Marco de Wit 6 huhtikuun, 2023

 

 

Laiton Lehti käyttää geopolitiikan analyyseissään offensiivista realismia ja päälähteenään professori Mearsheimeria. Niinpä on selvää, että Israelin johtamat sionistiset juutalaisoligarkit pitkälle hallitsevat USA:ta.

 

Professori Mearsheimer: Ukrainan sodassa ei ole geopoliittista järkeä. (Paitsi sionisteille!)

 

 

Mutta miten muutamat juutalaisoligarkit voivat hallita niin suurta maata kuin USA? Yksinkertaista: Puoluerahoituksella, koalitiopolitiikalla ja äänestyskoneilla. Demokraattipuolueen rahoituksesta ainakin noin 2/3 ja republikaanipuolueen rahoituksesta noin 1/3 tulee juutalaisoligarkeilta ja näiden fronteilta. Näin he pystyvät varmistamaan, että heidän miehensä pääsevät puolueiden johtoon vaikuttamaan vaaliehdokkaiden valintaan.

 

Juutalaisoligarkkien manipulaatiota helpottaa vielä koalitiopolitiikka, jossa he voivat pelata eri etnisiä ryhmiä toisiaan vastaan. Juutalaiset ovat perinteisesti johtaneet demokraattipuoluetta pelaamalla italialaisia, irlantilaisia, mustia ja latinoja toisiaan vastaan. Tämä hajoita ja hallitse politiikka on kuitenkin paljon vaikeampi toteuttaa republikaaneissa, koska siellä perusjäsenistö koostuu valtaväestö valkoisista protestanteista. Kaiken kukkuraksi varsinkin republikaaneissa on erittäin vahva vapaus- eli libertaarisiipi, jota johtavat veroja ja sotia vastustavat Ron ja Rand Paul.

 

Ron Paul: Amerikkalaiset kääntymässä Ukrainan sotaa vastaan!

 

 

Niinpä sitten juutalaisoligarkkien on ollut pakko järjestää äänestyskoneet sekä puolueiden sisälle että valtiollisiin vaaleihin. Näin on estetty toisaalta Ron ja Rand Paulin nousu republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja toisaalta estetty yhä itsenäisemmäksi muuttuneen Trumpin voitto 2020 presidentinvaaleissa. Kaikkialla maailmassa konservatiivit ovatkin vihdoin tajunneet äänestyskoneiden olevan huijauskoneita.

 

Presidentti Trump julisti sodan äänestyskoneita vastaan!

 

 

Kaikkialla maailmassa konservatiivipuolueet nykyään vaativatkin äänestyskoneista luopumista. Paitsi Suomessa, jossa äänestyskoneita käytetään nykyään sekä persuissa että keskustassa. Tästä faktasta VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen, Vapauden Liiton Ossi Tiihonen ja Sinimustien puheenjohtaja Tuukka Kuru olivat kuitenkin eduskuntavaalikampanjan aikana TOTAALISEN HILJAA, vaikka ovat tulleet persuista. (Tai juuri siksi.)

 

Hiljaisuus jatkui äänestyspäivään asti, vaikka nämä puolueet olisivat voineet valeopposition äänestyskoneita kritisoimalla saada paljon ääniä sekä persuista että keskustasta. Kun Laiton Lehti asiaa ihmetteli, niin Kuru selitti asian seuraavasti: ”Ei pidä huudella vieraisiin pöytiin”.

 

Tällä persuille lojaalilla strategiallaan Kurun Sinimustat saivat suuresta medianäkyvyydestä ja sotahulluudesta huolimatta koko maassa vain noin 2000 ääntä eli hädin tuskin 0,1 prosenttia äänistä. Sinimustat ovat nyt virallisesti nanopuolue, mutta ainakaan eivät huudelleet vieraisiin pöytiin.

 

Sinimustien puheenjohtaja Tuukka Kuru luopunut sionismista?

 

 

Kyseiset kolme ”kansallismielistä” puheenjohtajaa olivat kaikki myös totaalisen hiljaa siitä vihafaktasta, että nämä äänestyskoneet toi persuihin Lipposen ja Niinistön kanssa Suomen EU:iin, euroon ja Natoon aikanaan vienyt ikidemari Matti ”CIA” Putkonen. Mietipä kuinka mätiä pitää vapauden ja kansallismielisyyden nimiin vannovien pienpuolueiden olla, etteivät suostu kirveelläkään kritisoimaan suomen pahamaineisinta Suomen tappajaa.

 

 

Myyrien ja Vapaaherran Valtakunta. Osa XXI. YLE: Matti (“CIA”) Putkonen pomoilee taas persuissa!

 

 

Sen sijaan, että Turtiainen ja Tiihonen äänekkäästi protestoisivat persut valeoppositioksi tehneitä äänestyskoneita, niin he antavat ihmisten luulla Suomen valtiollisten vaalien olevan jotenkin äänestyskoneiden manipuloimat. Siis vaikka Suomen valtiollisissa vaaleissa ääniä EI lasketa äänestyskoneilla.

 

Toki Suomen vaaleissa voi silti olla vaalivilppiä varsinkin, kun ennakkoääniä ei tarkistuslasketa.

 

Varastettiinko vaalivoittaja Kari Virtasen ennakkoäänet?

 

 

Fakt kuitenkin on, että Suomen valtiollisissa vaaleissa laajamittaista vaalivilppiä EI voi tehdä ehdokkaille, joilla on suhteellisen PIENI äänimäärä. Tämä on ihan päivänselvää jo siitäkin, että Suomen vaalipiireissä on yli sata äänestysaluetta. Eli voit tarkistaa kuinka paljon ääniä sait joka kaupunginosasta tai pikkukunnasta. Jos olet saanut kokonaisuudessaan vaalipiiristäsi pari sataa ääntä, niin silloinhan et voi saada ääniä kuin keskimäärin pari per äänestysalue. Vaalivilppi siis paljastuisi välittömästi, koska usein on suhteellisen helppo löytää ne muutamat sinua sillä äänestysalueella äänestäneet.

 

Toistoa: Jos vaalitulos näyttää sinulle joltain äänestysalueelta esim. 2 ääntä, mutta 5 sukulaistasi ja kaveriasi ilmoittaa sinua äänestäneensä tuolla alueella, niin tällöin vaalivilppi paljastuisi varsinkin, jos ovat ottaneet kuvan äänestään. Tämän vuoksi äänestysvilppiä voi tehdä vain vaaleissa menestyneille, jotka saavat äänestysalueilta keskimäärin useita kymmeniä ääniä eli myös muilta kuin ehdokkaan tai hänen lähipiirinsä henkilökohtaisesti tuntemilta.

 

On siis kertakaikkiaan mahdotonta, että VKK:n tai Vapauden Liiton pääsy eduskuntaan olisi estetty vaalivilpillä. VKK:n ja Vapauden Liiton ehdokkaiden äänimäärät olivat niin katastrofaalisen pieniä, että kaikki saivat parhaimmillaankin vain pari hajaääntä per äänestysalue. Ainoa poikkeus olivat tietysti puoluejohtajat, joille aina keskittyy hyvin suuri osa puolueen äänistä. Tästä huolimatta jopa VKK:n puheenjohtajan Ano Turtiaisen äänimäärä 600 on hyvin vähän ottaen huomioon kuinka valtavan suuri on Kaakkois-Suomen alue.

 

Sama juttu tietysti myös Suomen väkirikkaimmalla äänestysalueella Uudellamaalla, jossa Vapauden Liiton puheenjohtajan Ossi Tiihosen 2000 ääntä ei ole niin paljon, että häneltä olisi voitu ääniä merkittävästi varastaa. Uudellamaallahan on noin 200 äänestysaluetta eli Tiihonen sai keskimäärin noin 10 ääntä per äänestysalue. Tiihosen omassa kotikunnassa Lohjallakin on peräti tusina äänestysaluetta. Vaalitulokseen vaikuttanut vaalivilppi olisi helppo todistaa, jos sellaista olisi tapahtunut varsinkin, kun Vapauden Liiton ydinkannattajat ovat hyvin verkostoituneita ja ottavat kuvia äänistään.

 

Tiihonen voi syyttää vain ITSEÄÄN siitä, ettei päässyt läpi eduskuntaan. Kyse on epäilyttävän katastrofaalisen surkeasta vaalikampanjasta, josta Tiihosen pitäisi itse asiassa OTTAA VASTUU. Tiihosen pitäisi pyytää anteeksi eikä yrittää pimittää massiivisia (tahallisia?) virheitään kuvitteellisen massiivisen vaalivilpin piikkiin.

 

Laiton Lehti ei todellakaan haluaisi Tiihosta kritisoida, mutta hänen tekemänsä virheet ovat oikeasti palikkatason virheitä. Ei pitäisi olla vaikeaa 1. striimata 2. ilman alatyylisiä ilmauksia ja 3. järjestää vaalilehti ja 4. pari mielenosoitusta samalla 5. polpoa ja persuja haastaen. Nämä asiat eivät edes vaadi rahaa eli ei pitäisi olla yhtään vaikeaa. Eikä vielä olla edes puhuttu kaikken tärkeimmästä eli ehdokkaiden hankkimisesta ja mainostamisesta. Nekin ovat epäilyttäviä varsinkin, kun kuuluisana persuloikkarina Tiihosella olisi ollut auktoriteettia ja uskottavuutta järjestää tämäkin asia kuntoon. Olisi mielenkiintoista nähdä yhteydenottolista.

 

 

Tiihonen ryssi koko homman, vaikka hänellä oli kaikki valttikortit: Matutus, koronatyrannia, kulttuurimarxismi ja himonatotus olivat nousseet niin voimakkaaksi, että jonkinlaista kansan heräämistä oli ehkä mahdollista synnyttää. Samaan aikaan Väyrysen perustamat Tähtiliike ja Kansalaispuolue eivät osallistuneet enää vaaleihin järkäten Tiihosen Vapauden Liitolle heti kättelyssä noin 20 000 helposti napattavaa toisinajattelijoiden ääntä. Sen päälle vielä Pennasen järkkäämä Piraattien romahdus, joka toi ulottuville myös toiset 20 000 ääntä. VKK tietysti hieman häiritsi, mutta Anon sekoilujen takia ei loppuvaiheessa ollut enää vakavasti otettava uhka Vapauden Liitolle.

 

Tiihosen Vapauden Liitto siis sai käytännössä ilmaiseksi sen suomalaisen vapaus- ja kansallismielisen toisinajattelijaprosentin, joka vaaleista toiseen äänestää pienpuolueita. Vapauden Liitto ei kuitenkaan pystynyt YHTÄÄN herättämään kansaa eli lisäämään toisinajattelijaäänien määrää. Toisaalta ei ihme, kun kerran eivät suostuneet haastamaan ketään eikä edes järkkäämään striimausta, vaalilehteä ja mielenosoituksia. Näin Vapauden Liitto ei näkynyt sen toisinajattelijoiden 1-2 prosentin kuplan ulkopuolelle edes Uudellamaalla. Tämän löysäilyn takia Tiihonen ei päässyt eduskuntaan, vaikka hänellä oli kaikki valttikortit.

 

 

Vihafakta: Vapauden Liiton pj. Ossi Tiihonen olisi päässyt eduskuntaan, JOS olisi yrittänyt tosissaan!

 

 

Tämä kaikki on tietysti taas ihan palikkatason faktaa, mutta jostain (ÄO?) syystä varsinkin VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen ei tätä tunnu tajuavan. Ano on niin järkyttynyt historiallisen suuresta vaalitappiostaan, että väittää 150 000 ääntä varastetun!

 

 

Murskatappion kärsinyt Ano Turtiainen: Vaalivilpin takia eduskuntavaalit uusittava Venäjän johdolla!

 

 

Ano ei mitenkään perustele väitettään eikä selitä miten massiivisen vaalivilpin voisi edes teoriassa toteuttaa. Ano ei myöskään selitä, että miksi hän sai kansanedustajan asemastaan huolimatta OMASSA KOTIKUNNASSAAN mitättömän määrän ääniä.

 

 

 

 

Tässä Kaakkois-Suomen vaalipiiriin kuuluvan Turtiaisen KOTIkunnan, Juvan äänisaalis. Tämä äänimäärä on katastrofaalisen vähäinen ja ehkä jopa Suomen (häviö)ennätys ottaen huomioon Turtiaisen olleen kansanedustaja ja nauttineen valtakunnankin laajuisesta julkisuudesta.

 

 

 

Jos Turtiainen olisi oikeasti saanut Juvalla esim. sata ääntä, niin pitäisi olla erittäin helppoa löytää esim. 15 häntä äänestänyttä ja näin todistaa vaalivilppiä tapahtuneen.

 

Huomaa myös miten Anolla ei ole vaalisivuilla edes kuvaa. Tämäkin kertoo hänen passiivisesta vaalikampanjoinnistaan. Ano asettui ehdolle kuukausia myöhemmin kuin kilpailijansa, ei kunnolla haastanut edes persuja ja keskustaa, erotti laittomasti VKK:n puoluehallituksen enemmistön, ei tehnyt vaalilehteä eikä edes hankkinut kunnon vaalimainoksia.

 

Osittain tätä ehkä selittää se, ettei Anon johtama VKK nähtävästi ollut edes kerännyt vaalikassaa, vaikka veronmaksajilta tuli kahdessa vuodessa valtava summa rahaa sekä Anolle että eduskuntaryhmälle. Hiukan outoa.

 

Ano ei myöskään suostunut osallistumaan mihinkään vaaliväittelyihin eli ei edes Ylen pienpuoluetenttiin. Ano ei myöskään suostunut täyttämään yhtäkään vaalikonetta. Kun häneltä tästä kaikesta passiivisuudesta kysyttiin, niin Ano selitti kaikkien muutenkin tuntevan hänet.

 

Kaiken kukkuraksi Ano selitti näkyjen/äänien/Jumalan kertoneen hänelle vaalien peruuttamisesta ja puhui muutenkin aivan hulluja vapaamuurarien ehdottoman totaalisesta vallasta ja kohta tulevasta maailmanlopusta. Lisäksi Venäjän pommittaessa Ukrainan siviilejä, niin Ano selitti Venäjän olevan Ukrainassa vain rauhanturvaajana.

 

Jokaisesta näistä älyttömyydestä Laiton Lehti on kertonut yksityiskohtaisesti jutuillaan. Kaiken huippu olivat toisaalta vaaliliiton vastustaminen ja toisaalta kannanotot Ukrainan sodasta.

 

VKK:n pj. Ano Turtiainen Supon vasikka? Estää suuren vaaliliiton ja väittää Venäjän olevan Ukrainassa rauhanturvaajana!

 

 

Ei ihme, ettei Ano saanut ääniä edes kotikunnassaan kuin muutamalta sukulaiseltaan ja parilta jees-mieheltään.

 

 

 

 

 

 

29 thoughts on “Estikö vaalilvilppi VKK:n ja Vapauden Liiton nousun eduskuntaan? Vai Ano ja Ossi pimittävät virheitään?

  1. Ennen kuin aletaan syyttämään vaalivilpistä, puolueen ja ehdokkaan pitää itse tehdä kaikkensa kampanjan ja vaalien eteen. Nyt minkäänlaista vaalikampanjaa ei edes pidetty. Puhuttiin vain jostain profetioista ja näyistä ja sitten kun ihmiset eivät ole tienneet ja kuulleet yhtään mistään, niin Anokin syyttää vaalihuijausta syyksi. Hahhah.

    1. ”Ennen kuin aletaan syyttämään vaalivilpistä, puolueen ja ehdokkaan pitää itse tehdä kaikkensa kampanjan ja vaalien eteen. Nyt minkäänlaista vaalikampanjaa ei edes pidetty”

      Tämä, ihmetyttää voiko VKK väki todellakin olla niin pihalla että pitivät tuota hyvänä kampanjana.

      1. Olisikohan tässä kyse siitä, että suomalaisilla on hämmästyttävä geneettinen taipumus vähätellä kaikenlaisia virheitä. Muissa kansoissa kannattajat raivostuvat, jos johtaja on selvästi äärimmäisen passiivinen, mutt suomalaiset jotenkin hyväksyvät myös sen. Mielenkiintoinen ilmiö.

  2. Ei ole helppo löytää ihmisiä jotka paljastavat ketä on äänestänyt. Suomalaiset pitävät tiukasti kiinni vaalisalaisuudesta.

    Ei ole mitään keinoa tarkistaa menikö äänten laskenta oikein.

    Matematiikka ei valehtele ja virallisten tietojen perusteella on laskettavissa että huomattava määrä annettuja ääniä ei ole mukana vaalituloksessa.

  3. Tieto Enatorin vaalikoneet muuttaa tuloksen haluamaan suuntaan.Itse äänet voidaan laskea oikein.rikokseen on monta tapaa.Äänestys tulisi saada läpinäkyväksi.

  4. Ote tuolta tekstistä: ”Tiihonen ryssi koko homman, vaikka hänellä oli kaikki valttikortit: Matutus, koronatyrannia, kulttuurimarxismi ja himonatotus olivat nousseet niin voimakkaaksi, että jonkinlaista kansan heräämistä oli ehkä mahdollista synnyttää.”

    Kuten toisessa jutussa tänään, se on lompakko mikä kansaa ohjaa, ei nuo yllä olevat asiat. Ei ollut Natovaaleja. Jos nyt olisi ollut rätit naamalla, niin ei olisi ollut Rättivaaleja. Se on se lompakko.

    Lainaus tuosta tekstiotteesta: ”oli ehkä mahdollista synnyttää” Vastaus; Ei ollut.

    Tämä on juuri tätä konttamisen järkeä.. jos lehmät lentäisi, jos Tillasella olisi ollut taikajuomaa, jos Vapudenliitolla olisi ollut raketti, jos Turtiainen olisi saanut 20kilon vaalihauen omasta rannasta. Olisi ja olisi ja voisi ja voisi.

    Mitä hyötyä on havitella Persuilta pois ääniä. Sitten on vain kaksi tai kolme surkeaa puoluetta oppositiossa ja MV lehdessä molemmissa suupielissä vaahto roiskuaa, kun kaikkia syytellään valeoppositioksi.

      1. Ei Persut voi olla vaihtoehto tässä yhteiskunnan ilmapiirissä. Se on vain mahdollisuus vaihtoehtoon. Purra on tänään varsin räväkästi tuonut julki asioita, mihin pitää tulla muutosta jotta hallitukseen lähtevät. Muutoksessa on tie vaihtoehtoon. Suomalainen Suomi.

  5. Onko kukaan huomannut, millainen kultti on MV lehteen syntymässä. Ne harvat kommentoijat joita siellä ovat, eivät sano yhtään poikkisanaa. He ovat polvillaan Donbassin herttuan ahterin alla ja jokainen valeoppositiopökäle joka tuutista turahtaa maistuu niin isänmaallisen hyvältä. Sitten kommentoidaan ihan jotain omia asioita enimmäkseen. Samalla tavalla se suomettuminen aikoinaan tapahtui täälläkin.

    1. Kultteja siellä sun täällä. Harhaan johdettuja kaikki. Enemmän huolissaan valtamedian halvasta propagandasta ja valheista kuin jostain marginaalimediasta. Eihän Suomessa ole yhtään suomi-mielustä mediaa, ei yhdistystä, ei puoluetta eikä mitään. Täysin idän ja lännen valtojen mädättämä ja niiden agenttien hallinnassa kaikki. Pahin kaikista englannin kielen ylivalta. Yliopistoissa ei saa enää käyttää suomen kieltä. Eikö tämä huolestuta ketään. Ei näköjään.

      1. Toki täytyy MV;lle antaa tunnustustakin. Sodan todellisuus asettaa haasteensa miten puhua mistäkin ja miten sallia kommenteissa puhua. Joku voi aina kääntää ilmaisut väärin omalle kielelleen tai mitä kaikkea onkaan.

        Juuri pari pvää sitten kirjoittaja -PaaMaaraa pohti MV:ssä, että Ruotsinkielisillä alueilla olisi vaaleissa voinut siirtyä ääniä? Itse jo silloin Purran pj valinnan jälkeen uumoilin Purran jopa pystyvän kahmimaan RKP;n ääniä ja ehkä ovatkin. Tuollainen mahdollisuus äänien ”takaisin siirtymisestä” Rkp:n leiriin näyttäytyy ihan uudessa valossa.
        Onhan Henriksson aika tiukkaan sävyyn tyrmännyt Persujen ajatukset. Tomaattien kantajia Närpiöön tarvitaan. Ehkä pitää muuttaa Närpiöön ja rakentaa banaaninkypsyttämö, jos bisnes- ja työvoimaystävällinen sinipunahallitus tulee? Sata banaanien laivaan lastaajaa nyt alkuun jostain Kongosta ja Sudanista valtion tuella.

  6. Onhan se nyt nähty jo USA:ta myöten että vaikka kuinka yrittäisit todistaa vilppiä tapahtuneen niin se ei auta mitään eikä ketään kiinnosta.
    Enkä nyt väitä että näiltä olisi vilpillä viety paikkaa varsinkaan VKK:lta.

  7. Minäkin olen joskus äänestänyt pienpuolueen ehdokasta, joka kuitenkin lopputuloksissa on saanut äänestysalueeltani nolla ääntä. Se on hyvin tyypillistä.

  8. Suurimmalla osalla suomalaisista on kouluajoilta ihan tarpeeksi kokemusta tuollaisista ankannaamaisista läskeistä koulukiusaaja-narkkareista kuten tuo Tuukka Kuru. Verratkaa azov-natseihin: kuin kaksi marjaa. Ei edes tyhmä suomalainen äänestä tuollaista henkilöä, jonka ainoa tarkoitus ja tavoite on seisoa rynnäkkökiväärin kanssa lähettämässä porukkaa rintamalle ja ampua selkään.

  9. Pieniä puolueita voi järjestelmä kohdella ihan miten huvittaa. Ne on vain ryhmä muut. Heiltä voi viedä ääniä, heidän mainoksia voi tuhota tai kieltää ja heidän ehdokkaitaan voi vaikka hakata keskellä toria, jos ovat täysin väärää mieltä. Ei ketään kiinnosta eikä sillä ole mitään väliä. Vain isoilla puoluekoneistoilla on niin paljon rahaa ja vaikutusvaltaa että niille ei voi alkaa ryppyilemään tai olet uutisissa valtion tuomittavana.

  10. Rikollinen eliitti käy sotaa meitä vastaan ja suurin osa kuvittelee että tämä asia ratkeaa äänestyskopissa. Tai pelaamalla bingoa. sanoo:

    Ron Paul on vapaamuurari ja täysin järjestelmän taskussa. Täysin passivoiva tyyppi joka ei mitenkään halua keinuttaa laivaa.

    Myös Trump on jarrumies.

    Nämä eivät ole vapaustaistelijoita.

    Kuten John Bruce Campbell toistuvasti on painottanut: vain raju, tarpeeksi voimakas aseellinen vallankumous voi muuttaa tilanteen. Yhdysvallat syntyi väkivaltaisesti ja vaati pitkän vallankumous sodan. Muutos voi tulla vain rajun aseellisen konfliktin kautta. Vain vallankumous ja vapaustaistelijat voivat muuttaa tilanteen.

    Maailma tarvitsee esikuvakseen John Bruce Campbellin kaltaisen soturin.

    https://extremism96.rssing.com/chan-8228086/index-latest.php

    https://carolynyeager.net/saturday-afternoon-interview-j-bruce-campbell-american-revolutionary

      1. Ei mitään höpöä vaan raadollista todellisuutta.

        Netti on täynnä kaikenlaista länkytystä näpertelystä ja samanlaisesta passivoivasta jarruttelusta.

        Talousromahdus tulee jos se on tullakseen,mutta jos jäät odottamaan sellaista saat odottaa sitä hautaasi asti, kuten kaikkea muutakin.

        Se ketä toiminta pelottaa pysyköön poissa, mutta älkää tulko muiden tielle. Älkää jarrutelko ja passivoiko ihmisiä. Se on viimeinen asia jota tarvitsemme.

        Nyt on saatava liikkeelle raju, poliittinen myrsky. Ehkä se ei onnistu Suomessa koska ihmiset pelkäävät totuutta ja ovat niin talutettavia holhottavia.

        Valtio käy sotaa omaa kansaansa vastaan. Kohta ihmisillä ei ole varaa ostaa edes ruokaa. Ja vieläkin valtio haluaa iskeä lisää vaarallisia injektio piikkejä. Seuraavaksi kaulavaltimoon?

        Nyt on toiminnan aika.

        Kaupungeissa urbaania vastarinta toimintaa.

        Kuten totesin aikaisemmin on vaihtoehtomedia epäonnistunut. Pienpuolueet ovat myös epäonnistuneet. Kaikista suurin epäonnistuja on kuitenkin tavallinen suomalainen jota ryöstetään ja vahingoitetaan valtion toimesta.

        Toivottavasti hallituksen muodostaminen epäonnistuu myös. Se tarkoittaa vähemmän vahinkoa meille.

        Parasta kun ei mitään hallitusta. Ne jotka taas pelkäävät lukitkoon itsensä asuntoihinsa.

        Muistakaa ketkä syyttivät niitä jotka eivät ottaneet piikkiä kulkutautien levittäjiksi.

        Muistakaa mitä vahinkoa valtio aiheutti mielipuolisilla rajoituksilla yrityksille, työpaikoille, ihmisille.

        Kaikki tämä vaanii meitä uudestaan jo nurkan takana. Maailman onnellisimmassa poliisivaltiossa.

        1. Ryöstetään valtion toimesta. Muistaako joku Caruna-Pekan? Tunnetaan nimellä Pekka Haavisto. Nyt media leipoo siitä uutta presidenttiä. Media on kansan vihollinen, koska se on liitossa puoluemafian kanssa.

          TIESITTEKÖ, ETTÄ MÄÄRÄAIKAINEN SÄHKÖSOPIMUS PITÄÄ ERIKSEEN IRTISANOA, muuten se jatkuu automaattisesti uutena määräaikaisena sopimuksena, jos asiakas ei älyä irtisanoa nykyistä määräaikaista sähkösopimusta. On tehty kaikessa hiljaisuudessa tuollainenkin laki.

          Puolueet, valtio, media ovat liitossa ihmisiä vastaan, imevät kaiken minkä irti saavat, laittomasti tehden lakeja, jotka antavat ulkomaisille riistofirmoille oikeuden kupata suomalaiset kuiviin.

          Ai niin, Väre on tuo sähköyhtiö, joka huijaa automaattisilla määräaikaisilla sopimuksilla.

  11. Ei liity artikkeliin suoraan, mutta olen joskus ihmetellyt, kuinka sitkeässä istuu meillä ja muualla Ron Paul-tyyppisen libertaariliikkeen vastustus. Erityisesti Suomessa joko vihataan libertaariliikettä tai sabotoidaan se pörssipelureiden tai suuryritysten asian ajamiseksi. Suomessa kaikki vihaavat intohimoisesti libertaareja: kommarit, demarit, EU-kokkarit, vihertäjät ja natsit.

    Suomessa valtio on kaikkivaltias jumala ja kansa pyritään saattamaan sen ja sen kumppaniyritysten orjiksi. Kaikki meillä haaveilevat totalitaristisesta ja fasistisesta valtiosta ja sen vallan kahvaan pääsemisestä. Esimerkiksi sinimustat haaveilevat absoluuttisesta valtiovallasta, jolla ne puhdistavat Suomen mädästä ja matuista. Hyvä tavoite sisällön puolesta, mutta puuttuu se oivallus, että liiaksi keskittynyt valtiovalta on itsessään mätää ja kansalaisiin nähden muukalaista hirmuvaltaa.

  12. Olen ihmetellyt myös sitä, että Vapauden Liitto, Sinimustat ja VKK ovat saaneet varsin vähän negatiivista julkisuutta, jos ylipäänsä julkisuutta. Toki media on jotain kirjoitellut ”äärioikeistosta”. Mutta siinäpä se. Kaukana ollaan vuosien 2015 – 16 ajoista, tosin tuolloin myös mielenosoituksia järjestettiin aktiivisesti ja FB:ssä toimi monia vireitä ryhmiä. Onko kansallismielinen toiminta sitten kesyyntynyt vai onko se saatu myyrien johdolla kanavoitua eliitille mieluisaan uomaan, vaalityöhön, jossa järjestetty tai aito vaalitappio lopulta lannistaa loputkin aktiivit? Itse epäilen jälkimäistä.

    Onhan tietysti jo vaalityö itsesään vastakohta voimakeinoin tehdylle muutokselle. Mutta kiinnitin huomiota kuitenkin siihen, että uudet puolueaktiivit lakkasivat ottamasta kantaa ajankohtaisiin asioihin ja keskittyivät postaamaan selfieitä, vaalimainoksia ja kuvia aurinkoisesti hymyilevistä ehdokkaistaan vaalikojujen edessä. Samalla Suomi kaikessa hiljaisuudessa vietiin natoon.

    Kuten tässä jutussa mainitaan, muut puolueet pitää haastaa ottamalla kantaa kaikkiin agendaan liittyviin asioihin, ja koko ajan. Ei niin, että syöksytäön jakamaan tilpehtööriä, grillimakkaroita ja lehtisiä ja juttelemaan mukavia makkaran houkuttelemana tulevalle tuulipukukansalle. Kuinka moni vaivautuu vaaliteltalle versus kuinka moni tavoitettaisiin somella tai jakamalla vaalilehti jokaiseen kotitalouteen? Kuten olen jo tainnut aikaisemmin kirjoittaa, minusta ainakin Vapauden Liitto, VKK ja SML:kin ovat feikkipuolueita (vaikka monet niiden rivijäsenet aitoja kansallismielisiä olisivatkin), joihin tyytymättömyys voidaan kanavoida ja jotka massiivisella vaalitappiolla voidaan upottaa. Juuri siksi niitä ei ole juuri arvosteltu eikä yritetty lakkauttaa.

    Jaan tähän tämän MV-lehden linkin, mitä vaalikampanjoinnin aikana on puuhailtu:
    https://mvlehti.net/2023/04/06/finnair-lopettaa-lennot-mutta-tiestoa-parannetaan-kiireesti-pirkkalasta-naton-lentotukikohta/

  13. 156 000 ääntä on HUKASSA!!! Ruottalaisia SAHATTIIN linssiin ja VIHREITÄKIN, vaikka SAAVAT SYYTTÄÄ ITSEÄÄN hallituspolitiikkansa ja KYVYTTÖMYYDEN saastuttamasta KOVAKORVAISUUDESTA eli ”jalat alle” kun vastata pitää… Ihminen tekee AINA virheitä, mutta onko nyt USKO kovempi MIEHEN KYVYTTÖMYYTEEN kuin MORSMAIKUN hedelmättömyyteen. Koska tuo ”morsmaikku” on GLOBALISTIEN VAALIVILPPI ja VÄÄRINPELUU itsensä STALININ lentävän lauseen mukaisesti (globalisti = KOMMUNISTI). USA:n pressanvaalit: SIKA SUURI VILPPI! Kongressivaalit SIKA SUURI VILPPI (mutta varovaisempi, silti SIKA)! RANSKA pressanvaali: SIKA VILPPI, PARLAMENTTI: SIKA VILPPI! RUOTSISSA jo VUOSIKYMMENIÄ vilpilliset SOSSUJEN eduksi ja SD:n haitaksi! SUOMEN viime vuosikymmenien VAALIT: KORRUPTOITUNEITA ja NYT SIKA VILPPI!!! Brasillia: Pressanvaalit SIKA VILPPI!!! LÄNSI kuten ITÄ ennen eli ennen: ”ITÄ ON PUNAINEN!” Nyt: ”LÄNSI ON PUNAINEN!!!”

  14. ”Siis vaikka Suomen valtiollisissa vaaleissa ääniä EI lasketa äänestyskoneilla.”

    Ei ehkä lasketa mutta sinne SYÖTETÄÄN ne lopulliset luvut ja sen datan syöttäjä voi kirjata sinne aivan mitä lystää. Tästä on todisteina lukuisia kuvakaappauksia joissa ääntenlaskun jossain vaiheessa äänet olisivat riittäneet läpimenoon mutta sitten tippuvat mystisesti murto-osaan.

    Köyhien puolue aikanaan hävisi koko systeemistä kokonaan – siis KOKO PUOLUE – ja äänet oli kirjattu jonnekin aivan muualle. Mitä se auttaa että joku jossain ensiksi laskee ne äänet käsin kun ilmoitetaan pokkana sitten jotain aivan muuta?

    https://www.youtube.com/watch?v=goIDq_oRbEY&t=16s

    Pakko taas kysyä missä hiekkalaatikolla Marco oikeen leikkii, niin umpinaivia settiä vaihteeksi. Luuleeko Marco että Goldman Sachs osti Tieto Oyj:stä siivun ihan vaan huvikseen? Että nyt sitten presidentinvaaleihin tuhlaamaan energiaa? Huoh….

    1. Äänet eri vaalialueista ja vaalipiireistä lasketaan eli ynnätään käsittääkseni sekä manuaalisesti että sähköisesti. Tarkistuslaskenta tapahtuu nimenomaan manuaalisesti. Jos tiedät jotain muuta, niin ota ihmeessä yhteyttä Tiihoseen.

      On erittäin haitallista, että sinun kaltaiset tyypit puhuvat jostain 150 000 äänen katoamisesta ilman mitään kunnon todisteita. On myös erittäin haitallsita, että sinun kaltaiset tyypit puhuvat ääntenlaskennan olevan sähköistä, vaikka sitä eivät väitä edes Tiihosen porukka, joka sentään ihan oikeasti tutkii näitä asioita ja on löytänyt monia virheitä ja aukkoja ääntenlaskennassa. Hekään eivät kutienkaan väitä, että heiltä vaalivoitto olisi muka viety vaalivilpillä.

      Suoraan sanoen veikkaan, ettet itse koskaan ole osallistunut äänten laskentaan ja tarkistamiseen, vaaan sohvalla huutelet kaikenlaisia villejä spekulaatioitasi varmoina faktoina.

      1. En tiedä, että onko minäkin mukana tässä, mutta FIKSUT eivät menesty Suomessa eikä koko maailmassa – enää. Mainittu luku on MV-lehdestä ja KLAPPIA on ollut aina ja sen määrä on riippuvainen kohtisuoraan ”VÄÄRIN ÄÄNESTÄNEIDEN” antamista äänistä, joita pitää hävittää. Globalistit eivät välitä todellisesta demokratiasta mitään vaan se on ”liimattu” TOTALITÄRISMIN” päälle eivätkä TYHMÄT kansat ymmärrä bluffista sen enempää kuin ”sika hopealusikasta.

        Hollanniossa ilmeisesti homma vielä toimii tai MAAJUSSIEN vyöry oli sellainen ”tulva”, jota oli mahdotonta peitellä eli pelata pois. Kun on suuri yhtenäinen joukko eikä marginaaliryhmä -poislukien ISOT KIRJAIMET – jota on yhtä vaivatonta kuin ottaa pikku tytöltä tikkari pois. Tämä vielä VARMISTAA SIKAMAINEN globalisti VALTAmedia. Pienpuolueista oli YLE:n mukaan suurin Liberaalit 0,6%, mutta TODELLISUUDESSA sitä suurempi 0,9% oli kansallismielisiin kuuluva ryhmittymä.

        Ilta Aamuista on kuvakaappauksia suuremmista äänimääristä, mutta ”uudessa” versiossa on häipynyt yli 40 ääntä pois. Kaikki tätä kohtelua joutuneet kokemaan ovat tyypillisiä ”pienyrittäjiä”,joita kohtaan on helppoa olla julma toisin kuin VALTAPUOLUEITA, jotka saavat MYLLYT pyörimään. 156 000 ei koske TIIHOSTA vaan kokonaista hukkaantumista jakautuen koko maata käsittäväksi. Tiihonen ym. vastaavat siivottiin TIETOISESTI pois etteivät ole ”turtiaisina” Turtiaisen paikalla EK:ssa sanomassa SYNKÄSTI asioista ”VÄÄRINPÄIN”, jotka ovat somessa kaiken kansan eli AIVOPESTÄVÄN MASSAN ”säröinä kiiltokuvassa”. Nyt EDUSKUNNASSA ovat KAIKKI yksi ja sama puolue, jotka ovat ”äänekkäitä” hiljaisia kumileimasimia niin, että EK:ssa kuulluu GLOBALISTIEN agendan suhteen pelkkää PUHEMIEHEN nuijan kopsetta: ”ASIA ON LOPPUUNKÄSITELTY!!!” Lännen demokratia on ”virtuaalitodellisuutta” ja pääteasema on NWO!

  15. Vaalivilppi on tosiasia.

    Ylimielistä väittää muuta.

    Se on juuri kuten tuossa ylhäällä kommenteissa.

    Vaalipetos on tosiasia.

    Ei kai LL nyt ala suojelemaan vaalirikosta?

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*