
Jostain syystä Vapauden Liitto ei tehnyt äänekkääksi vaaliteemakseen sen enempää ylikuolleisuuden, sotahulluuden, vihreän siirtymän kuin myöskään lasten leikkelyn vastustamista. Miksikö? Koska sillä tavalla persuilta olisi siirtynyt liikaa ääniä Vapauden Liitolle.
Tosin samalla on hyvä muistaa, että vaikka nuo vaaliteemat olisivat varmasti tuoneet Vapauden Liitolle 1-3 kansanedustajan paikkaa, niin suuret massat eivät koskaan vapaudu aivopesystä PAITSI lompakon kauttaa.
Kannattaakin muistaa, että oikeiston ja äärioikeiston massiivinen äänivyöry Weimarin Saksassa ei ollut seurausta kulttuurimarxismista ja kulttuurivallankumouksesta, vaikka ne olivat 20-luvulla vielä pahemmat kuin nykyään. Tarvittiin lisäksi talouskriisi. Loppujen lopuksi suuret massat äänestävät aina vain ja ainostaan lompakollaan.
Vapaus- ja kansallismielisten päätehtävä onkin valmistautua siihen suureen lamaan luomalla se muutaman kansanedustajan puolue. Laman iskettyä se sitten helposti jytkyllä voi tulla suurimmaksi puolueeksi ja saada enemmistön eduskuntaan. Pitää vain seurata Unkarin mallia!
Ja Hitlerin mallia! Vain Hitlerin mallilla tämä maa korjataan ja parannetaan rappiostaan.
heräämiseen tarvitaan yksi yhteinen vihollinen se on globalisti media siitä ei ole epäilystäkään.valheita kylvävä globalisti media on se todellinen kansojen alistaja,tyrannien valtaan nostaja ja suojelija.globalisti media haluaa yksinoikeuden päättää mitä saat ajatella.globalisti media haluaa tukkia sinun suusi.globalisti media elää ja voi paksusti kun sinä kärsit.
Hitler oli liitossa satanistisen katolisen kiron kanssa, joka perustettiin satanismin nimeeen ja on sitä ollut 1700 vuotta.
Selväjärkisten joukkio on harva.
Onko mielessäsi ketään maallista johon voisi luottaa tai jonka tekoja voisi kunnioittaa?
v. 1945 maa raunioina ja USA:n miehitys jatkuu edelleen.
https://youtube.com/shorts/TJrYPxdTHls
Älykkäiden juutalaisten voitontanssi.
Juuri tämän takia rahaeliitti ja sionistit rakentavat koko ajan tiukempaa poliisivaltiota ja kontrollia, koska he tietävät korttitalon kaatuvan ja sitä pitää pitää väkisin pystyssä, lopulta myös väkivalloin ja vainoamalla.
Macronin vastaus eläkemellakoihin: valtion suorittama «aktiivinen eutanasia».
– Macron vil flytte fokus fra pensjonsreformen. Foreslår å legalisere aktiv dødshjelp
– https://archive.vn/wip/VA8Sn
… Eikö olisi helpompi vaan lähettää eläkeläiset «Ukrainaan».
Moni VKK:n kannattaja sanoi vuosi sitten että tämä on se viimeinen puolue jota he tulevat äänestämään ja jos homma ei toimi niin parlamentaariset keinot on heidän osaltaan nähty. Saapa nähdä seisooko tämä ryhmä sanojensa takana nyt kun VKK on ryssinyt kaiken mahdollisen kaikin mahdollisin tavoin. Sitten kun se uusi hallitus saadaan kasaan ja sieltä tulee ensimmäinen katastrofaalinen päätös todella toivon että tämä ryhmä lähtää Arcadianmäelle kirjaimellisesti kantamaan maanpettureita ulos eduskuntatalosta muiden kansallismielisten liittyessä tähän operaatioon mukaan.
Kyllä. Ratkaisu on Hitlerin malli.
Hitler oli kunnon johtaja! Hitler auttoi Suomea!
Lepää rauhassa pyhä Adolf!
Väärä mielipide tällä palstalla.
Varsinkin kun palstan pitäjä ei ymmärrä eroa natsin ja kansallissosialistin välillä.
Tunnustan, ääni meni VKK:lle ja olin juuri niitä äänekkäimpiä täälläkin.
Syy minulle oli se että näin mielestäni muiden läpi (Ossinkin, Korhosineen) ja minulle varmuutta antoi vakaumukseni. Harhaanjohtumiseni mahdollisuus on ilmeinen. Joka tapauksessa nämä olivat viimeiset vaalit kohdallani. Ei ole mitään syytä äänestää, olkoon se perimmäinen syy sitten yleisen tarjonnan, vaalijärjestelmän, Anon tai oman itseni – minä olen nähnyt tätä kusetusta tarpeeksi.
Viimeinen keino joka mieleeni tulee, liittyy mediaan ja sen hallintaan. Vaan ei ole osaamista, ei suhteita, ei rahaa…
”Pahalta näyttää tässä kyllä nyt”
Sinä näit Ossin ja Korhosen läpi! Minä en nähnyt. Tekivät hyvää työtä kuten Anokin, en pilkkaa tai alenna heistä ketään.
Kuten täällä taisin US linkin kera mainita, SKE:n Polvianderilla oli kyllä realiteetit hukassa kuvittelemalla Purraa alentamalla menestyvänsä. Hän ei selvästikään ymmärrä loogisesti asioita. Jostain syystä hänet on harjattu pois persuista…. syystä tai syyttä, en tiedä.
Kunnioitetun arvostamani valtiomiehen Johannes Virolaisen puoliso Kyllikki tapasi sanoa, hyvä kello kuuluu kauas. Opetelkaa hyvään niiden kanssa jotka edes puhuvat Suomen ja suoimalaisten puolesta. Pahan puhujaa ei äänestä kukaan.
No nyt on taas yksinkertaisen kristallia juttua. Tosin tuo Persut taas pistää silmään. Ei se hallitus sillä synny, että ääniä sieltä persuilta kalastetaan. Sitten on vain kaksi mitätöntä puoluetta , ja alatte molempia keuhkoomaan valeoppositioksi, kun hallitukseen ei mahduta. Ei se oppositio voi niin olla, että vastustetaan kaikkea.
MV lehdessä oikein idioottien kokoontumisajot parhaillaan valeoppositioventiloinnin kanssa.
Isänmaallisuus täysin hukassa.
Demareilta ja Kokoomuksesta ne äänet pitäisi nyt pois saada. Aivan oikein tuolla jutussa nyt. Lompakko se kansaa ohjaa. Ei tässä mitään pankkikriisiä kyllä kovin helpolla päästetä valloilleen. Ei sotiminen saa sytykettä jos kansa kyntää lamassa.
Mille persut ovat vaihtoehto?
Kiitos kysymyksestä. Persut on ainakin tie vaihtoehtoon. Media ikävä kyllä muokkaa ihmisten ”lompakkomielipiteitä” kuten LL on asiaa tuonut tänään esille.
Purra on ilmeisen tiukkana kuitenkin esiintynyt, vaikka demarit jo hekumoi hallitukseen. Näitkö jossain uutispätkässä punahuuli Tuppurainen jo oli niin kiihottuneena?
Kuten tuolla edellä kirjoitin, niin jos vaikka neljä % saisi Kokoomukselta ja demareilta saisi pois pienpuolueille, niin median on silloin pakko ottaa asiat huomioon uudessa valossa. Nyt Persujen on luovittava hyvin tarkkaan, mutta kuten jo Purrasta mainitsin, myös oppositio saattaa ikävä kyllä tulla kyseeseen.
Olipa hassua kun Hesarissa on nyt Natokriittinen Mielipide Thomas Wallgrenin kirjoittamana. Lopussa on kyllä mukava lause ”Natosta voi myös erota” tms.
Persut nyt eivät ole vaihtoehto ja tie yhtään mihinkään. Tästä taas näkee kuinka suomalaisia on erittäin helppo huijata kerta toisensa jälkeen. Useamman kerran huijauksen jälkeen vika on tosiaan huijatussa, eikä huijaajassa. Maanpettureiden lisäksi Suomeen ovat pesiytyneet kirjaimellisesti maailman pahimmat huijarikansat, yhdistettynä maailman kaikkein naiveimpaan kansaan!
Olisit edes äänestänyt! Mutta ei. Pelkkää uliulia.
Sanoppa oma jokin ratkaisumalli nyt tai tulevaisuuteen
Nämä valheeliset Tapiolat ja muut vastaavat joutaa roskakorin.
Perehtykää ja ajatelkaa ihmiset itse.
Mitä valheellista siinä on, kun esitän ajatusmallia jossa kokoomukselta ja demareilta kummaltakin poistuisi pienpuolueille 4%. Valta-asemat muuttuisivat täysin, eikä media voisi sitä sivuuttaa.
Kertokaa omanne älkää ulisko!
Tuo ”vaihoehto”, mitä minulta kysyttiin, niin Persut on tie muutokselle. Sitä haluaa myös KD. Jos KD olisi vähänkin vahvempi niin laittaisin panokseni sinne, mutta ei. Kuten toisaalla ennen vaaleja ilmaisin, vain Purran kautta on mahdollisuus lunastaa laillisesti kympin arpa tulevalle kaudelle. Nyt ollaan kiikun kaakun miten mennään. Ei mikään paras tilanne kuitenkaan.
Seuraaviin vaaleihin soitetaan jokaiselle suomalaiselle! Käydään kaikki puhelinumerot läpi: 0400000000–0409999999 (ja muut suuntanumerot myös). Yhdellä operaatorilla on 10 miljoonaa vaihtoehtoa numeroksi. Isoja operaattoreita on Suomessa kolme eli puhelinumeromahdollisuuksia on 30 miljoonaa. Tuo ei ole paljoa. Hommataan vain liittymiä, joissa ilmaiset puhelut, ja sitten kytketään puhelin tietokoneeseen soittamaan jokainen numero läpi. Jos siellä ei vastata, ohjelma yrittää uudestaan. Jos puheluun vastataan tai se menee vastaajaan, tietokone soittaa viestin (esim. ”Hei, tässä on Ossi Tiihonen!” jne.) ja siirtyy sitten seuraavaan numeroon.
Hitler itse oli salaliitto ja valeoppositio. Mt-palvelut eivät olleet saatavilla hänelle.
Hyvin mahdollista.
Marco ei kuitenkaan tiedä mitään muuta vaihtoehtoa kuin oman totuutensa, joka on ehdoton.
Marco ei myöskään tunnista eroa kansallissosiaismin ja natsismin välillä, olkoon Hitler sitten mitä hyvänsä.
Eiköhän pienkoneiden uskottavuus mennyt sen puukkojunkkarin saaman huomion myötä. Kannattaisi vähän miettiä millaisiin tyyppeihin tulee leimautuneeksi.
Suvakkien raivo kasvaa! Denazifikaatio on nostanut transupillerien hintaa ja transut ovat nyt hätätilassa! https://t.me/levigodman/8488
Joo joo… Hetkinen ei osaa koskaan muuta kuin lässyttää netissä. Tämä onkin suomalaisten miesten ongelma.
Jytky tulee, jos Tieto Oy sen syöttää äänestysjärjestelmään.
Vain VKK ja Vapauden liitto pienpuolueista voivat pärjätä jatkossa, vajaat 30000 ääntä koko maassa molemmille. Pienpuolueita siivotaan tänä keväänä puoluerekisteristä pois ja muutenkin äänestäjien tahto on suuret puolueet. Rekisteriin jää 15 puoluetta, joista yhdeksän on eduskunnassa.
”Tätä Ei Vallan Käyttäjät Halua Sinun Kuulevan”. Tuukka Salmen
Rakenteellinen korruptio politiikassa, erittäin hyvä esitelmä.
https://www.youtube.com/watch?v=-109hCjQ0X8
Nythän on niin, että YKSINKERTAISESTI kuvattuna YLLÄ oleva KUVA on ÄÄRIJUUTALAISTEN sotaa VALKOISIA KRISTITTYJÄ sekä PERHEARVOJA kohtaan jonka VASTINE on KANSALLISSOSIALISMI! Jossa peräti 12-vuotta elettiin aikaa, jolloin äärijuutalaiset iolivat HILJAA!!! Tämä EI ole ”ÄÄÄÄÄRRRIOIKEITOLAISTA” ”käsi jumppaa” – jokainen MEISTÄ tietää, mikä se juutalsainen ”käsijumppa” on – vaan HISTORIALLISTA FAKTAA, siinä missä PÄIVÄNTASAAJANA on MAANTIETOA!!! JEESUS on NYT ”makkarissa” kiirastorstaina ennen YLIVIISAIDEN ALIMITTAISTA murhatuomiota!