Marco de Wit 24 marraskuun, 2022

 

Kyllä. Kuulostaa järjettömältä, että Suomen kansallismieliset ehdoin tahdoin haluavat tehdä Suomesta idän ja lännen taktisten ydiniskujen taistelukentän.

 

Mutta totta se vaan on. Käytännössä kaikki Suomen kansallismieliset ovat jakaantuneet natottajiin ja putinisteihin. Kaikki ovat unohtaneet Paasikiven puolueettomuuspolitiikan. Kenellekään ei tule mieleen, että Suomen pitää pysyä itsenäisenä maana seisoen omilla jaloillaan. Tai jos tulee mieleen, niin ovat kovin hiljaa asiasta.

 

Kansallismieliset natottajat ovat menneet nyt niin pitkälle, että hurraavat satanistisen feministihallituksen hyväksyessä Suomeen amerikkalaisia ydinaseita.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

Kansallisemieliset natottajat hyväksyvät amerikkalaiset ydinaseet, vaikka se tekee Suomesta taktisten ydiniskujen taistelukentän. Varmaa nimittäin on, etteivät suurvallat tule KOSKAAN iskemään edes taktisilla ydinaseille toistensa maihin, mutta kylläkin mielellään toistensa reunavaltioihin. Amerikkaa ei kovasti haittaisi, jos Venäjä iskee taktisilla ydinaseilla Ukrainaan tai Suomeen. Venäjää ei puolestaan haittaa, jos Amerikka iskee taktisilla ydinaseilla Kuubaan.

 

Suurvallat miettivät aina ensisijaisesti omaa etuaan. Niinpä on täysin mielipuolista tarjota Suomi taktisten ydiniskujen maalitauluksi!

 

 

Hulluus ei kuitenkaan lopu tähän. Kansallismieliset eivät ole pelkästään valmiita taistelemaan Venäjää vastaan vaikka viimeiseen suomalaiseen. Kaiken kukkuraksi kansallismieliset ovat valmiita taistelemaan viimeiseen suomalaiseen suvakki-Naton ja sionisti-juutalaisten puolesta!! Tämä jos mikä on hulluuden huippu.

 

Laiton Lehti on vastustanut tuota hulluuttaa vuosien ajan, mutta turhaan. Suomalaiset miehet ovat niin betoja, ette alistuvat satanistiselle feministihallitukselle, vaikka se aivopesee, kidnappaa ja leikkelee heidän lapsensa ja lopulta tuhoaa koko Suomen.

 

 

Miksi suomalaiset miehet haluavat Suomen taktisten ydiniskujen kohteeksi? Orjakompleksi?

 

 

Niinpä Laiton Lehti on muuttanut strategiaa ja yrittää herättää amerikkalaiset miehet. Tämän vuoksi Laiton Lehti julkaisi tämän jutun, jossa varoitetaan sionistien yrittävän käynnistää rajoitettu ydinsota käyttämällä sijaistaistelijoina ja maalitauluna Suomea, Ukrainaa ja Taiwania.

 

 

World War Jew? Zionists Pushing For Nuclear War but Narendra Modi Saves The World?

 

 

Laiton Lehti pyysi lukijoilta apua jutun kirjoittamisessa ja englanninkielen viilailussa. Apua tulikin paljon, joten siitä suurkiitos. Nyt uusin kaksi kertaa laajempi ja paljon linkkejä sisältävä versio jutusta on julkaistu Holy Crusade News -sivustolla. Tällä viikolla ehtii vielä lähettää parannusvinkkejä ja ensi viikolla sitä tarjotaan vaihtoehtomedian päämajaan Unz.comiin.

 

Saas nähdä suostuuko sivuston omistaja Ron Unz juttua julkaisemaan, koska hän on itsekin juutalainen. Kyllä. Näin kovassa alennustilassa ovat valkoiset miehet. Ainoa heitä puolustava suurempi sivusto on juutalaisen miljonäärin pyörittämä!

 

Unz onkin kieltäytynyt julkaisemasta useampia Laittoman Lehden juttuja varsinkin, jos ne liittyvät koronahuijaukseen. Toivottavasti kuitenkin julkaisee jutun, jossa varoitetaan ydinsodasta!

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

11 thoughts on “Israel yllyttää ydinsotaan. Suomen kansallismieliset hurraavat haluten Suomen ydiniskujen kohteeksi!

  1. Laiton Lehti yrittää siis herättää verivihollisemme? Tavalliset amerikkalaiset ja britit vain taputtuvat, kun amerikkalaiset ja britit tuovat ydinaseet, pedofiiliringit, huumekaupan, tukikohdat ja joukot Suomeen. He ovat oikeasti vain ylpeitä ja innoissaan kaikesta tästä sairaasta ja rikollisesta toiminnastaan. He ovat täysin sairaita ja rikollisia sadisteja, joita ei pidä olla edes olemassa. Helpon ympäristönsä, sekä sairaan ja rikollisen toimintansa turvin he ovat kuitenkin lisääntyneet ja levittäytyneet joka puolelle.

  2. On olemassa kolmas amerikkalaisten nuoleskelua parempi strategia. Totta kai Putin tukee laillisesti vihollisensa vihollisia, eli aitokansallismielisiä, jota amerikkalaiset ja brittiläiset verivihollisemme, sekä yksi ryhmä pelkäävätkin vainonsa jatkuessa. Tavalliset amerikkalaiset ja tavalliset britit tulevat aina olemaan pahimpia vihollisiasi. Ainoa asia mikä heidät pysäyttää on laillinen voima ja laillinen vastarinta. He ovat sairaita ja rikollisia eläimiä, jotka eivät ymmärrä mitään muuta. Heidät pitää yksinkertaisesti pysäyttää laillisesti ja eliminoida heidät laillisesti keskuudestamme. On heidän takaisinmaksunsa aika kaikille heidän uhreilleen maailmassa.

  3. Kaikki ovat unohtaneet…. Kenellekään ei tule mieleen,… AIVAN OIKEIN! Globalistien johtama EU on paskakaivo joka on keskittynyt tuhoamaan Eurooppalaisten elämän, vapauden, terveyden, vaurauden ja onnellisuuden.

    Pari päivää sitten tapahtui Qatarissa jättipamaus kun Kiina päätti ostaa enimmät maakaasut Kiinaan vuoteen 2050 asti. Joulukuun toisella viikolla Kiinan Xi tapaa saudihallitsijan ja taatusti taas sovitaan pitkistä kaasukaupoista Saudi-arabian ja Iranin liittyessä 2023 BRICS maiden iloiseen joukkoon.

    Haloo miksi KUKAAN EI NÄE mitä tapahtuu maailman kaasuvarannoille ??? Kaikki suurimmat kaasunviejämaat ovat Kiinan hyppysissä – tosi hyvä tämä meidän EU 🕳️

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_natural_gas_proven_reserves

  4. Israel levittää pelkoa, että Iran hyökkää Qatariin. Kuinka uskottava väite se on. Aivan mielipiolists propagandaa.

    Kun ihminen on saatu valheiden verkkoon, ei se sieltä irti pääse. Siksi Naton ja ydinaseiden kannatus kasvaa. Kuin lampaat narussa. Onko jossakin vapaata omaa ajattelua?

    Toisaalta onhan ruokakauppojen neliöistä puolet varattu tuotteille, joita ihmisen ei tarvitse syödä. Näin kertoi ravitsemusasiantuntija.

  5. Muuan Panu Huuhtanenkin sinänsä omalta osaltaan setvii (kansallis?)mielisten jakolinjoja mm. Johan Bäckman official-Youtubekanavan viimeisimmässä striimissä kohdasta 1:40:50 eteenpäin.

    1. Näinhän siinä kävi. Taisi olla Levelissä. Putkonen osaa puhua ja tietää asioista, mutta katsoo kaikkea Voitonpäivän lasien läpi eli palvoo N-liittoa & juhlii Suomen tappiota II maailmansodassa , uskoo ”holokaustiin” jne. Eli aikamoinen Ilta-Sanomat-mentaliteetti jollakin tavalla Putkosellakin päässä jyllää, vaikka tämä antaa velkojia pakoillessaan sille oman twistin ja merkityksensä. Patriootti Putkonen sepittää itselleen jatkuvasti uutta menneisyyttä ja tulevaisuutta.

  6. Ukrainan presidentti on aika kova asiasta kuin asiasta kiristää kaikkia, jos vähänkin eri mieltä. Tämä ohjuksen ampuminen, josta ei puhuta enää, on ollut juttua, että sillä hetkellä ei ollut yhtäkään venäläistä ohjusta ilmassa. Ilmeisesti hänellä oli tarkoitus järjestää kunnon kahina G7 aikana ja saada Nato mukaan, ampumalla ohjukset kantomatkan päähän Puolaan, jossa itse tuhoutuu ja jäänteen polttoaine aiheuttaa sitten putoamiskohtaan pikku paukun. Onneksi Bidenin poukka oli kuitenkin sen verran järjissään, ettei menneet siihen lankaan, vaikka siellä oli joku petturi joka nimentönä antoi lehdelle, että kyseessä oli venäjän ampuma ohjus, jonka ko. toimittaja julkaisi ilman tarkistusta maailmalle, mutta hännän sai potkut tämän takia.

  7. Jemenissä kuolee päivittäin 80 vastasyntynyttä lasta sodassa saudeja vastaan, YK esittää huolensa Jemenin tilanteesta. Maassa on paha nälänhätä. Jemenin tilanteesta ei ole uutisoitu Suomessa, eikä hallitus osoita kiinnostusta näiden lasten kohtalosta.

    https://www.presstv.ir/Detail/2022/11/18/692976/Yemeni-newborns-die-every-day

    https://www.presstv.ir/Detail/2022/11/23/693226/Yemen-truce-must-be-reached-economic-and-humanitarian-situation-worsening-UN-Envoy-

  8. Vakavaa jutun otsaketta sotii vastaa mielestäni eräs Laittoman Lehden historian PARAS KUVITUSKUVA!!! FUCK THE Ydinsota!!! Sainpahan parhaat naurut tämän kaiken hulluuden keskellä!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*