Marco de Wit 5 huhtikuun, 2023

 

Laiton Lehti on kovasti fanittanut 80-lukua vapauden vuosikymmenenä, jolloin feministit eivät päässeet pilaamaan kaikkien iloa.

 

Kultainen 80-luku

 

 

Tosin Reaganin ja Thatcherin johdolla konservatismi palasi vähäksi aikaa 80-luvulla ja samalla Miss Suomi kisoissa vähitellen luovuttiin bikineistä. Vasta 2000-luvun puolella sitten palattiin bikineihin, joskin samalla suomalaisuuden tärkeys alkoi vähitellen kadota.

 

Onneksi vielä on videoita hieman vanhemmista missikoisoista, jos haluaa nähdä sekä bikineitä että pelkästään kauniita suomalaisia naisia. Bikinit nimittäin otettiin käyttöön 1975. Tosin kaikki missiehdokkaat eivät niitä suostuneet käyttämään. Ei myöskään Anne Pohtamo, joka tästä huolimatta kilpailun voitti.

 

 

 

 

Kaksi vuotta myöhemmin kaikilla missiehdokkailla oli jo bikinit päällä. Ihanainen Armi Aavikko nousi voittoon upealla kropallaan ja positiivisella luonteellaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

17 thoughts on “Miss Suomi pikku pikku bikineissä

  1. Tästä asiasta voimme Marcon kanssa olla hyvin eri mieltä. Marco fanittaa hedonistista rappiokulttuuria, vaikka suomalaisten pitää palata aitoon vanhoilliskristillisyyteen, jossa naisia aidosti arvostettiin ja ihailtiin. Naisen ei pidä paljastella itseään julkisesti ja heilua alasti kameroiden edessä. Tällaista naista ei pidä koskaan ihailla ja arvostaa.

  2. ”Mustia, homoja, feministejä, yms. vähemmistöjä ei syrjitty, MUTTA niiden ei myöskään annettu hyppiä silmille.”

    Se, että edes ajattelet tuollaista, tekee sinusta nazzin. Tuo on verrattavissa siihen, että työnnät kirjaimellisesti vähemmistöjä uuniin.

  3. SaaS nähä koska ylen transu osallistuu missikisoihin, kun korkeushyppyissäkään ei pärjää luomunaisille.

  4. Samaa mieltä, paitsi että pohjalla ei ole mikään kirkko, vaan psykososiaalinen tieto ja ymmärrys.
    Tästä keikistelykulttuurista pitäisi päästä eroon tai edes tehdä yleisesti paheksuttavaksi alakulttuuriksi.

    Oli siinä jälleen niin ”ihailtavaa ameriikkaalaista glamouria” kun missit saivat päälleen oikein HOK:n Finn Fäshön bikinit keikistelyynsä. Tuokin on ollut oma merkittävä osansa feminismin tuhotaipaleella.

    1. Feminismi on aina edellyt samalla kaavalla koko historiansa. Ensin naisten hiukset pyritään saada esille ja ”vapaaksi”, hameen helmaa on pikku hiljaa askel askeleelta lyhennetty, kunnes se on ensin mennyt polvien yläpuolelle, sitten alkoi tulla minihameet, bikinit ja lopulta stringit.

      Lutkamarssilla huorat ilmoittivat, että meidät pitää hyväksyä myös huorina ja olemme ylpeitä huoria.

      Marcokin on mennyt tässä feministien ansaan ja on tehnyt juuri kuten varhaiset feministit halusivat. He pyrkivät askel askeleelta laskemaan naisten rimaa yhä alemmaksi ja alemmaksi. Nyt sitten ollaan todella, todella alhaalla.

      1. Hyvä kun tajusit että yritin vastata sinun kommenttiisi.

        Asia on kuten kuvaat.

        Tuli muuten mieleen että miesten bodybuilding missä aikuiset hormooneilla pumpatut miehet keikistelevät lihaksiaan lavalla on myös vinksahtanutta hommaa, mutta paljon vähemmän seksuaalisesti virittäytynyttä, eikä varsinaisesti mädätä yhteiskuntaa muuta kuin narsismillaan. Se on lähinnä heikon itsetunnon (mikä on narsismin perusta) haavottunrita poikia ketkä omistautuneesti rakentavat kehoa ja sitä kautta psyykettään pärjätäkseen. Vahvuus- ja kestävyyskilpailu on aivan eri asia.
        Vaikea kuitenkaan rinnastaa kauneuskilpailuun, varsinkin kun miehen ja naisen psyyke ja rooli sekä keskinäinen dynamiikka/sukupuolistrategia on aivan erilaiset.

  5. Katsokaa noita tuon ajan kasvonpiirteitä. Ei ollut montaakaan koukkunokkaa, poskipäätöntä eskimonaamaa tai huonoryhtistä jäykkää kävelijää.

    Tuolloin naisten vartalot olivat sutjakoita, rinnat terhakoita (kiitos punaisen maidon ja lihan) ja kävely onnistui luonnostaan koska joka paikkaan käveltiin tuolloin. Vatsat olivat litteitä toisenlaisen ruokavalion vuoksi ja todellakin, kasvonpiirteet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, Elovenatytön slaavilaiset kasvonpiirteet.

    Nykymissukat ovat huonoryhtisiä, salaatinsyöjinä epäsopusuhtaisia ja kasvonpiirteet ovat kaikkea muuta kuin suomalaiset.

    Einkä usko että enää uimarannoilla edes yläosattomina niistä on silmänruokaa. Toista oli ennen.

    1. Ns. ”älykkäät” ovat kautta historian pyrkineet murhaamaan, pettämään ja tuhoamaan oikean kansan ja sen lapset. Aikoinaan pärjäsimme erittäin hyvin ilman kaikkia näitä ”älykkäiksi” kutsuttuja. Näiden kyvyttömien ”älykkäiden” juoni on aina tehdä itsensä tarpeelliseksi välikädeksi niin, että voivat elää toisten työstä ja selkänahasta tekemättä todellisuudessa mitään.

  6. Anne Pohtamoa voikin ihailla, ettei alkanut kuitenkaan alastomaksi huoraksi, vaan hänellä oli moraali ja arvot kuitenkin tallella. Toista se on suurimman osan valkoisten suomalaisten kanssa. Missikisoissa ja Eurostoviisuissa mädätys on edennyt askel askeleelta. Ensin tulivat bikinit ja sitten monikulttuurisuus. Tämän jälkeen on alkanut tulla kaikenlaiset ”vähemmistöt”.

      1. 3 vuoden lipsahdus, kuten tämän päivän viinattomuuteni. Sen jälkeen suomalaista oikeaa miestä ja lapsia, eikä mitään ranskalaista Unkari matua. Hyymeet myyttivat croissant-tuoksuisen väkiváltáiseksi ylimieliseksi patongiksi.

      2. https://www.seiska.fi/Uutiset/Muistatko-missi-Anne-Pohtamon-kohusuhteen-Suihku-Jaskaan-Tulinen-rakastaja-olikin-torkea

        Tarina meni juuri kuten valkoisilla huorilla yleensä menee. Naiset ovat ihan kiimassa tällaisiin naisten hakkaajiin. Tämä on naisille vain plussaa, kun mies nussii lukuisia naisia ja pahoinpitelee heitä. Juuri tällaista miestä he haluavat. Nainen tietysti HALUAA miehen vakiintuvan, mutta muuten he haluavat tällaisen mulkun naisissa juoksevan naisten hakkaajan.

  7. Suomalaiset eivät koskaan ennen amerikkalaisten ja brittiläisten vihollistemme mädättävää ja satanistista rappiokulttuuria keikistelleet julkisesti alasti. Tämän jälkeen kulttuurimme ja ihmisemme ovat mädättyneet vain yhä enemmän ja enemmän heidän rappiosaastastaan. Valkoisten naisten moraali ja arvo pitää palauttaa vihollisemme rappion ja saastaa edeltävän ajan tasolle. Tällaista satanistista rappiokulttuuria ei voi koskaan hyväksyä.

  8. Samalla rappiokulttuurillaan ja saastallaan amerikkalainen ja brittiläinen vihollisemme alkoi välittömästi mädättämään ja tuhoamaan myös ensin Saksan ja muiden kansojen ihmisiä. Samalla he toivat ajatuksen sekarotuisesta kansastaan ja monikulttuurisuudestaan.

  9. EIVÄT olleet ÄÄRIJUUTALAISET vielä päässeet ”JALOSTMAAN ” suomalaista VALKOISTA uýhteiskuntaa, vaikka AMEIKOISSA riehui jo VOIMALLA juutalaisnainen KOMMUNISTI-FEMINISMIN sapekkaana airueena. Jonka trkoitus oli HAJOITUSTYÖ valkoiseten yhteiskunnissa, jossa VALKOINEN nainen nostetaan VALKOISTA miestä vastaan.

    Jo Suomessa noina aikoina PIRUAKIN rumemmat SOSIALISTI AKAT marmattivat MISSI KISOJA vastan pelkästä KATEUDESTA ja TIETENKIN siitä, että vielä jossakin asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa olevilla miehillä oli SILMÄNRUOKAA! Se, mikä on MIEHELTÄ pois on taas oivallinen tapa tehdä miehen elämästä ONNETTOMAMPI ja FEMINISTIN KIITOS.LYHYEMPI!!! JESSS!!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*