
Simo Ruoho on niitä harvinaisia suomalaisia, jotka eivät alistu enemmistön tyranniaan. Hän on jo vuosia uskaltanut ajatella itsenäisesti ja siten myös taistella ilmastohulluja vastaan.
Simo Ruoho haastaa Tampereen ilmastohysteeriset poliitikot julkiseen väittelyyn
Viime aikoina Simo Ruoho on myös alkanut aikuistua eli hylätä perisuomalaisen naivismin. Ruoho on alkanut tajuta, että tiedekin voi politisoitua.
Simo “G-index” Ruoho tykittää jälleen: Virallinen ilmastotiede täynnä huijareita!
Nyt Simo Ruoho on ehdokkaana Vapauden Liiton listalla Helsingissä. Tässä hän kertoo elämästään ja ajatuksistaan.
Kiitos!
Nyt seulotaan jyvät akanoista.
Ja ruoho on ilmiselvä akana, joka lentää tuulen mukana ties minne. Minäkin voin ryhtyä propagoimaan ns. ilmastohysteriaa vastaan. Ruho asettuu siihen 5%:iin kaikista ilmastotutkijoista, jotka pitävät ilmastonmuutosta yliampuvana. 95% kaikista ilmastotiedemiehistä ovat eri mieltä ja sanovat, että ilmastonmuutos on tosiasia ja ihmisen toimet ovat vaikuttaneet siihen. Ruoho puhuu säästä, kun pitäisi puhua ilmastosta. Säätilassa on aina vaihteluita mutta ilmaston pitkäaikainen lämpenemistrendi on tosiasia. Ruohokaan ei puhu mitään siitä, jos palaamme entisenlaiseen fossiilisten energialähteiden käyttöön, niin mitä tapahtuu. Eikö tallaisetkin skenaariot pitäisi ottaa huomioon, eika vain kategoorisesti kieltää koko ilmastonmuutos.
Ruoho puhuu täyttä asiaa. Eikä kiistä ilmastonmuutosta vaan kiistää ilmastovouhottajien väittämän nopeuden, suunnan ja syyn. Maapallon ilmasto on muuttunut niin kauan kuin maapallolla on ollut ilmakehä. Lämpenemistreni on tosiasia vain kun valitaan sopiva lähtöpiste.
Tiesikö että Etelänamamanteereltakin on löydetty dinosaurusten fossiileja? Maapallolla ollut aikoinaan paljon lämpimämpää kuin nykyään, CO2-pitoisuus ollut korkeampi kuin nykyään, ja kaikilla oli mukavaa.
On myös ollut jääkausi ja joidenkin väitteiden mukaan ”snowball earth” jolloin koko planeetta jäässä, eikä kenelläkään kivaa. Lämpö ei tapa, kylmyys tappaa. Ja mikä paluu? Ihmiskunta käyttää edelleenkin valtavia määriä kivihiiltä ja öljyä, ei niiden käyttöä ole lopetettu. Edes täällä Suomessa, vaikka ilmastovouhottajat ovat niitä suuressa ihmisvihassaan niitä kieltämässä.
Oletko muuten lukenut ne IPCC:n noin tuhatsivuiset AR-raportit? Niissä sanotaan ihan muuta kuin mitä valtamedia väittää, kun kukaan ei edes lue AR-raporteista tehtyjä SPM (summary for policy makers) referaatteja, vaan joku tiedetoimittaja tekee niistä jotain referaatteja. Ja sitten IL ja IS tyyliset julkaisut kärjistävät tiedetoimittajienkin jutut.
Maapallo on ollut kaksi kertaa umpijäässä merien pohjiin asti. Kun oli yksi manner hiilidioksidipitoisuus oli satakertainen nykyiseen. Saniaisetkin sata metriä korkeita. Repikää siitä ilmastonmuutosta.
Ei vaan kuuntele tuo haastattelu. 1970-luvulla peloteltiin jääkaudella, etkö muista. Nyt pelotellaan jollakin muulla ja tehdään vielä pakkorahastusta sillä. Kuinka törkeää! Ja aku on siinä täysillä mukana
riistämässä mökin mummoiltakin päästömaksuilla rahaa.
Tosiasia on että 1930- luvulla oli lumettomat talvet ja tammikuussa jo laitettiin perunoita kasvamaan maahan.
Ota asioista oikeasti selvää, äläkä ala heti syytellä muita ihan ihmeellisiilä perusteettomilla lauseilla. Tule ulos sieltä kaninkolosta, foliohattuinesi, aku.
OIKEA tiede ja silkka POLIITTIIKKA on EROTETTAVA toisistaan! LUKUMÄÄRÄ ei KORRELOI sen kanssa KUKA on OIKEASSA!!! Eli HITLERIN Saksassa kun liki KOKO kansa diggasi ”AATUA” olivat OIKEASSA kun sen sijaan ne harvat OPISKELIJAT yliopistossa, jotka NOUSIVAT Hitleriä vastaan olivat VÄÄRÄSSÄ???!!!! Ja lopuksi: GRETA THUNBERG on SUUREMPI asiantuntija ilmasto asioden suhteen eli ”PUHUVA NUKKE”?
Hienoa työtä Simo!
Hyvä simppa ja sensuroimaton totuus kuinka perkeleen kauan olet kommentoinut kaikkialla!! Taidan olla täysin hereillä jutikoihin ja rappareihin??? Kuinkas ydinase valhe maapallo valhe ym ym valheet?? Oletko näitä vielä tutkinut??
Vuodesta 2015 tässä on taisteltu Sensuroimattoman Totuuden julkituomiseksi. J****** ja rapparit ovat tulleet liiankin tutuiksi -sinnehän ne jäljet AINA päätyy kun alkaa selvittämään mitä tahansa kusetusta. Poikkeuksia ei ole.
Ydinpyssystä tai ns.”lättymaa” teoriasta en tiedä tarpeeksi mutta en missään tapauksessa poissulje etteikö em.huijauksia ole käytetty, ja käytetään edelleen täyden kontrollin saavuttamiseen. Erityisesti ydinasepelote on tähän loistava keino.
Olen myös havainnut että mainitsemasi tahot kusettavat meitä ihan vaan kusettamisen ilosta -ja saavat siitä SAATANALLISTA nautintoa. Ihmisten pelko on näille olioille polttoainetta. Kun valheisiin uskominen lopetetaan myös tämä nilkkilauma yksinkertaisesti häviää. Sen ihmeellisemmästä asiasta ei lopulta ole kyse -ja tämän sodan me vielä tulemme voittamaan!
Talouden suhteen Vapauden liitto on yhtä vasemmistolainen kuin kaikki muutkin puolueet, vanhat ja uudet…
Vapauden liitto kannattaahyvinvointivaltiota.
Ja haluaa rajoittaa pääomien liikkuvuutta.
Ihan samaa mietin tänään, että eipä ole mikään todellinen VAPAUDEN liitto.
Kaikki puolueet ovat sosialisteja, käsi syvällä kansan lompakolla.
Ei voi tietää kun oli niin ympätipyöreää muotoilua, ehkä jotta kukin tuleva edustaja voi tulkita itselleen joustavasti.
Ei kuitenkaan voi olla yhtä vasemmistolainen kuin Ek-puolueet jos kerran ensisijainen päämäätä on päästä ulos Euvostoliitosta, joka Gorbachovinkin mukaan on uusi versio Neuvostoliitosta, vaikka se onkin korporatistista va££an keskittämistä oligarkialle ja kovaa sosialismia rahvaalle.
On tulipalo ja se tulen polttoaine on EU.
Nyt kourallinen miehiä yrittävät päästä sitä tulipaloa edes osittain sammuttamaan. Tuskin meillä on nyt aikaa ja varaa huudella että ”noi varmaan sammuttavat väärin”.
VaL:in listoilla on erinäköistä väkeä ja saa olla sitoutumattomanakin, toisin kuin esim. SML:ssa. Tämä on hyvä lähtökohta. Prioriteetit.
Suomalainen poliitikko ei ikinä ota vastuuta mistään, pyydä anteeksi tai myönnä virheitään. Hän vain jatkaa valehtelua kunnes hänet siirretään hetkeksi taka-alalle tai asia unohtuu. Poikkeuksena on ainoastaan vähemmistöjen kohtelu ja seksuaalinen häirintä. Silloin kadutaan, hävetään ja erotaan, koska suvakit ja feministit ovat niissä asioissa hyvin ehdottomia ja yleensä maineeseesi on silti mennyttä ja tahrattu.
Koko poliittinen hallintojärjestelmä perustuu vain ja ainoastaan kieroilulle ja valehtelulle. Aina on kyse siitä mistä hinnasta kukakin on valmis myymään minkäkin asian ja paljon pystytään valehtelemaan. Silloin kun tämä yhteiskunnan syöpä nimeltä politiikka tarttuu mukaan johonkn normaalille yhteiskunnan osa-alueelle se myrkyttyy ja korruptoituu aina välittömästi.
Juuri noin. Syöpäkasvain nimeltä politiikka on korruptoinut ihan kaiken, kehdosta hautaan. Kukaan ei pääse pakoon, muuten kuin kuoleman kautta. Ilmestyskirjan peto se on!
Simo Ruoho uskaltaa kertoa totuuksia,erittäin hyvä! Olla itse tutkia ilmastomuutos ihan yliopistossa, mutta paperit saatuani aloin selvittää geofysiikkaa ja tieteellisiä perusteita lähinnä alan ”ilmiantajilta”, joita löytyi jopa Nobel-tason fyysikoista. Miljärdöörit, Bill Gates ja Rotchild säätiöt on ostaneet rahoittamalla valtioiden kansallisia ”Ilmatieteen laitoksia” ympäri maailman, muutama kymmenen miljoonaan jokaista kohden. Tämä on pikku raha vuositasolla herroille joiden varallisuus pyörii tuhansissa miljardeissa.
Samoin ostettiin merkittävät yliopistot joissa koulutetaan säätieteilijöitä, ilmastomuutos skeptikoilla ei ole enää ollut yli 10-vuoteen mitään asiaa merkittäviin professorin virkoihin eri yliopistoissa, sinne valitaan vain ilmastomuutos agendan kannattajia. Valitettavasti näin on asiat useimmissa tieteissä, ne on politisoitu mm. jopa fysiikka/kemia. Vielä vuoden 2005-2006 paikkeilla, mm. Helsingin yliopiston ja Howardin yliopiston meteorologian proffat molemmat olla sitä mieltä, että mitään tieteellistä näyttöä ihmisen auheauttamasta ilmastomuutoksesta ei ole.
Helppo raha johti siihen, että mitaustuloksia alettiin muuntelemaan ja sääasemien paikkoja siirtelemään (suomessa myös) että saadaan muutokset lämpötikäppyröihin. Lisäksi mukaan tuli avustamaan ns. geoinsinööri tieteet säiden muokkaukseen joka on luoda satojen miljardien bisneksen jolla meidän säitä muokataan keinotekoisesti lämpimämpään suuntaan, ja meille valehdellaan että se johtuu ihmsen aiheuttamasta CO2 pitoisuuden noususta, näitä pelkästään ”säänmuokkaukseen” lentokoneista toimivia yhtiöitä on useita jo euroopassa ja US useampia.
Pilvisyys lämmittää maan pintakerroksia mm. talviaikaan 100 x enemmän kuin hiilidioksidi, usein mm. yöpakkaset jäävät pois ja US/Pentagon geoinsinöörien johtaja sanoi, että he on kyenneet nostamaan Maan ilmakehän pilvisyyttä jo 20 prosentia, hän on kirjoittanut aiheesta kirjan joka julkaistiin muistaakseni v. 2013, tämä kaikki on julkista tietoa ja kakkien saatavilla.
Kiitos totuudelle suurella sydämellä, lämpimin katsein ja halauksin.
Maailma arvostaa sinua totuus ja sinun rohkeutta, älykkyyttä, empatiaa, luovuutta, huumoria, Itsenäisyyttä, kestävyyttä, uhrautumista ja inhimillisyyttä.”
Kiitollisuus tekee meistä herkkiä ja upeita ihmisiä, karussa ja kylmässä yhteiskunnassa.
Ilman kiitollisuutta maailmassa ei ole empatiaa, hyvyyttä eikä rakkautta.
Kun kunnioitamme elämää, arvostamme kiitollisuutta joka rauhoittaa jopa kaikkein kidutetuimmankin sielun ja mielen.
Osoittakaamme siis kiitollisuutta ja nauttikaamme näistä voimista, jotka pelastavat henkemme ja antavat meille tukea, voimaa, toivoa ja turvaa … kestää tulevat vastoinkäymiset vakaasti läpi.
Pysykää ihmiset vapaina ja vahvoina kunnes totuuden voitto on viety kotiin … suomen kansalle takaisin … kaikkien näiden nöyryyttävien ja valheellisten kansan sortovuosien jälkeen!