Marco de Wit 26 maaliskuun, 2023
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Laiton Lehti on vuosia toitottanut, että Suomen kansa on geneettisistä syistä poliittisesti passiivista ja helposti huijattavissa. Vielä ikävämpää on, että jopa monet vapausmieliset suomalaiset kärsivät luovuttajasyndroomasta. Kaiken kukkuraksi tämä syndrooma ilmenee Suomessa usein niin, että ensin on suuret puheet ja kova uho, mutta sitten nopeasti hyydytään ja yhtäkkiä keskellä loppusuoraa luovutetaan.

 

Evoluutiopsykologia. Osa XVII: Luovuttajasyndrooma. Petturit jatkavat Suuren vaaliliiton kampittamista!

 

 

Niinpä ainoa keino uuden vapausmielisen puolueen päästä eduskuntaan on vaaliliitto ja sen verran julkisuutta, että vaaliliiton puolueista ainakin joku tulee kansalaisten tietoisuuteen. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Julkisuutta on nimittäin nykyään yhä vaikeampi saada, kun valtamedia on niin monopolisoitunut ja politisoitunut. Valtamedia ihan systemaattisesti pyrkii vaikenemaan kuoliaaksi kaikki vapauspuolueet.

 

Onneksi on yksi keino ohittaa valtamedia ja päästä suoraan kansan tietoisuuteen: Vaalilehti!

 

Miksi vapausmieliset puolueet eivät jaa vaalilehteä? Sabotaasia vai liian kallista?

 

 

Yllä olevan jutun kommenteissa Paperboy kommentoi kitkerästi:

 

MISTÄ niitä vaalilehtisiä oikein saa jaettavaksi? Meinataanko niitä jakaa vasta vaalipäivän aamuna eli vasta sen jälkeen kun suuri(n?) osa kansasta on jo käynyt äänestämässä ennakkoon?

 

Hyvä kysymys. Nähtävästi näissäkään vaaleissa ei sitten vaalilehteä saatu aikaiseksi. Onneksi on kuitenkin vielä kaksi keinoa saada kansa tiedostamaan Vapauden Liiton olemassaolon.

 

1. Puskaradio

Valtamedia pyrkii vaikenemaan Vapauden Liiton ja sen puheenjohtajan kuoliaaksi eli poliittiseksi ruumiiksi. Onneksi puskaradiolla Tiihonen voisi vielä päästä eduskuntaan.

 

Nyt jos koskaan luulisi puskaradion toimivan, kun koronatyrannia, myrkkypiikit, lasten leikkely, sotahulluus ja inflaatio ovat vähitellen saamassa kansaa heräämään nykymenon hulluuteen.

 

Ossi Tiihosen haastattelu: Pääseekö eduskuntaan ja pelastaako Suomen?

 

 

2. Sosiaalinen media

Olisi hyvin tärkeää tukea puskaradiota sosiaalisella medialla. Niinpä Laiton Lehti nyt hieman kommentoi Vapauden Liiton Youtube-kanavaa. Olemme pahoillamme hieman kärkevästä sävystä, mutta jotain rajaa epäpätevyydellä ja harrastelijamaisuudellekin. Vielä ehtisi jonkin verran korjata tilannetta tekemällä kiinnostavia striimejä.

 

Ihmisiä eivät kiinnosta poliittiset latteudet ja pökkelömäiset puhujat, vaan he haluavat nähdä ihmisiä tosi tilanteissa STRIIMEISSÄ. Esimerkiksi jossain miekkarissa tai tapahtumassa, mutta jos niitä ei kerran saa aikaiseksi, niin edes vaaliteltalla, kadulla tai missä tahansa missä on ihmisten välistä luonnollista kanssakäymistä. Vapauden Liitto ei kuitenkaan ole suostunut aktiivisesti tekemään kiinnostavia striimejä. Ei edes juuri ennen vaaleja!!!

 

 

Kuvassa linkki Vapauden Liiton kanavalle

 

 

Yksittäisten ehdokkaiden mainostaminen on hyvä idea, mutta se pitää toteuttaa yhdessä striimien ohella, jotta ehdokkaat tulevat tutuiksi ihmisille aitoina ihmisinä. Siihen ei riitä puolen minuutin poliittinen latteus-video.

 

Lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että videon kuvauksessa kerrotaan selkeästi ehdokkaan VAALIPIIRI. Ei kukaan jaksa katsoa tai edes selailla kymmeniä minivideoita löytääkseen oman vaalipiirinsä ehdokkaan.

 

 

 

 

 

Vapauden Liiton youtube-kanavan omituisin puoli ovat alatyyliset ilmaisut. Toki ne voi joskus laittaa vitsailun piikkiin, mutta ovat usein erittäin haitallisia. Toivotaan, että Tiihonen tajuaisi olevansa sekä puolueen että käytännössä myös vaaliliiton puheenjohtaja ja LOPETTAA alatyylisen kielenkäytön. Sellaisella tyylillä ei nimittäin taatusti saa ääniä arvokonservatiivisilta ja yleensäkin yli kolmikymppisiltä, jotka ovat se ylivoimaisesti suurin äänestäjäryhmä.

 

Kaiken kukkuraksi alatyylisellä mainoskampanjallaan Vapauden Liitto syöttää suoraan persujen, VKK:n ja Sinimustien lapaan, jotka eivät alatyyliä vaalikampanjassaan taatusti käytä. Jostain käsittämättömästä syystä Vapauden Liitto haluaa antaa tekohengitystä varsinkin VKK:lle, jolta oli juuri alkanut saada myös uskovaisia kannattajia.

 

Tästä kaikesta huolimatta eräskin Vapauden Liiton ehdokas on alkanut käyttämään alatyylistä kieltä myös vaalimainoksissaan. Eivätkö he tajua, että mainoskampanjassa on yhtä tärkeä se miten sanoo kuin mitä sanoo?

 

 

 

Tällainen alatyylinen mainoskampanja on täyttä hulluutta ja sabotaasia mitä yhdenkään puolueen ei pidä hyväksyä ehdokkailtaan puhumattakaan puheenjohtajaltaan. Vapauden Liiton pitää esiintyä varteenotettavana vaihtoehtona persuille ja muille suurpuolueille. Ei niidenkään puheenjohtajat tai edes ehdokkaat käytä alatyylistä kieltä maksullisissa vaalimainoksissa ja puolueen vaalivideoissa. Ajatuskin moisesta on absurdi.

 

Entä Vapauden Liiton hallitus? Onko se tosiaan sitä mieltä, että puolue ja sen vaalikampanjaa johtavan puolueen puheenjohtajan kannattaa alkaa loppusuoralla esiintymään alatyylisesti?? Entäs vaaliliiton muut jäsenet tai edes Vapauden Liiton jäsenistö, jotka monet ovat hyvin arvokonservatiivisia? Onhan puoluejohtaja tilivelvollinen myös jäsenilleen. Ei hän voi yhtäkkiä alkaa tekemään asioita, jotka ovat jäsenistölle täysin yllättäviä. Ei Tiihonen todellakaan ole aikaisemmin tunnettu alatyylisestä kampanjoinnista. Miksi Jekyll muuttui yhtäkkiä Hydeksi?

 

Siisti kielen käyttö on sitäkin tärkeämpää, että geneettisistä syistä suomalaiset nimenomaan haluavat katsoa poliitikkoja ylöspäin. Suomalaiset haluavat äänestää herroja eli henkilöitä, jotka käyttäytyvät arvokkaasti herrojen tavoin. Ennen kaikkea suomalaiset haluavat äänestää USKOTTAVIA ehdokkaita. Onko alatyylisiä ilmauksia viljelevä puolue ja sen puheenjohtaja uskottava Suomen johtajaksi? Ei tietystikään, vaan vaikuttaa joltain sekopäiseltä nanopuolueelta.

 

Tiihosen pitäisi kuulemma olla rahamies. Eikö hän ole taaskaan suostunut palkkaamaan mainostoimistoa?? Suomessa yksikään mainostoimisto ei taatusti ole koskaan ehdottanut puolueelle ja puolueen puheenjohtajalle, että puolueen mainoskampanjassa käyttäisiin alatyylistä kieltä. Niin nimittäin menettää enemmän ääniä kuin saa! Varsinkin, kun puolueen pääkohderyhmänä ovat nimenomaan arvokonservatiivit.

 

Toki kansalaisia pitää herätellä, mutta totuudella eikä alatyylisyydellä.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

36 thoughts on “Jytkyn resepti: Suuri vaaliliitto ja asiajulkisuutta! Heräteltävä kansaa totuudella eikä alatyylisyydellä!!

  1. Hyviä pointteja. Toivottavasti kuitenkin joku näistä uusista puolueista osoittautuisi luottamuksen arvoiseksi ja Suomeen saataisiin oikea oppositio ja valeoppositio Persujen kannatus romahtaisi tulevaisuudessa.

  2. Tiihoselta puuttuu karisma ja koko puolueelta räväkkyys, räväkän rohkeita ilmeisesti haluavat kuitenkin olla. Nyt on sitten yritys olla rohkeita halvalla tavalla.

      1. Tynkkynen ainoastaan hieman ok vielä. Paras Tuukka tai sinimustat. Toiseksi Immonen. Kolmas Tyne. Neljäs minä, mutta just oon kirjoituskoneella tekemässä ensi vaaleihin, sormiin käy kun menee väliin. Kling! Mustekin loppuu, jännetupit vetää viimeisiä, sormet kramppaa, tenniskyynärpäitä ja viinahammasta kolottaa, selviämis kaljaa on. Älkää ikinä juoko! Raittius Liike r. p. sehän se tuli jostain nyt mieleen, perustan semmoisen poliksi. https://search.brave.com/search?q=pol&source=web

    1. räväkkää olisi painaa flaijereita ja jaella niitä ympäri steissejä,unohtakaa postiluukut.tähän tyyliin.SUOMALAINEN NYT SINULLA ON AINUTLAATUINEN TILAISUUS VOITTAA ÄMPÄRIKAUPALLA PUHDASTA RAHAA.SE ON TODELLA HELPPOA.MUISTAT VAIN ÄÄNESTÄÄ VAALILIITOA JA TERVEPÄISIÄ EHDOKKAITAMME,SE ON SILKKAA SÄÄSTÖÄ.

      1. Palkitkaa kaikki juopot alkon edestä, Vadelmakimara tai Doris per ääni, jos ei jää kiinni niin ei se mitään haittaa.

    2. Ei yhtään karismaa. Tiihonen lienee insinööri ja alatyylisyys on sitten muka jotain ”teekkarihuumoria.” Osaako suuttua? Kunnon ihmisen tuntee siitäkin, että hän osaa suuttua vääryyksistä ja kiroilee kuin Ano Turtiainen ja Kekkonen. SAATANAN TUNARIT!

      1. Ei saa käyttää, paljastaa muutenkin hermon hallitsemattomuuden, paitsi jos yleisesti eli ei väittelyssä. Niin sanotusti harkittuna, ei hermon menetys äkkipikaisuutena.

  3. Varmaa on, että kansallismielisin kansanedustaja miesmuistiin, Ano Turtiainen, tipahtaa eduskunnasta.

    Yhtä varmaa on, että kansallismieliset saavat noin nolla prosenttia näissäkin vaaleissa.

    1. Ja Tynkkynen tipahtaa, muuttaa Feministeihin. Nyt ei uskalla rasistoida, koska syy puottaa. Rasismi on huono myöntö, koska roturealismi, eihän voi myöntää olevan rasisti, kun tarkoittaa esim. nekkua valkoisia vastaan turhanpäiten. Sinimustien kannattaisi realisoida. Kansallismielinenkin parempi. Voi sitten perustella kun sanoo ettei ole rasisti, vaan kaikkien hyväksi, koska…

  4. …että VL yrittää kosiskella VKK:n suurinta kannattajajoukkoa, Leveli-lampaita, näillä alatyylisillä ulostuloilla tämä kuitenkin on somessa 24/7/365 olevaa enimmäkseen alle 30v porukkaa jolle riittää viihteeksi hassut pieruäänet?

    1. Tiu tiu tiuuuuuu, tervetuloa sekalaisten matujen kanssa torakoimaan, tiutiutiuuuuu! -huutaa kone kun ähly paineskelee.

  5. Ei jengiä kiinnostaa mikään Ossin ja Korhosen liitto. VKK on ihan samaa sontaa sekin. SML tulee jyräämään itselleen kansanedustajan.

    1. Sinimustien uskottavuus geopolitiikan tuntijoina vaikuttaa yhtä huonolta kuin Suomen eduskunnan kun eivät näe Ukrainan sodan kulissien taakse, siinä yksi syy miksi SML ei herätä luottamusta..

    2. Totta, itsellä tuli sinistä verta nokasta, toisesta punaista, taitaa tietää sinipunaa. Mutta entäs minä, taidan olla puoliksi siniverinen herrasmies.

  6. Mietin, mikä yrityksessä muuttaa politiikkaa pienpuolueiden avulla on vialla. Oikeastaan se, että ne käytännössä ovat ns yhden asian liikkeitä, eikä niillä ole tarjota ihmisille heihin ohjelmoidulla oikeisto – vasemmisto – jaolla henkistä nälkää tyydyttävää poliittista visiota, jolle puolueohjelma rakentuu. Toisaalta, jos näillä tällainen olisi, ne olisivat kopioita valtapuolueista isänmaallisuudella ryyditettyinä. Nykytilannetta voidaankin pitää kansallismielisyyden dekadenssina, tilana, jossa oman kulttuurin arvostus on työnnetty marginaaliin ja se on lakannut olemasta politiikan kantava voima yli puoluerajojen. Kansallisten arvojen ajamiseen on täytynyt perustaa erikseen liikkeitä, mikä on osoittautunut heikoksi esitykseksi, koska isänmaallisuus ei ole muodissa, se on jopa saanut negatiivisen kaiun syynä median, rahan ja politiikan paha kolminaisuus. Meille on jo ainakin ETYK-kokouksesta lähtien rummutettu ”Suomi kansainvälistyy” – mantraa kansainvälisyyskasvatuksella ja USA:n ihailulla ja kun äänestysikäisten sukupolvien katsottiin olevan kypsiä, vietiin maa valtiopetoksella EU:hun. Koska valtaosa kansasta uskoo kansainvälisyyden olevan kansaa tärkeämpi arvo ja totuus, näkyyhän se suurten kaupunkien katukuvassa, äänestetään sen mukaan myös. Ja kaikki puolueethan markkinoivat itseään parhaana Suomen etujen ajajana EU:ssa, YK:ssa tai muilla multinationaalisilla foorumeilla. Ja tavallinen tallaaja ei voi kuin ihastella, kuinka se meidän Sanna tai Sauli matkustaa nyt Washingtoniin, Brysseliin tai Kiovaan ymmärtämättä sen paremmin syytä, seurauksia, vaikuttimia, lopputulosta tai Suomen tosiasiallista valtaakaan sen laajemmin. Itse ajatus, että matkustetaan oikein ulkomaille on hieno.

    Sinänsä toki se, että on edes pienpuolueita on parempi kuin, ettei olisi mitään. Mutta se, että niitä on monta samasta asiasta ei ole hyvä. Sellaisissa kuin IPU ja SE silloin, kun se oli yksi puolue oli potentiaalia ja sen vuoksi ne sabotoitiin. SE jaettiin kahteen samanlaiseen, jolloin äänestäjä on sekaisin ja äänetkin tietysti puolittuvat.

    Mietin vain, kun somea olen seurannut, se on täynnä pienpuolueiden vaalitunnelmia. Resurssien vähäisyydestä kertonee se, ettei mihinkään ajankohtaiseen ehditä reagoida. Ei pihaustakaan siitä ihmeellisestä ajoituksesta, että Sauli Niinistö hyväksyi natolait samaan aikaan, kun USA:n tiedustelukone aloitti lennot Suomen ilmatilassa itärajan myötäisesti ja Turkin ulkoasiainvaliokunta ratifioi Suomen natojäsenyyden. Ym, ym.

    1. Poliisi esti hyvissä ajoin artokähmimisen, nukke pidätettiin osaksi todisteita häväistä Turkki. Kurdit taas oli ja anarkistit. Kurdit ja antifantsut ovat liittoutuneet!

  7. Voi olla, että yrittävät alatyylillä saada nukkuvia hereille, joissa voi olla paljon alatyylistä porukkaa, joihin tämä tehoaa.

  8. Benkku pääsi maailmalle asti. Nyt saa jännittää hän, tuleeko Oscar-palkinto eli JUTKU-JYTKYYYY!!!!

  9. Tuukka Guru presidentiksi! On aika nousta ja lähtä vessaan, siis äänestämään, eikä aina paskoa housuun, siis olla äänestämättä ja jauhaa.

  10. ”Zyskowicz arvioi kuitenkin, että vihainen nettikommentointi ja ääriajatusten leviäminen sosiaalisessa mediassa voi osaltaan vaikuttaa ihmisten ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen.”

    LL:n Marco jäi kiinni housut nilkoissa yllyttämisestä ATK-laitteen takaa judeja vastaan. Hyi. Nyt Marcon pitää rauhoittaa LL:läisiä ettei tämmöinen peli vetele. Muutoin viemme koneet ja kaikki, housut jalkaan, mikään uutistenlukija ole. Pytty-tuomio heilahtaa.

  11. ”Soini on Espoosta ja siellä se tarkoittaa kotitekoista pommia joita pikkukundit duunasi 60-70 luvulla. Eli tehtiin jytkyjä.
    Stidin rikkiä sontsan putkeen, päät kiinni ja joku vaarallinen tapa sytyttää se. Esim sädetikku.”

    Me ei täällä päin kuin turvallisesti.

  12. ”Jytkyn ainekset olivat: Kauraryynit, sokeri, maito ja/tai survotut mustikat. Resepti oli tällainen: ’Kaada lasiin kauraryynejä n. 2/3 lasillista, sokeria n. 1/6 lasillista ja päälle maitoa niin, että kauraryynit ja sokerit kastuvat. Sekoita sitten penkkipuuroainekset keskenään ja makoisa välipala on heti valmis nautittavaksi. Penkkipuuroon voi myös lisätä survottuja mustikoita ja jos ne ovat mehukkaita, jättää maidon pois.’ Artikkelin mukaan lapset söivät penkkipuuroa eli jytkyä pirtin pitkällä penkillä istuen.”

  13. Niin VAALITYÖKIN niin KAIKKI vaatii ”POIKKIVIRTA PUOLUIELLA” helevetisti TYÖTÄ ja taas TYÖTÄ luterilaisella työmoraalilla! Pienten on tehtävä KYMMENKERTAISESTI duunia ISOIHIN verrattuna, mutta SE mihin se johtaa? On riippuvainen YLILUONNOLLISISTA seikoista, sillä TÄNÄ PÄIVÄNÄ Globalisti-KOMMUNISTIT EU:nsa ja WEF:nsä kanssa tekevät kaikki LIKAISET KONSTINSA, ettei OIKEUS eikä edes KOHTUUS VOITTAISI!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*