Marco de Wit 31 lokakuun, 2022

 

 

Tsekissä ihmiset ovat alkaneet herätä. Siellä on nimittäin järjestetty useita Tsekki Ensin -aiheisia mielenosoituksia.

 

Vaatimuksena on puolueettomuus ja itsenäisyys eli päästä ulos sekä EU:sta että Natosta. Samalla vaaditaan myös Venäjä-pakotteiden poistamista ja varoitellaan koronatyranneja. Täydellistä!

 

 

Kaiken kukkuraksi miekkarissa on ollut jotain mitä Suomessa ei koskaan ole: Kaikkia poliittisia ryhmittymiä oikeistosta vasemmistoon. Kaikki haluavat Tsekin itsenäiseksi!

 

Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa. He myös korostavat, että Venäjä ei ole orjuuttamassa Tsekkiä, vaan maan oma hallitus!

 

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

Tsekki on pieni maa, joten miksei Suomessakin pystytä vastaaviin mielenosoituksiin?

 

Ai niin. Se nyt vaan ei käy.

 

 

 

11 thoughts on “Tsekki Ensin näyttänyt voimansa: Oikeisto ja vasemmisto järjestävät yhdessä suuria mielenosoituksia!

  1. Aivan toista kuin lammasmaisaessa Suomessa! Suomen vaakunaeläin on leijona, mutta nyt sen pitäisi olla LAMMAS!!!

  2. Mitään todellista oikeisto/vasemmisto jaottelua ei ole ollut olemassa enää vuosikymmeniin. On vain juutalaiset juoksupoikineen vs tavallinen kansa. Meillä on VALTAVA määrällinen ylivoima ja vihollisen ainut keino meidän hallitsemiseksi on jatkuva eripuran lietsominen. On yhdistymisen aika! NYT!

  3. Maan oma hallitus orjuuttaa tsekkejä? Eihän tuollaista voisi tapahtua Suomessa. Vai onko tapahtunut koko ajan? On.

    Omat orjuutajat ovat aina pahempi kuin vieras valta. He tuntevat suomalaiset. Maan miehitys vaatii vain sen, että vieras valta ottaa hallintaansa puoluekoneiston, valtamedian, koulutuksen ja talouden. Mutta ensin otetaan kansan mieli ja tahto vieraan vallan hallintaan. Sukupolvi kerrallaan, kuin huomaamatta.

    Suomi on malliesimerkki kaapatusta maasta, valtiosta ja kansasta.

  4. Onneksi persut ovat poistaneet Suomen Uutisten kommenttipalstan. Muutenhan joku voisi mainita Tsekin tapahtumat. Hyvä, että ”Suomen sananvapauden puolustajat” hävittivät viimeisen avoimen (siis pakkopullan, anteeksi, pakkoruotsi-purran tuloon asti suhteellisen avoimen) uutisfoorumin :D Ei nyt suomalaisille pidä kertoa mitä maailmalla tapahtuu. Ryssävihalla ja weffillä mennään.

    On se nykyään vaikea olla Suomen nyörien vetelijä, kun muut maat eivät noudata agendaa. Käy sääliksi pakkopullaa, kumipäätä, ”suomen parasta asiantuntijaa” lehmänläjä-luukkasta, jauhosannaa, sauli ”saatanaa” ja muita äärimmäisen ohuella egolla ja vielä ohuemmilla kyvyillä varustettuja ryppyotsaisia säätäjiä.

  5. Ei Tsekin valtaeliitti hyväksy Tsexitiä, koska se köyhänä valtiona saa paljon rahallista tukea EU:lta.

    ”Euroopan yhteisön yhteenkuuluvuus tällä hetkellä johtuu olennaisesti siitä, että johtavien valtioiden rosvojohtajat käytännössä *lahjovat* vähemmän maksukykyisten valtioiden rosvojohtajia” Hans-Hermann Hoppe

  6. Nyt kun NATO-maat räjäyttivät ne kaasuputket niin se takaa että NATO-määräyksistä ei rakoilla. Muut kuin Iso-Britania ja USA eivät toimita kaasua eurooppaan. Ja kohta tietysti Palestiinan kaasua sionistit. Mutta että eurooppa on terroristien vankina ja tekee niinkuin sanotaan tai sitten jäätyy.

    Ruotsi teki oikein ”äärioikeistö-hallituksensa” kanssa. Kaikki viherpiperrys heitettiin romukoppaan, turve- ja hiilivoimalat käynistettiin uudelleen ja uusien ydinvoimaloiden rakennusurakoita aloitettiin. Mutta tästähän ei Suomessa puhuta.

  7. No ei kai nuokaan nyt aina tykkää alistettuna olla. Tsekkiläiset naiset muuten ovat noin visuaalisesti ihan maapallon kärkeä. Lammasmaatuskamme ihan kevyttä settiä näihin verrattuna.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*