
Laiton Lehti kertoi eilen miten sekä persut että Sinimustat omaavat hyvin samanlaisen maailmankuvan, jossa vähätellään lännen satanistisuutta ja demonisoidaan Venäjä maailman pääpahikseksi ja uudeksi pahuuden imperiumiksi eli Neuvostoliitoksi. Tämän takia Sinimustat persujen tavoin vihaavat venäjämielisemmän ja juutalaiskriittisemmän Unkarin upeaa kansallismielistä vallankumousta.
Sen sijaan Sinimustat fanittavat ja vaativat liittoa juutalaisia hyysäävän Puolan kanssa! Persut ja Sinimustat eivät edes välitä, että ukrainalaiset yhdessä Puolan, Israelin ja Naton tuella kansanmurhaavat unkarilaisia Transkarpaattiassa.
Tässä ensimmäinen osa eli johdanto:
Myyrien valtakunta. Osa XI.1. Vastustavatko Sinimustat Unkarin mallia? Kansanmurhariski?
Demonisoidakseen Venäjää ja puolustaakseen Ukrainaa Sinimustat joutuvat vääristämään historiaa ja pimittämään mm. näitä faktoja:
1. Juutalaisten tuhatvuotinen sota Venäjää vastaan
Juutalaiset eivät milloinkaan ole saaneet kunnon otetta sen enempää Bysanttiin kuin Venäjään. Venäjä rajoitti monin tavoin juutalaisten toimintaa ja tästä syystä juutalaiset pankkiirit ja kauppiaat ovat yrittäneet Venäjän naapurivaltojen avulla saartaa Venäjää yli tuhat vuotta.
Onko Venäjä paranoidi vai ollut hyökkäyksen uhrina jo 10 kertaa (maagisesti?) 100 vuoden välein?
2. Juutalaisten liitto Puolan ja muslimien kanssa
Tuhotakseen Bysantin ja Venäjän vallan juutalaiset liittoutuivat toisaalta puolalaisten ja toisaalta muslimien eli ensin arabien ja sitten turkkilaisten kanssa. Näin Venäjä saarrettiin ja tuhat vuotta puolalaiset, juutalaiset ja muslimit sitten metsästivät slaaveja muslimimaiden orjamarkkinoille.
3. Puolan imperiumi pahuuden valtakunta
Puolan imperiumi oli satoja vuosia erittäin läheisessä yhteistyössä juutalaisten liikemiesten kanssa, jotka ostivat puolalaisilta aatelisilta monopoli- ja kartellioikeuksia KAIKKEEN kauppaan aina orjakaupasta ja pankkitoiminnasta vilja- ja alkoholikauppaan. Kyseessä oli äärimmäinen riistotalous, jossa valkoisia talonpoikia riistettiin enemmän kuin koskaan ennen ja jälkeen. Tämän Puolan kanssa liittoon haluavat Sinimustat yrittävät pimittää yhdessä monien juutalaisten kanssa.
Niinpä Marco de Wit julkaisi tämän jutun libertaarien juutalaisesta sankarista, joka muiden johtavien juutalaisakateemikkojen kanssa pimitti puolalaisten liiton juutalaisten riistäjäpankkiirien kanssa. Professori Kevin MacDonald ei juttua suostunut julkaisemaan, koska toisaaalta ei ymmärrä taloushistoriaa ja toisaalta haluaa pitää hyvät suhteet tiettyihin juutalaisiin. Juttua on nyt tarjottu aiemmin rehellisen maineessa olevalle juutalaiselle miljonääripäätoimittaja Ron Unzille, joka virusfanaatikkona puolestaan näyttää olevan käärmeissään Marcolle Israelin johtaman koronahuijauksen paljastamisesta ja vastustamisesta.

4. Ukraina rajamaa
Etelä- ja Itä-Ukraina on ns. historian valtatie, jota pitkin lukemattomat kansat ovat kulkeneet. On siis täysin älytöntä Sinimustien tavoin puhua Ukrainasta aivan kuin kyseessä olisi joku Suomen kaltainen yhtenäiskulttuurinen etninen kansa suhteellisen yksiselitteisine rajoineen. Todellisuudessa on MAHDOTONTA antaa läheskään tarkkaa määritelmää Ukrainan sekakansasta ja sen maantieteellisistä rajoista.
5. Krimi oli orjakaupan keskus
Turkkilaiset valloittivat Bysantin jälkeen myös Etelä-Ukrainan ja Krimin, joka toimi juutalaisten johtaman maailman orjakaupan keskuksena. Se oli nimenomaan VENÄLÄISET, jotka vapauttivat juutalaisten orjakauppiaiden käsistä sekä Krimin että myös Etelä- ja Itä-Ukrainan. Tämä on puhdasta faktaa, jota kukaan ei voi kiistää, vaikka persut ja Sinimustat tekevät kaikkensa asian pimittääkseen.
6. Krimi kuuluu Venäjälle
Kukaan rehellinen ihminen ei voi kiistää, että Venäjä vapautti Krimin turkkilaisilta ja juutalaisilta orjakauppiailta ja on sen jälkeen ollut nimenomaan venäläinen. Krimi ei mitenkään kuulu Ukrainalle, vaikka Neuvostoliiton johtaja Hrutsev sen muodollisesti eli hallinnollisesti luovuttikin Ukrainalle 1950-luvulla. Myös itäisin Ukraina eli Donbass on pitkälle venäläinen, kuten suuri osa Itä- ja Etelä-Ukrainaa.
7. Ukrainan oltava konfederaatio
Tämän kaiken historian takia Ukraina ei voi mitenkään olla Suomen kaltainen yhtenäisvaltio, vaan sen on ehdottomasti oltava Sveitsin kaltainen konfederaatio. Se on ainoa keino estää etniset konfliktit ja sisällissota. Persut ja Sinimustat eivät tätä venäläisvihassaan kuitenkaan suostu ymmärtämään, vaan tietysti kannattavat fasistista sentralisaatiota.
8. Ukraina yritetty pakottaa Natoon
On päivänselvää, ettei USA ole ikinä hyväksynyt venäläisiä ohjuksia ja joukkoja sen enempää Kuubaan (Kuuban ohjuskriisi) kuin Kanadaaan ja Meksikoonkaan. Niinpä on myös päivänselvää, ettei Venäjä tule ikinä hyväksymään Ukrainan Natojäsenyyttä. Naton jatkuva laajeneminen Venäjää kohti on selvä provokaatio, vaikka sairaalloisesta kaksoisstandardista ja Venäjävihasta kärsivät persut ja sinimustat eivät tätä suostukaan myöntämään.
9. Sionistit järjestivät 2014 Ukrainan vallankaappauksen
Venäjän tukiessa Syyriaa sionistien tukemia jihadisteja vastaan Israel suuttui ja teki kaksi asiaa: a) Liittoutui jihadistien lisäksi natsien kanssa. b) Käski Mossadia ja sen fronttia, juutalaista Victoria Nulandia järjestämään Ukrainaan 2014 vallankaappauksen.
Tämän jälkeen Ukrainan natsi-banderiitit alkoivat järjettömästi pommittamaan separatistisen Donbassin siviilejä monta vuotta. Samaan aikaan Ukraina rakensi Naton johdolla maailman suurimmat linnoitteet Itä-Ukrainaan, joista amerikkalaiset Nato-joukot ja ohjukset olisivat saaneet erittäin voimakkaan etuvartioaseman Venäjää vastaan.
10. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ollut provosoimaton
CIA on käskenyt kaikkia valtamedioita puhumaan Venäjän provosoimattomasta hyökkäyksestä Ukrainaan, jotta ihmiset unohtaisivat miten sionistit ja Nato ovat yrittänet saada siitä sillanpääaseman Venäjää vastaan. Jopa Matti Meikäläiselle pitäisi olla selvää, että yksikään suurvalta eli myöskään Venäjä ei tule hyväksymään saartoa sekä vihollisen joukkoja ja ohjuksia rajalleen.
Onneksi Ron Unz julkaisi tämän jutun, jossa Marco de Wit selittää asian: Ukrainan sota on vain Syyrian sodan sivunäyttämö, jotka molemmat puolestaan ovat osa Shia-kolmion kärjistämää juutalaisten ja venäläisten tuhatvuotista sotaa. Israel on valmis eskaloimaan sodan Ukrainassa ja Suomessa käytävään rajoitettuun ydinsotaan.
11. Venäjä ei ole hyvis
Venäjällä olisi ehkä ollut muitakin keinoja vastata Naton provokatiiviseen toimintaan ja laajentumiseen, kuten kaataa kultakannalla petrodollarijärjestelmän ylläpitämä läntinen kasinotalous. Sitä Putin ei kuitenkaan halua tehdä, koska Venäjä on osa globalistista raha- ja valtakartellia eikä halua päästää irti omasta raha- eli ruplakoneestaan.
Ukrainan sodassa onkin kyse vain suurvaltojen etupiirien ja niiden rahakoneiden valuuttapiirien jaosta. Eivät suurvallat koskaan lähde suoraan sotimaan toisiaan vastaan, vaan ainoastaan riitelevät etupiireistä samalla uhraten lukuisia etupiirissä olevia tyhmiä kansoja. Suomikin suorastaan kerjää tulla totaalisesti tuhotuksi Ukrainan tavoin kosher-teurastuksessa. Kyllähän se käy Israelille, USA:lle ja myös Venäjälle.
12. Suomen oltava puolueeton
Geopolitiikassa ei ole hyviksiä ja pahiksia. Suomen ainoa keino säilyä itsenäisenä on puolueettomuus ja tehdä Suomesta lintukoto suomalaisille. On täyttä hulluutta, että Suomi on jo sotkeentunut Venäjän saartoon ja kaiken kukkuraksi lähettää aseitakin Ukrainaan. Tämä johtuu siitä, että sionistit ja Nato hallitsevat lähes kaikkia Suomen puolueita kokoomuksesta, persuihin ja niiden apupuolueeseen Sinimustiin.
13. Sinimustat maanpettureita
Tämä narratiivi juutalaisten ja Venäjän välisestä tuhannen vuoden sodasta on hyvin yksinkertainen ja perustuu päivänselviin historiallisiin faktoihin, joita kukaan ei voi kiistää. Luonnollisesti persut ja Sinimustat voisivat tarjota yksityiskohtaisen vaihtoehtoisen historiallisen narratiivin. Sitä he eivät kuitenkaan suostu tekemään, koska se paljastaisi heidän epärehellisyyden. Tämä nähtiin jo tässä keskustelussa:
Ikävä kyllä Sinimustatkin ovat nykyään juutalaisten ja sionistien puolella yrittäen saada suomalaiset taistelemaan viimeiseen mieheen ja naiseen juutalaisoligarkkien puolesta osana tuhatvuotista sotaa. Sinimustien puheenjohtaja Tuukka Kuru tämän kaiken ymmärtää, mutta siitä huolimatta haluaa Suomen kansanmurhattavan kirjaimellisella kosher-teurastuksella.
Jatkuu osassa XI.3. Unkarilaisten kansanmurhaaminen.
Ikävä kyllä Sinimustatkin ovat edelleen juutalaisten ja sionistien vastapuolella yrittäen saada suomalaiset omaksi kansaksi viimeiseen mieheen ja naiseen. Juutalaisoligarkkeja vastaan olemme tietenkin kun olemme kansakuntien asialla. Unkarille onnea kansallismielistelyssä.
Mikä Suomen kansa? Siellä on neljää eri etnisyyttä ja lisäksi EU:n tänne järjestelemässä ”pakolaiset”.
Onko saamelainen ”suomalainen”?
No, tarkoittaen tietenkin yrittäen saada suomalaiset omaksi kansaksi. 12. Suomen oltava puolueeton
Nipota tuota johtajanne de witiä:
”Geopolitiikassa ei ole hyviksiä ja pahiksia. Suomen ainoa keino säilyä itsenäisenä on puolueettomuus ja tehdä Suomesta lintukoto suomalaisille.”
Kysyppäs Marcolta asiaa, tämä olisi ihan hyvä ottaa esille. Ylipäätään ovat ensin tulleet ja nyt ovat pohjoisessa asustelleet. Hehän ovat alkuperäisiä Suomen maan asukkaita, joten kyllä heillä on oikeudet maahansa ja omanlaisena väestönä täten asua kuten nytkin, eikä heidän asemaansa saa muuttaa.
No hitto, ei uskoisi kun lukee puolueohjelmaa ja katsoo johdon vastaukset vaalikoneesta. Mutta ehkä ne on niin ovelia että vedättävät koko kansaa. Näyttelevät salonkikelpoisia mutta ovat valmiita toimimaan suomalaisten hyväksi. Ikävä kyllä, sillä taktiikalla ei saa ääniä.
Tämä tarina on totta, ei mikään satu. Ikävä kuulla ettette usko mutta sille ei mahda mitään, eihän sinimustat voi alkaa takiasi sanomaan kaikki toisin, siitä tulisi äärivasemmistopuolue.
Hei, kai Jyri tiedät, että Tuukka Kurun mukaan Sinimustat nimenomaan on vihreä vasemmistopuolue. Eli kansallismielinen punavihreä puolue. Heidän talouslinjansa on jopa vasemmalla kuin Vasemmistollitolla ja ympäristöpolitiikka vihreämpää kuin Vihreillä. Itse asiass Sinimustat kannattavat kovempaa vihreää siirtymää kuin edes vihreät. Tämä näkyy hyvin Hesarin vaalikoneessa. Moni on tästä hädissään lähettänyt kuvakaappauksia, joten tästä tulossa juttu.
Eihän kukaan uutta Talvivaaraa halua ja on alkuperäisoikeudet saamelaisilla josta et pukahda mitään.
Sinimustan Liikkeen mielestä puhdas suomalainen luonto, vesistö ja maaperä on pohjimmainen edellytys kansamme tulevaisuudelle sekä tärkein kansallisomaisuutemme, joka tulee säilyttää meitä seuraaville sukupolville. Jokamiehenoikeudet ovat erittäin tärkeitä säilytettäviksi, jotta kaikilla suomalaisilla on oikeus nauttia luonnosta.
Kohta ei voi kalastaa joka kaikki Marcot saavat bisnesten vuoksi saastuttaa kalavedet, eikä uintiin ole asiaa. Ei sinimustat mitään ilmastonmuutoshöpötystä tue. Ihan yhtä vähän kuin persut mainoksissaan esimerkkinä. On turvetta, metsää kaadettavan ja lisää voimalaitoksia. Öljyä ja muuta ei uusiutuvaa energiaa jota emme edes tuota, tulee olla riippumattomuus Suomella, ei fossiilisia polttoaineita. No pitää odottaa mitä disinfomaatiota sieltä pukkaa.
Hesari on ilmastosuvakki lehti ja muutenkin suvakki kuten tiedätte brideilystäkin. Vaalikone vääristää ehkä kokonaisen idean.
Ehkä, mutta Kurun vaalikonevastaukset eivät jätä tilaa epäilyksille. Juttu valmistumassa. Se tulee olemaan todella paljastava, joskin toistaa vain Kurun omia puheita.
Vastaukset voivat kuulostaa erikoiselta ottaen huomioon vastaus vaihtoehdot ja asiaan pureutumattomuuden eli odotettavissa vieläkin parempaa. Tämä jos mikä puolue on parempi kuin arvaatkaan! Et tule pettymään, tule mukaan joukkoomme sinimustaan, tulevaisuuden tuojaan.
Sinimusta Tulevaisuus on sinimustista irtoavan ryhmän nimi. Ukkospilvi on sinimusta. Eikö natottajille sopisi paremmin englannin kielinen nimi: Thunder Black.
Kansallismielisten kannattaisi ensimmäisenä kääntää puolueidensa nimet englanninkieliseksi.
Vaalikoneet ovat perseestä. Viisi vaihtoehtoa, 20 kysymystä. Aivotautinen lähiömummokin keksisi paremmat kysymykset kuin Mediapooli ja mafiamedia.
Kaikki vaalikoneet saman suvakkikonsernin.
Kiitos Laiton Lehti! Erittäin tärkeitä faktoja erittäin tärkeällä hetkellä. Myyrät ja rotat ulos koloistaan!
Ei tue globalismiä. Jokainen kansa olkoon omassa rauhassa, omilla säännöillä, rajalla ei kulje eikä liiku mikään ulkopuolisten päätöksestä. Kansakuntien eli samanlaisten maitten kanssa sitten voimme tehdä yhteissopimuksen.
Eli Pohjois-Korean kanssa?
Älä viitsi höpöttää, Pohjois-Korea ei ole rodultaan ja uskonnoltaan tasa-arvoinen Suomen kanssa, lisäksi hirmuvalta, saman suvun yksinvaltaa. Ei ole mitään ihmisoikeuksia tavallisella ihmisellä. Sen sijaan sinimustat antaa arvon oikealle ihmiselle, väistäen haitat, yrittäen lopettaa niiden olemassaolo lopettamalla niiden propaganda ja tuoden uutta, oikeaa tietoa tilalle.
Sinimustien johto on täysin tietoisesti päästänyt tunnetut Naton ja Supon sabotäärit Sinimustien johtoon päsmäröimään.
Ja sitten heräsit ja päästit kissat ulos.
Siis mitenkä? Nostivat itseään hiuksista.
Ei itseä voi nostaa.
Ovat koko ajan olleet sabotääreja
Uskoo ken tahtoo, sille ei voi kuin nauraa. Supo inhoaa kansallismielisiä ja toisinpäin, natolaiset taas pelkää.
Kertoisitko tarkemmin, kaikki ovat kyllä allekirjoittaneet näkemyksemme.
Meidän pitää tukea ja kannustaa mm. Unkaria vallankumouksessaan, eikä lähteä vastustamaan heitä ja olla kirotun Sorosin, Rothchildien ja muiden puolella!
On jäänyt hämärän peittoon, että fanittaako persut ja sinimustat Donbassin pommittamista 2014-2022 ennen denazifikaation alkua?
Tosiasia on, että Ukrainan armeija hyökkäsi raskain asein…öh..itä-ukrainalaisia siviilejä kohtaan. Tässä ei ole mitään järkeä ja kyseessä on valtionterrorismi.
Hetkinen! Ne olikin vääriä siviilejä, koska ne puhuu venäjää!
Valenatsit olisi pommittanut Donbassia vielä seuraavatkin 8 vuotta, jollei Venäjä olisi aloittanut denazifikaatiota.
Sevastopolin laivastotukikohta on koko ajan ollut venäläisten hallussa, joten on selvää, että Krimille piti saada kuri ja järjestys (Krimiltä hallitaan Mustaamerta). Muuten Krimiä olisi pommitettu Donbassin tapaan. Kommunisti Lenin liitti Donbassin ja rannikkoalueet(Odessa) 1922 Ukrainaan. Nyt alueet palautuu omistajallensa ja Mustameri saadaan rauhoitettua!
Ruplan piti romahtaa, mutta näin ei käynyt, kun taas de-dollarisaatio kiihtyy ja maa toisensa jälkeen on luopunut dollarista kaupankäyntivaluuttana. Jenkeillä on hikiset ajat edessä!
Ei fanita, eikä ole natseja eikä valenatseja.
Prigožin asialla.
Räjäytti vankilan ettei paljastuisi vankien kidutus suodatuksessa.
Näyttävin ja tyylikkäin vankilapako on tietenkin se kun sisältäpäin sellistä käsin räjäyttää tiensä ulos muurien läpi. Kyyti pakoon ja vapauteen odottaa vankilan ulkopuolella. Kuskina muodokas aito feminiini. Kesällä avoautossa tukat hulmuten kohti auringonlaskua.
Jos ihan väärin en muista, niin Halla-aho on saattanut jossain välissä jopa ilmaista tyytyväisyyttään Ukrainan toimia kohtaan Donbassin alueella 2014-2021 aikana.
Yleisestihän kukaan ns kansallismielisestä kentästä ei ota mitään kantaa tähän Donbassin tilanteeseen 2014-2021. Ei mitään ja se on jo varsin vahva Litmus-testi.
Toki on myös MV-lehti ja nämä ihan höyrypäiset Venäjämieliset, jotka eivät näe kokonaisuutta sen paremmin.
Yhtä ihmettelen – missä on ne ihmiset jotka puhuisivat rauhan puolesta? A-Studiokin oli torstaina niin karmivaa sotapsykoosia täynnä, että piti oikein mennä selvittämään vieraana olleen Rene Nyberginkin ”early life”, sillä lhetyksessähän mies oli jumankauta sotahullumpi kuin itse P.Toveri! Viisi min selvitys ja selvä tapaushan tuokin oli! :)
Kyllä harmittaa että näillekin sotahulluille tuli se kannatusilmoitus annettua puhumattakaan VKK:laisista. Kun tätä suomen ”aitokansallismielistä” kenttää katselee tässä vaalien alla niin on kyllä todettava että tästä porukasta ei koskaan tulla saamaan varteenotettavaa vastavoimaa globalisteille ainakaan vaaleihin mennessä. Jos näihin ”kansallismielisiin” pienpuolueisiin ei tule mitään tolkkua niin on vakavissaan mietittävä jonkun asemansa vakiinnuttaneen puolueen äänestämistä näiden pellejen ja myyrien sijasta varsinkin jos tuo viimeinen ja tällä hetkellä vähiten huonolta vaihtoehtolta näiden huonojen vitsien seassa, Vapauden Liitto, osoittautuu samanlaiseksi kusetukseksi kuin nuo muutkin.
En mieti persujen äänestämistä vaan sitä voisiko Kristillisdemokraattien äänestäminen olla kansallismielisille järkevämpi veto kuin nämä ”aitokansallismieliset” pienpuolueet? Kuten VL ”kansallismielisellä” kentällä KD on vähiten huono vaihtoehto ja pienin paha noista eduskuntapuolueista ja usein esim. persuja tolkumpi puolue. Eikös KD esim. harannut persuja enemmän vastaan koronapelleilyssä ja Päivi Räsänen vaatinut sote-henkilöstön rokotepakkon kumoamista samaan aikaan kun ”kansallismieliset” ”oppositio”puolueet PS ja kok. halusivat koronatyrannian jatkuvan?
Tämän lisäksi KD on käsittääkseni myös oikeaa mieltä myös matuista ja on tuota transpelleilyä vastaan? Toisaalta on myönnettävä etten tunne puoluetta, sen edustajia tai taustoja syvällisemmin mutta persuihin ja näihin ”aitokansallismielisiin” pienpuolueisiin verrattuna puolue alkaa näyttää jo hyvältä vaihtoehdolta ellei joku ”kansallismielinen” taho sitten vihdoin ja viimein ala ryhdistäytyä. Onko Marcolla tai LL:n lukijoilla enemmän tietoa KD:sta ja sen mahdollisista vioista?
Mikäli tässä maassa olisi kunnollinen kansallismielinen oppositiopuolue tätäkään ei tarvitsisi edes miettiä…
KD liikaa hyysää matuja (uskovaiset, kirkko, uskon lehdet), joten katsoisin parhaimman uskonnon, mutta myös rodun asialla olevan sinimustat oikeaksi puolueeksesi.
Kyllä islam on paras uskonto. Laittaa homot, transut ja natottajat hyppimään.
Suomesta puuttuu vielä suomi-mielinen kansallinen kristillisislamistinen uudistuspuolue.
Äänestä Mika Lintilää. Antoi Fortumin äijälle puhelimensa siksi aikaa kun itse kävi vessassa. Suvakit pöyristyivät jostakin kevytmeemistä. Ainoa ministeri jolla on edes vähän vielä testoa ja älyä.
Kuinka tuhottiin Napoleon? – yllytettiin hyökkäämään Venäjälle.
Kuinka tuhottiin Hitler? – yllytettiin hyökkäämään Venäjälle
Kuinka tuhotaan EU? – yllytetään hyökkäämään Venäjälle.
Suomesta ei kannata sanoa mitään tässä yhteydessä, mutta kohtalonyhteys lienee kaikille täysin selvä.
Ketkä ovat kaiken taustalla, siitä ei liene kenelläkään epäselvyyttä.
Kuinka tuhotaan Suomi? -uskomalla de Witiä, kohtalonyhteys lienee(pitäisi olla) kaikille täysin selvä.
Disinformoi sinimustia vastaan valheilla.
Ei puhu kuin omista mieltymyksistä.
SML 36:n eduskuntavaaliehdokkaan nimet löytyy puolueen sivuilla. 13:sta henkilön kuva puuttuu. ?????
https://www.youtube.com/watch?v=XR1ckqKuuxk.
Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru oli omien sanojensa mukaan kovan luokan libertaali nuorena ja pyrkinyt poliisikouluun. Kuka Hel….i haluaa poliisiksi? Paitsi univormuista ja lihaksikkaista alfoista kiinnostunut valkoinen ”HETERO”.
Kaikki unelmoi ennen kun kysyttiin mikä tulee isona, no mikähän kun leikkii poliisi ja rosvo-leikkiä. Sitten palomies ja muut ”sankari”ammatit.
Kuka pelkää matua oli hyvä leikki kans. Papattipyssyillä ammuskeltiin ja puhuttiin lasten radiopuhelimeen, ääni ylsi monta kymmentä metriä. Sitten 10-15 vuotiaina sodittiin ilotulitteilla. Oli kesäisin muoviletkusta ja muovisormikkaasta ase, herneitä ammuksina. Sitten tehtiin pellistä heittotähti ja mukavasti puumateriaaliin kiinni. Ilmpparit oli. Ilotulitus kiinalaisista otettiin ruuti ja tehtiin metallipommi, kiinnikkeinä ruuvit. Kyllä rannassa isojen kivien välissä pamahti ja halkeili, löydetty paksu metalliputki oli revennyt ja ruuvit missä sattuu, mutta ilman vaaraa, vaaraton räjähdysalue.
Kaikki unelmoi ennen kun kysyttiin mikä tulee isona, no mikähän kun leikkii poliisi ja rosvo-leikkiä. Sitten palomies ja muut ”sankari”ammatit.
Kuka pelkää matua oli hyvä leikki kans. Papattipyssyillä ammuskeltiin ja puhuttiin lasten radiopuhelimeen, ääni ylsi monta kymmentä metriä. Sitten 10-13 vuotiaina sodittiin ilotulitteilla. Oli kesäisin muoviletkusta ja muovisormikkaasta ase, herneitä ammuksina. Sitten tehtiin pellistä heittotähti ja mukavasti puumateriaaliin kiinni. Ilmpparit oli. Ilotulitus kiinalaisista otettiin ruuti ja tehtiin metallipommi, kiinnikkeinä ruuvit. Kyllä rannassa isojen kivien välissä pamahti ja halkeili, löydetty paksu metalliputki oli revennyt ja ruuvit missä sattuu, mutta ilman vaaraa, vaaraton räjähdysalue.
Mitäs tämä tyyppi on eläessään tehnyt. Aikonut joksikin? Ano meinaa, Tuukka pyrkii.
”Venäjä ei ole hyvis, koska Venäjällä olisi *ehkä* ollut muitakin keinoja”
Jumankekka nyt taas kuule. Kaikki muu on mietitty viimeisen päälle kaikkine yksityiskohtineen, mutta sitten yhtäkkiä kuulemme taas, että ”Venäjä on paha koska sillä olisi *ehkä* voinut olla muitakin tapoja vastata Donbassia parin päivän päästä kohtaavaan massiiviseen verilöylyyn kuin armeijan lähettäminen… se olisi voinut vaikka kaataa kultakannalla amerikan talouden.”
Ja miten se olisi sen tehnyt, kun tankit vyöryvät jo kohti donbassia ja pommeja lentää tuhansittain? Miten se olisi tehnyt sen ilman, että koko muu maailma ensin näkee mitä satanisteja länsi on täynnä? Miksi se olisi vielä odottanut ja kyyristellyt jossain nurkassa, kun Donbass oli pyytänyt sitä apuun kahdeksan vuotta? Jenkit huijasivat kaikkia, ja jos Venäjä on tehnyt jonkin ison virheen, se virhe on ollut vain liika naivius, kärsivällisyys ja hyväntahtoisuus länttä kohtaan.
Ei, Venäjällä ei ollut mitään muuta keinoa kuin murskata lännen armeijat ennen kuin ne pääsivät vauhtiin.
”vaan ainoastaan riitelevät etupiireistä samalla uhraten lukuisia etupiirissä olevia tyhmiä kansoja”
Mitkä lukuiset kansat Venäjä on uhrannut? Siis Venäjä eikä neuvostoliitto, joka oli pelkkä venäläisten kansan- ja kulttuurinmurhaprojekti juutalaisten toimesta?
Onko Venäjä uhrannut baltian maat? Valko-Venäjän? Suomen? Norjan? Georgian? Kazakhstanin? Mongolian? Kiinan, Korean? Azerbaidzanin? Tuvan, Bashkirian, Tatarstanin, Mari-Elin, Kalmykian, juutalaisen autonomisen tasavallan, Sakhan, Dagestanin? Kenet se on uhrannut etupiiriensä vuoksi? Entä onko se kolonisoimassa Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa tai Aasiaa?
Nyt vähän tarkkuutta noihin väitteisiin. Unohda mearsheimerit ja keskity siihen, mitä Venäjä on tehnyt muille maille viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana: mitä hyvää, mitä pahaa ja mitä neutraalia. Kaikenmaailman ”mutta kun se valloittaa suomen ihan justiinsa” -psykoosit hiiteen.
Hyviä pointteja, mutta kyllähän Venäjäkin on päivänselvä imperiumi. Esim. Etelä-Tsetsenia pommitettiin maan tasalle ja tuhottiin täysin sen itsenäisyys liittoutumalla Pohjois-Tsetseenien klaanien kanssa, jotka nyt vainoavat Etelä-Tsetseenien klaaneja yksinvaltiudessaan. Lisäksi luettelit juuri puoli tusinaa kansaa, joiden pitäisi saada olla itsenäisenä. Marien nyt varsinkin.
Totta on, että Venäjä ei kohtele näitä alistamiaan kansoja – ei edes Etelä-Tsetseenejä – ollenkaan niin huonosti kuin Neuvostoliitto. Itse asiassa paljon paremmin kuin mitä USA tekee alistamilleen arabimaille, joita Venäjä puolestaan puolustaa.
Tämä Venäjän nykyinen *suhteellisen* pehmeä imperialismi ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että esim. Marien pitäisi ehdottomasti saada olla itsenäisenä. Kyse on vain miten tämä saavutetaan. On järjetöntä yllyttää Venäjän alistamia – tosin melko autonomisia – kansoja aseelliseen kapinaan samalla aikaa, kun tukee USA:n imperialismia, jossa se alistaa monia kansoja paljon pahemmin. Eli kyllä USA on se ylivoimainen pääpahis ja sen globaali imperialismi pitää ensin poistaa, jonka jälkeen sitten Venäjäkin taatusti yhä enemmän ja enemmän myuöntää autonomiaa oman federaationsa kansoille.
Tärkeintä olisi siis romahduttaa USA:n ja Israelin pyörittämä maailmanlaajuinen sota- ja poliisivaltio yhdessä petrodollarijärjestelmän ylläpitämän globaalin kartellitalouden kanssa, jollon päästäisiin eroon sodista ja köyhyydestä. Tällöin myös muutkin alueelliset imperiumit vähitellen katoaisivat ja varsinkin USA:n ja Venäjän federaatiot, koska niiden alistamille kansoille/osavaltioille voisi melko helposti antaa itsenäisyyden, kunhan olisi luotto siihen, etteivät ne sitten tule muiden imperiumien sillanpääasemiksi.
Eli ihan kuin osittainen aseriisunta niin myös imperiumien riisunta/hajottaminen pitää tehdä tasatahtia yhä kiihtyvillä kierroksilla, kunnes päästään koko maailmassa pienten konfederatiivisten kansojen maailmaan.
Aseellinen kapina ei onnistu muuten kuin maan sisällä. Ulkoinen vihollinen yhdistää aina kansakunnat.
Tshetshenian sota aloitettiin 1990 -luvulla Jeltsinin aikana, jolloin jenkeillä oli suuri vaikutusvalta Venäjään.
Kun Mareille vaaditaan itsenäsitymistä, niin pitäisiköhän myös Saamelaisille myöntää itsenäisyys?
Krimiläiset ovat kansanäänestyksessä ja useissa mielipidemittauksissa senkin jälkeen ilmaissut halunsa kuulua Venäjään. Krim on ihan yhtä venäläinen siinä missä Ahvenanmaakin on ruotsalainen.