
Valeitsenäisyyspäivän kunniaksi Laiton Lehti on julkaisee analyysin suomalaisten kansanluonteesta, jossa vertailukohteena käytetään unkarilaisia. Tässä ensimmäinen osa:
Tässä artikkelin toinen osa:
Juutalaiset
Unkarilaisten vapaus ja vauraus nopeasti houkutteli paikalle juutalaisia kauppiaita, jotka vanhaan malliinsa ehdottivat aatelisille ja varsinkin kuninkaalle diiliä: Myy meille monopoli orjakauppaan, veronkeräykseen, tullien keräykseen, pankkitoimintaan, alkoholin myyntiin sekä kauppatoimintaan. Monet aateliset eivät tähän suostuneet, mutta unkarilaiset kuninkaat suostuivat innoissaan saadakseen lisää rahaa. Näin kuninkaat pystyivät parantamaan monarkian asemaa suhteessa aatelisiin.
Pian kehittyi monopolitalous ja voimakas kuninkaanvalta. Onneksi aateliset usein kapinoivat ja saivatkin ajoittain vähennettyä monopoleja ja juutalaisten valtaa mm. Magna Chartaan verrattavalla Kultaisella sopimuksella (Golden Bull). Juutalaisista kauppiaista ei kuitenkaan kokonaan päästy eroon, vaan heidän määränsä ja vaurautensa lisääntyi jatkuvasti samalla, kun kansa kärsi yhä pahenevasta riistosta.
Mongolit
Unkarilaiset olivat suuressa roolissa 1200-luvun kulta-aikana, jolloin länsimaiden vapaus oli suurimmillaan. Unkarilaiset jopa johtivat viidettä ristiretkeä koko Pyhän maan vapauttamiseksi muslimeista ja juutalaisista.
Kulta-aika kuitenkin katkesi raakasti mongolien hyökkäyksiin. Mongolien pääväylä Eurooppaan kulki tietysti Ukrainan ja Unkarin arojen läpi, joten unkarilaiset joutuivat toistuvasti mongolien pääkohteeksi. Toisaalta tämä oli vain hyvä juttu, koska nimenomaan unkarilaiset pysäyttivät mongolien hyökkäyksen sekä taistelemalla urheasti että rakentamalla maansa täyteen linnoja!

Mustalaiset
Keskiajan loppupuolella ilmestyivät sitten mustalaiset, jotka pakenivat turkkilaisten hyökkäyksen kohteena olleesta Bysantin Anatoliasta. Mustalaiset olivat alunperin intialainen alhainen kasti, jota osittain käytettiin myös palkkasotilaina. Jossain vaiheessa tämä kasti sitten päätti lähteä liikkeelle muuttuen vaeltajakansaksi. Tosin Euroopassa he valehtelivat tulleensa Egyptistä ja olleensa faaraon sotilaita. Tästä johtuu heidän gypsy-nimensä.
Suomessa heitä alettiin kutsua mustalaisiksi suomalaisia selvästi tummemman ihonvärinsä takia. Tosin suomalaiset tyypilliseen tapaansa hyväksyivät ja jopa ihailivat mustalaisia ja näin he ovat saaneet paljon suomalaisia geenejä. Tämä ehkä myös osittain selittää miksi Suomen mustalaiset eivät ole enää niin tummaihoisia eivätkä myöskään niin primitiivisiä kuin monet muut maailman mustalaisryhmät.
Unkarilaiset eivät kuitenkaan juuri suostuneet sekoittumaan mustalaisten kanssa. Päinvastoin. Mustalaisia syrjittiin voimakkaasti ja heidät pakotettiin asumaan omilla asuinalueillaan. Tästä huolimatta mustalaisten määrä lisääntyi jatkuvasti. Yhä tänä päivänä Unkarissa on valtavasti mustalaisia. Kukaan ei kuitenkaan tiedä todellista määrää, koska se olisi rasistista. Arviot vaihtelevat parista prosentista jopa 10 prosenttiin! Ei siis ihme, että unkarilaiset ovat erittäin roturealistinen kansa.

Muslimit
Mustalaisia seurasivat muslimit eli tuhottuaan Bysantin turkkilainen ottomaanien imperiumi oli pian myös Unkarin porteilla. Ottomaanit olivat unkarilaisten tavoin myös idästä tullut sotaisa paimentolaiskansa. Ainoana erona vaan, että he olivat koukanneet Lähi-Idän kautta Eurooppaan ja näin hankkineet sekarotuisempaa ja vieläkin kovempaa ja ovelampaa geenistöä.
Ottomaanit olivatkin 1000-luvulla ovelasti toisaalta kääntyneet muslimeiksi ja toisaalta liittoutuneet juutalaisten kanssa, jotka auttoivat heitä saamaan lähes kaikki arabien maat haltuunsa mukaanlukien koko Lähi-Idän. Kiitollisena ottomaanit antoivat lähes koko taloutensa juutalaisten käsiin. Niinpä ei ollut ihme, että juutalaiset auttoivat turkkilaisia valtaamaan myös Unkarin.
Germaanit
Vähitellen germaanit eli Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan itävaltalaiset keisarit vapauttivat Unkarin turkkilaisten vallasta. Samalla he tietysti ottivat Unkarin itselleen. Unkarilaiset sitten kapinoivat, mutta germaanit ovelasti käyttivät hajoita ja hallitse menetelmää asuttamalla turkkilaisilta vallatuille alueille slaaveja, kuten serbejä ja kroaatteja. Näin Unkari menetti monia ikivanhoja alueitaan slaaveille, joista tulikin heidän verivihollisiaan.
Juutalaisten valta
Tosin juutalainen elitti osasi tämän hajoita ja hallitse -strategian vieläkin paremmin. Juutalaiset hyötyvät aina suuresti siitä, että maassa on paljon erilaisia vähemmistöjä tai muuta poliittista hajaannusta. Niinpä juutalainen eliitti alkoi nyt ovelasti pelaamaan kaikkia toisiaan vastaan eli varsinkin hallitsevia germaaneja ja unkarilaisia toisiaan vastaan. Näin juutalaiset lisäsivät omaa poliittista valtaansa ja unkarilaisten taloudellista riistämistä massiivisilla monopoleilla ja kartelleilla.
Vähitellen Unkarista kehittyikin juutalaisten utopia. Vaikka heitä oli vain noin 5 % kansasta, niin he hallitsivat kirjaimellisesti koko Unkarin taloutta. Monet kutsuivatkin Pudapestiä Judapestiksi. Tästä huolimatta unkarilaiset eivät pitäneet tilannetta kovin hälyttävänä.
Jopa Wikipedia myöntää juutalaisten suuren vallan, joskin nämä kaikki luvut ovat taatusti alakanttiin:
Indeed, commentators opined in 1911 that Hungary had ”absorbed” their Jews and ”it has come to pass that there is no anti-Semitism in Budapest, although the Hebrew element is proportionately much larger (21% as compared to 9%) than it is in Vienna, the Mecca of the Jew-baiter”[38]
At that time Karl Lueger, mayor of Vienna referred to the capital as Judapest, alluding to the high proportion of Jews. Budapest had the second largest Jewish population among the world’s cities, after New York. …
In 1910, 60.96% of merchants,[39] 58.11% of the book printers, 41.75% of the innkeepers, 24.42% of the bakers, 24.07% of the butchers, 21.04% of the tailors, and 8.90% of the shoemakers of Hungary were Jewish.[40]
48.5% of the physicians in the country (2701 out of 5565) were Jewish.[41] In the 1893–1913 period, Jews made up roughly 20% of the students of the gimnázium high school (where classical subjects were emphasized) students and 37% of reál high school (where practical subjects were emphasized).
Punainen terrori
Nyt sitten unkarilaiset saivat elämänsä opetuksen: Jos annat jollekin vieraalle ryhmälle paljon valtaa, niin se ei ole suinkaan kiitollinen, vaan valittaa entistä enemmän ”syrjinnästä”. Mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Tämä nähtiin myös Unkarissa. Kaikista vapauksistaan ja massiivisesta vallastaan huolimatta monet juutalaiset eivät olleet tyytyväisiä, koska jotkut unkarilaiset kehtasivat edelleen syrjiä heitä sosiaalisesti. Rikkaimmatkaan juutalaiset eivät esim. päässeet joihinkin hienostoklubeihin. Lisäksi maaseudulla edelleen katsottiin juutalaisia kieroon. Kaiken kukkuraksi jotkut unkarilaiset kehtasivat valittaa juutalaisten harjoittamasta lasten leikkelystä (ympärileikkaus) ja eläinten suunnattomasta kiduttamisesta (Kosher).
Niinpä sitten tästä ”syrjimisestä” kimpaantuneet juutalaiset ottivat talouden vieläkin tiukemmin hyppysiinsä. Kaiken kukkuraksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919 monet juutalaiset järjestivät Unkarissa kommunistisen vallankumouksen. Punainen terrori vallitsi useita kuukausia, kunnes sitten unkarilainen kenraali Horthy pääsi valtaan.
Horthy järjesti Valkoisen Terrorin koko yhteiskunnan puhdistamiseksi kommunisteista. Horthyllä oli myös hyvin selkeä kuva juutalaisista. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että juutalaiset dominoivat Unkaria lähes joka alalla:
Jews represented one-fourth of all university students and 43% percent at Budapest Technological University. In 1920, 60 percent of Hungarian doctors, 51 percent of lawyers, 39 percent of all privately employed engineers and chemists, 34 percent of editors and journalists, and 29 percent of musicians identified themselves as Jews by religion.[67]
Resentment of this Jewish trend of success was widespread: Admiral Horthy himself declared that he was ”an anti-Semite”, and remarked in a letter to one of his prime ministers, ”I have considered it intolerable that here in Hungary everything, every factory, bank, large fortune, business, theater, press, commerce, etc. should be in Jewish hands, and that the Jew should be the image reflected of Hungary, especially abroad.”[68]
Horthy vähensi suuresti juutalaisten valtaa, joten toisen maailmansodan jälkeen monet juutalaiset sitten onnessaan vastaanottivat puna-armeijan Unkariin. Kiitokseksi Neuvostoliitto täytti Unkarin neuvostojohdon juutalaisilla. Lopulta unkarilaiset suuttuivat tästä niin, että nousivat kapinaan 1956 kansannousussa. Länsimainen historiankirjoitus pyrkii sensuroimaan sen tosiasian, että kyse oli pitkälti juutalaisten vastaisesta kansannoususta. Onneksi David Irving on paljastanut totuuden omassa kirjassaan.

Juutalainen Yuri Andropov oli kansannousun aikana Unkarissa Neuvostoliiton suurlähettiläänä. Hän kauhistui miten monet juutalaiset neuvostopoliitikot hirtettiin jopa lamppupylväisiin. Tästä järkyttyneenä Andropov ja monet muut juutalaiset alkoivat yhä voimakkaammin tukea Neuvostoliittoa, joka sitten kukistikin Unkarin kansannousun ja myöhemmin myös Tsekkoslovakian kansannousun.
1965 Andropov syrjäytti Stalinin entisen oikean (antisemiittisen) käden Mikojanin ja nousi ensin KGB:n johtajaksi ja sitten Neuvostoliiton johtajaksi. 1980-luvulla yhteistyössä Israelin kanssa Andropov sitten siirsi vallan Gorbatsoville ja muille juutalaisten liittolaisille. Näin juutalaisoligarkit saivat vallan 1980-luvun lopulta alkaen ja ottivat koko maan haltuunsa 1990-luvulla, kunnes Putin 2000-luvulla pisti stopin maan ryöväykselle. Juutalaisoligarkit ovat Israelin tuella sitten yrittäneet saada valtaansa takaisin kaatamalla Putinin mm. käyttämällä mm. Ukrainaa ja Suomea sijaissotijoina.
Juutalaisrealistiset unkarilaiset näkevät kuitenkin tämän kuvion läpi varsinkin, kun yksi suurimmista juutalaisoligarkeista on nimenomaan Unkarissa syntynyt George Soros. Orbanin puolue ihan avoimesti vaalikampanjoissaan kritisoi Sorosia maanpetturiksi ja globalistisen suvakismin rahoittajaksi. Suomessa yksikään puolue ei uskaltaisi tehdä tällaista vaalimainosta.

Tuhannen vuoden aikana unkarilaiset ovat ”tutustuneet” lukuisiin erilaisiin etnisiin ryhmiin ja oppineet olemaan luottamatta kenenkään. Niinpä ei ole ihme, etteivät unkarilaiset suostu suomalaisten tavoin tuhoamaan talouttaan, kulttuuriaan ja kansaansa sen enempää amerikkalaisten kuin juutalaistenkaan hyväksi.
Suomalaiset saavat nyt oppitunnin eri kansoista. Ensin tulivat juutalaiset ja sitten mustalaiset. Sitten somalit ja chileläiset, jonka jälkeen irakilaiset, sekä ukrainalaiset.
Venäläisistä ja ruotsalaisista, sekä briteistä ja amerikkalaisista suomalaiset eivät ole vielä ehtineet oppia tarpeeksi. Pitää ilmeisesti saada kunnon oppitunti.
Jep, mutta nykyään netin aikana luulisi suomalaisten oppivan nopeasti, kun tietoa on niin paljon tarjolla. Tästä huolimatta suomalaiset eivät meinaa oppia mitenkään. Syynä selvästi geenit. Tämä on vaarallista, koska nykyään ei ole enää aikaa oppia. Ennen vanhaan ei ollut globaaleja kansanvaelluksia tai ydinsodan vaaraa. Jos nyt ei opi, niin koko kansa tuhoutuu.
Uskoisin, että kyse ei ole pelkästään tiedon oppimisesta, vaan hölmöt, heikot ja pelkurit yksinkertaisesti nääntyivät, tapettiin, sekä ryöstettiin tyhjiin. Ajan myötä geenistö muuttui ja ne jotka eivät olleet hölmöjä, heikkoja ja pelkureita jäivät usein jäljelle. Samoin kun ensimmäiset kaupungit syntyivät, hölmöt ja auktoriteettisokeat tuhosivat itsensä kortuptoituneiden hallintojen jne. kanssa, jolloin pikku hiljaa ihmisistä alkoi tulla vähemmän naiiveja ja luottavaisia jne.
Nyt saatetaan hyvinkin puhua suomalaisten viimeisistä hetkistä monella eri tapaa ja suomalaiset eivät välttämättä enää selviydy näin moninkertaisesta massamurhasta. Voit olla varma, että mediaa ja kouluja hallitseva eliitti, sekä yksi ryhmä pesevät historian vain valkopyykissä, kuten aina ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut, sekä yksi ryhmä on ikuinen uhri.
Oikeastaan nälänhätien tai väestöräjähdysten jne. aikaan oli kansanvaelluksia, joista yleensä syntyi konflikteja ja sotia. Euroopassakin on vaellettu pitkin Eurooppaa, josta seurasivat konfliktit.
Aikaisemminkaan ei kyllä noin vain kävelty sisälle ja jääty asumaan.
Kyllä, mutta ne eivät olleet globaaleja väestönsiirtoja, vaan naapurikansojen siirtymisiä. Kongolaiset eivät lentäneet eurooppaan, kuten nyt.
Suomea hallitsee nyt itsenäisyyden ajan kolmas sukupolvi.
Ensimmäinen sukupolvi rakensi, itsenäisyyden alun ja sotien jälkeisen ajan eläneet, toinen sukupolvi säilytti ja kehitti eli suuret ikäluokat ns. boomerit ja kolmas sukupolvi ns. hyvinvointivaltiosukupolvi, nyt alle nelivitoset tuhoavat Suomen.
Tämän saman syklin sanotaan olevan perheyrityksissä.
Nykyisen tuhosukupolven jälkeen tulevat, jos suomalaisuutta on olemassa ( on se, pakko niiden on hakea tietoutta ja näkemystä yli sadan vuoden takaa) rakentavat Suomen uudelleen tämän vuosisadan kuluessa.
”Nykyisen tuhosukupolven jälkeen tulevat, jos suomalaisuutta on olemassa ( on se, pakko niiden on hakea tietoutta ja näkemystä yli sadan vuoden takaa) rakentavat Suomen uudelleen tämän vuosisadan kuluessa.”
Kysymys onkin enää siitä, minkä värisiä nuo rakentajat sitten aikanaan ovat…
> 1000-luvulla … juutalaisten …
> saamaan lähes kaikki arabien maat
> haltuunsa mukaan lukien koko Lähi-Idän
Tässä vaiheessa olivat toteutuneet niin kutsutut «Abrahamin lupaukset». Sen jälkeen kuitenkin juutalaiset ovat itse hukanneet tuon perinnön, mutta silti edelleen esiintyvät niin kuin heidän perintöosuutensa olisi edelleen täyttämättä ja että maailmanhallitus olisi, jumalan nimessä!, ins Allah!, velvollinen palauttamaan takaisin heidän itsensä hukkaaman perintöosan.
https://youtube.com/shorts/ODFOdjWeNH0
Suurin osa valkoisista naisista on pelkästään rahan perässä olevia katuhuoria, joille raha, materia ja luksuselämä ovat paljon tärkeämpiä kuin perhe, lapset ja avioliitto. Naiset itsekin kertovat tämän aivan avoimesti, jonka harvat hienot konservatiivinaiset yrittävät paljastaa.
Älä siis tule enää itkemään kun suurimmasta osasta valkoisista naisista kerrotaan totuus.
Vain hyvin pieni osa valkoisista naisista on edelleen kunnollisia ja hyviä naisia ja loput ovat pelkästään rahan ja materian perässä olevia katuhuoria.
Tämä selittää pitkälti miksi Unkarilaiset eivät halua pitää itseää Finno-ugric heimona. Kuka nyt haluaisi identifioitua lammasmaiseksi kansaksi.
Toivon ettei Unkari tule milloinkaan hyväksymään suomen NATO jäsenyyttä jo senkään takia että se olisi NATO.n tuho. Kaikki liitot ovat hajonneet, mihin suomi on liittynyt.
Naton hajoaminenhan olisi ainoastaan hyvä asia
Se on totta. Kaikki liitot ja valtiot mihin Suomi on lopulta pakotettu, ovat hajonneet. Suomi on jokin reagenssi, joka liuottaa vahvatkin liitokset.
Olivatko ne muinaiset roomalaiset historioitsijat, jotka pitivät suomalaisia noitakansana?
Eikä ihme, puolet vuodesta alkusuomalaiset asuivat pimeydessä ja kesälläkin ikkunattomissa savupirteissä ja savusaunan kiukaat hehkuivat kuin helvetin hiilet paavinuskoisten maalauksissa ja ne noidat puhuivat jotain outoa kieltä.
Aku, kumpihan tässä on historiallisesti massamurhannut kumpaa enemmän? Oletko vain tyhmä vai persutrolli?
Unkari kyllä ratifioi sopimuksen. Unkarilaiset eivät pärjäisi yksin kovinkaan pitkään. EU pitää sitä pystyssä ja Orbanin väen tyytyväisenä. Suomalaiset ne vasta itsenäisiä ovat, toisin kuin unkari, Suomea ei ole koskaan alistettu vieraan vallan alle itsenäisyyden aikana. De wit kyllä taas tekee juutalaisista kaiken takana olevia vallanhaluisia epäihmisiä. Tämä on historiasta tuttua. Jos ihminen tai kansanosa dehumanisoidaan ja se saada läpi, niin koko kansan tuhoaminen ei ole kuin teknistä toteuttamista. Mitä enenmän de wittiä lukee, niin sitä enemmän tulee esiin rasistinen suhtautuminen juutalaisia kohtaan. Kuinka noin pienellä kansalla onkin noin suuri valta ja vaikutus. Se onkin pelkkää kuvittelua ja tyytymättömyyttä omaan tilaansa ja siihen täytyy etsiä syyllinen vaikka kiven kolosta.
Unkari ja monet muut Itä-Euroopan maat joutuivat kuitenkin kommunistisen hallinnon alle tai suoraan Neuvostoliittoon liitettäväksi. Se on kuitenkin karaistanut näitä maita ja 90-luvun alun itsenäistymisen jälkeen niissä on täysi nollatoleranssi kommunistiselle ja sosialistiselle politiikalle ja puolueille. Oman kansan ja maan etu on kaikille tärkeintä. Suomessa samaa on ollut viimeksi 30-luvulla. Itsenäisyyspäivähän on päivänä oikea, mutta enää meillä ei ole itsenäisyyttä mitä juhlia.
Pääministeri Orban on komea ja älykäs. Tämän lisäksi hänellä on seksikäs ja naisellinen vaimo, joka on synnyttänyt hänelle monta lasta. Orbanilla on myös hyvät välit Chuck Norrisin kanssa!
Unkarissa on myös kriminalisoitu Sorosin mädätysjärjestöt. Myös suvakkimedia on pidetty kurissa!
Minä katsoin MM-ottelua samalla kun luin tuon hetkisen kommentin, jäi hetkeksi aikaa katsominen, kun naurusta ei meinannut tulla loppua.
Kaukaa haettua nää jutut.
Totuus on se että marco on evil.
Marcolle on 100 kertaa kerrottu miten gallupit muuttaisi perustuslaki tulkintoja ja muuttaisi tämän täysin kahelin touhun:
– pakkorokotukset
– italian lahjoitukset jne
Marcolle on myös kerrottu miten suomi on perustuslain vastaiseTi sodassa ja perustulain vastaisesti antanut aseita sotivalle maalle.
Marco ei kuitenkaan ole tuonut niitä esille ja yrittänyt siten tehdä muutosta.
Miksi?
Totuus on että marco on evil.
Kaiken pahan alku ja juuri. Marco voisi itse tuoda muutoksen, mutta ei tuo, vaan keksii ihme muita syitä.
Marcon pitäisi katsoa peilistä että näkyykö siellä sarvet päässä.
Jos haluisi oikeesti tehdä muutoksen, niin tekisi kansalaisaloitteen: kansan mielipidettä on kysyttävä asioista joista kansa päättää.
Marco muka kannattaa sveitsin mallia, miksei sitten tee tuota kansalaisaloitetta ? Miksei tee ? No just sen takia kun marcolla on sarvet päässä. Sen takia marcoa ei enää näy Treemeissa. Sarvet kasvanut niin isoiksi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009237625.html
Joskus sattuu löytämään vähän parempaa tutkivaa journalismia. Suomen ja Venäjän suhteet viime vuosituhannella.
https://youtu.be/kEL9jicbRBo
Venäläistenkin lailliseen tukeen voi luottaa enemmän kuin suomalaisten ”älykkäinä” esiintyvien, eli petturien, mädättäjien ja kansanvihollisten apuun. Ei sen takia, että venäläiset olisivat jotain suuria ystäviämme, vaan vihollisen vihollinen on venäläisten ystävä. Lailliset diilit venäläisten kanssa ovat ainoa keino ja tie vapauteen, sillä kaikki länsimaalaiset ”älykkäiksi” itseään kutsuvat ovat pelkkiä pettureita, mädättäjiä, rajojen avaajia ja kansanpettureita, sekä valkoisten lasten vihaajia ja murhaajia. Ainoa keino on taistella laillisin keinoin venäläisten kanssa laillisia diilejä tehden ja vallankumouksen jälkeen kaikki suomalaiset ”älykkäät” petturit tullaan muistamaan laillisin keinoin.
Kannattaa muistaa myös toinen karu tosiasia, vaikka antaisit naisille kuinka paljon oikeuksia ja etuja, sekä arvostusta, he eivät suinkaan ole sinulle kiitollisia! Mitä vielä.
Tämä näyttää olevan praxeologinen laki. Pitäisikö kutsua saavutetun edun laiksi. Laki on sitä voimakkaampi mitä suurempi tinkausvara on toisella osapuolella. Naisissa kyseinen laki näkyy nykyään, koska heillä on niin totaalinen tinkausvara eli voivat eroamalla saada mieheltä kaiken.
Ainoa syy miksi Laiton Lehti vielä jatkaa julkaisuja on yrittää päästä syvemmälle offensiiviseen realismiin ja siihen liittyvien praxeologisten lakien luettelemiseen. Pöyristyttävää, ettei kukaan ole sitä tehnyt. Kiitos sinulle, että toi esille saavutetun edun lain.
Eihän tänne jää mitään seurattavia julkaisuja jos Laiton Lehti lähtee. Muut ovat täysin mätiä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/%C3%81rp%C3%A1d
Laittomalle Lehdelle todella nolo yksityiskohta Arpadista: Kaikki myöhemmät Unkarin kuninkaat polveutuivat Arpadin pojanpojasta.
Onko Laittomalla Lehdellä jokin evolutiivinen selitys sille miksi suomalaiset naiset eivät ole yleensä pelkästään feministisiä narttuja, vaan myös todella rumia? Tämän ovat halunneet tietää ulkomaalaiset naiset ja miehetkin.
https://yle.fi/a/74-20007356
Suomalaisten huorien Suomeen päästämät ja vaatimat kultapallerot ryöstävät ja raiskaavat joka puolella ihmisiä, naisia ja lapsia. Kiitos vain kaikesta vittuilustanne suomalaiset huorat.
Semmoinenkin juttu kyllä vielä, että moni unkarilainen jostain syystä katsoo polveutuvansa hunni Attilasta. Yhäkin Attila on käytössä oleva etunimikin Unkarissa.
Nykyään on sellaista ilmaa ettei MEIDÄN eikä HEIDÄN välillä ole niin MERKITTÄVÄÄ sukulaisuutta kuin ennen on kuviteltu. Toki kieli hieman ”kalskahtaa” tutunomaiselta. Edellinen on verrattivissa Wanhaan myyttiin siitä, että suomalaiset ovan mongolia. Tällä ilakoivat erityisesti RASISTISET siirtomaaisännät RUOTSALAISET! Jopa Mannerheim 1930-luvulla siskolleen Ruotsiin lähettämän kuvakortin perusteella, jossa oli REIPPAITA marssivia suomalaissotilaita. Mannerheim kirjoitti, ettei suomalaiset ole mistään mongoliasta vaan ”Heillä on aivan selvästi kaikki läntiset piirteet!”
Ruotsalaiset olivat varsinaisia ”Rotutohtoreita”, joista jopa Kansallissosialistisen Saksan SS-päällikkö Heinric Himmler otti mallia ”rotuinstituutlleen”!
Nyt EU aikoo jäädyttää 7,5 miljardin tuet Unkarille, jollei se tee EU:n vaatimia ”uudistuksia”…