
Laiton Lehti on jo vuosia varoittanut siitä miten persut on umpikorruptoitunut puolue. Nyt myös valtamedia alkaa heräämään asiaan, kun on ilmennyt vain kahden puheenjohtajan saavan palkkaa. Orpo 2000 ja Purra peräti 3000 euroa kuukaudessa. Siis vaikka he saavat myös kansanedustajan palkkaa kaikkine lisineen!

Persujen betamiehet tietysti ryntäsivät heti paikalle puolustamaan feministisankariaan.
Miksi valtamedia vihdoin paljasti edes jotain persujen korruptiota? Aiemminhan valtamedia on pitänyt persuja ja varsinkin Purraa kuin kukkaa kämmenellä.
Miksei Riikka Purra eroa murskatappion jälkeen? Nato kieltää ja toimittaja Mika Koskinen puudeloi!
Vastaus on tietysti vaalit. Totta kai suvakit alkavat demonisoimaan oppositiossa olevia persuja juuri ennen vaaleja. Jostain syystä tämä on kuitenkin tullut persuille ja Purralle täysin yllätyksenä. Nähtävästi persut oikeasti luulivat, että himonatottamalla ja suvakoimalla puoluetta kevytkokoomukseksi valtamedia ei enää hyökkäilisi persujen kimppuun.
Kävikin päinvastoin. Ehkä persut vihdoin oppivat, ettei kannata yrittää kaveerata suvakkien kanssa.

Purra on paras naisministerimme tähän mennessä!
Persujen Jesse James ryöstää kohta postivaunut.
https://www.youtube.com/watch?v=imdCS5Od4-4
”Ihmisiä ulkoilmapakastimessa”
Tämä on todellisuus ollut jo pitkään:
– Asiantuntija: noin 16 min. kun suomalaisella on hankalaa, hän menee metsään. Kun muilla on hankalaaa, he tulevat metsästä pois.
Kulttuuriero.
– eduskunnan lähellä asuva noin 18 min.: ”en äänestä”, ja laittoi luukun kiinni.
Ass anna tienaa kohta 30 000e, Cool! Kippis sille, ei kun jauhoimut.
…paitsi että tuo palkka on peruspalkka… Ja siihen päälle kun lasketaan asumiskorvaukset, avustajanpalkkiot, kulukorvaukset (jotka tulee ilman kuitteja) niin käteen tulee kuussa lähes nelinkertainen määrä rahaa. Lisäksi kylkeen tulee verottomuus sekä diplomaattinen koskemattomuus.
”Ehkä persut vihdoin oppivat” 😁
Marco murjaisi melkoisen vitsin! 😄
Katsopa Marco miten Riikka Purran iho on ikään kuin laskostunut kerroksittain ja on muutenkin huono iho, sekä miten Purra kuulostaa koko ajan kuin meinaa saada sydänkohtauksen tai kuolla hengenahdistukseen. Myös Purran äiti kuoli hyvin nuorena sydänongelmiin. Ihmiset ovat hyvin pitkälti siltä miltä näyttävät.
Purra näyttää Todellakin siltä…Kuin olis Geenien Jämäpankki…
Purra on kuin ilmetty Beavis ja Buttheadin Beavis. Geneettinen mutantti.
Hullu-uho on se Butthead. Voipää se onkin.
Paha saa aina palkkansa.
Epäilen oppimiskykyä. Liian vanhoja oppimaan.
Uskomattoman röyhkeätä toimintaa! Varmasti jokin Putkosen kuvio että hänen lempitytölleen pitää ohjata lisää rahotusta. Saikohan Halla-aho?
Kokoomuskin veti taas uuden pohjakosketuksen kun se ritarillisesti takasi hallituksen punavihreille enemmistön valiokunnassa kannattaessaan täysin sairasta transulakia, kun keskustalaiset kieltäytyivät. Nämä persut ja kokoomukset ovat kyllä todellisia mätäpaiseita.
Jep. Nyt persujen kannattaisi haukkua kokoomuslaiset transuilijoiksi ja lasten leikkelijöiksi, mutta eivät tietysti siihen suostu, koska haluavat olla hyvää pataa kokoomuksen kanssa, jotta saavat yhdessä Suomeen USA:n joukot ja ydinaseet. Nykyään persuissa ulkopolitiikka eli natoilu menee aina sisäpolitiikan yli.
Miten Marco erottaa PS:n Kokoomuksesta? Sama kuin väittäisit maistavasi eron kahvissa, joka on makeutettu pienillä tai isoilla sokeripaloilla.
Olkoon Ruotsista mitä Mieltä tahansa…Siellä kyseiset 2 Rahaahnetta Paskaa…Olisi löytänyt Itsensä Kortistosta..Samana iltana
Tasapuolisuuden nimissä Purralle on kyllä annettava pisteitä siitä että hän ei muistaakseni ole koskaan käyttänyt naiskorttia jota varsinkin Sanna Marin on kyllä käyttänyt aika usein.
Siis hän on ihan avoimesti selittänyt olevansa feministi eli käyttänyt sitä naiskorttia valtamediaan ja muita puolueita kohtaan eli pettäessään oman puolueensa miehet. Ihan avoimesti puhutaankin siitä miten Purran missiona on sivistää äijäpuolue.
Suomalaisilla miehillä on mielenkiintoinen geneettinen erikoispiirre eli tultuaan raiskatuksi he pyrkivät ”tasapuolisuuden” nimissä ymmärtämään ja jopa antamaan pisteitä raiskaajalleen. Tämä on selvästi feminiinis-kommunistinen piirre, joka on ominainen metsästäjä-keräilijägeenejä erityisen paljon omaaville.
Mihin tutkimukseen sinä väitteesi perustat? Vai on suomalaisilta löytynyt feministi-kommunistigeeni. Kuka tämän löydöksen on tehnyt? Kaikilla niillä, jotka ovat erimieltä kuin de wit, niin heiltä löytyy satanismi- feminismi- kommunisti- pedofiili- homogeeni ja lisäksi vielä piilevänä juutalaisgeeni. Näinkö on?
Jos on siniset silmät ei voi olla, kirjaimellisesti, kirjaimilletömästi taas on kaikkea noita ja kolmas silmä sykkii kolmannen pyörän taka-aisan kannattajana.
Hei Aku! Onko juutalaisuus perimään liittyvä vai vain uskonnollinen ominaisuus yksilössä?
Voisiko moderni pohjoismaalainen juutalainen olla henkilö, jolla on esinahka ja hän irtisanoutuu kosher-ruuasta ja fanittaa Palestiinaa?
Niinkuin sinä hetkinen.
Sukupuoli voidaan kohta määritellä myös juridisesti. Kerran vuodessa riittää ilmoitus kumpaa sukupuolta on seuraavan vuoden. Siksi tulee kaikille pakollinen asevelvollisuus. Eivätkös poliitikot taas olleet ovelia huijaamaan kansaa. Asevelvollisuutta ei pääse enää kukaan pakoon, paitsi Hullu-uhon kaltaiset lusmut.
Painu Aku helvettiin siitä itkemästä. Ketään ei kiinnosta sinun paska.
Enhän minä nyt itke vaan sinähän siinä valitat kyyneleet silmässäsi. Kiinnostihan sinuakin kommenttini, joka oli täyttä asiaa ja siksi se sinua niin satutti.
Mitä tutkimuksia sinä nyt kaipaat? Maksaja saa sellaisen tuloksen kuin on halunnut. Se on tulos tai ulos myös tutkimuslaitoksilla. Toista kertaa ei väärän tuloksen antanut tutkija tutki yhtään mitään.
Siis naisilla.
On ollut feministi kuten monet miehet ovat olleet vasureita kuten itse. Nuoruus ja hulluus tietämättömyyden kanssa. Ei ollut nettiä oli vain tv ja suvun kommunismi, vasuri opit.
Itse lasken suomalaiset omaan ryhmäänsä molottaja-inttäjäkulttuuriksi.
Luterilaisuudesta se toisen posken kääntäminen tulee. Sitä ne ruotsalaiset isännät ovat opettaneet vuosisatoja. On se niin hyvä suomalaisille, kun on saanut elää ja palvella kolmen kruunun vieraita herroja satoja vuosia.
Alkuperäisen suomalaisen oman uskonnon harjoittamiseen ei kuulunut alistuminen, vaan kirveestä tarjoaminen. Reilut Hämeen miehet (Huom. Tappara) tuhosivat saksalaiset ristiretkeläiset veneisiinsä Hämeen koskilla noin v.1150.
Nainen ei kuulu politiikkaan – oikea mies ei ikinä suostu akkavaltaan, niin Raamattu(kin) opettaa.
Laiton Lehdessä vallitsee Jezzebelin henki kun kaiken maailman Jenspoja liimataan sinnes sun tänne. Ja naisia hyväksytään politiikkaan.
Naisilla on omat tehtävänsä jossa ovat hyviä, alistuminen miehille on yksi niistä.
Tee sinä sitten jotain. Suomalaisista raukkamaisista pelkurimiehistä ei ole koskaan mihinkään. Juoksevat aina karkuun ja eivät uskalla tehdä asioille mitään. Vika on myös huonot geenit omaavissa suomalaisissa naisissa, mutta me voimme vaihtaa naiset kokonaan tästä maasta. Pääasia, että miehet ottavat itseään niskasta ylös ja sen jälkeen voimme heittää suomalaiset valkoiset huorat vittuun.
Yleensä kyl menee niin, että vieraan geenistön miehet laittavat paksuksi alkuperäiskansan naaraat.
Suomalaisten naisten perimä on germaanista, miehet ovat idästä. Eli mitä tapahtui
kun kristinusko tuli Suomeen. Ruotsalaiset tappoivat valtavasti alkusuomalaisia miehiä. Ruotsalaiset siirsivät heikkoa geenistöään naisiin. Ilmankos on pelkureita, homoja ja muita naismaisia pervoja Zuomessa.
Alkuperäisnaiset aina kiimaisina vieraisiin miehiin ja valloittajiin. Näkeehän tuon vaikka Thaimaassa ja Suomessa.
Montako tuhatta saksalaisäpärää tuli siitettyä sodan aikana? Entä nyt kun tulee Naton tuhokohdat, niin kuinka paljon on sitten heikkolahjaisten natosotilaiden äpäriä elätettävänä sen jälkeen?
Pohjois-Savon persuissa hissukoiden akkavalta, kuulemma. Määräävät kuka kelpaa ehdokkaaksi. Määräykset tulevat Purran toimistolta. Suorapuheisia peruspersumiehiä ei oteta ehdokkaaksi edes Savossa.
MEILLÄ on tätä nykyä AIVAN omat KASAKAT! OIKEAT sentään edes joskus HARVOIN armahtivat, sillä HEILLÄKIN oli sentään JUMALANSA!!!
Nyt en ihan ymmärrä tätä pääkirjoittajan käsittämätöntä vihaa Perussuomalaiset-puoluetta kohtaan. Tähän mennessä Perussuomalaiset-artikkelit on kyllä luettu hymyssäsuin, mutta nyt ei voi kuin ihmetellä tätä aivopierua!
Perussuomalaiset-puolueen puheenjohtaja saa kansanedustaja-palkkaa kaikkine lisineen, jonka me veronmaksajat maksamme. Tämä on ihan totta. Jos puolue sitten haluaa maksaa puheenjohtajalleen extra-korvauksia, niin eikös se ole puolueen ihan oma asia mihin rahojaan suoltaa?! Eikös jokainen puolue saa tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa?
Summa summarum… Marco De Wit hei, rakkikoirat haukkuu mutta karavaani kulkee! Riikka Purran johdolla Perussuomalaiset menee kohti kevään eduskuntavaaleja. Niin paljon kuin pääkirjoittajaa näköjään vi****aa Perussuomalaisten huikea kannatus, niin opettele elämään asian kanssa ja lopeta tämä lapsellinen lässytys!
Mikä huikea kannatus? Kasapäin porukkaa on lakannut äänestämästä purrapersuja. Mutta eihän sillä ole mitään väliä – ei purran, tai marinin, tai niinistön tarvitse tehdä mitään kampanjointia saati politiikkaa, kun Suomessa on vain yksi todellinen äänestäjä eli Tieto Oy:n helvetinkone.