Marco de Wit 7 huhtikuun, 2023

 

Laiton Lehti on vuosia toitottanut, ettei kansanliikkeillä pitäisi olla vaikea saada kansanedustajia. Hyvänä esimerkkinä Kristillisdemokraatit, jotka saavat joka vaaleissa lukuisia kansanedustajia. Niinpä myös vapaus- ja kansallismielisellä liikkeellä olisi TODELLA HELPPO saada useampi kansanedustaja, jos toimisivat vähänkin järkevästi eli saisivat ainakin Suuren vaaliliiton aikaiseksi.

 

Jostain syystä kuitenkin juuri ennen JOKA VAALIA koko kansallismielinen kenttä sirpaloituu eikä Suurta vaaliliittoa saada aikaiseksi. Laiton Lehti uskoo tämän johtuvat sekä sekopäistä että polpon myyristä.

 

Yhtenä selvimpänä esimerkkeinä hajottajista on tietysti persujen entinen kansanedustaja James Hirvisaari. Heti persuista erottamisensa jälkeen hän aloitti kymmenvuotisen uran aitokansallismielisten päähajoittajana ensin Muutospuolueen, sitten Reformin ja lopulta VKK:n avulla. Hirvisaaren ilmiselvänä päämääränä on ollut joka vaaleissa estää aitokansallismielisiä haastamasta tosissaan persuja. Tästä kaikesta on ihan selkeät todisteet.

 

Myyrien valtakunta. Osa 8: James Hirvisaaren kootut selitykset

 

 

Harva kuitenkaan suostui uskomaan Hirvisaaren olevan myyrä. Niinpä sitten Laiton Lehti alkoi tekemään litmustestejä. Yksi näistä on ollut Erdoganin vastaiset mielenosoitukset, joita muuten Hirvisaarikaan ei ole suostunut järjestämään tai edes osallistumaan. Ei voi olla sattuma, että mielenosoituksia aiemmin niin innokkaasti järjestäneet ja osallistuneet aktivistit yhtäkkiä ovat TOTAALISESTI kieltäytyneet järjestämästä Naton ja Erdoganin vastaisia mielenosoituksia. Siis vaikka niin olisivat voineet estää Suomen Nato-jäsenyyden. Tai juuri siksi!

 

Myyrien valtakunta. Osa XIX: Polpo takavarikoi kurdien Erdogan-nuken! Vapauspuolueet hiljaa, koska täynnä Nato-myyriä?

 

 

Kaikista todisteista huolimatta suomalaiset ovat kuitenkin niin sairaalloisen naiveja ja anteeksiantavia, etteivät voi uskoa mitään pahaa Hirvisaaresta. Toisaalta on tästä yksi hyöty: Hirvisaari helpommin paljastaa korttinsa.

 

Hirvisaari nimittäin ihan avoimesti fanittaa persujen sarjatakinkääntäjää, Ville Taviota. Hirvisaari jopa pyysi kaikkia varsinais-suomalaisia äänestämään Taviota!

 

Leveli paljasti persujen EU-myyrän: Ville Tavio!

 

 

Viime aikoina tämä Hirvisaaren myyräily on jälleen nähty, kun Hirvisaari ilmoitti pitävänsä Natoa hyvänä asiana!

 

Mietipä sitä.

 

Toisaalta turha sinun on mitään miettiä, koska et koskaan kuitenkaan tuomitse ketään petturiksi. Suomalaiset ovat maailman anteeksiantavinta ja naiveinta kansaa, jota voi vetää lypsätä ja vetää höplästä aina uudestaan ja uudestaan loputtomiin, kunnes heidät on myrkkypiikeillä, pervoilulla, talousromahduksella ja ydinaseiskuilla pyyhitty maailmankartalta.

 

Suomalaiset ovat geneettiseltä taustaltaan metsästäjä-keräilijäkansaa, jolle petturuus ei koskaan ollut samanlainen vaara kuin maatilojaan puolustavilla indoeurooppalaisille tai keitaitaan puolustaville arabeille. Niinpä näissä kansoissa petturuus ja takinkääntö ovat todella halveksittavia asioita päinvastoin kuin Suomessa, jossa moista katsotaan helposti sormien läpi. Tämän takia Hirvisaari ja muut persut uskaltavat toistuvasti kääntää takkiaan ihan avoimesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Huvittavaa seurata miten järkyttyneitä Hirvisaaren FB-kaverit ovat tämän törkeästä takinkäännöstä. Toisaalta vielä huvittavampaa, etteivät tule tästäkään takinkäännöstä häntä tuomitsemaan. Päinvastoin. Alkavat selittämään, että onhan asioilla aina kaksi puolta! Myös suvakismilla, talousromahduksilla ja taktisilla ydiniskuilla!

 

 

 

 

James Hirvisaari on tietysti netonnut hyvin myyräilystään. VKK:n riveissäkin hän oli eduskuntaryhmän palkallisena sihteerinä ja heti kun pääsi hyvälle eläkkeelle lopetti saman tien politiikan!

 

Hirvisaarella on varmaan pankkiin kävellessään hauskaa naureskella suomalaisille lampaille.

 

21 thoughts on “Myyrien valtakunta. Osa XXII: Petturuuden huippu: Muutos / Reformi / VKK / Ikipersu -päämyyrä James Hirvisaari fanittaa Natoa!

  1. Olisikohan Hirvisaari kirjoittanut Anon puheet? Piti itse hyviä puheita eduskunnassa aikoinaan ja aika saman henkisiä

    1. Shalom Hirvisaari ne kirjoitti. Kirjoitti myös mielenosoituspuheet sille YouTube-läskille, joka oli ehdolla eduskuntavaaleissa.

  2. Siis äänestin aiemmin De Wittiä, vaikutti hyvältä tyypiltä. Paneutunut asiaansa kun jaksoi kiertää ja pitää tilaisuuksia.

    No Laitonta lehteä kun olen lukenut, niin tyyppi on ihan normaalin feminismin ja naisten aseman vastainen. Lisäksi hänellä on salaliittoteorioita juutalaisista. Kuinka ”sionistit” ovat vastuussa kaikesta kommunismista, feminismistä ja muusta mädätyksestä. Ja juonivat muutenkin ei-juutalaisten pään menoksi.

    Vaikka juutalaisuus on myös heimo ja rodullinen asia, eivät juutalaiset muodosta mitään kollektiivia, millä on yhteinen mieli. He ovat yksilöitä siinä missä muutkin.

    Tietysti on olemassa vasemmistojuutalaisia, mutta on myös konservatiivisia oikeistojuutalaisia. Vasemmistojuutalaisia sanotaan ”self-hating jew” koska suosivat esim. palestiinalaisterroristeja itsensä kustannuksella.

    Itse kyllä määritän itseni sionistiksi. Mutta tosiasiassa sionismi tarkoittaa vain juutalaisen kansan ja maan elinolosuhteiden turvaamista ja menestystä. Olen Israelin ystävä. 🇮🇱🇮🇱💙💙

  3. Mikä tätä Erkki Kalevi Hirvisaarta oikein vaivaa? Eikö se ymmärrä että niillä NATO:lle joka vuosi menevillä miljardeilla voitaisiin saada ihan itse oma kalusto kuntoon. Ja niillä voitaisiin ihan itse perustaa pajoja ja tuotantolaitoksia joilla tuotettaisiin aseita ja lentokoneita, ettei aina tarvisi kaikkea ostaa. Nyt kaikenkukkuraksi maksamme siitä että pääsemme ostamaan.

    Joskus -80 luvulla kysyin muuan kapiaiselta että ”Mitä tarkoittaa jos menisimme NATO:on”. Hän vastasi suoraan:”Sitä että kaikki maksaisi 10 kertaa enemmän”. Siinä se suurin ero.

  4. Mä oon miettinyt, että joitakin LL:n juttuja olis voinut printata ja jakaa laajemmin postilaatikkoihin, mutta vaikka hyviä herätteleviä ajatuksia on viljalti lipsahtaa joukkoon usein epäloogisuuksia tai tilannekuvaa ymmärtämättömiä heittoja. Tässä jutussa sellainen on tuo mielenosoitusvaikuttaminen Naton jäsenyyteen. Ensinnäkin natovastaisia mielenosoituksia oli aina Tamperetta myöden ja valkohaalari taustainen porukka järjesti myös erdogania solvaavan miekkarin. Pitäisi jo tässä vaiheessa käsittää, ettei Ruotsilla ollut aikomustakaan liittyä Natoon. Ruotsi oli vain houkutin joka oli osoitettu suomalaisille natojäsenyyden kannatuksen nostamiseksi. Mikään nukenpoltto ei olisi estänyt globojen Suomelle suunnitteleman roolin toteuttamista naton jäsenenä.

    1. Missä ja milloin vaalikampailun aikana joku puolue järjesti Erdoganin vastaisen mielenosoituksen? Käsittääkseni ei järjestänyt. Kurdit tietysti järjestivät, mutta polpo hyökkäsi törkeästä kimppuun riistäen totaalisesti sananvapauden, kuten jutussa selitettiin. TÄHÄN olisi Vapauden Liiton pitänyt reagoida varsinkin, kun vaalit olivat lähellä. Eivät kuitenkaan reagoineet mitenkään tähän Suomen historian ehkä törkeimpään sananvapauden riistoon, jossa poliisi ihan suoraan sanoi toimivansa diktaattoriin kohdistuvien mahdollisten kunnianloukkausten estämiseksi ENNALTAEHKÄISEVÄSTI. Tämä on jotain niin törkeää, että sitä on vaikea sanoin kuvata, MUTTA koko kansallismielinen kenttä ja varsinkin kaikki ns. vapausmieliset puolueet olivat asiasta hiiren hiljaa, vaikka oltiin vaalien loppusuoralla. Tai juuri siksi.

      1. Tai juuri siksi

        Tuossa se on lopussa kolme sanaa oikea vastaus. Ei kannata taistella tutkainta vastaan siinä vaiheessa kun vahingoittaa vaan vaalityötään ja itseään.

  5. Nato on koko ajan osoittanut halukkuutensa kaataa Putinin hallinto Venäjällä. Aloite lähtee USA:n ulkoministeriön ja ulkopoliittisten ajatushautomoiden piiristä. Tätä ryhmittymää kutsutaan uuskonservatiiveiksi, jotka ajavat USA:n yli- ja yksinvaltaa eivätkä koskaan suostu neuvotteluihin ja rakentavaan yhteistyöhön kenenkään kanssa. On vain sanelua, uhkavaatimuksia ja kiristystä. Jokainen tätä ryhmää seuraava on joko suoraan tai välillisesti syypää mm. Arabikevään kaaoksiin, Syyrian sotaan, Ukrainan kriisin ja mahdollisesti jatkossa eskaloituvaan maailmanpalooon. Tämäkö muka ei uhkaa Suomen turvallisuutta?

    Suomi luopui rauhanvälitttäjän roolistaan ja hyppäsi täysin uuskonservatiivien kelkkaan eli Natoon hetkellä, jolloin järjestö on ilmaissut selkeästi aggressiivisuutensa Venäjän nykyhallintoa kohtaan. Vaikka ei pitäisi itse Natoa kamalana, niin liittymishetki ei olisi voinut olla huonompi ja liittyminen on täysi sodanjulistus Venäjälle. Suhteet on tuhottu perinpohjaisesti pitkäksi aikaa ja lähdetty rikollisten ja sotahullujen matkaan.

    1. Jep ja nämä uuskonservatiivithan ovat sionisteja, joita johtavat Rothschildit ja muut juutalaisoligarkit mukaanlukien Suomen rikkain mies Poju Zabludowich, joka on myös Kokoomuksen ja Persujen mädätyksen takana.

  6. Suomen suunta-kanavalla youtubessa oli pari päivää sitten muuan Seppo Lehto vieraana, chatissa näytti olevan myös James Hirvisaari joka lämpimästi kehui Lehtoa. Miestä joka sinänsä on ainakin ollut avoin natomyönteisyydestään, tai melkeinpä nato-pakkomielteisyydestään, niin on antanut ainakin ymmärtää. Näyttävät olevan hyvää pataa edelleen. Joskus takavuosinahan Lehto kävi vierailulla eduskunnassa ja ”moro-tervehti” tuttavaansa Hirvisaarta siihen käsi-tyyliin että Hirvisaari erotettiin persujen eduskuntaryhmästä. Liekö se varsinainen syy erottamiseen vai mitä lie teatteria? Seppo Lehtokin kai nyt sitten astetta vakavammin otettava aktivisti, kun oli tuo natokantakin hänellä selvillä jo ajat sitten ennen monia muita? ..

  7. Nyt tämä sekopää-semajah selittää twitterissä kuinka liberaali ja monimuotoinen yhteiskunta onkin ihanampi kuin ahdasmielinen konservatiivisuus eikä homoilua saa tuomita.
    Menee taas yks yhteen persujen kanssa.

  8. On niin helppoa ajalehtia virran mukana. Ei kiinnosta, paljon mielenkiintoisempaa on vittuilla joka suuntaan. Miksi? Riippumaton ei tarvitse faneja eikä tarvitse olla huolissaan kannatusluvuista. SITÄ ON VAPAUS. Vastarintaan vastavirtaan.

  9. Nythän Nato sanoo hakevansa uudeksi johtajakseen nimenomaan naista, joka on entinen presidentti tai pääministeri ja sellaista, joka vastustaa Trumpin pääsemistä predidentiksi. Kertoo taas aika paljon.
    Suomella oli vahvat omat puolustusvoimat eikä meitä uhannut mikään, mutta tämä saadaan nyt käännettyä päälaelleen eli rikotaan se mikä oli jo ehjää ja luodaan uusia ongelmia. Nato on myös raskas ja byrokraattinen koneisto, josta ei tositilanteessa olisi periaatteessakaan mitään hyötyä sen enempää kun EU:sta vaan kaikki hoituisi kymmeniä kertoja nopeammin maiden kahdenvälisillä suhteilla.

  10. Hirvisaari on täydellinen esinahattomien fani, mutta ei se mitään, koska nyt suvakit ovat hyvin raivoissaan!

    Wagnerin supersotilaat ovat maailman parhaita Supersotilaita! https://t.me/levigodman/8518

    Miksi suvakit pelkää ja eivät lähde Donbassiin taistelemaan suvakismin puolesta?!!

    Hah hah! 2023 on vuosi jolloin suvakismi päättyy!!!

  11. Jahans, se on sitte hirwisaarallakin uskonto,. nimittäin nato-uskonto. Uskoo natoon kuin väärään rohveettaan kys kakkapylly.
    Enpä olis ensikuulemalta matuvuonna 2015 hirviulapasta uskonut moista nato-uskovaista spedeä.

  12. Tuolla on yksi linkki jossa Levelin lähetys. Tämä Levelin Junnu on saanut korkealta taholta viestin, että Persuilta oli uhattu valiokuntapaikkoja ottaa pois. Lisäksi Taviolle on luvattu oik.ministerin paikkaa, jos lopettavat elvytyspakettijarrutuksen.

    Uskokoon ken tahtoo. Sarjaan yllättäen ja pyytämättä sai Junnu viestin. Miksi?

    Totta kai asia henkilöityy suurelle yleisölle Tavion kautta, kun hän oli Persuryhmän johtaja. Taviosta voisi tavallaan tulla kyllä oikeusministeri, jos Persut nyt hallitukseen kovin helpolla lähtevät.
    Tämä Levelin Junnu on kyllä niin tuuliviiri, että luovuin jo aikaa sitten kannattamasta häntä mitenkään. Kuten jossain MV tai missä lie aikoinaan jo asian ilmaisin, tuollainen sateenkaaripellepuvussa ja lippalakissa kelaava pojankoltiainen ei persuihin kuulu eikä muuallekaan politiikkaan. Sanoin jo silloin ennen Purran pj. valintaa, että Junnun olemus oli mainehaitta Tiihoselle sellaisenaan. Jos itse olisin ollut vastaavassa tilanteessa, niin olisin pitänyt huolta ettei ole lähimaillakaan pelleolemuksensa kanssa. Levelissä tämä junnu on ihan paikallaan. Nyt hän on sitten irti politiikasta omien ilmoitustensa mukaan.

    ;Mihin painoarvoon laitan tuollaisen edellä kertomani Junnun saaman viestin liittyen Tavioon ja elvytysp.jarrutukseen? Ei kovin uskottavalta totuudelta vaikuta junnun arvovaltainen salainen viestin lähettäjä. Voi olla vaikka piilodemari.

    Teitä varmaan naurattaa, kun keksin tuollaisen piilodemarin, mutta kun on kokemusta esim. vanhan kunnon Neuvostoliiton aikana oli porvareita SKDL:n puoluekirjalla. Kauppa kävi rajan taakse, kun oli puoluekoneisto mukana markkinoinnissa.

    Pitäisi kirjoittaa vielä 10.000 sanaa, mutta olkoon.

  13. HIRMUSAARI vain ”RAKASTAA ELÄMÄÄ” ja mahdollisuudesta päästä LAATU HUORIEN päälle ja hyvien SYÖMINGIEN ääreen. Sillä ”LÄNNEN ARVOYHTEISÖN” kattokruunujen valo on PUNAINEN ja ”SALAMASODASTA” päättä KENRAALI, jolla on SARVET PÄÄSSÄ!!! POLIITTISET SLIIPPARIT ovat yleismaailmallinen ILMIÖ, joita oli ennen KYMMENISSÄ tai SADOISSA, mutta nyt niitä ovat KAIKKI!!!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*