Marco de Wit 4 huhtikuun, 2023

 

Laiton Lehti on toistanut sitä palikkatason faktaa, että pienpuolueet tarvitsevat kahta asiaa eduskuntaan pääsemiseksi.

 

1. Suuri vaaliliitto

Pienpuolueiden on ehdottomasti yhdistäydyttävä aktiiviseen tai edes tekniseen vaaliliittoon. Lisäksi Vapauden Liiton kaltaiset hajautetut puolueet voivat myös antaa kansaliikkeille ja sitoutumattomille kiintiöitä ehdokaslistoilleen.

Loppujen lopuksi se on yksi ja sama millä tavalla yhteistoiminta toteutetaan, kunhan saadaan laaja rintama eri poliittisia ryhmiä keräämään äänet yhteen ja samaan pussiin. Muuten vaalimatematiikka tekee sisään pääsyn mahdottomaksi.

 

2. Vaalilehti

Nykyään valtamedia on niin monopolistisen yksiääninen ja vapauspuolueille vihamielinen, että se on ohitettava suoraan kansalaisten postiluukusta tiputettavalla vaalilehdellä, joka paljastaa suurpuolueiden huijaukset ja varsinkin valeoppositio persujen karmeat takinkäännöt.

 

Myyrien valtakunta. Osa XVI: Miksi vapausmieliset puolueet eivät jaa vaalilehteä? Sabotaasia vai liian kallista?

 

 

Nyt jo lukijat tietävät, että kansanedustaja Ano Turtiainen torpedoi Suuren vaaliliiton syntymisen. Moni lukija on kuitenkin ihmetellyt ja suorastaan raivoissaan tivannut Laittomalta Lehdeltä, että miksi näissäkään vaaleissa ei sitä vaalilehteä syntynyt. Ei edes Vapauden Liiton toimesta.

 

Vastaus: EMME TIEDÄ. EMME TIEDÄ. KYSYKÄÄ TIIHOSELTA.

 

 

Tässä Nationalismi on liberalismin ilmentymä -nimimerkki myös läksyttää Laitonta Lehteä:

 

Phuuh, yhtään enempää en olisi enää jaksanut pidätellä hengitystäni …sitä vaalilehteä odotellessa.

Onneksi odotus on ohi, seuraavaksi neljäksi vuodeksi 😱

For the record, tarjouduin syksyllä organisoimaan tuon nationalisteille yhteisen viikkolehden tekemisen ja levityksen sekä tekemää itse alueellisen testijaon, jos sinä (Marco) mainostat hanketta ja autat siten löytämään lehdelle jakajat ympäri maata. Sen sijaan että olisit suostunut kehotit minua Vapauden Liiton puoluetoimistoon koska siellä ne on olis semmosia vitun Einsteinejä että ne kyllä tajuaisi hoitaa tuon lehden tuottamisen ja jakelun. Eli tässä se nyt nähtiin, nolla puoluetoimiston kautta tehtyä ja jaettu vaalilehteä 👌

Eli olisit vaan sanonut ”kyllä”, niin varmasti jotain tätä nyt toteutunutta parempaa olis syntyny.

 

 

Marco de Wit vastaa:

Sinä olit oikeassa ja minä katastrofaalisen väärässä. Anteeksi.

En voinut kuvitella, ettei Vapauden Liitto jaa vaalilehteä. Jännitin koko ajan kuinka he sen sisällön vesittävät, mutta en voinut kuvitella, etteivät jaa ensimmäistäkään vaalilehteä.

 

 

Nationalismi on liberalismin ilmentymä vastaa Marcolle:

No eipä sille nyt voi mitään. Reilusti myönnetty. Jos ja kun joskus ehdin niin kysyn uudestaan ja sitten tehdään tuo lehtinen… ei sitä kukaan muu kuitenkaan saa tehtyä puolestamme 😉

 

 

Jussi Neuvonen vastaa Nationalismille:

Ei se vaalilehtinen mikään helppo ratkaisu ollut. Olisiko se tungettu mainoksista kieltäytyville joita on valtavasti? Ärsyttänyt enemmän kuin innostanut. Tällaisia detaljeja vielä kun koko kuvio on haastajalle hirveä, alkaen zombiemaisesta valitsijakunnasta. Ketä esim. k-piikistä kieltäytyneet äänestivät? Samaa ehdokasta tai puoluetta kuin 2019? Taktinen osaaminen huipussaan… – – –

Muistetaan myös että ”ryssän kätyri” on Suomessa pahin mahdollinen leima. Jossain Hollannissa tai Irlannissa se ei merkitse yhtään mitään.

 

 

Nationalismi vastaa:

Miksi sitä olisi tungettu mainoksista tai ilmaisjakelusta kieltäytyjille?

Globalistit, heidän hyödylliset idioottinsa ja propagandamediansa heittelevät jatkuvasti eetteriin erilaisia leimoja tyyliin rasisti, fasisti, ryssän kätyri, salaliittoteoreetikko, ääri-/laitaoikeistolainen, anti-vaxari, putinisti, populisti, valemedia, ilmastonmuutoksen kieltäjä, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan tuomittu vihapuhuja jne. jne…. valitse suosikkisi.

Koska anti-globalisteilla ei ole omia joukkotiedotusvälineitä, niin globalisteille ei voi antaa takaisin samalla mitalla. Tämä muuttuu ainoastaan perustamalla vapaaehtoisten avulla hajautetusti tehtävä ja jaettava antiglobalistinen viikkotiedote.

Se että kansallismieliset liikkeet on täynnä myyriä, narsisteja, omituisia persoonia ja hajaannusta vaatii yhteisen yhdistävän tekijän tunnistamista. Valitettavasti tuo yhteinen tekijä ei voi olla isänmaan rakkaus tai suomalaisten etujen ajaminen koska jokainen globalistiagendaa ajavista eduskuntapuolueistakin vannoo vaalikampanjoissaan näiden nimeen. Mielestän kansallismieliset yhdistävän tekijän tulee olla anti-globalismi, koska siihen eivät globalistien kätyrit saa taivutettua puolueohjelmaansa.

Anti-globalistiset puolueet voivat siis olla kansallismielisiä vähän eri vinkkelistä, mutta kaikkia niitä sekä niiden kaikkien yhteistä viikkotiedotetta yhdistää teema joka vastustaa rahan ja vallan siirtoa ulkomaille sekä halu pysäyttää kustannusten ja haittojen siirtyminen kotimaahan. Ja jos yhteiseen viikkotiedotteeseen pääsemiseksi on sitouduttava vaaliliittoon, niin viikkotiedotteella saa sekä äänestäjiä että vaaliliiton.

 

 

Kiitos lukijoille erinomaisista ideoista. Toivotaan, että vapauspuolueet ottavat niistä onkeensa!

 

14 thoughts on “Lukija: Anti-globalistisen vaaliliiton vaalilehti on avain jytkyyn!

  1. Ei hätää, sillä vaalien tulos tullaan mitätöimään: 160 000 ääntä on ”kadonnut”. VKK tulee saamaan 11–14 paikkaa äänten uudelleenlaskennan jälkeen. Myös 30 % kansasta jätti äänestämättä. Noista äänistä myös suurin osa olisi mennyt Ossille ja Anolle. Eli todellinen kannatus VKK+VL:lle on oikeasti 1 600 000 ääntä enemmän!

    Muistakaa tehdä jollakin erikoisen värisellä (ei mustalla, sinisellä, vihreällä tai punaisella) tussilla selvät numerot lappuun ja kuvatkaa se hyvälaatuisella kameralla. Sitten lähetätte Anolle/Ossille kuvan seuraavissa vaaleissa. Heidän pitää palkata omat lappujen laskijat sillä niitä tulee tuo puolitoista miljoonaa helposti — ensi vaaleissa ehkä hieman enemmänkin. Tarkastajat ja vaalilehtien jakajat tulee palkata jo sitten hyvissä ajoin.

    1. Ylellä on virheellinen lukema josta puuttuu äänioikeutetuista ne jotka asuvat suomen ulkopuolella. Vaalit.fi sivustolla näkyy, yle käyttää jotain +- lukemaa 71% kun äänestäneitä oli kaikkiaan 68%

  2. ”Miksi sitä olisi tungettu mainoksista tai ilmaisjakelusta kieltäytyjille?”

    Itseäni tämä aihe nyt ei suuremmin kiinnosta per se, mutta poliittisia lehtiä saa jakaa, sillä eivät ole mainoksia. Näin oli laki ainakin ennen. Joku voi tutkia asiaa tarkemmin, jos kiinnostaa.

  3. Frederik ainakin oli täysin turha ehdokas. Tietysti hänet sensuroitiin kaikista ”Nämä julkkikset ovat ehdolla” listoista, mutta luulisi että ton tason pitkän linjan julkkis saisi silti kerättyä itselleen ihan minimissään jo pari sataa ääntä.

    1. Faneista kukaan juuri tiennyt mitään ja vanhojakin monet. Reetu uran muutenkin lopettanut melkein kuten minä nytten juuri juomisen.

  4. Marco saa yksin tehtyä vuosia päivittäistä lehteä, mutta yksi puolue tai vaaliliitto ei ennen vaaleja saa tehtyä edes kuukausittaista vaalilehteä.

    1. Hyvä pointti ja muutenkin vastamediaa moni tekee ihan omalla kustannuksellaan päivittäin tai viikottain. Luulisi siis vaaliliitonkin johonkin pystyvän vaaleissa, mutta jostain syystä jäi vajaaksi se hanke.

  5. Ei vaalilehti yksin olisi auttanut. Hypnoosia olisi pitänyt murtaa myös seinägraffiteilla ja tienvarsitauluilla. Valkohaalarit hiukan yritiivät murtaa hypnoosia kyllä, mutta ehkä se ei ollut tarpeeksi näkyvää.

  6. https://mvlehti.net/2023/04/04/juha-korhonen-lopetti-kaiken-vaalivalvojaisissa-tokentube-videopalvelu-suljettiin-maanantaina/

    Kaikki kuolee, mutta olihan tuo tuubi hidaskin.

    Laittakaa kaikki toukkaan, säilyy kun eivät poista kuin youtube tekee, noot, kun poistuu koko tuubi, nyt sitten kaikki youtubeen.
    Kuvitteli Tokenin muutenkin valloittavan nykymedian ollen katsotuin ja vaalit jonka takia lopetti, 20 000€ eikä edes flaijereita, lehtistä, ei mitään ”mainosta” eli tietoa puolueen olemassa olosta. (VKK-Turtiainen taas meni ihan Jeesukseen, varmaan juonut ja äkäiset napit kun lihakset revenneet toiselta puolelta, kiitos mömmöillä saatavan liikapainon nostamisen kyvyn, joka ei ole kropalle tarkoitettu, siksi vinossa ylhäältä kroppa, VKK:n ”Leveliehdokas” Junnu-Manekin lopetti politiikan.)
    https://m.facebook.com/groups/291386021485768/?locale=fi_FI

    Ihan liikaa ylimielisyyttä liikkeellä joillakin pienpuolueilla! Siten saa vain lopun.

    1. En oikein ymmärrä tuota Tokentuben lopettamista, olisi ollut hyvä paikka informaatiolle ja sen jakamiselle.

      1. Meni rahat ja panos vaaleihin, ei jaksa enää moista pientä, kun haaveili isoa kovaa pään sisällä ja haaveilee siis edelleen.

  7. Eipä kannata olla kenenkään missään Korhosen luomuksissa mukana sillä aina kun häneltä lentää hanskat tiskiin niin siinä lähtee kaikki muukin mukana.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*