
Laiton Lehti pyrkii aina perustamaan uutisensa ja analyysinsä tieteeseen. Siis siihen oikeaan sensuroituun tieteeseen.
Kaikista sensuroiduista tieteistä sensuroiduin on tietysti evoluutiopsykologia. Tämän takia Laiton Lehtikin on syytteessä Vanhasen ja Lynnin tutkimuksien julkaisusta.
Suvakeilla on suorastaan missio todistaa, etteivät geenit merkitse mitään, vaan ainoastaan ympäristö. Nyt tämä hullu missio on mennyt niin pitkälle, että suvakkitutkijat yrittävät myös vähätellä geenien merkitystä koirien käytökselle!
Siis vaikka koirien käytöksen tutkiminen on melko yksinkertaista. Tässä esimerkkinä kymmenen tutkimuskohdetta.
Ennen vanhaan geenien vaikutuksien tutkimusta kuitenkin vaikeutti se, että oikeasti rotukoiria on yllättävän vähän. Onneksi nykyään geenitesteillä voidaan nähdä ketkä ovat seka- ja ketkä puhdasrotuisia.
Luulisi geenitestien vihdoin todistaneen kuinka valtavasti geenit vaikuttavat koirien fysiikkaan ja luonne-eroihin. On kuitenkin käynyt päinvastoin. Suvakkitutkijat yrittävät epätoivoisesti vähätellä geenien merkistystä.

Onneksi Suomen yliopistot tulevat suvakismissakin hieman jälkijunassa.

Suomalaisten tutkimus vaikuttaa aika hyvältä ellei suorastaan rohkealta. Siinä tuetaan hyvin rasistisia ajatuksia, joiden mukaan geeneillä on paljon merkitystä sekä älyyn että luonteeseen.

Huvittavaa on kuitenkin, että suomalaiset tutkijat eivät vielä uskalla täysin puolustaa geenien valtaa. Jatkotutkimus on kuitenkin tulossa.
Yksi valtava puute tutkimuksessa kuitenkin on: Siinä tutkitut koirarodut ovat melko saman tyyppisiä, jolloin geneettisetkään erot eivät ole niin suuria. Parempi olisi ottaa tutkimukseen hyvin erilaisia koirarotuja, jolloin myös älylliset erot olisivat selvempiä
Tässä tutkimuskohteet ja niiden selostus.

Luonnollisesti saksanpaimenkoira on kaikista paras. Siis Laittoman Lehden mielestä, koska ei ole mitään objektiivista kriteeriä parhaudelle. Kysehän on siitä mitä ominaisuuksia korostaa. Laiton Lehti korostaa tasapainoa eli koiran pitää olla hyvä monella eri tavalla voimasta ja luotettavuudesta älykkyyteen ja suojeluviettiin.
Suomalaisten tutkimuksestakin huomaa, että saksanpaimenkoirat (German shepherd) eivät ole missään ominaisuudessa ihan kärjessä, mutta lähes aina kärkijoukossa.

> Jatkotutkimus on kuitenkin tulossa
Valtion(yliopistojen) rahoittamien tutkimusten tärkein tavoite on turvata tutkijan toimeentulo kyseisen tutkimuksen jälkeen.
– Meneillään olevan tutkimuksen ajaksihan toimeentulo on turvattu, joten siihen ei kannata satsata tutkijan arvokkaita resursseja.
Niinpä useimmat tutkimukset päätyvät tulokseen, että jatkotutkimus kyseisestä aiheesta on akuutti ja välttämätön.
Bordercolliet ovat Todistetusti…Älykkäitä Koiria…Viimeisin…oli Bordercollie
Kuuluvatko koirat…Hunter Gatherer..eihin ?
Kohta onkin käräjillä koko maata kuohuttanut sadistinen koirienkidutusvyyhti. Sadistit naamioivat toimintansa ”suojelukoiraharrastukseksi” ja erityisesti kidutus ja rääkkäys kohdistui saksanpaimenkoiriin. Jopa ulkomaalaisia matuja oli mukana kiduttamassa koiria! Myös pieniä lapsia altistettiin katsomaan koirien rääkkämistä!
Erikoiseksi tapauksen tekee sen järjestäytyneisyys, kansainvälisyys ja ennen kaikkea se, että osa sadistisista kiduttajista on poliiseja ja valitettavasti heillä on myös omaa kennel-toimintaa, jonka pääaisiallinen tarkoitus on kasvattaa virkakoiria mm. poliisille. Eli koirista tehdään mielisairaita hirviöitä sadistien toimesta ja sitten ne myydään virkakoiriksi!
Vielä erikoisemmaksi tapauksen tekee se, että tapaus tuli ilmi jo 2020 alkuvuodesta, mutta esitutkinta on ollut jostain syystä erittäin hidasta ja vasta nyt tapaus on syyteharkinnassa. Ettei vaan syyttäjä yritä peitellä kidutusvyyhtiä? Yhden päätekijänä kiduttajana toimineen naispoliisin mies on komisariona itä-uudenmaan poliisissa ja sattumalta esitutkintaa suoritti itä-uudenmaan poliisi!
Tuleeko rangaistuksia ja koirienpitokieltoja vai katsooko virkakoneisto koirien kidutusta läpi sormien. Entäs kennel-toiminta? Miksi sadisteilla on lupa pitää koiria vaikka he rääkkäävät ja rikkovat niitä jopa niin rajusti, että nuoria 2-vuotiaita koiria on lopetettu! Hyi helvetti!
Jos kohtelevat koiria noin huonosti, niin miten hmisiä? Vielä huonommin. ”Vslmis paketti.”
Suomi on mielisairaiden natsien, piiloaggressiivisten kyttäävien pikkunilkkien ja suvakkimädättäjien maa. Olisi hoitopaikoile tarvetta.
Entäs tämä? Onko vihreä sisäministeri Ohisalo käskenyt jarruttaa Vaasan ryöstömurhan tutkintaa, tapahtui lokakuussa 2021.
VAALIEN TAKIA ASIA EI OLE ESILLÄ JULKISUUDESSA? ”Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thai-naisen Vaasassa”.
https://mvlehti.net/2021/10/07/vahvistamaton-huhu-thai-yhteisossa-suomessa-viisi-mustaa-miesta-raiskasi-ja-tappoi-thaihierojan-vaasassa/
Tosiasia on, että thainainen raiskattiin ja murhattiin. KUKA TEKI?
MIKSI POLIISI JA MEDIA VAIENNUT ASIAN KOKONAAN?
KOTIMAA YLE TORSTAI
Oppiminen jyrkässä alamäessä
Vuosituhannen vaihteessa alkanut
oppimistulosten lasku on Suomessa ollut
kansainvälisesti poikkeuksellisen
nopeaa, ilmenee opetus- ja
kulttuuriministeriön ensimmäistä kertaa
julkaisemasta sivistyskatsauksesta.
Useissa tutkimuksissa todettu
lukutaidon ja matematiikan osaamisen
heikkeneminen vastaa yli vuoden
oppimista ja joissain aineistoissa jopa
kahden vuoden oppimista.
15-vuotiaiden pitkäaikainen
perustaitojen osaamisen nousu hidastui
1990-luvulla ja kääntyi laskuksi
viimeistään vuosituhannen vaihteessa.
Amerikkalainen suvakkiviihdesaasta ja natsimädätysvaikutteet.
Ei tarvitse kuin tehdä
HOPEASELKÄ – niminen animesarja jatko-osineen,
niin ihmiset alkavat ostella enenevissä määrin
gorilloja suojelijoikseen.
Täällä on tietoa mahdollisesta järjestäytyneestä koirienkidutusorganisaatiosta, jolla oli kidutuskeskus Ruotsinpyhtäällä. Poliisit johti toimintaa, myös lääkäreitä ja saksalaisia matuja on sekaantunut vyyhtiin! https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=11&t=32002
Jos poliisi kiduttaa harkitusti ja toistuvasti viattomia koiria, niin mitäs sitten lapsi joutuu kotona kokemaan? Ei ole poissuljettua etteikö koirankidutuspoliiseilla olisi lapsia! Kasvaako lapsista myös koirien rääkkäjiä ja kiduttajia?!!
Saksalaisia tietysti. Juutalaiset ovat ihan oikeassa. Neukut onneksi denatsifikoivat saksalaisia toisessa maailmansodassa. Vaikka Toverin mielestä venäläiset ovat maailman surkeimpia sotilaita!
Hyvä esimerkki on kultašakaali. Hakekaapa sellaisen kuva. Niitä on kahdenlaisia: toinen elää Itä-Afrikassa ja toinen Euraasiassa. Ovat kaksi eri lajia. Koettakaapa erottaa ne jotenkin. Neekeri tai aboriginaali ja valkoinen ovat kuitenkin tismalleen sama laji. Tuo ei mahdu minun kaaliini.
Onhan niitä värisokeita. Suomalainen natsi tunnistaa vain kaksi väriä, mustan ja valkoisen ja pitää harmaata pukua.
Sori, ei liity aiheeseen, mutta uusi suomalainen kvanttitalousjärjestelmä on tulossa:
https://www.qfs.fi/millainen-on-uusi-kvanttitalousjarjestelma-eli-qfs/
Yksi raha, yksi pankki, yksi maailmanhallitus… Tehty ilmeisesti Illuminatin toimeksiannosta. Suomessa tietysti, joka on valittu koekentäksi ihmisten tottelevaisuuden ja hallittavuuden takia. Totaalivalvonta 24/7 reaaliajassa.
Jos et tottele, sinulta vedetään digitaaliset näkymättömät piuhat irti ja lakkaat olemasta.
”Tulevan rahapoliittisen ekosysteemimme digitaaliset valuutat on sidottu arvometalleihin tai globaalisti arvostettuihin käyttötavaroihin, jolloin jokaisella yksittäisellä digitaalisella kolikolla (token) on olemassa siihen liitetty fyysinen muuttumaton vastineensa, eikä sen arvo pääse laskemaan. Tässä järjestelmässä nämä ”liitetään toisiinsä” lohkoketjun, kvanttitietokoneen ja uuden globaalin Starlink -sateliittijärjestelmän paikantimien avulla”
Läskifeministit eivät kiinnosta kuluttajiakaan. Naisten alusvaateyhtiö meni konkkaan neljässä vuodessa itsepäisen markkinointiurpon takia. No, työtä löytyy tuolle urpolle vartiointi-, pysäköinninvalvonta-, pikavippi- ja perintäyhtiöissä.
https://mvlehti.net/2023/01/13/naiskauneuden-kadottanut-victorias-secret-ajautunut-konkurssiin-ruotsissa/
On totta että koiraroduissa on eroja. Lähes kaikki koirat vihaavat schefereitä. Mutta samat koirat eivät vihaa esim. dobermanneja. Jotain outoa on scherefi-rodussa kun kaikki muut niitä vihaavat. Myös dobermannit.
Kun P O L I I K K A sotketaan T I E T E E S E E N : Tuloksena on J ********** PASKAA ! ! !
Nykyään mitä ”puhdasrotuisempi” koira on sen enemmin sen kanssa ravataan eläinlääkärillä…. Bisnestä?… En ole nähnyt tervettä saksanpaimenkoiraa kymmeniin vuosiin