
Oolannin sota oli osa juutalaisten tuhatvuotista sotaa Venäjää vastaan. Niinpä 1853 Rothschildit saivat luotua laajan liittokunnan Venäjää vastaan. Tällöin myös Suomi joutui Brittiläisten sotalaivojen kohteeksi.
Tässä Petri Kaivannon aivan loistava laulu, jossa hyvin käy ilmi Oolannin sodankin olleen osa läntistä imperialismia.
(Videosta tosin tulisi parempi, jos laittaisi paidan päälle.)
Hyvä laulu, joka kertoo sodista, joista on tullut teollisuutta sekä itsetarkoituksellista tekopyhillä valheilla kuorutettu kuolemwanpäivän kakkuja! Lauluilla on ja ns. ”pila”piirroksilla on usein enemmän voimaa sanoa asiat halki kuin pitkäöveteisillä puheilla tai edes 50 sivuisilla kirjoilla.
No nyt oli kyllä hieno!
Hyvä laulu, mutta kun olisi ollut joku kantaaottava paita päällä niin olisi ollut vielä parempi.
Ei ollut tällä kertaa monista sattuneista syistä resursseja satsata videoon millään tasolla, mutta halusin saada tämän nopeasti ideasta julkaisuun (tällä kertaa kesti ehkä vain jotain 4 kuukautta…) ennen kuin oikeasti taas rytisee, ettei haukuta jälkiviisaaksi.