
Laiton Lehti on jo vuosia valittanut, että Suomen kansallismielinen kenttä varsinkin kaduilla on jakautunut putinisteihin ja natottajiin. Täyden itsenäisyyden ja puolueettomuuden (sama asia) kannattajia ei näy eikä kuulu missään.
Laiton Lehti on epäillyt, että tämä kahtiajako johtuu kahdesta syystä:
1. Psyykkinen heikkous
Laiton Lehti on kertonut, että suomalaiset omaavat kaikista valkoisista voimakkaimman keräilijä-metsästäjätaustan. Tämä johtaa siihen, että päinvastoin kuin paimentolais- ja maanviljelijäkansat, niin suomalaiset ovat suhteellisen naiveja ja psyykkisesti heikkoja. Suomalainen miettii aina mitä muut miettivät hänestä.
Päinvastoin kuin arabit, niin suomalaiset eivät osaa yhtä kovasti juonitella ja taistella oman maansa puolesta. Ei varsinkaan, jos Suomen johtavat poliitikot on lahjottu luovuttamaan Suomen ulkomaisille isännilleen taistelutantereeksi.
Miksi suomalaiset miehet haluavat Suomen taktisten ydiniskujen kohteeksi? Orjakompleksi?
2. Tiedustelupalvelut
Supon ja ulkovaltojen tiedustelupalvelujen strategiana on asettaa tavallinen ihminen valintatilanteeseen. Valitse itä tai länsi. Näin kaikki unohtavat sen oikean eli kolmannen vaihtoehdon: Täysi vapaus, itsenäisyys ja puolueettomuus.
Tämän takia Laiton Lehti myös laati asiasta taulukon.
Laiton Lehti on vuosia hyvin äänekkäästi varoittanut persujen olevan päivänselvien Nato-agenttien johtamia. Samalla se on myös korostanut, että Uuden MV-lehden porukka on ihan yhtä ilmiselvästi putinisteja.
Ihmisten on kuitenkin hyvin vaikea tajuta tätä asiaa ja varoa SEKÄ natottajia ETTÄ putinisteja. Ihmiset menevät niin kovasti tunteiden mukaan, että natottajat ihan tosissaan uskovat valtamedian sotapropagandaa Venäjän pahuudesta ja putinistit puolestaan ihan tosissaan uskovat MV-lehden ja muun vastaavan vaihtoehtomedian sotapropagandaan Venäjän hyvyydestä.
Laiton Lehti ei mene lankaan, vaan korostaa offensiivista realismia.
Professori Mearsheimer: Ukrainan sodassa ei ole geopoliittista järkeä. (Paitsi sionisteille!)
Offensiivisessa realismissa korostetaan muutamia elämän kovia totuuksia, jotka suomalaistenkin pitäisi vihdoin oppia.
1. Nollasumma
Geopolitiikassa valta on vakio. Jos toisen valta lisääntyy, niin toisen vähenee.
2. Totaalinen itsekkyys
Suurvallat miettivät aina ensisijaisesti omaa etuaan. Jos tulee konflikti, niin ne maksimoivat oman etunsa. Onkin ihan ilmiselvää, että sekä USA että Venäjä ajattelevat vain OMAA etuaan. Molemmat ovat valmiita tarvittaessa tuhoamaan muita maita totaalisesti. Esimerkiksi 2000-luvun alussa USA hyökkäsi ja tuhosi Irakin ja Venäjä Etelä-Tsetseenian. Miten ihmiset ovat voineet tämän unohtaa?? Suomen ja suomalaisten ei siis pidä koskaan luottaa suurvaltoihin. Ne ajavat aina omaa etuaan, vaikka toki välillä jompi kumpi suurvalta sattuu olemaan enemmän oikeassa jossain yksittäisessä konfliktissa.
3. Ikuinen sota
Suurvallat ovat jatkuvassa konfliktissa. Sota on välillä kuuma tai kylmä, mutta jatkuu ikuisesti. Suurvallat eivät koskaan luota toisiinsa ja ovat aina valmiita käyttämään hyväksi toisen heikkoutta. Suurvalta on aina valmiina puukottamaan toista suurvaltaa selkään.
4. Konfliktien ratkaisemattomuus
Valtioiden välisiä konflikteja ei käytännössä voi ratkaista lopullisesti. Aina joku on tyytymätön ja katkera. Näin on myös erityisesti Itä-Euroopassa. Venäläiset ovat esimerkiksi oikeassa siinä, että Ukraina pommitti Donbassin siviilejä 8 vuotta ja näin provosoi Venäjän hyökkäyksen. Toisaalta ukrainalaiset ovat oikeassa siinä, että Venäjällä ei koskaan ollut aikomustakaan antaa Ukrainan itsenäistyä aidosti.
Loppujen lopuksi kyse on siitä, että rajojen vetäminen on aina kiistanalaista. Erityisen totta tämä on Ukrainassa, joka on slaavilainen kansa. On mahdotonta vetää raja objektiivisesti sen enempää etnisesti kuin maantieteellisesti. Tämä seuraa jo siitäkin syystä, että Etelä-Ukraina oli tuhansia vuosia ns. Villi maa eli paimentolaiskansojen pikatie Aasiasta Eurooppaan. Niinpä kukaan ei ole koskaan kunnolla kontrolloinut Etelä-Ukrainan aroja ja niistä taistellaan yhä tänä päivänä.
5. Konfliktien raakuus
Suomalaiset eivät pysty edes tajuamaan kuinka raakalaismaisiksi esimerkiksi slaavit ja varsinkin ukrainalaiset ovat psyykkeeltään kehittyneet joutuessaan taistelemaan tuhansia vuosia lukemattomia vihollisia vastaan aina kasaareista ja hunneista mongoleihin ja turkkilaisiin.
Tosin slaavien raakuudessa ei ole mitään ihmeellistä. Ihan sama juttu on myös lähes kaikilla muilla kansoilla aina arabeista viikinkien jälkeläisiin eli germaaneihin.
Suomi on poikkeus, koska suomalaiset ovat saaneet kehittyä suojassa kansainvaelluksilta. Suomi onkin erittäin onnellisessa tilanteessa, että se on hyvin pohjoinen kansa, jolla on Itämeren ja Laatokan takia pitkälti LUONNOLLISET RAJAT. Tämän takia suomalaiset ovat tuhansia vuosia saaneet olla suhteellisen rauhassa. Suomalaiset ovat se erilainen kansa, joka ei pysty tajuamaan miksi muut kansat ovat niin juonittelevia, tempperamenttisia ja sodissaan niin raakoja.
6. Liittoumien epävakaus
Muut kansat ovat kansainvaellusten keskellä oppineet, että sinun pitää jatkuvasti vaihtaa liittolaista, koska keneenkään ei voi luottaa. Suomalaisen on esimerkiksi äärimmäisen vaikea ymmärtää, että miksi liittoutua naapurin kanssa, joka aiemmin teurasti serkkusi. Muualla maailmassa puolestaan tajutaan, että vain vihollisesi vihollinen on ystäväsi. Toki vain siihen saakka, kun sen hetkinen suurempi vihollinen on tuhottu.
Tämän takia juutalaiset ovat vuosituhansia ajan lennossa vaihdelleet liittolaisiaan samalla tietysti saattaen ex-liittolaisen murhanhimon valtaan. Samoin myös slaavit vaihtavat jatkuvasti liittolaisiaan. Nytkin on helppo huomata, että puolalaiset eivät nyt yhtään välitä, vaikka ukrainalaiset banderistit kirjaimellisesti teurastivat kymmeniä tuhansia puolalaisia toisen maailmansodan aikana. Jopa saksalaisia äärinatseja yökötti ukrainalaisten julmuus.
Niinpä myös slaavilainen luonne osaa JUONITELLA ja harrastaa ihan samaa mitä Lähi-Idän juutalaiset ja arabit eli vaihtaa liittoumia periaatteella viholliseni vihollinen on ystäväni. Tämä on jotain mitä suomalainen ei pysty käsittämään. Suomalainen myös ihan tosissaan luulee, että liittolaiseen voi luottaa. Niinpä suomalainen ihan tosissaan luulee, että Natomaat tulevat vaikka uhraamaan itsensä Suomen puolesta. Muualla kukaan ei ole niin tyhmä, että luottaisi liittolaiseensa puhumattakaan suuriin liittoumiin.
7. Kaikkien moraalittomuus
Suurvallat ovat moraalittomia. Toki välillä toinen suurvalta on törkeämpi kuin toinen, mutta pian taas toinen on törkeämpi. Esimerkiksi TÄLLÄ HETKELLÄ USA ja Israel todellakin ovat törkeämpiä piirittäessään Venäjää ja Kiinaa. Toisaalta jos Venäjä saisi tilaisuuden, niin yrittäisi sekin tuhota USA:n. Venäjä ja USA eivät välitä muuta kuin itsestään. Molemmat ovat oman etunsa sitä vaatiessa valmiita mädättämään Suomen ja tarvittaessa tekemään siitä ydinaseiden taistelutantereen. Suurvallathan haluavat AINA taistelukentäksi, jonkun MUUN maan. Mieluiten tietysti Suomen.
8. Mafiosoverkosto
Kaikki valtiot ovat itsekkäitä ja juonittelevia. Ne taistelevat keskenään valtapiireistä, mutta niiden pääkohde ovat omat kansalaiset. Nykyiset geopoliittiset konfliktit ovatkin vain TINKAAMISTA. Kaikki valtiot ovat mafiosoja, jotka vain kiistelevät keskenään ryöstöreviireistä. Kaikki valtiot eli myös Venäjä ja Kiina ovat mukana vähimmäisvarantopankkihuijauksessa, jossa valtio ja pankit yhdessä luovat tyhjästä rahaa samalla heikentäen ihmisten ostovoimaa.
Pankkiirit ja sionistit ovat päämafiosoja, jotka yhteistyössä muiden mafiosomaiden kanssa luovat globalistista poliisivaltiota. Ei ole sattuma, että kaikki valtiot mukaanlukien Venäjä ja Kiina käyttävät feikkipandemioita poliisivaltion luomiseen. Ukrainankin sota on vain tinkausta, jossa Venäjä ja Kiina haluavat paremman aseman mafiaverkostossa.
Niinpä on erittäin vaarallista että sekä natottajat että putinistit pitävät Ukrainan sotaa hyvyyden ja pahuuden välisenä sotana. Natottajat tietysti pitävät hyvyyden voimana Ukrainaa/Natoa ja putinistit puolestaan Venäjää. Tämä on juuri sitä yritystä saada suomalaiset valitsemaan puolensa ja unohtamaan itsenäisyys ja puolueettomuus.
Alla esimerkki siitä miten Uuden MV-lehden päätoimittaja Janus Putkonen ihan suoraan väittää Ukrainan sodan olevan ”hyvyyden ja pahuuden välinen sota”. Tämä tapahtui Johan Bäckmanin kanavalla, jossa mukana ovat tietysti myös kansallismielistä kenttää pitkään sabotoineet Korhonen ja Huuhtanen. Ketään ei tietysti yllätä, että Bäckman on täysillä Venäjän puolella, mutta vapaus- ja kansallismieliselle liikkeelle tekee todella pahaa, että MV-lehti ja monet näkyvät aktivistit liputtavat niin kritiikittömästi Venäjän puolesta.
Miksei vain voitaisi vaatia Suomen vapautta ja puolueettomuutta sekä varoa suurvaltojen itsekkyyttä samalla tuomiten niitä ydinsotaan yllyttävä tietty porukka.
Ai niin. Sehän olisi antisemiittistä.
Paavo Väyrynen on puolueettomuuslinjalla enää. Kekkonen tasapainoili taitavasti idän ja lännen välillä ja piti Suomen erossa joutumasta idän ja lännen taistelutantereeksi. Nyt kaikki nuo on unohdettu.
Leena Hietanen on kunnon 70-lukulainen alkuperäinen neukkukommari. Mukavaa vaihtelua seurata vaihtoehtoista keskustelua, kun muuten kaikki on aivopesty nayottajiksi.
Jos suomalaiset haluavat tappaa itsensä sodassa, siitä vaan. Tervemenoa idiootit, ei tule ikävä, enkä pidättele teitä. Sitä saa, vaikka ei tilaa.
Paavo Väyrynen on aina ollut täysi huijari. Jopa Laiton Lehti on uskonut aiemmin tätä täydellistä mätää huijaria. Hieman kuin James Hirvisaarta ja muita aivan samanlaisia huijareita ja takinkääntäjiä. Milloin te uskotte? Montako kertaa Paavo Väyrysenkin pitää teitä huijata?
Paavo Väyrynen on aina ollut pelkkä takkia kääntäjä huijari, joka on onnistunut huijaamaan Laitonta Lehteäkin. ”Joo minä olen aina ollut tätä mieltä, mutta nyt minä päätin näin. Mutta olen edelleen tätä mieltä, paitsi.”. Samaan tapaan sekä Jussi Halla-aho, että James Hirvisaari ovat molemmat huijanneet Laitonta Lehteä. Asetat aina vastauksesi ja kantasi niin, että et oikein koskaan ole mitään mieltä ja, että voit aina vaihtaa maalitolppien paikkoja, ilman, että näytät siltä, että kantasi olisi vaihtunut. Näin Paavo Väyrynenkin on huijannut Marcoa.
Paavo Väyrystä inhotaan koska hän oli niin selvä kiipijä Kekkosen aikana ja tämä julisti hänet valtansa perilliseksi kuin Rooman keisarit suosikkinsa. Tämä luonnollisesti herätti inhoa ja kateutta Väyrystä kohtaan. Väyrynen kuitenkaan EI ole takinkääntäjä, opportunisti, kuten lähes kaikki muut hänen ikäluokkansa suomalaiset huippupoliitikot olivat. Muutenhan Väyrynen olisi myynyt perseensä Natolle, EU:lle ja USA:lle. Väyrynen on aina korostanut Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden linjaa. Kekkosen aikana ei vieraan maan sotilaat harjoitelleet Suomen alueella… Toinen juttu on tuo väite että Suomen pohjoinen sijainti on suojellut sitä sodilta. Eikö tuo hypoteesi sovi koskemaan paremmin Ruotsia ja muita Skandinavian maita? Suomihan oli kerran sukupolvessa taistelutantereena 1200-l. Lähtien. 1800-luku muodostaa tässä poikkeuksen. Lisäksi, ei suomalaiset miehet käyttäytyneet pelkurimaisesti vuosien 1918,1939, 1941-1945 sodissa. Vasta 1960-luvulta alkaen on tapahtunut jotakin suomalaisten psyykelle.
Niin on sodittu. Hyvää sotaväkeä ruotsalaisille. Väyrynen ei päässyt pääministeriksi eikä pressaksi kun ei suostunut KGB:n agentiksi.
No hahhah… suomalainen ei kyllä millään usko, että häntä huijataan ja toinen kääntäisi takkia, vaikka sen tekisi miljoona kertaa. ”Paavo Väyrynen ei käännä takkia, vaan hän on opportunisti.”. What the fuck is this…
Afganistanissa myydään lapsia ja sisäelimiä ruokaa saadakseen. Mikä maa touhusi siellä 20 vuotta, tuhosi maan infran ja lopuksi ryösti 9,5 miljardia valtion kassasta sekä jätti aseensa sinne, että paikalliset saavat välineitä jatkaa keskinäistä sotaa.
Ettei se maa ollut USA? Mutta eihän Suomi ollut aiheuttamassa mukana humanitaarista kriisiä sinne, eihän.
No voi Krista-nimisen lihavan emokissan vittu tätä touhua.
Taliban aloitti ja Taliban jatkaa. Eläköön Taliban.
Ei kai Aimo Mies siellä enää sotaa ole, kun maa on kansallismielisen Taleibanin hallinnassa?
Olen katsellut paljon riimejä sieltä.
Taleiban tarkistaa henkilötodistuksia siellä täällä ja ylläpitää yleistä turvallisuutta. Tietyille alueille on oltava jonkun Taleiban päällikön paperilappu jotta matka on turvallista. Ei kai juuri enää muilla kuin jenkeillä ongelmia matkustamisessa siellä.
Että kaikki Afgaani pakolaiset voisi kyllä jo palauttaa, mukaanlukien se ”suomi ei ole kenenkään maa” naikkonen (nimi unohtui) oliko joku Nazima Razmiar.
Vai oliko se Nuzima, Jungnerin eksä, liike nyt.
Venäjä ei ole mikään varsinainen hyvä, mutta lännen imperiumi on vielä miljoona kertaa pahempi ja sairaampi. Meidän ei tarvitse alistua venäläisille ja venäläiset voivat tehdä laillisia diilejä, joilla saamme brittiläiset ja amerikkalaiset verivihollisemme ulos terveiden ja normaalien kansojen keskuudesta. Tämä rikollinen ja sairas saasta ei kuulu keskuuteemme. ”Älykkäät” suomalaiset ovat kaikki pahimpia vihollisiamme, mädättäjiä ja pettureita, jotka ovat kaikki vihollisemme puolella, sekä mädättävät lapsiamme ja naisia. Heistä ei ole koskaan ollut mitään apua, eikä tule koskaan olemaan. Meidän pitää itse hankkia itsellemme vapaus ilman tätä ”älykkäiksi” itseään kutsuvaa hyödytöntä saastaa. Meidän pitää itse ottaa itseämme niskasta kiinni ja amerikkalaiset, brittiläiset, sekä ”älykkäät” vihollisemme tietävät, että lailliset diilit venäläisten kanssa ovat ainoa vaihtoehto, kuitenkin niin, että emme alistu myöskään venäläisten vallan alle.
Vaikka meidän ei pidä alistua myöskään venäläisille, vika on sinussa jos myötäilet ja sympatiseeraat amerikkalaisia ja brittiläisiä verivihollisiamme.
> suomalaiset ovat saaneet kehittyä
> suojassa kansainvaelluksilta
Maatalous ja maahan sidottu elinkeino on yksi syy puolustaa raivokkaasti omaa reviiriä.
– Jos maanviljelijä ajettiin pois omalta maaltaan, se oli kuolemaksi,
– metsästäjä saattoi vetäytyä syvemmälle metsään ja sielläkin oli sama toimeentulo.
Moskovaan hyökännyt Napoleon tuhottiin vetäytymällä.
– Perillä Moskovassa joukot löysivät vain joitakin savuavia raunioita.
Amerikan intiaanien kulttuurille oli käsittämätöntä, että joku voisi omistaa maan, ilman, veden, auringon, jne
– Löydä ja omista kulttuuria ei ollut.
– Löydä ja omista kulttuuriin kuuluu myös tapa omistaja ja tule itse omistajaksi kulttuuri.
– Suuret «löytö»retket ja siirtomaa-omistus: löytäjä saa pitää.
Löytöretket olivat vain ryöstöretkiä siinä kuin Viikinkienkin matkat.
– Löytöretkeilijät olivat suuria sankareita, kun taas viikingit olivat rosvoja ja varkaita,
– Norjassa viikingit ovat edelleen kansallissankareita.
Hyvä ja paha määritellään oman edun mukaan.
> suomalaiset ovat saaneet kehittyä
> suojassa kansainvaelluksilta
Maatalous ja maahan sidottu elinkeino on yksi syy puolustaa raivokkaasti omaa reviiriä.
– Jos maanviljelijä ajettiin pois omalta maaltaan, se oli kuolemaksi,
– metsästäjä saattoi vetäytyä syvemmälle metsään ja sielläkin oli sama toimeentulo.
Moskovaan hyökännyt Napoleon tuhottiin vetäytymällä.
– Perillä Moskovassa joukot löysivät vain joitakin savuavia raunioita.
Amerikan intiaanien kulttuurille oli käsittämätöntä, että joku voisi omistaa maan, ilman, veden, auringon, jne
– Löydä ja omista kulttuuria ei ollut.
– Löydä ja omista kulttuuriin kuuluu myös tapa omistaja ja tule itse omistajaksi kulttuuri.
– Suuret «löytö»retket ja siirtomaa-omistus: löytäjä saa pitää.
Löytöretket olivat vain ryöstöretkiä siinä kuin Viikinkienkin matkat.
– Löytöretkeilijät olivat suuria sankareita, kun taas viikingit olivat rosvoja ja varkaita,
– Norjassa viikingit ovat edelleen kansallissankareita.
Hyvä ja paha määritellään oman edun mukaan.
Intiaanit olivat täysin oikeassa siinä kuinka sairas ”valkoinen mies”, eli tuolloin amerikkalainen ja britti oli. Vasta 50-luvun jälkeen he alkoivat onnistumaan imagonsa muokkaamisessa hyviksi, paremmiksi ja pelastajiksi, mitä he eivät missään tapauksessa olleet.
Js 50-luvulla valkoiset alkoivat sairastua ylipainoon ja kakkostyypin diabetekseen, juuri kun alkoivat saada imagoaan puhtaaksi ja hyväksi.
Elvis oli hyvä esimerkki. Kuinka hoikka poika hän oli uransa alussa 50-luvulla ja sitten elefantin kokoinen kuollessaan läskiensä takia liian nuorena parikymmentä vuotta myöhemmin.
Helppo oli valloittaa maa, jota kukaan ei omistanut. Eihän siinä juridisesti mitään laitonta tapahtunut
kun valkoiset ottivat intiaanien maat oveluudella ja ylivoimalla. Intiaaneilla oli eräänlainen kommunistinen talousjärjestelmä.
> Kaikki valtiot ovat itsekkäitä ja
> juonittelevia. Ne taistelevat keskenään
> valtapiireistä, mutta niiden
> pääkohde ovat omat kansalaiset
Lainsäädännössä ryöstämistä sanotaan verottamiseksi ja koulussa indoktrinoidaan lapsiin, että verojen maksaminen on hyvä asia.
Koska imperiumi sallii vasalleilleen verottamisen, se itse ei voi käyttää vanaa «verotus» periessään suojelumaksuja vasalleiltaan.
– «Vapaakauppa» on suosittu termi,
– «asekauppa» toinen.
– Nyt on noussut suosituksi termi «energiaomavaraisuus».
Nämä kaikki termit ovat vain ryöstämisen kiertoilmaisuja.
– Kun Eurooppa ostaa Venäjän öljyn siirtomaaisännältä kuusinkertaiseen hintaan, sitä ei sanota ryöstämiseksi vaan «energiaomavaraisuudeksi».
– Ja onhan energiaomavaraisuus hyve siinä kuin verojen maksaminenkin.
Sota on aina hyvän ja pahan välistä taistelua,
– meidän ja niiden.
Voittaja määrää hyvän.
Kansakunnat ja niiden liittokunnat muodostavat
historiansa aikana oman käsityksensä oikeasta,
ja niiden ristiriidat ratkaistaan sopimalla
tai sotimalla.
– Henry Kissinger ja
– J.V. Snellman.
Ukrainan sota on lähes identtisesti samanlainen kuin oli taistelu Paavin ja Saksan välillä 1200-luvulla.
– Pyhä sota,
– Ristiretket,
– Hyvä vastaan paha.
– Keskiaikainen taistelu Saksan kukistamiseksi
Samaa taistelua käydään nyt Venäjän ja lännen välillä kuin ristiretkien aikoihin. EU on noussut paavin asemaan nyt. Tämä idän ja lännen välinen taistelu ei lopu koskaan. Ukrainan sota jatkuu, kunnes Eurooppa ja Venäjä ovat raunioina.
Historiallista taustaa vasten puheet sodan loppumisesta ovat tragikoomisia ja epärealistisia, mutta saahan sitä toivoa.
Ei muista laiton-lehtikään jotain; vihjeeksi: missä kävi Pahvisale kättelyttämässä itseään toukokuussa?
Kävelyttääkö Sale jo Pahvi-Salea? No, Biden on nyt saanut seuraa dementikkokerhoonsa.
”Esimerkiksi 2000-luvun alussa USA hyökkäsi ja tuhosi Irakin ja Venäjä Etelä-Tsetseenian.”
Irak on tuhottu, puoli miljoonaa lasta tapettu turhan takia nälkään vielä pikku näpäytyksenä, ja usa kouluttaa siellä edelleen terroristeja. Tsetseenia on jälleenrakennettu ja tsetseenit ovat kiitollisia siitä, että Venäjä auttoi heitä poistamaan heitä itseään vainonneet (jenkkilän luomat, huom.) terroristit. Onko Irakissa paljonkin Kadyrovin kaltaisia sotureita, jotka ovat usalle uskollisia? Kymmeniä tuhansia vapaaehtoisia nuorukaisia jenkkilän sotiin?
Ja Venäjä on vai kovastikin tuhonnut maita ja kansoja pitkin Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa, Oseaniaa, Aasiaa jne? Niillä tsetseeneillä, tataareilla, bashkireilla, dagestanilaisilla ja yakuteilla on kovin pahat oltavat verrattuna esimerkiksi Pohjois-Amerikan amerikan alkuperäiskulttuureihin?
Tuolle ”putinisti”-syyttelylle on vaikea pistää vastaan, kun kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa. Linkitä ihmeessä johonkin Januksen kirjoitukseen, jossa hän kannattaa Suomen ja Venäjän sotilasliittoa tai muuta alisteista asemaa. Minun muistini mukaan hän on ajanut vain normaaleja, terveitä kauppa-, yhteistyö- ja diplomaattisuhteita.
Putkonen kutsuu Venäjää hyvän voimaksi eikä suostu kunnolla kritisoimaan sitä edes myrkkypiikeistä kuin rahahuijauksestakaan.
Venäjä ei hyväksy esim. Tsetseenian itsenäistymistä, vaikka 100 prosenttia sen kansalaisista sitä hyväksyisi, vaan pommittaisi TAAS Etelä-Tsetseenian maan tasalle. Kannattaa muistaa, että Venäjä liittoutui Pohjois-Tsetseenien klaanien kanssa etelän klaanejan vastaan ja luovutti maan itsehallinnon ja osan öljytuloista pohjois-tsetseeneille, joille tämä tietysti sopii.
Totta on, että Etelä-Tsetseeniassa jihadistitaistelijat pistivät vastaan loppuun asti ja nyt ovat Naton frontteja. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ei Venäjä luovuttaisi öljyrikasta Tsetseniaa tsetseeneille itsenäiseksi maaksi, VAIKKA olisivat enkeleitä.
Venäjä on tosiaankin aika hyvin NYT hoitanut Tsetsenian asiat kuntoon ja yhdessä Kadyrovin kanssa pitää jihadistit kurissa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, ettei Venäjä ikinä hyväksy Tsetsenian ja monen muun federaatin valtion TÄYTTÄ itsenäisyyttä, vaikka heillä olisi siihen oikeus ihan samalla tavalla kuin Suomella ja myös mareilla. On naurettavaa pitää Venäjää jonain hyvyyden voimana, vaikka se on itsekäs suurvalta aivan kuten kaikki muutkin suurvallat.
Tietysti voi olettaa, että Venäjä ei voi hyväksyä federaatioiden valtioiden itsenäistymistä, koska sitten Nato käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja toisi niihin joukkoja ja jopa ydinaseita. Toisaalta vaikka Natoa ei olisi olemassa, niin tuskinpa Venäjä siltikään niiden antaisi itsenäistyä. Päinvastoin. Se pyrkisi edelleen saamaan niihin venäläisten enemmistön aivan kuten on käynyt marien kanssa. Onkin erittäin naivia kuvitella, että joku suurvalta olisi oikeasti hyvän puolella.
Ihmisillä on joku kumma vimma olla aina jonkun suurvallan puolella totaalisesti.
Kaikkein huvittavinta on, että suurin osa venäläisistäkin vastustaa myrkkypiikkejä ja rajoitteita ja Putkonen siitäkin huolimatta fanittaa myrkkypiikkejä. Putkonen tulee mahdollisesti vanhasta kommunistisuvusta.
Kiitos hyvästä vastauksesta! Itse en luota mihinkään suurvaltaan tai muuhunkaan valtioon, naivius meni (onneksi) koronan myötä. Tässä maailmantilanteessa ei tunnu olevan yhtäkään paikkaa, jossa voisi edes normaalisti asua ja perustaa perheen.
Toisaalta, näinhän ne globalistit ja Schwabb haluavat meidän ajattelevan?
Miksi suomalainen mies pakenee aina, eikä taistele vastaan? Se tässä on yksi suurimpia ongelmia. Suomalaiselle miehelle heti ensimmäinen vaihtoehto on paeta ja vetäytyä metsään. Tämä on todella säälittävää ja raukkamaista.
Miten?
Tänne eksyy aina välillä näitä persuja ja suvakkeja joilla ei mitään järkevää sanottavaa. Persutkin täynnä vammaisia idiootteja. Suvakit ovat sentään siinä oikeassa, että persut ovat oikeasti älyllisesti vammaisia ja idiootteja.
> Ihmisillä on joku kumma vimma olla aina
> jonkun suurvallan puolella totaalisesti.
Olisiko sillä tekemistä geenien kanssa:
– Jotka ovat asettuneet heikomman puolelle, niiden geenit ovat lakanneet olemasta.
Tämä taas ei selitä, miksi ihmisjoukko kuitenkin AINA JAKAANTUU, meihin ja niihin, hyviin ja pahoihin.
– Jos jakaantumista ei tapahtuisi, geneettinen kehitys pysähtyisi siihen.
– Vain jatkuva geeniperimän tuhoaminen voi saada aikaan muutoksen.
Hmmm. Mielenkiintoista. Hyvä pointti!
Tapio Puolimatka antoi tälle ilmiölle selityksen eilisessä ohjelmassaan. Hän kertoi esimerkkinä sen, miksi iso joukko ihmisiä kääntyi rokottamattomia vastaan.
https://www.tv7.fi/arkki/studiossa-tapio-puolimatka/evankeliumin-voima_p91565/
Verrattavissa ehkä siihen, miten nyt valitaan joko Ukraina tai Venäjä, mitä puolustetaan. Vaikka välillä myönnettäisiinkin kannattamansa suurvallan tekevän virheitä, unohdetaan se taas sopivan tilaisuuden tullen, ja kannatetaan fanaattisesti sitä, mitä alunperin on jostain syystä päädytty kannattamaan. Ja enemmistö ei vieläkään taida olla tajunnut sitäkään, että kyseessä ei ole Venäjä-Ukraina -sota.
”Totta on, että Etelä-Tsetseeniassa jihadistitaistelijat pistivät vastaan loppuun asti ja nyt ovat Naton frontteja.”
Mielenkiintoista olisi tietää, mikä oli mahdollisesti Naton rooli ennen Tsetsenian sodan syttymistä. Löytyikö mahdollisesti taustalta rahoitusta, koulutusta tai jotain muuta oleellista, kuten 2008 Georgiassa tai 2014 Ukrainassa… Rohkenen väittää että ”Ei kahta ilman kolmatta” ja nyt Etelä-Tsetsenian jihadistien rooli on vain liian ilmeinen.
Itse kirjoituksestaa tekisi mieli kysyä, että ketä vastaan ne roomalaiset taistelivat keskisessä Euroopassa, kun kirjoitit: ”viikinkien jälkeläisiin eli germaaneihin.”
Suomalaiset miehet paskat välittävät mistään ihmisten psyykkeistä, jos sen seurauksena saavat täysin vastenmieliset, uskottomat ja oksettavat suomalaiset huorat, jotka ovat kehittyneet loisimaan täysin hyödyttöminä ja umpilaiskoina, sekä kiittämättöminä miesten työstä. Ei kukaan mies tarvitse tällaisia kuvottavia huoria.
https://youtu.be/o1ncGQaE6os
Yhdysvaltojen kaksi viimeisintä presidenttiä, Donald Trump ja Joe Biden ovat molemmat lapsia raiskaavat satanistipedoja. Tässä toisen pedopresidentin uusia sekoiluja.
Kaikki imperialistiset amerikkalaiset ja britit ovat olleet täysin sairaita, rikollisia ja sadistisia sanastoja, jotka ovat aina levittäneet rappiota ja satanismia ympärilleen. Jos näitä saastoja ei hävitetä laillisin keinoin, he hävittävät meidät saastuttamalla perimää, kulttuuria, tuhoamalla lapset, perheet ja kristinuskon.
Suomen ei olisi pitänyt missään nimessä antautua amerikkalaisille ja brittiläisille verivihollisillemme, vaan jatkaa vastarintaa laillisesti, kunnes jokainen läntinen saasta olisi saatu ulos Euroopasta.
Venäjä ei ole mikään hyvä, mutta tukemme heidän kanssaan kyllä toimeen ja voimme pitää yllä neutraaleja/hyviä välejä. Imperialististen amerikkalaisten ja brittiläisten kanssa tulemme olemaan ikuisesti sodassa. He eivät tule lopettamaan, ennen kuin lopetamme heidät laillisin keinoin ja eliminoimme heidät laillisesti normaalien ja terveiden kansojen keskuudesta. Venäjältä varmaan saa jotain ruosteisia laivoja ja laillisia leirejä, jonne voimme laillisin keinoin siirtää brittiläiset ja amerikkalaiset eläimet keskuudestamme.
Venäläiset eivät ole mitään hyvyyden sipuleita, eivätkä he ole oikein koskaan esittäneetkään, mutta amerikkalainen ja brittiläinen saasta edustaa totaalista pahuutta ja he ovat miljoona kertaa sairaampia eläimiä, mitä venäläiset voisivat koskaan olla, joilla ei ole mitään omaa, aitoa, kaunista ja tervettä. Tämä on se heidän salaisuus, jolla he ovat alistaneet ja terrorisoineet varsinkin rauhallisia kansoja. Helppoa se on elää helpossa ympäristössä ja vain ottaa muilta mitä haluaa.
Sinä et tästä millään pelkällä sekessiolla selviä, vaan sinun pitää hävittää amerikkalainen ja brittiläinen saasta laillisin keinoin tai he tulevat sinun luo ja hävittävät sinut ja sinun lapsesi. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko he tai me. He tulevat sinun perääsi, ellet sinä mene laillisesti heidän peräänsä ja ota heiltä laillisesti takaisin mikä sinulle kuuluu.
Uutisointi Kiinasta näyttää, kuinka kiinalaiset protestoivat ”tyrannimaista” hallitusta ja viranomaisia vastaan.
https://gab.com/disclosetv/posts/109403714889803092
NEW – Protests against China’s zero-Covid lockdown in Guangzhou.
Oheinen video on Disclose.tv:n, missä kyseinen media väittää, että kiinalaiset hermostuvat viranomaisten lockdowneihin ja ottavat yhteen heidän kanssaan.
Videolla muutama tätä uutista vastaan puhuva seikka, itselle ainakin tuli mieleen, että kyseessä on lavastus tilanne.
https://media.gab.com/system/media_attachments/files/121/196/850/playable/eefb756f8ecbadb2.mp4
Eli protestoijilla on MASKIT. Suomessa, kun protestoitiin rajoituksia vastaan, nimenomaan EI PIDETTY MASKEJA.
Toinen erikoinen seikka on se, että protestoijilla on CROCKSit jalassa. Kuka menee tietoisena mahdollisesta yhteenotosta crocksit jalassa ”sotimaan”.
Kolmas seikka, mikä pani epäilemään, että kyseessä ei ehkä olekaan aito kohtaus, vaan lavastus, on se, että olen usein epäillyt tätä mediaa (disclose) valevaihtoehtomediaksi. Se usein kokeilee kepillä jäätä, josko joko lännen viesti menisi läpi. Aika usein joku on hoksannut heti korjata median kirjoituksia.
Näitä feikkivideoitahan tuli silloin koronan alkuaikoina Kiinasta, niissä ihmisiä kaatui suorilta jaloilta kaduille, kauppohin ja lentokentille. Tarkoitus oli mustamaalata Kiinaa, kuten epäilen tehtävän tälläkin lavastetulla videolla.
Joku tuolla ketjussa asian oli myös näin ajatellut. Samoin ihmettellyt, kuinka täysin mediasensuurissa elävä Kiina kuitenkin muka vuotaa näitä protestoijien mielenosoituksia.
Nämä uutiset ovat bullshittiä. Ja jos siellä olisikin jotain tällaista tyranniaa, nämä helposti lavastetuiksi tajuttavat videot toimivat silloin itseään vastaan.
Tässäkin lähteenä maikkari, siis globalistien media! Nämähän saa uutismateriaalinsa keskitetysti jostain ulkomaisesta länsimaisesta mediasta. Hyvin epäselvä video itse asiassa. Mutta kaikilla näyttää olevan maskit.
Kiinassa uusi koronatartuntojen ennätys – ostoskeskukset kaikuvat tyhjyyttään, kansalaisten tyytymättömyys kasvaa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinassa-uusi-koronatartuntojen-ennatys-ostoskeskukset-kaikuvat-tyhjyyttaan-kansalaisten-tyytymattomyys-kasvaa/8578540
”Suomen johtavat poliitikot on lahjottu luovuttamaan Suomen ulkomaisille isännilleen”
Bingo!
Marco tuo mainostamasi ”aitokansallismielinen kartta” ei enää pidä paikkaansa eikä ole koskaan pitänytkään. Oikeasti karttasi vasemmassa kulmapalassa pitäisi olla sosialisti ja keskipalassa centristin tilalla liberal. MUTTA aika on ajanut jo ohi oikeisto-vasemmisto ajattelusta ja miunun mielestäni uudet akselit ovat ”globalisti-nationalisti” ja ”big state” vs. ”small state” – supporterit.
Laitont Lehteä fanittava Harari TED puheli tuosta globalisti-nationalisti akselista https://m.youtube.com/watch?v=szt7f5NmE9E
”big state” vs. ”small state” – supporterit erottelevat nätisti sosialistit(paljon veroja ja kontrollia) ja laizzes faire kapitalistit(vähän veroja ja kontrollia) ja samalla myös aitoritäärit (tarvii taakseen big staten) ja liberaalit (jotka ovat vapaita big state kontrollista ja antavat myös muiden olla vapaita)
– lähetyksen alussa kommentoivat HS ja muun median toimintaa, Niemen ero järjestetty operaatio
– noin 1:05,00 lisää valtamedian ym. arvostelua loppuun asti
Leena Hietanen on kunnon vanhan ajan kommunisti toisin kuin täystuhosuvakkihallituksen uusvasemmistolaiset. Hän osaa kuunnella ja puhua.
Muutama osuma em. videolta:
– fasismi on lännen kansantauti, sen osoittaa se kuinka helposti ja nopeasti kansat kääntyivät totalitarismin ja yhden totuuden kannattajiksi
– Eurooppaa ukrainalaistetaan
– vastakkainasettelut joka maassa, Suomessa länsi haluaa länteen, mutta itä-Suomi ei halua ongelmia ja vastakkainasettelua venäläisten kanssa. Sama kuin Ukrainassa.
Jos alistut ja nöyristelet naisille, amerikkalaisille ja brittiläisille vihollisillemme, sekä kaikenlaisille näsäviisaille jotka ovat hankkineet jonkin paskantärkeän tutkinnon, vika on sinussa itsessäsi.
Vaikka Laittoman Lehden lukijat eivät alistu ja nöyristele myöskään Venäjälle, toivomme Venäjän tykittävän laillisesti mahdollisimman monta amerikkalaista brittiläistä saastaa ja heidän roskaväkeään säpäleiksi. Meillä on myös yhteiset veriviholliset.
Suomalaiset älykääpiöt ovat unohtaneet kuinka se oli kuitenkin Venäjän tsaari, joka ei ollut lähellekään yhtä paha hallitsija kuin verivihollisemme Ruotsin kuningas ja kuinka ne olivat hyvät suhteet venäläisiin ja Venäjä-kauppa jotka pitivät monet suomalaiset hengissä Ruotsin vallan alla, kun ruotsalaiset pyrkivät monopolisoimaan koko Suomen talouden ruotsalaisten vihollistemme alle.
Ainoa ratkaisu on tehdä laillisia diilejä venäläisten kanssa alistumatta kuitenkaan venäläisille ja näin taistella laillisesti suomalaisten vapaus ja itsenäisyys takaisin verivihollisiltamme amerikkalaisista ja brittiläisiltä, sekä yhdeltä ryhmältä ja ei pelkästään taistella, vaan eliminoida amerikkalaiset ja brittiläiset verivihollisemme laillisin keinoin. Tämä saasta murhasi jo suomalaisten esi-isiä ja ainoa ratkaisu on eliminoida amerikkalainen ja brittiläinen sekarotuinen saasta laillisin keinoin.
Nimenomaan itä- ja eteläsuomalaiset kävivät kauppaa venäläisten kanssa. Toimeentulo riippui pitkälti pietarilaisten ostokyvystä. Sama juttu silloin ennen kuin nytkin. Itä-Suomi kuihtuu tai pärjää riippuen kauppayhteyksistä venäläisiin.
Mietin sitä, että ehkä tilanne on suomalaisille uusi. Aiemmin natomyönteisyys ja – vastaisuus noudatteli oikeisto – vasemmisto – jakoa. Myönteisimmin natoon suhtautuivat kokoomuslaiset, kielteisimmin kommunistit. Tilanne, jossa on natovastaisia tai – kriittisiä ja samalla Venäjä-mielisiä oikeistopuolueita, natomyönteisiä ja Venäjä-vastaisia tai kriittisiä oikeistopuolueita sekä natoon ja Venäjään kriittisesti suhtautuva oikeistoon kuuluvaksi miellettävä puolue samalla kun vasemmistopuolueet joko kannattavat natoa tai ainakin varovat asettumasta sitä vastaan on uusi. Kaikki uusi aiheuttaa ihmisissä hämmennystää ja ihmisillä on taipumus reagoida ensin tunteella ja järkeillä vasta jälkikäteen.
Mietin myös sitä, että Paasikiven-Kekkosen linja oli tavallaan pakon sanelema, Suomi Saksan liittolaisena oli häviäjä ja pakotettu rauhaan. Toki on sellaisiakin varteenotettavia näkemyksiä, ettei Suomen olisi tarvinnut antautua ainakaan esitetyin ehdoin. Joka tapauksessa se antautui ja sodan voittajat ja myöhempi kylmä sota sanelivat Suomen aseman. Sodan kokeneet sukupolvet ja sen aikaiset poliittiset teoriat omaksuneet sukupolvet olivat kuitenkin poliittisesti aktiivisessa iässä vielä 1980-90 – luvuille. Ei ulkoinen voima voi kitkeä ihmisestä hänen idrologiaansa, se voi ainoastaan pakottaa hänet olemaan hiljaa todellisista mielipiteistään ja keskittymään toissijaiseen toimintaan. Uskon, että vielä 1980-90- ja ehkä 2000-luvullakin Suomessa oli kansallissosialisteja ua IKL:n kannattajia ym. Ja sama koski kommunisteja, O. W. Kuusisen kannattajia jne. Neuvostoliiton romahdettua. Nämä syvään iskostuneet mallit eivät katoa.
Sinänsä Paasikiven-Kekkosen linjassa om juonteena syvä viisaus, mahdollisuus Suomelle toimia tien näyttäjänä puolueettomalle ja omasta kansasta huolehtimiseen keskittyvälle maalle. Syvää viisautta on ymmärtää olla antautumatta suurvaltojen hyväksikäytettäväksi ja pelinappulaksi, syvempää viisautta on tajuta, ettei 5-miljoonainen pieni maa voi ruokkia ja rikastuttaa koko planeettaa.
Janus Putkosta ISÄNMAALLISEMPAA M I E S T Ä EI ole. Ja sana ISÄNMAALLISUUS koskee SUOMEA!!! Eikä mitään muuta valtiota sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihmisellä on on vain YKSI synnyinmaa ja KAIKKI muut maat missä asuu ovat vieraita maita. Ne suomalaiset, jotka muuttivat siirtolaisina 150-vuotta sitten Yhdysvaltoihin ja Kanadaan vaalivat suomalaisuuttaan, kieltään, kulttuuriaan ja uskontoaan. Niin paljon ja koti-ikävääkin tuntien, että silloisia suomalaisia Pohjois-Amerikan siirtolaisia ISÄNMAALLISEMPIA ihmisiä EI ollut edes Suomessa, koska ihminen EI ymmärrä sitä mitä hän omistaa ennen kuin hän menettää sen aivan kuten on terveydenkin kohdalla!!! EN HYVÄKSY eri kansallismielisten, globalismia, LGBTQ-liikettä, satanismia, NATO:a, WEF:iä, EU:ta, kommunismia, ilmasto-natseja, ”pervotyranniaa” perhearvojen romuttamista, kristinuskon vainoamista, totalitarismia, korona tyranniaa, depopulationia, Bill Gatesia, George Sorosta, Suomen isänmaanpettureita, Suomen päämääräistä konkkaan ajamista, korruptiota, haittamaahanmuuttoa, kulttuurimarxismia, monikulttuurisuutta ja VALKOISTA KANSANMURHAA vastustavien tahojen pikkusieluista DISSAAMISTA! Vain siksi ja syystä, että se on äärimmäisen TYHMÄÄ!!!