10 thoughts on “Päivän video: Sedan

  1. Ruskeat neekerit ovat omaksuneet suvakkien vihreän siirtymän ja ovat alkaneet suosimaan tehokkaita kimppakyytejä!

  2. Kyllähän toyotat on tilavia perheautoja. Ei ne muuten olisi niin suosittuja. Suomessa traficomin mafia ei vain ymmärrä että tuollaisessa autossa voi matkustaa turvallisesti moninkertainen määrä kuin vain 5.

  3. Laihialla kuulemma joskus
    polkupyörä ajautui kaarteessa jokeen ja
    kaikki 7 meinasi hukkua.
    Luulen kuitenkin että tämä oli valeuutinen,
    koska eihän jokainen voinut olla uimataidoton.

  4. Eikä edes ollut ”pieni hiace”. Neekerit käyttävät niin paljon energiaa välttyäkseen työnteolta ja voivansa bailata, että sillä energialla työelämässä niiden maat olisivat yltäkyyläisiä satojen suhteen.

    Velimies kartoi että kun johonkin kylään asennettiin kaivo, niin kaikki istui puiden alla katselemassa kun sitä asennettiin. Sitten kaikki veti siinä leukoja, sitä riuhdottiin joka suuntaan ja sillä vatkattiin vettä maahan niin kauan että se hajosi. Sen jälkeen maan päälinen osa potkittiin ja hakattiin paskaksi ja jäätiin odottamaan että valkoinen mies korjaisi sen jälleen. Jotta kyläliset saisivat vettä. No, kai ne odottaa sitä vieläkin.

  5. Varsinainen tilaihme-auto kyllä. Vaan kyllä ihmissalakuljetus on varsin raaka osa kaupallistettua pakolaisuutta. Ilmeisesti tämä siihen liittyi. Ihmiskuljettajat toimivat orjakauppiaan/merirosvon moraalilla jos silläkään. Vetävät voittoa välistä eivätkä taida pahemmin ongelmia pohtia. Muun muassa Välimerellä tilanne on tunnetusti jo pidempään ollut hutera sekä pakolaisille että maille jonne ovat merikelvottomilla aluksilla/lautoilla seilaamassa. Usein kyseessä on taho joka on luvannut siloitellun suotuisaa elämää meren takaa. Arvelisin toki jo sekä suvakkienkin että rajakkienkin olevan aika tietoisia niistä kuvioista.

  6. Mikä auto on SeTa ry:llä? Ford sedan, tietysti. (Siinä on takaluukussa tilaa.) Ei SeTa yhtä miestä kaipaa?

  7. Tämä on ainakin hyvää mainosta Sedanille. Monet perheet haluavat auton kuin Sedan.

Comments are closed.