät suomalaiset miehet maksamaan kaiken huoraamisensa.
ÄO on yksi parhaimmista mittareista tunnistaa kaikki mätä ja petturit:
Alle 100 AÖ = Kannattaa välttää. Valtion orjia, pettureita ja muita idiootteja.
Yli 105-110 ÄO = Käytännössä varma kansan vihollinen ja mädättäjä, joka yrittää aina levittää ateismia, sodomiaa, feminismiä jne. satanismia.