33 thoughts on “Päivän kuva: Markkinointi

  1. Juuri tämän ja monen muun asian takia naisille ei pidä koskaan antaa minkäänlaista valtaa yhteiskunnassa. Ei minkäänlaista, senttiäkään. Satanisteilla ei nytkään olisi lähellekään niin paljoa valtaa jos naisilla ei olisi valtaa vaikuttaa yhtään mihinkään elämässä. ”Älykkäät”, jotka ovat pahimpia vihollisiasi, mädättäjiä ja pettureita, alkoivat ensin antamaan naisille äänioikeuden ja alkoivat levittämään ateismia. 60-70-luvuilla he jatkoivat sodomian levittämisellä keskuuteemme ja alkoivat marssimaan sodomiamarsseissa.

    Nyt te näette mihin yhteiskunta menee kun ”älykkäiden” annetaan mädättää ja vetää yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan. He ja naiset, sekä erilaiset vähemmistöt tuhoavat nyt teidät, teidän lapsenne, perheenne ja kaikki vapautenne.

    Tarvitaan laillinen luokkasota tätä ”älykkäiden” saastaa ja pettureita vastaan, jotka riistävät kansaamme ja tuhoavat sen. Älä koskaan alistu tälle saastalle ja päästä heitä päättämään asioistasi.

    1. Naisia manipuloidaan. Miksi miehiin ei kohdistu juuri minkäänlaista vaikuttamista? Ei ihme, että jo pienet tytöt ovat sekaisin, epävarmoja. Sitä se kodin ulkopuolelle ulkoistettu kasvatus ja viihdesaaste tekee.

      1. Miehiä ei pysty aivopesemään lähellekään yhtä helposti, mutta oikean ja terveen Suomen kansan miesten on hyvin vaikea korjata tilannetta nyt kun ”älykkäiksi” itseään kutsuvat miehet ja naiset vihaavat lapsiamme, perheitämme ja Jumalaa. Laillinen sota on ainoa vaihtoehto.

        1. Mutu tuntumalla naisista 80% on täysin pihalla ja 20%: lla on järki päässä, mutta miehissäkin vastaava luku on 60/40, joten populaatiossa luku on 70/30 ja täten kahjuilla on iso ylivoima.

    2. Jos tapaan muita ihmisiä ja arvostelen heidän heikkouksiaan, ryöstelen itseltäni korkeamman kognitiivisen voiman. Mutta jos yritän päästä syvälle ja rakastavasti toisen ihmisen hyviin ominaisuuksiin, kerään siihen voimaa. -Rudolf Steiner-

  2. Tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää ja muita syöpiä,
    sydän- ja verisuonitauteja ja keuhkoahtauma tautia.

    Jokainen palava savuke tuottaa 7000 erilaista kemiallista ainetta. Noin 70 niistä on syöpää aiheuttavia.

    Tuhannet tupakoitsijat sairastuvat syöpään vuosittain.

    Historia toistaa itseään. Se muuttaa vain muotoaan. Oli aikoja jolloin tupakan katsottiin olevan lääke?

    Koronan kohtalosta voimme ehkä puhua ”vapaasti” 75 vuoden vaiti-olon jälkeen?

    1. Tu­pa­koin­nin vai­ku­tuk­sia ter­vey­teen ei ole mah­dol­lis­ta tut­kia ob­jek­tii­vi­ses­ti. Ote­taan­pa vaik­ka tut­ki­muk­sen poh­jak­si läh­tö­koh­ta: «tu­pa­koin­nin myön­tei­set vai­ku­tuk­set ter­vey­teen».
      –   Väi­tän, et­tä täl­lai­sel­le tut­ki­muk­sel­le ei mis­tään löy­dy ra­hoit­ta­jaa,
      –   kos­ka ta­bu.

      Jos (to­si­asi­al­li­ses­ti) on kiel­let­ty tut­ki­mas­ta tu­pa­koin­nin myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia ter­vey­del­le,
      –   ovat kaik­ki kiel­tei­sis­tä vai­ku­tuk­sis­ta teh­dyt tut­ki­muk­set ar­vot­to­mia.
      –   Tu­pa­koin­tia ei ole mah­dol­lis­ta tut­kia ob­jek­tii­vi­ses­ti.

      Kaik­ki tu­pa­koin­nin vai­ku­tuk­sia kos­ke­vat tut­ki­muk­set saa­vat pää­tyä vain en­nal­ta ase­tet­tui­hin tu­lok­siin.

      1. Olisiko vaikka keuhkokuvat jotain? Ja ruumiinavauspöytäkirjat. Vai eikö kelpaa? Mitä myönteistä sinä tupakasta keksit?

    1. Itseinho tai itseviha, joskus myös autofobia, on psyykkinen poikkeama, jossa ihminen vihaa itseään tai tuntee voimakasta häpeää omasta itsestään tai alkuperästään. Se voi tarkoittaa myös inhoa sitä yhteisöä kohtaan, johon yksilö kuuluu: tällaista on esimerkiksi etninen itseinho.

      Joidenkin psykologien mukaan itseinho on tärkeä tekijä monissa henkisissä sairauksissa, erityisesti sellaisissa, joihin liittyy omien puutteellisuuksien liiallista huomioimista. Psykologit ja psykiatrit käyttävät usein termiä ”itseinho”. Heidän mukaansa usein itseinhosta kärsivällä on myös alhainen itsetunto. Jotkut uskovat, että itseinho ja häpeä ovat tärkeitä tekijöitä muiden psyykkisten sairauksien syntymisessä. Itseinho voi helposti johtaa itsetuhoisuuteen.

      Termi itseinho voi viitata voimakkaaseen itsensä, tekojensa tai oman rotunsa, sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa inhoamiseen.

      Itseinho saattaa aiheuttaa alemmuuskompleksiin. Joidenkin sosiologian teoreetikkojen, kuten Jerry Manderin, mukaan mainostajat pyrkivät tarkoituksella tuottamaan kohdeyleisössä itseinhoa, negatiivista kehonkuvaa ja pahaa mieltä ja tarjoavat tuotteitaan ”parannuskeinoksi.

      Itsetuhoisuus on psyykkinen häiriö. Se voi liittyä itseinhoon, jolloin henkilö tuntee tarvetta vahingoittaa itseään. Yleensä tämä tapahtuu itseä suoraan vahingoittamalla, esimerkiksi viiltelemällä, tai hakeutumalla riskitilanteisiin. Tavoitteena voi olla tuottaa pitkään kipua aiheuttavia vammoja, kuten palovammoja tai paleltumia.

      Täyttä hölynpölyä väittää että naisen ei tarvitse ottaa mistään vastuuta? Sinun kannattaisi muuttaa ammattia ns. ”Yleiseksi syyttäjäksi” !!!

      1. Naiset ja tytöt on aivopesty itseinhoon. Viihdesaasta ja valtamedia syyllisiä. Kyllä miesten pitää alkaa suojella naisia noilta kahdelta pedolta.

  3. Itse olen tupakoinut yli 60 vuotta. Päivittäin menee 20-30 sätkää. Keuhkot ovat aivan kunnossa enkä ole käynyt lääkärissä ainakaan 20_een vuoteen muuten kuin ajokortin uusimista varten.

    1. Sätkä taitaa olla eri asia kuin savukkeet eikä niin paha.
      Ennen tupakkaa kasvatettiin omatarvekäyttöön. Ei siinä ollut mitään riippuvuutta aiheuttavia myrkkyjä lisätty sekaan kuten savukkeissa. Paremmat aromit tupakkaankin saa valoisista kesäöistä johtuen kuin jossakin tropiikissa kasvatetussa tupakassa. Kas kun moni ei tajua bisnesmahdollisuutta tuossa tupakankasvatuksessa. Sehän on laillista ja voisi jopa saada EU-tukea!

      Tupakan lehtien kuivattaminen on helvetin iso työ. Nohevimmat kuivattavat tupakanlehdet tietenkin SAVUSAUNASSA.

  4. Ukraina teki ”false fagin” ja ampui ohjuksia Puolaan ja siviilejä kuoli!

    Ukraina yrittää peovosoida natoa sotimaan!!!

    1. Ukrainan mololla soittelija onkin Tosi nuija ja hoitaapa vielä toisenkin ”roolihahmon” osan samalla!!! Heil Zelensky. Meil Marin!!! Mitä nyt ”hinderburg” (sale) örähtelee silloin tällöin.

  5. Jim Stone kertoo, että kausiflunssa-rokotteet ovat nyt MRNA:ta.
    –   https://archive.today/c22XR#selection-1337.0-1337.33
    –   Väite on täysin uskottava, kun ottaa huomioon kuinka isolla rahalla ajetaan ihmisten pakkorokotuksia.

    Itse en rokotuttaisi pieniä lapsia ollenkaan
    –   ennen kuin maailmansota on loppunut.
    –   Sodan jälkeinen hallitus sitten määrää jatkosta.

  6. MARKKINOINTI ON psykoTIETEESEN PERUSTUVAA FAKTAA ihmisapinoiden vietteihin ja vaistoihin perustuvasta käyttäytymisestä. Tunnistatko apinan, kun katsot ympärillesi? Kyllä viina, huumeet, kahvi, sokeri, tupakka, massaviihde, roskaruoka, seksi ja tappelu maistuvat.

    1. https://www.adlibris.com/fi/kirja/propaganda-9780970312594

      ”Bernaysin rehellinen ja käytännöllinen käsikirja antaa paljon tietoa nykyajan teollisuusvaltioiden kapitalististen demokratioiden voimakkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista instituutioista.” – Noam Chomsky

      ”Massojen järjestäytyneiden tapojen ja mielipiteiden tietoinen ja älykäs manipulointi on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa. Ne, jotka manipuloivat tätä näkymättömää yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitseva voima.” – Edward Bernays ,

  7. https://en.wikipedia.org/wiki/Edward_Bernays

    Nyt osui kuva ytimeen. Tämän olen halunnut paljastaa:
    Tämä mies oli Sigmund Freudin siskonpoika ja markkinoinnin pioneeri:

    Edward Louis Bernays ( November 22, 1891 − March 9, 1995

    Edward Louis Bernays was an American theorist, considered a pioneer in the field of public relations and propaganda, and referred to in his obituary as ”the father of public relations”.[3] His best-known campaigns include a 1929 effort to promote female smoking by branding cigarettes as feminist ”Torches of Freedom”, and his work for the United Fruit Company in the 1950s, connected with the CIA-orchestrated overthrow of the democratically elected Guatemalan government in 1954. He worked for dozens of major American corporations including Procter & Gamble and General Electric, and for government agencies, politicians, and nonprofit organizations.

    ”The first campaign succeeded; women smoked more cigarettes; American Tobacco Company brought in more revenue; and Lucky Strike led the market in growth. But a taboo remained on women smoking in public. Bernays consulted with psychoanalyst Abraham Brill, a student of Freud’s, who reported to him that cigarettes represented ”torches of freedom” for women whose feminine desires were increasingly suppressed by their role in the modern world”

    Edward Bernays was born in Vienna to a Jewish family.[7] His mother, Anna (1858-1955), was Sigmund Freud’s sister, and his father Eli (1860-1921) was the brother of Freud’s wife, Martha Bernays; their grandfather

    1. Tällä ei ole juutalaisten kanssa mitään tekemistä. Kaikki valkoiset ”älykkäät” ovat aivan samanlaisia, joka ikinen. Älä koskaan luota valkoisiin ”älykkäisiin” tai he tuhoavat sinut ja sinun lapsesi puukottamalla selkään.

  8. Sanoisinko? Erittäin H I R T E H I S T Ä ! ! ! Ette tiedäkkään kuinka TUHOISAA jälkeä ovat myrkkypiikit saaneet aikaan äideille, joilla on ollut MASSU PÖMPÖLLÄÄN. Kuolleita vaaveja on satanut taivaalta kuin niitä kuuluisia ILMASTO HYSTERIÄN jääkarhuja ROPAKANTAFILMEISSÄ! Joiltain on mennyt kaksikin vauvaa ”läpilaskuna”. Ja kun LOPULTA tätä jatkuu itsekullakin tarpeeksi kauan. Nainen on lopulta MARTO!!! Edellinen on makaabeerisuudessaan mitä suurin TUSKA kaikille naisille. Niille, jotka haluavat vauvan elävänä. Ja niille, jotka haluavat ”sen” niitata poliittisista syistä tai vielä parempaa: Pelastaa tämän onnettoman HELVETIN ESIKARTANON ilmaston!!! Ja niin kuin sillä olisi jotain väliä!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*