
Laiton Lehti on selittänyt jo vuosia, että suomalaiset ovat sosiaalisesti ja poliittisesti äärimmäisen passiivinen kansa. Onneksi kaikki toivo ei ole silti menetetty. Uusilla puolueilla on nimittäin mahdollisuuksia, JOS nillä on suuri vaaliliitto ja näkyviä ehdokkaita.
Jotkut sabotöörit kuitenkin jatkuvasti selittävät, etteivät edes vaaliliitto ja hyvät ehdokkaat auta mitään. Kuulemma kaikki poliittinen toiminta on toivotonta.
Luovuttajamenttaliteetti
Yksi syy miksi niin monet vastustavat poliittista aktiivisuutta on tietysti suomalainen luovuttajamenttaliteetti. Suurten vastoinkäymisten tullessa heitetään hanskat tiskiin!
Hetkinen. Mutta eikös suomalaiset ole sisukasta ja peräänantamatonta kansaa? Kyllä, mutta VAIN luonnon suhteen!
Sisu
Suomalaiset ovat nimittäin ainoa valkoinen kansa, jolla on pohjoisen eristäytyneisyyden takia edelleen paljon metsästäjä-keräilijägeenistöä. Suomalaiset ovat ensisijaisesti taistelleet luontoa eikä muita heimoja vastaan. Tämän takia evoluutio on tehnyt suomalaisista luonnontieteellisten elämän tosiasioiden suhteen erittäin älykkäitä, rehellisiä ja sisukkaita. Suo kuokka ja Jussi.
Sosiaalinen alistuvuus
Asia on kuitenkin päinvastoin, kun on kyse sosiaalisten lainalaisuuksien soveltamisesta eli suomalaisen pitäisi taistella ja juonitella muita ihmisryhmiä vastaan. Tällöin suomalaiset ovat aivan liian naiveja, passiivisia ja luovuttajia. Suomalainen ei jaksa sosiaalista ja poliittista vääntöä, vaan väsyy siihen. Suomalaiselle olisi mahdotonta innostua poliittisesta väittelystä samalla tavalla kuin ranskalaiset tai juonitella muita ryhmiä vastaan samalla tavalla kuin arabit. Mieluummin suomalainen vain alistuu heimon tahdolle eli nykyään valtion tahdolle.
Evoluutiopsykologia. Osa XV. Lukija: Suomalaisten perverssi harha: Valtiouskovaisuus
Vastuun pakoilu
Luovuttajamenttaliteetin takia suomalainen myös aina väistelee vastuuta. Metsästäjä-keräilijöiden tavoin suomalainen katsoo kommunistisen yhteisön olevan vastuussa eikä suinkaan yksilön. Suomalaisille ajatus yksinäisestä sheriffistäkin on siten täysin mahdoton. Korruption paljastajia ei suomalaisessa kulttuurissa kunnioiteta. Niinpä suomen kielessä ei ole pilliinviheltäjää vastaavaa sanaa. Asioita pitää ratkoa yhdessä. Vastuu ja myös kunnia kuuluu aina yhteisölle. Tämä yksilöllisen vastuun välttely näkyy myös suomalaisen kielen perusrakenteessa.
Suomalaisille tyypillisestä SOSIAALISESTA luovuttajamenttaliteetista kertovat myös Lapinlahden linnut.
Ron Paulin strategia
Taistellakseen tätä suomalaista luovuttajamentaliteettia vastaan Laiton Lehti on antanut kaksi esimerkkiä: Ron Paul ja Tony Halme. 2012 Ron Paul melkein sai republikaanipuolueen libertaarien hallintaan ja melkein pääsi myös presidenttiehdokkaaksi. Monien mielipidetiedustelujen mukaan Ron Paul olisi hyvinkin voinut voittaa vaaleissa Obaman.
Ron Paulin työtä republikaanipuolueessa jatkaa hänen poikansa Rand Paul, joka nyt yhdessä Trumpin kanssa yrittää puhdistaa republikaanit äärisionistisista pettureista.
Myyrien valtakunta. Osa XVII: Trump pidätetään? Vaatii Amerikkaan totuuskomissiota!
Halme-strategia
Toinen esimerkki on tietysti Tony Halme, jonka avulla persut nousivat minipuolueesta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tämän takia Laiton Lehti fanittaa niin kovasti Ossi Tiihosta. Hänellä on realistinen mahdollisuus päästä eduskuntaan ja sen jälkeen realistinen mahdollisuus tehdä Vapauden Liitosta suomen suurin puolue 4-8 vuodessa.
Ossi Tiihosen haastattelu: Pääseekö eduskuntaan ja pelastaako Suomen?
Ylläolevat jutut synnyttivät hyvin laajan keskustelun juttujen kommenteissa. Kiitos siitä, mutta moni kritiikki oli todella erikoista. Tässä esimerkkejä ja vastauksia:
Vänskä:
Kansallismieliset saavat noin nolla prosenttia äänistä tulevissa vaaleissa, loput alistuvat puoluekurille
LL:
Vänskä näyttää olevan ihan tavallinen kansallismielinen suomalainen mies, joka saa oikein kiksejä luovuttamisesta. Eikä hävetä yhtään. Päinvastoin. Suomalaisessa kulttuurissa luovuttajamies on vasta mies. Eli täysin päinvastoin kuin muissa valkoisissa kulttuureissa.
Nimetön
Jaaha. Vai että Tiihonen pelastaa Suomen. Leikitään että hän pääsisi läpi (ei pääse, mutta leikitään). Hänellä on siinä kohtaa yhtä paljon valtaa kuin Ano Turtiaisella.
Tiihonen uskoo viruksiin ja Suomi on tulevien pandemioiden osalta luovuttanut päätäntävallan YK:lle. Seuraava feikkipandemia koputtelee jo ovella ja tietenkin Tiihonen uskoo siihenkin, pöljä kun on (tai siis maksettu).
Kertokaa yksinkertaiselle millä mekanismilla TIIHONEN pelastaa Suomen? Hänkö erottaa Suomen YK:n ja EU:n sopimuksista?
Tsiisus näitä yksisarvistarinoita. Aikuset ihmiset on älykkyydeltään lapsen tasolla, hyvä tästä tulee….
Marco de Wit vastaa:
Olisi pitänyt jatkaa juttuani, vaikka tästä on jo kirjoitettu aiemmin paljon. Kyse on siis siitä, että jos saat yhdenkin kansanedustajan, niin tämän jälkeen puolue on uskottava ja se pystyy saamaan jytkyn.
Yksi esimerkki on persut, jotka Halmeen avulla nousivat yhdestä kansanedustajasta Suomen suurimmaksi puolueeksi 8 vuodessa. Saman pystyy tekemään vieläkin nopeammin, jos ensin saa yhden kansanedustajan ja sitten saa paljon kunnanvaltuutettuja ja sitten uudet eduskuntavaalit talouskriisin keskellä täysillä hyvillä listoilla ja vaalilehdellä.
Nimetön vastaa:
Jos nyt edelleen leikitään että Tiihonen pääsisi läpi, hän olisi yksin seuraavat neljä vuotta. Sipilä sanoi vuosia sitten että populismin aika on ohi 2025, eli siis suomeksi sanottuna enää ei tarvitse edes leikkiä valeoppositiota koska systeemi on mädätetty totaalisesti. Seuraavat vaalit on 2027, maailman menoa kun nyt seuraa ilman vaaleanpunaisia laseja niin eletään jossain aivan toisen laisessa todellisuudessa.
Digi-ID on lanseerattu, samoin digi-valuutta joka perustuu Blockchain teknologiaan ja ihmisiin injektoituun nanoteknologiaan, sosiaalinen pisteytys on otettu ja todennäköisesti myös UBI (Universal Basic Income). UN Agenda 2030:n toteutuminen on silloin kolmen vuoden päässä.
Meinaat että Tiihonen luo tyhjästä uuden puolueen ja jopa Goldman Sachsin hallinnoima Tieto Oyj joka laskee äänet kalpenee Tiihosen jytkyn edessä? Siis tämä Tiihonen joka näyttää olevan oleellisista asioista täysin kuutamolla.
Niinku aikuisten oikeestiko? Tässä meidän ”Last Card”? Hahah….
Marco de Wit:
No niin. Eli tuo on nähtävästi se lopullinen argumenttisi, jolla olet jo kuukausia perustellut kaiken toivottomuutta ja juuri ennen vaaleja vastustanut kaikkea poliittista aktiivisuutta vaaliliitto mukaanlukien?
Eli sinun argumenttisi on, että sinä ja Sipilä sanotte kaiken olevan ohi 2025?? Eli luovutetaan samantien kaiken poliittisen toiminnan kanssa ja varsinkin juuri ennen eduskuntavaaleja, koska totaalinen tyrannia iskee 2025??
Voit tietysti uskoa tuohon, mutta ethän millään voi olla varma. Ei totaalista tyranniaa ole helppo luoda, jos ihmiset vastustavat. Lisäksi valtaeliitti tappelee usein keskenään.
Kaiken lisäksi nyt on tulossa suuri talouskriisi, joka tulee varmasti lisäämään ihmisten tyytymättömyyttä ja kapinahenkeä. Vaalikoneet pystyvät vääristelemään vaalituloksia, mutta ei suurissa määrin. Jytkyä ei mikään vaalikone voi pysäyttää.
Eli on täyttä hulluutta luovuttaa nyt. Et sinä voi tietää tulevaisuutta. On täysin vastuutonta, että kuukaudesta toiseen haukut täällä kaikkia poliittisesti aktiivisia, jotka yrittävät Suomea pelastaa.
Ymmärrän, jos näet kaiken toivottomana, mutta ei ole tervettä noin aggressiivisesti yrittää estää muita toimimasta vapauden puolesta.
LL:
Kommenteissa oli myös paljon anonyymejä realisteja, joilla oli erinomaisia vaalianalyysejä. Kannattaa tutustua. Tässä vain pari lyhyttä esimerkkiä:
Nimetön:
Muutama Vapauden liiton ehdokkaista sai aluevaaleissa aivan mielettömän määrän ääniä, vaikka eivät olleet tullu missään esille. Tällaiset ehdokkaat myös listan muiden ehdokkaiden avustuksella pystyisivät oikeasti viemään jopa paikan joltain kansanedustajalta.
Marco de Wit vastaa:
Nimenomaan. Kristilliset ovat osoittaneet kuinka helppoa eduskuntaan on päästä, jos on edes jonkinlainen kunnon lista.
Nimetön:
Pienpuolueen pitäisi tähdätä siihen että heidän kärkiehdokkaansa pystyisi viemään vaalipiirissä paikan kaikkein heikoimmalta kansanedustajalta. Siitä oikeastaan on kyse koko eduskuntavaaleissa eli sellaisia vastaan pitäisi kilpailla kovaa heidän kotialueillaan ja kotikentällään varsinkin jos kyseessä on persu. Heikko persuedustaja voisi olla yllättävänkin helppoa tiputtaa pienpuolueen kirkkaimmalla tähdellä.
Marco de Wit:
Mutta sehän tarkoittaisi persun maalittamista!! Eli kritiikin henkilöimistä. Tuollaista Vapauden Liitto ei ikimaailmassa suostuisi tekemään. Persuthan saattisivat protestoida!
LL:
Kuten useampi kommentoija kertoi, niin loppujen lopuksi eduskuntaan ei ole niin vaikea päästä ja puolueen siellä kasvaminen on sitten vielä paljon helpompaa. Kyse on ennenkaikkea tahdosta. Luovuttajat eivät koskaan tietysti pääse mihinkään, mutta pienellä aktiivisuudella ja rohkeudella pääsee yllättävän pitkälle.
Joku oli korjoittanut ”se ei käy”-juttuja nimelläni kun nukahdin, no niin, nyt kunnossa taas. Mikäs täällä meno? Onko Marco itkenyt itsensä uneen? Onhan semmoinen että en ihmettele, Marco? Vastaa nyt jotain?
Aimo, sse ei käy olet niin lässskiiii.
145 luulisi teidänkin lääkepäiden muistavan, jaa, sekaisin kaljaa ja lääkkeitä, no. tämän kerran apinat; äänestätäkää sibinustia ja jos ette voi kuten minä, menkää riehumaan äänestyksen jälkeen ja poliisi kuljettaa kotia, kyyti ilmainen, minä en. 145 tai 159 or sinimustat tai joitain persuja.
Myös Laittoman Lehden toimituksella on vaikeuksia myöntää tosiasioita. Amerikkalaiset/britit, ja mm. hollantilaiset ovat aina olleet niin rikollisia varkaita, että heillä on ollut keskiajasta lähtien jopa valtava sanasto koskien pelkästään varastelua, huijaamista, rikollisuutta ja rikollista alamaailmaa. Wikipediasta tästä löytyy tietoa kun hakee termiä thieves ’cant. Nämä sanastot ovat jääneet osaksi heidän nykyisiäänkin kieliä! Tämä kuvaa hyvin sitä miten rikollisia ja huijaavia ihmisiä he ovat olleet jo tuhansia vuosia. Jostain syystä he ovat lainanneet tätä sanastoa varsinkin juutalaisten jiddisistä ja romanien kielestä, mutta olen varma, että juutalaiset ja romanit eivät koskaan tee rikoksia, eivät koskaan varasta, eivätkä koskaan valehtele.
Laittomalla Lehdellä onkin suuria vaikeuksia myöntää tosiasioita joistakin sen fanittamista ihmisistä, sekä minkälaisia he ovat olleet tuhansia vuosia! Historia ja todellisuus ovatkin hieman toisenlaisia.
Amerikkalaiset ja britit taas ovat orja -ja huumekauppiaiden, terroristien ja varkaiden jälkeläisiä. Tämän vuoksi heille on muodostunut epärehellinen, laiska, sairas ja rikollinen orja -ja huumekauppiaiden, terroristien, sekä varkaiden kulttuuri. Kaikki mitä he sanovat on aina pelkkää jatkuvaa valhetta ja juonittelua. He valehtelevat paljon enemmän ja ovat vielä paljon pahempia kuin venäläiset ovat. Orjat ovat aina tehneet heidän työntö ja mitään ei ole tarvinnut koskaan tehdä itse, muuta kuin syljeskellä kattoon ja nauttia ympäristön yltäkylläisyydestä, sekä muiden tekemästä työstä. Tämä kertoo kaiken sairaista ja rikollisista amerikkalaisista ja briteistä.
Kukkahattutätikansa. Miehet hyvin koulutettuina eivät Sano yhtään vastaan.
Voi ei, luovutan, tämä ryyppy vie kovin hurttuuden teille. Mitäshän nimelläni on kirjoitettu kun olin viihteessä en -llä.
Pienten puolueiden ei ikinä anneta haastaa eduskuntapuolueita eikä niiden kannatusta yksilöidä. Eduskuntapuolueet pyörittää keskenään päivästä toiseen media ja vaaliväittelyteatteria ja kahmii itselleen rahat. Jos pienpuolue saa yhdenkin edustajan läpi varsinkin vaalien kautta se on sille valtava etu, mutta se pitäisi vielä osata hyödyntää. Ei saisi olla seinäruusu joka ei kiinnosta ketään, muttei myöskään Ano, joka samaan kun kasvattaa suosiota niin syö sitä enemmän pois toisesta päästä.
Turtiaiselta käsittämätöntä tunarointia. Kaakkois-Suomessa pitää saada vähintään 10000 ääntä edustajanpaikkaan. Uudellamaalla riittää jotain 3000. Vertailuluvut ja äänikynnys, niistä on kyse.
Jospas tässä maistaisi vähän viinosta kun unikin maittaa, sillain rauhallisesti.
Kerrankin kun kurditerroristeista olisi ollut jotain hyötyä niin edes niitäkään ei ole Suomessa riittävästi ja polpon absurdeista mielenilmausten tukahduttamisistakin oli vaan haittaa.
Ovatko Suomeen tulleet islamistitkin jo lampaita? Passivoiva sosiaaliturvako syynä. Saako suomalainen vielä joskus Kela-Gold kortin?
Ja niin siksi pitää suttakin pelätä niin maan helvetisti ja tappaa joka ikinen.
Tosimiehet ajaa ne ensin kelkalla väsyksiin ja yksi on istuu passissa ja kuula kalloon.
Toinen tosimiesten harrastus on houkutella raadoilla paikalle ja teilata sitten siihen.
Ei Ossi voi pärjätä, teidän pitää äänestää esim. Olli Immosta 145 eli yksittäishenkilöä kuten 159. Oli hyväbnäköinen nainen 145:ttä äänestäessä, olisi voinut vähän äänestää lisää.
Täti mikä kävelee kahdella raiteella. Ei mulla muuta.
Kyllä minä olen jo selvänä kännissä! Siitä kun Marco tulee vastaan syrjäisellä tiellä sanon: Eiiii huoooonooo! Inhimillineeeen.
”Taistellakseen tätä suomalaista luovuttajamentaliteettia vastaan Laiton Lehti on antanut kaksi esimerkkiä: Ron Paul ja Tony Halme. 2012 Ron Paul MELKEIN sai republikaanipuolueen libertaarien hallintaan ja MELKEIN pääsi myös presidenttiehdokkaaksi. Monien mielipidetiedustelujen mukaan Ron Paul OLISI HYVINKIN VOINUT voittaa vaaleissa Obaman.”
Aika hyvä resepti sanoisin…..siis jos ”melkein” hyvä lopputulos riittää.
Ja seuraava LL:n artikkeli on taas osastoa miten tyhmiä ihmiset ovat (miinus Marco joka on ehkä yksi evoluution helmistä mitä tulee älykkyyteen).
Heh, sinä se vaan jatkat tuota luovuttajameininkiä. Eli kun Paulien johtamat libertaarit eivät ihan saaneetkaan täysin republikaanipuoluetta hallintaan vapauden ja rauhan tielle, niin pitää välittömästi luovuttaa?
No, ainakin todistat jutun pointin. Suomessa miesten luovuttajamenttaliteetti on paljon yleisempi kuin muissa valkoisissa maissa. Evoluutiopsykologia antaa välineet ilmiön ymmärtämiseen.
Samoin evoluutiopsykologia auttaa ymmärtämään miksi suomalaisilla miehillä on niin huono itsetunto, että loukkaantuvat jopa tieteellisten ÄO-tulosten julkaisusta. Suomalainen kyllä mielellään kuuntelee kuinka Suomen keskimääräinen ÄO on korkeampi kuin Afrikassa, mutta loukkaantuvat kun kerrotaan suomalaisten älyllisstä tasapaiksuisuudesta, luovuuden puutteesta, sopulimaisuudesta ja mongolidigeenistöstä.
Talouskriisi ja sota uhkaavat vaan tulla aika pian, joten paljoo ei ole enää aikaa.
Uhkaan joten paljon ei teillä nuivilla ole ajantajua.
Laiton Lehti, miksi olette täysin hiljaa kahdesta kaikkein suurimmasta perusongelmasta:
– Kukaan ei ala uhrautumaan kuvottavien, umpilaiskojen, vihaavien, aggressiivisten, vähättelevien, haukkuvien ja valittavien, henkisesti ja fyysisesti täysin vastenmielisten valkoisten suomalaisten huorien puolesta. Kaikki suomalaiset miehet tietävät tämän yleisenä faktana. Vaikka miehet olisivat kuinka hyviä ja hienoja tahansa, mikään ei paranna monien suomalaisten naisten kaikin puolin huonoja, köyhiä ja virheellisiä geenejä.
– Kaikki länsimaiden ”älykkäät” valkoiset ovat aina ollut pelkkiä mädättäviä ja tuhoavia kansanpettureita, jotka vain riistävät, loisivat ja puukottavat tavallista oikeaa kansaa selkään. Kaikki mätä ja pahuus on aina lähtenyt näistä huonot geenit omaavista pettureista ja mädättäjistä.
Koko LÄNTINEN maailma on RAPPIOLLA ja SUOMEA ei ”SUOJELE” edes enää sen aikaisempi erityissuhde NEUVOSTOLIITTOON. Mutta edellinen on pelkkää saivartelua, sillä NEUVOSTOLIITON romahtaminen v. 1991 lopetti KYLMÄN SODAN kuin SEINÄÄN. LÄNSI ja USA hykerteli ONNESTA, mutta IRONOSESTI samalla se merkitsi niin NATO:n ja LÄNNEN omaa lähtölaskentaa HENKISESTI eli MORAALINEN SELKÄRANKA kylmä sota lakkasi KIRITTÄMÄSTÄ. Aivan kuten NHL ammattipelaajan ura päätyy, silloin saattaa ”pudota ikään kuin tyhjän päälle”, koska KAIKKI se mikä on pitänyt elämää kasassa ja intensiivisenä lakkaa olemasta. Kun USA ITSERIITTOISESTI katsoi olevansa nyt oikeutettu KAIKKEEN kun SIMAHTANUT Venäjä enimmäseen RYYPPÄSI (Jeltsin) ja kaikki muutenkin oli 70-vuoden BOLSEVIKKI miehityksen jäljiltä SEKAISIN (Raatokuoriainen Soros!!!).
USA ja NATO + ASETEOLLISUUS sotivat eli ”PAKOTTIVAT RAUHAAN” ”rauhan pommeilla” ym. lähinnä kehittymättömiä arabimaita, jotka voitiin enimmäkseen hoitaa lentoaseella. Tuolloin KOMMUNISMIA vastaan sotiminen lakkasi ja KOMMUNISMI luikerteli kaatuneesta Neuvostoliitosta AMERIKAN YHDYSVALTOIHIN kuin LOINEN uuteen ISÄNTÄÄNSÄ kasvattamaan itseään SALAKAVALASTI vähävähältä, jonka PARAS KAVERI KORRUPOTIO ja HELPPO ELÄMÄ tekivät sen mitä tuo ”paha pari” oli tehnyt ROOMAN VALTAKUNNALLE!!!
Eka kpl: kukaan ei uhraudu, se on hyvä uutinen. Toinen kpl, totta mutta niiden uhriksi joutuminen on oma vika ja valinta.
Suomalaisten enemmistön huolestuttava uusi piirre on YLLYTYSHULLUUS. Kaikkia trendejä matkitaan ilman omaa ajattelua.