13 thoughts on “Ravintolakapina jatkuu: Mielenosoitus 17.4. klo 9 Turun vääryystalolla!”
Nämä ja kaikki muut oikeusmurhien, vainojen ja terrorin uhrit pitää muistaa sitten kun maatamme miehittävät amerikkalaiset, britit ja Israelin valtio saadaan helvettiin tästä maasta ja kunnon erittäin ankarille tuomioille ja korvausvastuuseen. Jokainen amerikkalainen ja jokainen britti tulee maksamaan erittäin ankarasti!
Mielipuoliset koronarajoitukset jotka saatettiin voimaan entisen pääministerin Sanna Marinin hallituksen toimesta, haluttiin vielä kuristaa ja kiristää tiukemmiksi silloisten oppositiopuolueiden Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaatimuksesta.
Tyrannia elää vahvasti kaikissa eduskuntapuolueissa.
Turun seudun Väestönsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja kommentoi Iltalehdelle, että esimerkiksi koronaa sairastavan tulisi jäädä omaan asuntoonsa, eikä lähteä tarpeen vaatiessa väestösuojaan.
Covid rokotehaitoista kärsivien on etsittävä käsiinsä kaikki keskeisessä asemassa olleet joiden vastuulla on Covid rokote kausti. Ja pikaoikeudenkäynneillä jakaa oikeutta.
Itku ja valitus eivät auta. Tietysti että saa purkaa pahaa oloaan on tärkeää, mutta kaikista tärkeintä on etsiä käsiin kaikki ne petolliset hirviöt joiden vastuulla on tämä Covid rokotekausti.
On vain yksi tapa miten tähän maailmanlaajuiseen Covid rokotekaustiin voidaan saada näin jälkeenpäin mitään oikeutta.
Koronavirus luikerteli helsinkiläisen Susannan perheeseen, mutta koskaan ei selvinnyt, mistä se tarttui. Susanna ja mies olivat tulleet 2,5 viikkoa ennen sairastumistaan matkalta Lähi-idästä, mutta se oli liian kauan ennen taudin puhkeamista.
Suomalaiset luottavat erityisesti perheeseen, tieteeseen ja tutkimukseen, poliisiin, puolustusvoimiin ja koulujärjestelmään. Heikointa luottamus on poliittiseen päätöksentekoon, mediaan ja kirkkoon. Kaikki väestöryhmät eivät luota instituutioihin yhtä vahvasti.

Tärkeää tukea näitä harvoja kapinallisia! Suomalaiset ovat monesti olleet huonoja tukemaan rohkeita kapinajohtajia!
Laittoman lehden pitöisi alkaa pitämään omia presidentti gallupeita viikottain
https://demokraatti.fi/ulkoministeri-pekka-haavisto-isn-presidenttikyselyn-ykkosena/
Täysin sairasta.
Pridemarssit voitaisiin kieltää pysyvästi, koska monissa tapahtuu törkeitä terveydensuojelurikkomuksia ja apinarutto leviää pervoillessa!
Myöhemmin apinarutto sitten leviää viattomiin lapsiin ja lemmikkieläimiin!
Mielipuoliset koronarajoitukset jotka saatettiin voimaan entisen pääministerin Sanna Marinin hallituksen toimesta, haluttiin vielä kuristaa ja kiristää tiukemmiksi silloisten oppositiopuolueiden Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaatimuksesta.
Tyrannia elää vahvasti kaikissa eduskuntapuolueissa.
Turun seudun Väestönsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja kommentoi Iltalehdelle, että esimerkiksi koronaa sairastavan tulisi jäädä omaan asuntoonsa, eikä lähteä tarpeen vaatiessa väestösuojaan.
Maskit vähentävät tartuntoja vähän tai eivät ollenkaan, näytön taso kohtalainen.
Covid rokotehaitoista kärsivien on etsittävä käsiinsä kaikki keskeisessä asemassa olleet joiden vastuulla on Covid rokote kausti. Ja pikaoikeudenkäynneillä jakaa oikeutta.
Itku ja valitus eivät auta. Tietysti että saa purkaa pahaa oloaan on tärkeää, mutta kaikista tärkeintä on etsiä käsiin kaikki ne petolliset hirviöt joiden vastuulla on tämä Covid rokotekausti.
On vain yksi tapa miten tähän maailmanlaajuiseen Covid rokotekaustiin voidaan saada näin jälkeenpäin mitään oikeutta.
Koronavirus luikerteli helsinkiläisen Susannan perheeseen, mutta koskaan ei selvinnyt, mistä se tarttui. Susanna ja mies olivat tulleet 2,5 viikkoa ennen sairastumistaan matkalta Lähi-idästä, mutta se oli liian kauan ennen taudin puhkeamista.
Tuonne tarvitaan Jaana Kavonius!
Suomalaiset luottavat erityisesti perheeseen, tieteeseen ja tutkimukseen, poliisiin, puolustusvoimiin ja koulujärjestelmään. Heikointa luottamus on poliittiseen päätöksentekoon, mediaan ja kirkkoon. Kaikki väestöryhmät eivät luota instituutioihin yhtä vahvasti.
KONSERVATIIVISUUDESSA oikeuslaitos jakaa OIKEUTTA! KOMMUNISMISSA ”oikeuslaitos” on SORRON VÄLINE!!!