Free speech 12 helmikuun, 2023

 

Laiton Lehti on vuosien ajan yksityiskohtaisesti todistellut miten valtaeliitti loi vasemmistolaisten valeoppositioksi Vasemmistoliiton ja porvarien valeoppositioksi Perussuomalaiset. Ei ihme, että molempia sitten vielä johtavat ruotsinkielisten hienostosukujen vesat eli Vasemmistoliittoa Li Andersson ja persuja Jussi Bergroth-Halla-aho yhdessä fronttinsa, pakkoruotsifani-viherfeministi Riikka Purran kanssa.

 

Mutta miten on mahdollista, että ihmiset eivät tajua kuinka heitä huijataan? Yksinkertaista: Valtamedian toimittajat eivät koskaan tee Anderssonille, Bergroth-Halla-aholle ja varsinkaan Riikka Purralle vaikeita kysymyksiä. Eihän Naton kannattajia saa koskaan asettaa vaikeaan tilanteeseen, vaan heitä pitää palvoa.

 

Onneksi ennen vaaleja puolueiden puheenjohtajat joutuvat vaalitoreilla vastailemaan tavallisten kansalaisten kysymyksiin. Ja vieläpä videolla. Näin kävi Li Anderssonille, joka paljasti kannattavansa rokottamattomien syrjintää.

 

 

 

Anderssonin lyhyt haastattelu löytyy alla olevasta Blokkimedian erinomaisesta uutisvideosta, jossa myös kannustetaan tekemään vastaavia kysymyksiä persujohdolle ja varsinkin Riikka Purralle.

 

Ensin kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan millaisen kysymyksen tekee. Purra on nimittäin ihan itsekin medialle kehunut olevansa ”spin doctor” eli osaavansa spinnata/vääristellä faktoja ja kiemurrella ulos kysymyksestä kuin kysymyksestä.

 

Miksi koerokoteuskovainen Riikka Purra kutsuu itseään “spin doctoriksi”?

 

 

Pitäisiköhän tehdä TOP 10 kysymystä  -listan? Mitä sinä kysyisit?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

39 thoughts on “Blokkimedia: Haasta poliitikkoja vaalitoreilla, jos uskallat. Ehdota kysymyksiä ”spin doctor” Riikka Purralle!

  1. Goog­len vaa­ti­muk­set Suo­men seu­raa­val­le hal­li­tuk­sel­le
    –    Goog­le val­mis­tau­tuu tor­ju­maan Suo­men vaa­lei­hin koh­dis­tu­vat vai­ku­tu­sy­ri­tyk­set
    –    https://archive.is/FGl14

    … Mi­kä mah­taa ol­la Goog­len ää­nes­tys­nu­me­ro?
    –    Tä­mä­hän ei tie­ten­kään «sään­tö­jen» mu­kaan ole mi­tään vaa­lei­hin (tai niis­tä käy­tä­vään kes­kus­te­luun) vai­kut­ta­mis­ta.

    Jos eh­do­kas on eri miel­tä Goog­len kans­sa, niin voi käy­dä,
    –   et­tä hä­nen mai­nos­ten ja mie­li­pi­tei­den esit­tä­mi­nen «vai­keu­tuu».

  2. Oletko Marco pistänyt merkille miten Suomen ”järjestäytyneen rikollisuuden” monella johtajallakin on ollut ruotsalainen sukunimi, kuten ”Immu” Ilmenillä, joka toi kokaiinikaupan kunnolla Suomeen. Hehe… Samoin teki kaikkea muutakin asiaan liittyvää.

    1. Toi häkkitappalun , josta idiootit maksavat. Laji joka pitää kieltää liian väkivaltaisena. Ei nuo UFC-ottelijat pärjää pohjalaispainijoille ja ammattinyrkkeilijöille.

      Ai niin, Levelin feikkimiljonääri paksu-Junnu on levittäytynyt myös noihin UFC-piireihin. Sitä kautta tuntee rikollismaailmaa.

      1. On se miljonääri tai en tiiä onko ennää kun kusi väärään pesään, matulaumaan.

    2. Suomalaiset ovat geneettisesti lännen ja idän eli Ruotsin ja Venäjän sekoituksia. Aika moni ruotsinkielisen nimen omaava ei puhu sanaakaan ruotsia. Osmo ”Lusu” Ahlqvist oli kotkalainen eli erittäin todennäköisesti ruotsia taitamaton. Janne ”Nacci Tranberg” Hampunen ei varmaankaan ole kielimiehiä myöskään. Lauri Johansson oli suomenkielisessä koulussa. Bandidosin Suomen presidentti on Tapio Haapanen. United Brotherhoodin presidentti on Tero Holopainen. Keijo Vilhunen oli toinen UB:n perustajista. Eli eipä tuossa ole kauheasti ruotsalaisia nimiä, eikä edes ruotsinkielisiä. Oliko ”herralla” vielä muita keksittyjä teorioita?

      1. Ei ole, vaan venäläiset ovat suomalaisia, jotka vaihtoivat kielen venäjäksi. Suomalaiset ovat geneettisesti ja kieleltään omalaatuinen metsästäjä-keräilijäkansa, alkuperäiskansa, sukua japanilaisille enemmän kuin briteille.

      2. Tapio Haapasen äiti oli ruotsinkielinen – suvussa muutenkin kielitaitoista väkeä. Asu(i)u Barcelonassa Janitskinin aikaan.

        Lauri Johansson on ollut paljon Loviisassa, jossa puhutaan ruotsia, eikös se sanonut saaneensa ruotsista hyvät arvosanat?

        Tero Holopainen oli loviisalainen, todennäköisesti ymmärtää ehkä jopa osaa ruotsia?

        1. Barcelonassa asuminen ei tee kenestäkään kielitaitoista eikä ruotsinkielistä. Minulla on kavereita, joilla aivan umpiruotsalaisia nimiä kaikki etunimet ja sukunimi, ja jotka eivät puhu sanaakaan ruotsia. Tero ”Kukkis” Holopainen ei ole ruotsinkielinen. Loviisa ei ole mikään erityisen suomenruotsalainen paikka. Lauri Johansson on Lapinjärveltä. (Myöskään Loviisassa ajan viettäminen ei tuo ruotsinkielentaitoa kenellekään.) Äitinsä Irja oli suomenkielinen. Isää en tunne enkä tiedä. (Saattoi olla ruotsinkielinen tai sitten ei ollut.)

    3. On huomioitu. Ja jotenkin tuntuu että Suomen kansa haluaa alistua ruotsalaisille. Itse en tee mitään kauppaa niiden kanssa enkä sosialisoi pätkääkään. Ja koulustakin sain ruotsinkielestä vitosen tokariin kun opettaja ei halunnut nähdä minua enää ehdoissa. Senkin kolme vuotta opiskelin saksaa ettei tarvi mennä Ruotsiin halpatyövoimaksi vaan pääsi heti Saksaan hyväpalkkaisiin töihin.

      Mutta joo… En tiedä miksi suomalaiset on rähmällään aina Ruotsiin. Ne kun ei halua muuta kuin alistaa suomalaisia ja tehdä meillä sitä 40% katetta jota ne teki aikoinaan markka aikaan. Esim. Telian 100Mbs kuitu maksaa Ruotsissa 5e/kk ja suomalaisille, riippuen paikasta, jopa 120e/kk.

      1. Ruotsin halpatyövoimapankki aikoinaan. Siksi kouluihin otettiin pakkoruotsi 60-luvulla. Ettekö tajua? Jos suomalaisia ei voi käyttää sodissa, niin sitten halpatyövoimana ja nyt sitten Naton suojakilpenä Ruotsin puolesta.

  3. Britit ja amerikkalaiset levittävät nyt valheellista narratiivia, jonka mukaan Kiina lähettäisi jotain vakoilupalloja koko ajan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Ja mitä sitten vaikka lähettäisivätkin. Amerikkalaisille ja brittiläisille sairaille ja rikollisille eläimille pitää antaa viimeinen ratkaisu laillisin keinoin. Vapautta ja tervettä elämää ei voi olla jos jätämme tämän sairaan ja rikollinen eläinsaastan, sekä heidän jälkeläiset keskuuteemme.

    1. Ei kun ne ovat UFOJA. Nyt kokeillaan tarttuvatko massat tuohon koukkuun. Kuun takana saattaa olla alienien tukikohtia… Avaruustukialus vieraalla sivilisaatiolla.

  4. Omasta puolesta: ei ole jäänyt keltään huomaamatta, eikä ”kansallismielisten” kohdallakaan. Loinen on aina loinen. Se menee geeneissä. Ruotsista tuli niitä loisia kristinuskon käännytyksen mukana. Silloin lyötiin ensimmäinen naula kolonialismin arkkuun.

    Ei ne kuule puoluejohtajat puolta tuntia pitempään viivy torilla ja avustajat ohjaavat höppänät eläkeläiset esittämään kysymykset ensin ja se sitten heippa. Ai luuletteko, että pääsette keskusteluetäisyydelle?

    Ovat nuo kyllä ihan mt-osastoa. Tulos näkyy. Vieraan vallan agentteja ovat kaikki nykyiset puolueiden johto-ryhmät. Älkää kuvitelko, että nuo ovat vuosikymmeniin olleet minkään kansan asialla. Petosta kaikki.

    1. Riikka Purra: tulisiko Nurnbergin säännöstöä soveltaa koronarokoteskandaaliin, vai oletteko jäävi ottamaan kantaa?

  5. Li Anderssonille olisi kannattanut tehdä jatkokysymys: Oletko itse ottanut kaikki injektiot? Tietysti hän olisi mennyt vaikeaksi ja olisi selittänyt, että no en, koska…

      1. Tällaista saastaa ei pidä koskaan päästää lisääntymään. Tämän takia Suomen yläluokka on nyt mitä on ja ihmiset antavat heidän elää muista ja riistää muita.

  6. On tämä Pikku-Lii Suomen yli-ikäinen Greta. Katsokaa joskus sen puheita kyselytunnilla. Ei avaudu kuin fanaattisille uskonlahkonsa kannattajille.

    ENSI HALLITUSKAUDELLA ”Suomi laskuun”-ohjelma 2023-2027:
    Hallitus on: Vihreät, RKP, kokoomus, vasemmistoliitto ja SDP:

    1. marihuana ruokakauppoihin
    2. lisää rahaa huumevieroitukseen ja nuorten ja lasten mielenterveyspalveluihin
    3. lisää terveitä ulkomaalaisia töihin.
    4. riippuvuutta EU:sta lisättävä.
    5. lisää virkamiehiä joka tasolle.
    6. lisää rajoituksia ja valvontaa.
    7. Puolustusvoimat alas ja Nato tilalle.
    8. omavaraisuus alas.
    9. englannin kieli viralliseksi.
    10. kiintiöt etnisen taustan perusteella kaikkialle, kun suomalaisista ei ole mihinkään. Lasketaan tasoa kaikkialla koulutuksessa ja mennään heikoimman oppilaan tason mukaan.

    TUOSSA TULI PALJASTETTUA SEURAAVA HALLITUSPOHJA ja-OHJELMA.

    Sori siitä. Arvaa kävinkö hakkeroimassa CIA-hybridikeskuksen ja Mediapoolin palvelimet vai tuliko enkeli unessa kertomaan vai ihan itsekö ajattelin?

    1. Hymy perseessä aina ja kertoo hauen olevan kala. Kun on kysytään jotain vaikka mamuista koulun ongelmana, ei vastaa vaan alkaa kertomaan kuinka on kouluissa huono ilma ym. paskaakin tulee jo suusta, kun ei kestä, kuka lie matu syöttänyt.

  7. Kysy Paljonko on 1×1+0=? Peruslaskutoimituksilla selviää nopeasti älykkyys ja sen puute.

  8. Suomi suohon – turpeen alle – hallitus:
    – vihreät, RKP, kokoomus, vasemmistoliitto ja SDP. Blokkauspolitiikkaa.

  9. Kaikista hienointa olisi tehdä kysymyksiä Sauli Änkyttäjä” Niinistölle. EU:hun liittymisestä, Natoon liittymisestä, isäntämaa sopimuksesta ja jne jne. Tämä paskahousu ei koskaan uskaltaudu julkiseen kesteluun kuten vaikka Putin. Media on tehnyt tästä pellestä keinotekoisen sankarin.

    1. Se maanpetturi sönköttää vain norsunluutornissaan tarkoituksella sellasta minkä kaikki ymmärtää aina eri tavalla jos ymmärtää ollenkaan. Näin saadaan pidettyä lammasmassa tyytyväisenä. Jos siltä joskus jotain voisi kysyä niin tuskimpa mitään vastaisi muuta kuin tyypillisiä sönkötyksiään.

  10. Poliitikot on juurikin koulutettu spinnaamaan ja valehtelemaan ihmisille. Se on osa heidän työtänsä varsinkin vaalien alla.

  11. Ei ole mitään enää kohta jäljellä. Pankkitilillä on kohta vain digirahaa. Eli orjavaltio jota suomalaiset itse haluavat. Turha puolustella ihmisiä jotka haluavat ja kokevat poliisivaltion hyvänä asiana. Kansan asialla ei tarvitse olla. Kallis kulissivaltio, valheiden valtakunta.

    Ministeri Harakka korosti avauspuheenvuorossaan demokraattisten maiden yhteistyötä teknologian kehittämisessä ja hyödyntämisessä.

    – Keskeiset arvomme, yksilönvapaus ja perusoikeudet, on taattava 6G-sääntelyssä ja -standardeissa.

    https://www.lvm.fi/-/ministeri-harakka-avasi-business-finlandin-6g-seminaarin-1935862

  12. Leipää ja sirkushuveja kansalle on televisioidut näytökset istuntosalista, jossa pidetään aina käsikirjoituksen mukaista teatteria. Poliitikon julkinen puoli on jatkuvaa koulutettua esittämistä, spinnausta ja valehtelua kameran edessä.

  13. Amerikkalaiset, britit ja kanadalaiset ovat aloittaneet uuden vaiheen informaatiosodankäynnissään. Nyt he väittävät havainneensa kiinalaisia ”vakoilupalloja” joka puolella, saadakseen valheellisen tekosyyn eristää Kiina. Amerikkalaiselle ja brittiläiselle eläinsaastalle, joka ikiselle heistä, pitää antaa laillisin keinoin viimeinen ratkaisu. Tämä amerikkalainen ja brittiläinen sekarotuinen saasta pitää sulkea terveiden ja normaalien ihmisten ulkopuolelle.

  14. Normaalien ja terveiden valkoisten kansojen pitää yhdistyä ja nousta laillisin keinoin sairaita, rikollisia ja satanistisia amerikkalaisia ja brittiläisiä vastaan, sekä poistaa heidät laillisin keinoin keskuudestaan. Tämä saasta on aina tiedetty täysin sairaaksi, rikolliseksi ja sadistiseksi varasporukaksi ja vasta 50-luvun jälkeen he saivat propagandalla ja aivopesulla ihmiset luulemaan heistä aivan muuta, että he ovat jotain hyviä ja muita osaavampia ihmisiä, jotka tulevat sivistämään tyhmiä ja sivistymättömiä ihmisiä. Todellisuudessa he eivät osaa yhtään mitään ja he tarvitsevat muita elättääkseen itsensä ja lihavan elämänsä.

    Amerikkalainen ja brittiläinen saasta ulos!

  15. Ruotsalainen, amerikkalainen ja brittiläinen saasta on aina yrittänyt määrätä ja kertoa miten sinun pitää elää.

  16. Todella hyvä aihe Marcolta. Ihmettelen miksi kysymyksiä Purralle ei oikein ole ehdotettu.

    1. Oletko jo Wef jäsen?
    2. Miksi persut on lähtenyt globalismiin mukaan, kuten Natojäsenyyden kannattaminen osoittaa ja se ettei haluta erota EU:sta?
    3. Miksi Suomi ei voi tehdä itsenäisiä ulkopoliittisia päätöksiä, vaan pitää odottaa että muualta annetaan lupa vrt. joukkojen vetäminen Afganistanista?
    4. Kannataako persut kehollista itsemäärämisoikeutta?
    5. Kannattaako persut digi-Id:tä?
    6. Millä tavoin persut toimii nuorisomme työnsaannin edistämiseksi?
    7. Mitä toimia persut ovat tehneet ihmiskaupan estämiseksi maassamme?
    8. Mitä toimia persuilla on maatalouden kannattavuuden parantamiseksi?
    9. Tulisiko Suomeen saada perustuslaki tuomioistuin valvomaan viranomaisten vallankäyttöä?
    10. Mitä toimia persuilla on sähköhintojen normalisoimiseksi?

  17. USKALTAISIN, vaikka PIERAISTA suomeksi, mutta murtaen RANTARUOTSIA Purralle, mutta kyseessä oleva SPINNAAJA ei voisi enää VAHEMPÄÄ KIINNOSTAA miestä, joka sentään elää elämänsä VIIRIILINTÄ aikaa HUOM!!!: Seinäkalenteri on wanhassa ajassa ja se vielä JÄTÄTTÄÄKIN!!!

Comments are closed.