Marco de Wit 5 marraskuun, 2022

 

 

Laiton Lehti ei kannata sen enempää itää kuin länttäkään, vaan vaatii Suomen pysyvän itsenäisenä ja puolueettomana. (Sama asia, koska suuressa sotilasliitossa et käytännössä pysty pysymään itsenäisenä.)

 

Natottajat ovat kuitenkin kuin suvakit. Molemmat elävät haavemaailmassa ja demonisoivat realisteja putinisteiksi. Erityisesti natottajia ärsyttää, että Laiton Lehti toteaa vihafaktan: Venäjä tulee jyräämään Ukrainan. Tämä selviää jo siitä, että Venäjä on nyt tuomassa rintamalle satoja tuhansia lisämiehiä. Lisäksi Venäjä on nopeuttanut sotateollisuutensa tuotantoa ja asettanut useat maakunnat sotatilaan. Nämä kaikki tulevat valtavasti lisäämään Venäjän sotakykyä.

 

No, miksei Venäjä ole jo jyrännyt Ukrainaa? Kolme syytä:

 

1. Osittainen liikekannallepano on vielä kesken

Vasta noin 80 000 sotilasta on tullut rintamalle. Noin 220 000 värvättyä ja 80 000 vapaaehtoista on vasta tulossa. Lisäksi Valko-Venäjän armeijan uudistaminen ja täydentäminen on vielä kesken.

 

 

2. Ukrainalla suuret linnoitteet

Ukraina rakensi 8 vuoden aikana Naton rahoittamana ehkä maailman parhaimmat linnoitteet ja juoksuhaudat mm. Donbassiin. Niiden läpäiseminen on todella vaikeaa.

 

 

3. Ukraina ei välitä omista tappioistaan

Suuresta väkiluvustaan johtuen Ukraina on valmis ottamaan valtavia miestappioita sekä hyökätessään että puolustaessaan. Venäjä puolestaan pyrkii kaikin keinoin välttämään miestappioita. Tämä tekee Venäjälle hyökkäykset vaikeaksi, joten se on keskittynyt pommittamaan Ukrainan joukkoja ja infrastruktuuria.

 

Jos Venäjä hyökkää, niin se tekee sen kahdella tavalla:

 

1. Vähitellen 

Etenee vähitellen askel askeleelta pyrkien tykityksen avustamana valtamaan linnoitteita ja joukkohautoja yksi kerrallaan.

 

2. Salamasodalla

Hyökkää erittäin suurella ylivoimalla yrittäen luoda jättimotteja tai jopa katkaista Ukrainan kahtia. Salamasota onnistui sodan alkuvaiheessa, kun Venäjä valtasi nopeasti maasillan Krimille.

 

 

Venäjä todennäköisesti aikoo yhdistää hitaan ja nopean strategiaa. Toisaalta se yrittää askel askeleelta edetä Donbassissa, jotta voisi kaataa varsinkin Ukrainan avainkaupungin Bakhmutin. Samalla Venäjä näyttää myös suunnittelevan salamasotaa keskittämällä joukkoja Valko-Venäjälle. Sitä kautta se pystyisi myös katkaisemaan lännen aseavun.

 

Alla oleva kartta on vähän sumea, mutta siitä näkyy hyvin toisaalta tämän hetken kuumimmat alueet (liekkien kuvat) että kovimmat linnoitteet (siniset viivat). Kuten kartasta näkee, niin Ukraina yrittää hyökätä toisaalta Khersonin alueella (1) ja toisaalta Pohjois-Luhanskin alueella (2). Venäjä on nämä hyökkäykset torjunut samalla, kun se pyrkii hyökkäämään Bakhumtin (2) ja Donetskin (1) alueilla askel askeleelta massiivisten linnoitteiden läpi.

 

 

 

 

Tässä kartassa näkyy hyvin kuinka Ukraina on siirtänyt valtavasti vahvistuksia Bakhmutin rintamalle. Nähtävästi sekin pitää Bakhutia avainkaupunkina, joka kaatuessaan voisi käynnistää dominoefektin.

Venäjä on vastannut muuttamalla ovelasti painopistettä Donetskin eteläpuolelle Vuhledarin rintamalle. Kuten kartasta näkyy, niin siellä ei juuri ole ukrainalaisia joukkoja. Nyt Ukrainalla on kova kiire siirtää sinne joukkoja.

 

 

 

Tästä kuvasta näkee hyvin miten Etelä-Donetskin ja Vuhledarin alueilla ei ole ollenkaan niin paljon linnoitteita ja vahvistettuja juoksuhautoja kuin muualla Donbassissa. Kyse on selvästi heikosta kohdasta rintamaa.

 

 

 

 

Tästä kuvasta näkyy miten venäläiset ovat keskittäneet hyökkäyksensä avainkaupunki Vuhledarin ympäristöön. (Aseen kuvat) Huomaa myös miten Vuhledar on vaarallisen näköisesti ikäänkuin kuopan pohjalla.

 

 

 

Nyt venäläiset pyrkivätkin katkaisemaan Vuhledariin vievän AINOAN päällystetyn tien. Samalla voisi ehkä myös onnistua ukrainalaisten motittaminen.

 

Jos ukrainalaiset menettävät päällystetyn tien, niin nykyisissä syksyisissä märissä olosuhteissa on lähes mahdotonta huoltaa Vuhledaria mutaisia hiekkateitä pitkin. Toisaalta mutainen maa tekee myös venäläisten etenemisen vaikeaksi. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä valtava ongelma venäläisille, koska heidän raskas kalustonsa – päinvastoin kuin ukrainalaisten Natokalusto – on suunniteltu paikallisiin olosuhteisiin.

 

 

 

 

Joka tapauksessa näyttää siltä, että Ukraina on menettämässä etsikkoaikansa. Sen olisi ehdottomasti pitänyt aloittaa suurhyökkäyksensä jo muutama viikko sitten. Tosin Venäjän massiivinen isku Ukrainan infrastruktuuriin teki sen ehkä mahdottomaksi. Nyt joka viikko Venäjä muodostuu voimakkaammaksi, kun lisäsotilaat saapuvat rintamalle.

 

Itse asiassa tässä vaiheessa venäläiset saattavat nimenomaan HALUTA, että Ukraina hyökkäisi ja näin tuhoaisi joukkojaan Venäjän voimistuneeseen puolustuslinjaan. Tähän saattaa liittyä venäläisten viimeisin tiedotuskatastrofi, kun Khersonin varakuvernööri ilmoitti venäläisten ehkä vetävän ainakin osan joukoistaan pois Khersonista. Nähtävästi ideana on nimenomaan yllyttää ukrainalaisia hyökkäämään ja kuluttamaan joukkojaan. Sen jälkeen Venäjä voisi sitten aloittaa oman suurhyökkäyksensä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Ukraina on tämän juonen tajunnut eikä halua enää yrittää upporikasta tai rutiköyhää.

 

 

Jos Ukraina ei yritä suurhyökkäystä, niin ei sitä myöskään uskalla Venäjä yrittää, koska se ei halua menettää paljon miehiä. Niinpä nyt näyttää siltä, että seuraavat pari kuukautta rintama tulee olemaan suht rauhallinen lukuunottamatta Venäjän täsmähyökkäyksiä, joissa se pyrkii askel askeleelta kaatamaan tiettyjä avainkaupunkeja, kuten Bakhmutia, Soledaria ja Vuhledaria.

 

Periaatteessa ukrainalaisten avainkaupunkien kaatuminen voisi synnyttää dominoefektin ja sotkea totaalisesti Ukrainan rintaman. Tämä voisi sitten mahdollistaa Venäjän läpimurrot ja Ukrainan armeijan tuhoamisen. Toisaalta luulisi Ukrainan luoneen varmuuden vuoksi useita puolustuslinjoja, joihin kyllä riittää tykinruokaa.

 

Ukraina ilmoittikin juuri, että se aloittaa peräti seitsemännen värväyskierroksen pyrkien saamaan 100 000 lisä- tai siis korvaussotilasta. Ukrainalaiset ovat itsekin ilmoittaneet, että heidän tappiot ovat satoja päivässä. Toisaalta mikäpä siinä, kun maassa on yli 10 miljoonaa värväyskelpoista miestä. Tykinruoka ei taatusti lopu varsinkin, kun miehiä ei päästetä ulos maasta ja fasistivärvääjille on annettu kirjaimellisesti vapaat kädet värvätä kenen tahansa missä tahansa.

 

 

Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että Ukrainan sota ratkeaa lopullisesti vain, jos Venäjä ottaa käyttöön uuden eli pohjoisen rintaman. Vain Kiovaa uhkaamalla ja länsiavun katkaisemalla voisi Venäjä saada nopean voiton. Tosin se edellyttäisi melkoisen hankalan tyypin eli Valko-Venäjän presidentin Lukashenkon lupaa ja apua.

 

Yksi asia on siis varma: Sekä länsi että itä lobbaavat täysillä Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä!

 

 

12 thoughts on “Ukrainan vastahyökkäys hyytynyt lopullisesti? Venäjä voi aloittaa salamasodan vain Lukashenkon luvalla?

  1. Vaikuttaa siltä, että yksi ryhmä ja amerikkalaiset, sekä britit eivät koskaan osaa mitään oikeita sotia ja pelaavat aina määrällä. Heille on ihan sama sadoilla tuhansilla ja miljoonilla.

    1. Kaukana siitä. Ei venäjä mitään voita vaan sitoo itsensä vuosia kestävään sissisotaan ja lopuksi vetäytyy häntä koipien välissä kuten teki Afganistanissa. Venäjä tekee saman virheen kuin USA teki Vietnamissa, Afganistanissa, oman kansan vapautta rakastavaa maata ei voi vallata. He ovat valmiita kuolemaan kansansa puolesta. Venäläiset ovat rikollisia maahan hyökkääjiä ja venäjän sotilaat eivät ole niin sitoutuneita taistelemaan, varsinkin kun sotilaat on haalittu muista kansallisuuksista kuin venäläisistä.

      1. USA:n jalkaväki ja panssariosastot kykynevät taisteluun aavikolla, vaan ei suomalaisessa metsässä. Suomalainen luonto ja maasto on amerikkalaisille vittumaisempi ympäristö kuin Vietnamin biidakko oli. Vain Venäjä kykenee taistelemaan suomalaisessa maastossa, eivätkä nekään kun ovat luonnosta vieraantuneita juoppoja. Tsetseenitkään eivät pärjää Suomen luonnossa, eivät edes afgaanit. Suomalaiset pitäneet jo tuhansia vuosia valloittajat poissa täällä. Suomen Luonto on ikuinen linnoitus.

        Paska-anuslehden todisteet amerikkalaiskaupunkilaisten surkeasta taistelukyvystä:
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e68aa2b8-96bf-43ac-b2f7-239ea1590729

      2. Päteekö tämä sinun logiikkasi myös rikolliseen Naton liittoumaan, joka koostuu geneettisesti täysin eri rotuisista ihmisistä, raiskaajista, varkaista, huumekauppiaista ja murhamiehistä?

  2. Natottajat ovat aina olleet aivan kuten suvakit ja totaalisen pahoja ja rikollisia eläimiä. Toisessa maailmansodassa kyse oli hyvän ja pahan välisestä sodasta, jossa totaalinen pahuus, amerikkalaiset ja brittiläiset saastaat, sekä monien juutalaisten johtama Neuvostoliitto voittivat hyvän.

  3. Kaukana siitä. Jälleen kerran Marcolla jää huomaamatta ettei Putin ole mikään aito vastavoima globalismille, vaan osa kyseistä lahkoa. Näin ollen sodan voittaminen ei edes ole tavoitteena, ainoastaan itse sodan käyminen on merkitsevää. Ehkä sitten jossain vaiheessa, kun on päästy riittävän pitkälle ja kenties kansalaisten tahtotilaa saatu muokattua sopivaan suuntaan, voidaan alkaa lopetella tai tiedä vaikka kamppailla voitostakin.

  4. Amerikkalaiset, brittiläiset ja Israelin valtio tulee tuhoamaan ukrainalaiset monella eri tavalla. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tuhota juutalaisen eliittisuvun Rothchildien vihollinen Venäjä. Kukaan ei välitä pätkääkään mistään Ukrainasta.

    Tulemme lopulta murskaamaan amerikkalaiset ja brittiläiset verivihollisemme, sekä Israelin valtion. Aitokansallismieliset suomalaiset eivät tule antautumaan ja alistumaan vihollisellemme.

  5. Tuo tietää sitä, että kohta on Suomen vuoro astua estraadille. Toivottavasti ”lämmittely” on tehty hyvin, ettei itse ”kilpailutilanteessa” tule revähtymiä. Suomen ylipäällikö Bidenin H-hetki on TÄYSIN riippuvainen siitä kuinka kauaksi hulmuava hiuksiset tyttölapset on saatu kyörättyä Valkoisen talon sijaintipaikasta eli Washingtonin pääkaupungista. Sillä ”päämajassa” EI saa olla ainoatakaan OIKEAA naista ja siksipä koko ”sekalainen seurakunta” koostuukin vain ja INOASTAAN isojen kirjainten väestä. Kuitenkin vielä se hevonen puuttuu, jonka Keisari Nero uhkasi nimittää senaattiin jäseneksi!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*