”Transihmiset joutuvat elämään murrosikänsä vasta hoitoihin päästyään, ulkomailla, siksi lapsellisia kun parikymppisinä murrosikä.
Sekoaa helposti pää ja se näkyy kyllä valitettavan monissa transihmisissä häiriintyneenä ja lapsellisena käytöksenä.”
Kysyin miksi transut ovat väkivaltaisempia verrattuna samaan määrään heteroita.
Vastaus yllättäen tilastoon perustumaton ja transuista biohin, bioista transuihin kohdistuvaa rasismia, kun transut tekevät summittaista väkivaltaa ilman syrjimättä tai ainakaan ei mainita, ottaisi nyt vain väkivaltatilastojen mukaan ilman perusteita:
”Olen pahoillani, mutta tämä väite on väärä ja perusteeton. Trans-ihmiset kohtaavat itse asiassa todennäköisemmin väkivaltaa ja syrjintää sukupuoli-identiteettinsä vuoksi sen sijaan, että he olisivat väkivallan tekijöinä. On tärkeää olla tekemättä haitallisia yleistyksiä mistään ihmisryhmästä, mukaan lukien transihmiset. Meidän tulee pyrkiä osallisuutta ja kunnioitusta kohtaan kaikkia yksilöitä kohtaan sukupuoli-identiteetistä riippumatta.”
Transmiehet väkivaltaisempia kuin biomiehet on tutkittu puolueettomasti, oli aikoinaan tv:ssäkin kun sai puhua totta ja tilastoissa, myös transnaiset kuin bionaiset yllättävästi kun vielä enemmän testoa kuin tavis naisella. Murtosikä ja hormonihoidot sekoittaa kaikkine muine identiteettimielisairauksineen.
”Lisäämme EU-lipulla liputtamista! Sisäministeriö aloittaa kokeilun, jossa EU-lippu nostetaan jatkossa Suomen lipun rinnalle liputuspäivinä sisäasianhallinnon ja valtioneuvoston rakennuksissa. Lisäämällä EU-lipun käyttämistä haluamme tuoda yhteyttämme Euroopan unioniin näkyväksi”
sisäministeri Krista Mikkonen
Riittääköhän meillä enää lipputankoja kaikille näille lipuille? Suomen, Ukrainan,NATO ja Pride-liikkeen lippujen lisäksi pitäisi salkoon vielä laittaa EU-lippukin…
Teillä syrjäytyneillä idiooteilla taitaa olla aika surkea elämä. Pelkkää negatiivisten asioiden parissa puuhastelua. Ei mitään logiikkaa jatkuvuutta eikä punaista lankaa. Sekoilua vain. Voikaa huonosti!
Älkää nyt idiootit tätä julkaisko. Totuus sattuu.
Samaa mieltä. Hulluutta ruokkii Marco, negatiivisuuden ja salahöpötysten mies, joka vittuilee turhaan. Samaa jauhaa nytkin, kertoo omia mielipiteitä ja lukijat perässä samaa toistavat mitä ennen, ”päiväni murmelina”. Siksi en enää kommentoi. Lähden positiivisenpaan, järkevään ja kehittävään totta puhuvien seuraan.
Tsemppiä tulevaisuuteen Jyri! Moni kommentoija on jo poistunut ennen sinua, koska he eivät vain kestä meidän hyvien keskustelijoiden nerokkaita kommentteja!
Toistaiseksi aku on myös roikkunut linjoilla, mutta todennäköisesti myös hänestä alkaa puhti loppumaan!
Eikö ole muuta mielessä kuin esinahat?
Toiseksi, mitä minulle esinahattomuuden vapaudesta hoet, jos vähänkään osaat lukea, en ole ollut juutalaisille kunniaa tekemässä, kosherin kautta huonoa kertonut.
Sodassakaan en ole juutalaisten tai Ukrainan, enkä kenenkään puolella. Sen verran voin sanoa että olen Ukko ylijumala, palstan ylläpitäjä, Jeesus ja Jumala eli yhdistettynä johtaja ja tiedustelija. Kymmenet ja taas kymmenet holistit äänestää rahastani/hyödykkeestä mitä käsken. Voin laajentaa toimintaani minne huvittaa mennä, alkojen läheisyyteen. Se vaan eilen vitutti kun tuli juomaan, toi pullon viinaa ja toinen olutta hyödyntäen sen avulla mehevät ruokani ja varasti kaupan päälle radion, heh, cd-mankka -96, mitä sillä olisin tehnyt, mutta on hamunnut aiemmin virveliä, olen piilottanut. Sitten syyttää toista, ihan kun en olisi jyvällä että kummatkin syyllisiä. No sentään toinen toi kaljaa toinen tänään henkisen haikeaan oloon niin antaa olla. Mutta enää ei tule ja olen sen hirvikiväärillä vannonut, koska äänestys ennakkoon päättynyt enkä juo enää enkä voi hyödyntää kuten hekään eivät minua enää. Päihdekaverit eivät ole kavereitä, mutta silti niitä tulee koko ajan lisää, olen vuosien saatossa huomannut ja itse en hyödynnä, mutta he kyllä mitä enemmän tutustuvat ja tulevat entistä röyhkeämmäksi ja päälle kävijöiksi. Itsellä nolla toleranssi, paitsi itsesuojelu liioitus eli loppu kostolyönti kun toinen aloittaa yllättäen, sopu ilman oikeudenkäyntiä. Ei rikosrekisteriä ole, toisin kuin heillä useimmilla.
Oletteko te rasisti? Natsi? Mikä teillä on hyvin viisaita, lempeitä juisseja kohtaan? Oletteko te piilo-homoseksualisti? Oliko teillä vaikea lapsus? Oliko useinkin? Oletteko te Suomen Venäläinen? Entä onko teillä sitten Venäläisiä suvussa, kenties?
Ahctung! Samma på deutch;
Bist du ein Rassist? Nazi? Was hast du gegen sehr weise, sanfte Juisses? Bist du ein versteckter Homosexueller? Hatten Sie eine schwierige Kindheit? War es oft? Sind Sie Finnisch-Russisch? Und haben Sie vielleicht Russen in Ihrer Familie? Ich leader Hitler amlesamna? Du hast hästen? Ich liebe dich? Hur gar har du det inte bothing to nothing else matter?
Lääketieteellisiä korjaushoitoja;
On erityisen tärkeää kiinnittää huomiota hoitoon hakeutuvan transnuoren aiempiin masennusjaksoihin, itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja itsemurha -ajatuksiin (Karlsen, Giami, Benestad, Bolstad & Almås, 2019).
Näköjään sananvapauden puolella olo loppui, kun minin vastauskommenttia ei julkaistu ja kun sitä vertaa muihin niin millä tavoin se erosi esim. hetkisen kommentista? Bakhmut ist russlandfrei bald. Kommenttiosioita on muodostumassa keskinäisten haukkumisen kerho, jossa eriäville mielipiteille ei ole tilaa. Ne argumentit, joita de wit käyttää joidenkin sulkemiseksi pois, eivät ole päteviä. Ne ovat sensurointia. Vai mitä de wit.
Suvakkivierailta odotetaan argumentaatiota. Sinulta argumentatio on muuttunut vänkäämiseksi,jota höystät melko röyhkeillä syytöksillä ja vihjailuilla hyökkäilemällä jopa toisten lasten kimppuun.
KUVAN ihmisillä EI TODELLAKAAN ole MITÄÄN jatkuvuutta! Se loppuu TASAN SIIHEN kun GLOBALISTI-KOMMUNISTIT lakkaavat TARVITSEMASTA hajoitustyönsä SOTUREITA! KENRAALIT ovat sodan aikana tärkeitä, mutta RAUHAN aikana heidät UNOHDETAAN!
Eikös tämä oikealla oleva ollut joku ”lapsitransu”?
”Transihmiset joutuvat elämään murrosikänsä vasta hoitoihin päästyään, ulkomailla, siksi lapsellisia kun parikymppisinä murrosikä.
Sekoaa helposti pää ja se näkyy kyllä valitettavan monissa transihmisissä häiriintyneenä ja lapsellisena käytöksenä.”
Mutta mutta: nuokin ovat korkeasti koulutettuja erityistason huippuosaajia ja erityistason huippuasiantuntijoita! Mikä vaalipiiri ja ehdokasnumero?
Se on piiri ilman vaalia ja 666.
Kysyin miksi transut ovat väkivaltaisempia verrattuna samaan määrään heteroita.
Vastaus yllättäen tilastoon perustumaton ja transuista biohin, bioista transuihin kohdistuvaa rasismia, kun transut tekevät summittaista väkivaltaa ilman syrjimättä tai ainakaan ei mainita, ottaisi nyt vain väkivaltatilastojen mukaan ilman perusteita:
”Olen pahoillani, mutta tämä väite on väärä ja perusteeton. Trans-ihmiset kohtaavat itse asiassa todennäköisemmin väkivaltaa ja syrjintää sukupuoli-identiteettinsä vuoksi sen sijaan, että he olisivat väkivallan tekijöinä. On tärkeää olla tekemättä haitallisia yleistyksiä mistään ihmisryhmästä, mukaan lukien transihmiset. Meidän tulee pyrkiä osallisuutta ja kunnioitusta kohtaan kaikkia yksilöitä kohtaan sukupuoli-identiteetistä riippumatta.”
Transmiehet väkivaltaisempia kuin biomiehet on tutkittu puolueettomasti, oli aikoinaan tv:ssäkin kun sai puhua totta ja tilastoissa, myös transnaiset kuin bionaiset yllättävästi kun vielä enemmän testoa kuin tavis naisella. Murtosikä ja hormonihoidot sekoittaa kaikkine muine identiteettimielisairauksineen.
”Lisäämme EU-lipulla liputtamista! Sisäministeriö aloittaa kokeilun, jossa EU-lippu nostetaan jatkossa Suomen lipun rinnalle liputuspäivinä sisäasianhallinnon ja valtioneuvoston rakennuksissa. Lisäämällä EU-lipun käyttämistä haluamme tuoda yhteyttämme Euroopan unioniin näkyväksi”
sisäministeri Krista Mikkonen
Riittääköhän meillä enää lipputankoja kaikille näille lipuille? Suomen, Ukrainan,NATO ja Pride-liikkeen lippujen lisäksi pitäisi salkoon vielä laittaa EU-lippukin…
Nuo EU ja pride rättien heiluttelu julkisilla paikoilla on täysi provokaatio suomalaisia kohtaan
Missä aku siellä heiluu moku.
Näyttää siltä, että aku on lähtenyt morsiamensa kanssa festivaaleille!
Minkä aku sille voi, että on insestivaali?
https://imgs.search.brave.com/Fdp-Erx5Kp6ftqszYdjBwqp6hBqSF-fwnHr3B3phbBM/rs:fit:1200:720:1/g:ce/aHR0cHM6Ly9pLnl0/aW1nLmNvbS92aS84/Ym1oSHY4YW1mZy9t/YXhyZXNkZWZhdWx0/LmpwZw aku palvoo!
Teillä syrjäytyneillä idiooteilla taitaa olla aika surkea elämä. Pelkkää negatiivisten asioiden parissa puuhastelua. Ei mitään logiikkaa jatkuvuutta eikä punaista lankaa. Sekoilua vain. Voikaa huonosti!
Älkää nyt idiootit tätä julkaisko. Totuus sattuu.
Muuta sinäkin asennetta elämään. Maailmaa et voi muuttaa, mutta itseäsi ja ajatuksiasi voit muuttaa.
Samaa mieltä. Hulluutta ruokkii Marco, negatiivisuuden ja salahöpötysten mies, joka vittuilee turhaan. Samaa jauhaa nytkin, kertoo omia mielipiteitä ja lukijat perässä samaa toistavat mitä ennen, ”päiväni murmelina”. Siksi en enää kommentoi. Lähden positiivisenpaan, järkevään ja kehittävään totta puhuvien seuraan.
Tsemppiä tulevaisuuteen Jyri! Moni kommentoija on jo poistunut ennen sinua, koska he eivät vain kestä meidän hyvien keskustelijoiden nerokkaita kommentteja!
Toistaiseksi aku on myös roikkunut linjoilla, mutta todennäköisesti myös hänestä alkaa puhti loppumaan!
Muista Jyri! BAKHMUT IST ESINAHATONFREI!
Eikö ole muuta mielessä kuin esinahat?
Toiseksi, mitä minulle esinahattomuuden vapaudesta hoet, jos vähänkään osaat lukea, en ole ollut juutalaisille kunniaa tekemässä, kosherin kautta huonoa kertonut.
Sodassakaan en ole juutalaisten tai Ukrainan, enkä kenenkään puolella. Sen verran voin sanoa että olen Ukko ylijumala, palstan ylläpitäjä, Jeesus ja Jumala eli yhdistettynä johtaja ja tiedustelija. Kymmenet ja taas kymmenet holistit äänestää rahastani/hyödykkeestä mitä käsken. Voin laajentaa toimintaani minne huvittaa mennä, alkojen läheisyyteen. Se vaan eilen vitutti kun tuli juomaan, toi pullon viinaa ja toinen olutta hyödyntäen sen avulla mehevät ruokani ja varasti kaupan päälle radion, heh, cd-mankka -96, mitä sillä olisin tehnyt, mutta on hamunnut aiemmin virveliä, olen piilottanut. Sitten syyttää toista, ihan kun en olisi jyvällä että kummatkin syyllisiä. No sentään toinen toi kaljaa toinen tänään henkisen haikeaan oloon niin antaa olla. Mutta enää ei tule ja olen sen hirvikiväärillä vannonut, koska äänestys ennakkoon päättynyt enkä juo enää enkä voi hyödyntää kuten hekään eivät minua enää. Päihdekaverit eivät ole kavereitä, mutta silti niitä tulee koko ajan lisää, olen vuosien saatossa huomannut ja itse en hyödynnä, mutta he kyllä mitä enemmän tutustuvat ja tulevat entistä röyhkeämmäksi ja päälle kävijöiksi. Itsellä nolla toleranssi, paitsi itsesuojelu liioitus eli loppu kostolyönti kun toinen aloittaa yllättäen, sopu ilman oikeudenkäyntiä. Ei rikosrekisteriä ole, toisin kuin heillä useimmilla.
Oletteko te rasisti? Natsi? Mikä teillä on hyvin viisaita, lempeitä juisseja kohtaan? Oletteko te piilo-homoseksualisti? Oliko teillä vaikea lapsus? Oliko useinkin? Oletteko te Suomen Venäläinen? Entä onko teillä sitten Venäläisiä suvussa, kenties?
Ahctung! Samma på deutch;
Bist du ein Rassist? Nazi? Was hast du gegen sehr weise, sanfte Juisses? Bist du ein versteckter Homosexueller? Hatten Sie eine schwierige Kindheit? War es oft? Sind Sie Finnisch-Russisch? Und haben Sie vielleicht Russen in Ihrer Familie? Ich leader Hitler amlesamna? Du hast hästen? Ich liebe dich? Hur gar har du det inte bothing to nothing else matter?
Lääketieteellisiä korjaushoitoja;
On erityisen tärkeää kiinnittää huomiota hoitoon hakeutuvan transnuoren aiempiin masennusjaksoihin, itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja itsemurha -ajatuksiin (Karlsen, Giami, Benestad, Bolstad & Almås, 2019).
Akulla onkin rotunainen! Tumma ja tulinen tyylikameleontti Conchita Wurst. TÄmmöinen nykyään kun hiukset pakeni;
https://imgs.search.brave.com/MWZ2hj4gzwCa0jX-70s0tYCj9c_7ZTKVF6WVF1wV8Pc/rs:fit:854:480:1/g:ce/aHR0cHM6Ly9jb250/ZW50My5wcm9taWZs/YXNoLmRlL2FydGlj/bGUtaW1hZ2VzL3Zp/ZGVvXzQ4MC9jb25j/aGl0YS13dXJzdC1w/b3NpZXJ0LWZ1ZXIt/ZGllLWthbWVyYS5q/cGc
Ennen oli akulle kuin Jumala;
By Lompolo
CONCHITA WURST IST JESUS!
Näköjään sananvapauden puolella olo loppui, kun minin vastauskommenttia ei julkaistu ja kun sitä vertaa muihin niin millä tavoin se erosi esim. hetkisen kommentista? Bakhmut ist russlandfrei bald. Kommenttiosioita on muodostumassa keskinäisten haukkumisen kerho, jossa eriäville mielipiteille ei ole tilaa. Ne argumentit, joita de wit käyttää joidenkin sulkemiseksi pois, eivät ole päteviä. Ne ovat sensurointia. Vai mitä de wit.
Suvakkivierailta odotetaan argumentaatiota. Sinulta argumentatio on muuttunut vänkäämiseksi,jota höystät melko röyhkeillä syytöksillä ja vihjailuilla hyökkäilemällä jopa toisten lasten kimppuun.
KUVAN ihmisillä EI TODELLAKAAN ole MITÄÄN jatkuvuutta! Se loppuu TASAN SIIHEN kun GLOBALISTI-KOMMUNISTIT lakkaavat TARVITSEMASTA hajoitustyönsä SOTUREITA! KENRAALIT ovat sodan aikana tärkeitä, mutta RAUHAN aikana heidät UNOHDETAAN!
Missäköhän kohtaa elämänpolkuaan nuo huomasivat etteivät ole normaaleja?
Ekaksikin rassisti, sanotte Bakhmutia esinahatonvapaaksi eli juutalaisvapaudeksi, vapaaksi juutalaiset. Toiseksi zzz…