Marco de Wit 12 huhtikuun, 2023

 

Laiton Lehti on vuosia toitottanut, että pienpuolueiden on HELPPO päästä eduskuntaan, kunhan luovat vaaliliiton ja käyttävät vaalikampanjassaan maalaisjärkeä. Nämä kaksi perusasiaa ovat kuitenkin estäneet myyrät, joista suurimpana tietysti James Hirvisaari.

 

Myyrien valtakunta. Osa XXII: Petturuuden huippu: Muutos / Reformi / VKK / Ikipersu -päämyyrä James Hirvisaari fanittaa Natoa!

 

 

Laiton Lehti on alusta asti suositellut ihmisille, että äänestäisivät Vapauden Liittoa. Se nimittäin on tehnyt ne kaksi tärkeintä asiaa eli vaaliliiton ja maalaisjärkisen kampanjan. Paitsi, että maalaisjärki näyttää välillä puuttuvan. Juuri siksi Laiton Lehti on kritisoinut Vapauden Liittoa aina, kun se tekee ILMISELVÄN typeriä virheitä. Suomalaiset ovat nimittäin niin lampaita ja anteeksiantavia, että täysiä älyttömyyksiäkin katsotaan sormien läpi. No, Laiton Lehti ei katso, koska Vapauden Liitto on tällä hetkellä Suomen ainoa toivo.

 

Top 7 Vapauden Liiton vaalistrategian virhettä. Korjattavissa presidentinvaaleihin osallistumalla?

 

 

Vapauden Liiton perusajatuksena on SUOMEN vapaus eli siten myös itsenäisyys ja riippumattomuus. Niinpä on todella outoa, että Vapauden Liiton puolueohjelma on myös ruotsiksi ja venäjäksi eli miehittäjien kielellä!

 

Vapauden Liitto voi tietysti selittää, että puolueohjelma pitää olla suurimmilla vähemmistökielillä, mutta mitä logiikkaa siinä on? Suomi kuuluu suomalaisille ja Suomen ainoa virallinen kieli pitää olla Suomi. Jos somali nousee Suomen suurimmaksi vähemmistökieleksi, niin tuleeko Vapauden Liiton puolueohjelma myös somaliaksi??

 

Olisi mielenkiintoista tietää kenen idea oli tehdä puolueohjelma myös venäjäksi? Johtavatko jäljet jälleen sylttytehtaalle eli putinistimyyrien Toimittajaliittoon? Äänestettiinkö asiasta puoluehallituksessa?

 

 

Suoraan sanottuna on ÄLYTÖNTÄ, että Vapauden Liitolla on puolueohjelma myös Venäjäksi. Sillä puolue taatusti menettää paljon äänestäjiä ja lisäksi asettaa itsensä todella epäilyttävään valoon. Tämä on niin älytöntä, että haiskahtaa jälleen tahalliselta sabotaasilta.

 

Mietippä, jos valtamedia kysyy Tiihoselta miksi puolueen ohjelma on AINOANA Suomen puolueena venäjäksi. Vastaa Tiihonen mitä tahansa, niin puolueen maine on mennyt.

 

Nyt on kiire puhdistaa puolue ja sen ehdokaslista Venäjän hyödyllisistä idiooteista ja putinistisen Toimittajamyyräliiton kätyreistä! (Onneksi yksi jo lähti lätkimään ovet paukkuen, joten ei siitä sen enempää. Toivottavasti Tiihonen on edes kantapään kautta vihdoin alkanut oppia varomaan myyriä.)

 

 

Kuvassa linkki Vapauden Liiton sivuille

 

 

 

Myyristä puheenollen: Vapauden Liitto on tehnyt myös muutamia muita omituisia juttuja. Esimerkkinä vapaamuurarin ottaminen ehdokkaaksi ja vielä kaiken kukkuraksi järjestyksessä 33. Se oli todella typerää, koska näin vain varmistettiin, että kyseinen ehdokas vie enemmän ääniä kuin tuo. Onneksi ehdokas itsekin tämän tajusi ja erosi, kun asiasta nousi kohu.

 

Laiton Lehti on valittanut tästä muurailusta vaatien monien muiden kanssa Vapauden Liittoa tekemään pesäero vapaamuurareihin. Vapauden Liitto ei kuitenkaan ole tätä suostunut eksplisiittisesti tekemään ja näin se vieroittaa lukuisia kannattajia samalla, kun antaa tekohengitystä kuolinkorinoissa olevalle VKK:lle.

 

 

Top 3 keinoa eliminoida myyrät! VKK ja VaL (muka) täynnä Supon, muurarien ja paavin kätyreitä??

 

 

Yhtenä syynä Vapauden Liiton sekoiluihin on se, että siellä on liikaa insinöörityyppisiä burgereita, jotka eivät tarpeeksi tajua sosiaalista todellisuutta. Näin he eivät osaa ottaa huomioon sosiaalista dynamiikkaa, kuten ihmisten toiveita, pelkoja ja paranoiaa.

 

Niinpä kaikista varoituksista huolimatta Vapauden Liitto teki vaalivalvojaisvideon, joka kesti lähes sekunnilleen 3 tuntia 33 minuuttia ja 33 sekuntia. Tämä tapahtui vieläpä niin, että striimi oli ollut tyhjäkäynnillä yli puoli tuntia, sitten kohdassa 3h 30 minuuttia tuli loppupuhe, sitten 3h 32 minuuttia ruutu pimeni ja video nähtävästi laitettiin paussille.

 

Tämän jälkeen kuvaaja todella erikoisesti siirsi kuvauspaikan omituisen patsaspylvään VIEREEN ja nimenomaan VIIMEISEN minuutin ajaksi.

 

 

 

 

Sitten muutamien loppusanojen jälkeen video katkaistiin lähes täsmälleen tuon maagisen numerosarjan 3 33 33 kohdalla. Siis vaikka olisi hyvin voinut puhua pari minuuttia pidempään. Näin Vapauden Liitto onnistui taas vieroittamaan ja laukaisemaan paranoian sadoissa ellei tuhansissa äänestäjissä.

 

Jos et usko, niin kuuntele itse alla olevan videon ihan lopusta. Kuvaaja ihan itse selittää:

 

”No niin, nyt olemme kuvanneet 3 tuntia ja 33 minuuttia.”

 

 

Tämän jälkeen näyttää siltä, kuin kuvaaja yrittäisi lopettaa videoimisen melkein tarkalleen 33 sekunnin kohdalla.

 

Toki tämä oli suurella todennäköisyydellä sarjavahinko, mutta haloo. Eiköhän vapaamuurareista ja 33-numerosta olla jo niin paljon puhuttu, että luulisi puolueen virallisen vaalivalvojaisvideon kuvaajankin olevan kärryillä.

 

Tai sitten oli liikaakin ja suoritti ovelan sabotaasin.

 

 

 

 

 

48 thoughts on “Myyrien valtakunta. Osa XXIII: Miksi VL puolueohjelma myös miehittäjien kielellä? Lisäksi vapaamuurarien 33333-sabotaasi?

    1. Muurari muuraa rakennusten julkisivuja, kantavia seinä-, pilari- ja perusmuurirakenteita sekä erilaisia tiilirakenteita. Muurarit työskentelevät sekä uudis- ja korjausrakentamisessa että rakennusteollisuudessa. Muurari on rakennusalan vaativimpia ja perinteisimpiä osaamiseen ja taitoon perustuvia käsityöammatteja.

  1. Vapaamuurarit ovat rahaeliitin pyörittäm verkosto ihmisiä, joita käytetään juuri tällaisiin sabotaaseihin ja vakoiluun, kiristämiseen jne. Voit olla varma, että mitä korkeammalla vapaamuurari on, sitä korruptoituneempi hän on ja sitä enemmän häntä voidaan kiristää.

    1. Joseph Smith (1842), amerikkalainen mormonikirkon perustaja. Giuseppe Garibaldi (1844), italialainen vapaustaistelija. Davy Crockett ja Kit Carson, amerikkalaisia uudisraivaajia. Alfred von Tirpitz, hollantilainen Ma de Wi, saksalainen amiraali. Charles Hilton (1866), amerikkalainen hotelliketjun perustaja.

    2. Tästä ”kertoo” muun muassa se, että vapaamuurareiden niin sanotun skottilaisen riitin korkein aste on 33, kun taas Texasin koordinaatit ovat lähellä 33 asteen pohjoista leveyttä. Vapaamuurareihin tiedetään kuuluneen muun muassa Risto Rytin ja Hannes Kolehmaisen , 15 Yhdysvaltain presidentin, yhdeksän Ruotsin kuninkaan ja Ison …

  2. Ei hyvää lupaa, että heti alkumetreillä aletaan korostamaan ”vähemmistöjen” asemaa ja ”vähemmistöt” sen kun lisääntymään. Nythän on tullut yli 50.000 ukrainalaista ja on kaikkia muita matuja, jolloin kaiken järjen mukaanhan puolueohjelma pitää sitten olla lukuisella muullakin kielellä?!

    1. Vanha taru kertoo että muurari laittoi lasilevyn hormiin. Jos ei saanut savuviinoja, jäi lasi hormiin eikä hormi vetänyt. Viinat saatuaan kiipesi muurari katolle ja pudotti tiilen palasen hormiin, jolloin lasi rikkoontui ja hormi alkoi toimia. Lasin palasia oli 33!

  3. Toivon todella että nuo ”vahingot” noiden 33:sten kanssa ovat vain VKK:n ja varsinkin Levelin väelle päin suunnattua trollausta ja esim. tuo idea lopettaa vaalivalvojaisvideo mahdollisimman lähellä tuota 3.33.33 hetkeä olisi syntynyt spontaanisti paikan päällä tässä tarkoituksessa.

    Joka tapauksessa Ossia olisi hyvä hieman grillata LIVENÄ näistä ”vahingoista” 33:sten kanssa ja noista puolueohjelman käännöksistä vaikkapa seuraavan Realistit jakson livechatissa kun seuraava episodi myytinmurtajajat kanavalle julkaistaan ensi viikolla.

  4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b03c6f99-5e0c-4faa-948f-6ee7344e35bf

    Köttbulla länkyttää: Venäjä ei ole historiallisesti ainoa, joka käyttää hämäystaktiikoita, mutta Venäjällä siihen keskitytään nykyään enemmän kuin monessa muussa maassa. Ukrainalaisten puolella kalustoharhautukset on otettu viime kuukausien mittaan myös aktiivisempaan käyttöön.

    Jokseenkin yllättävä puoli tilanteessa on, että (kumitykit ja -ajoneuvot imitoivat pääosin läntistä kalustoa), jota Ukrainalle on tuotu aseapuna. Muun muassa pitkän kantaman M777-kenttätykit sekä Himars-raketinheittimet ovat saaneet ilmatäytteiset ja paikoin myös puiset kopionsa.

    ”kumitykit ja -ajoneuvot imitoivat pääosin läntistä kalustoa”

    Tekeekö Venäjä siis lännen kalustoa kumista ja puusta ja sitten tuhoaa ne omilla aseillaan.

    Putosin jo kärryiltä.

    Kyllä tän kötbullan jutut alkaa jo hipoa Toverin psykooseja.

    Sitten taas spinnaus: Varsinkin Himars-harhautukset ovat Ukrainalta tuttua toimintaa jo kuukausien ajalta, ja saattavat selittää osaltaan sitä, miksi Venäjän väitteet Himars-raketinheitinten tuhoamisesta ovat niin yleisiä.

    Eli tämä kumiasearsenaali on Ukrainan armeijan taktiikka ollut sodan alusta lähtien eikä venäläisten.

    Sitten. ”Vastatykistötoimintaa toteuttavat joukot eivät todennäköisesti ole tunnistaneet aitoa kalustoa epäaidosta, tai eivät ole ilmoituksia tehdessään yksinkertaisesti välittäneet, tuhoutuiko iskussa Himars vai pelkästään jokin siltä näyttävä objekti”.
    ”Vastatykistötoimintaa toteuttavat joukot”.
    Ketä nämä ovat?.
    Varsinainen Ruuneperi

  5. Sori vaan ihmiset. Vapamuurarit ovat punoneet juoniaan 4000 vuotta pidempään kuin me. Ne hallitsee joka puolella ja siksi niille ei vittuilla. Voit hankaloittaa niiden elämää esim. tekemällä ilmaista työtä naapurillesi. Mutta todennäköisesti naapurisi on sen verran tyhmä että tuhlaa säästämänsä raha Vapaamuurarien rientoihin.

  6. Onko Laiton Lehti pistänyt merkille, että monet kansallismielisen kentän sabotäärit ja vasikan ovat hyvin usein joko tulleet Suomeen asuttua Ruotsissa tai ovat ruotsalaissukuisia, kuten myös Supon ja KRP:n vasikat järjestäytyneessä rikollisuudessa?

    Sionistit, sekä ruotsalainen eliitti yksinkertaisesti kontrolloivat sekä erilaisia vähemmistöjä, että ruotsalaista roskaväkeä suomalaisia vastaan, juuri kuten he ovat tehneet satoja vuosia keskiajalta lähtien. Näin he ovat valloittaneet Suomea, varastaneet ja terrorisoineet suomalaisia keskiajalta lähtien.

    Jo keskiajalla rahaeliitti muodosti yhteisen kartellin muunkin rikollisen roskaväen kanssa, valtiot tekivät rikollisen roskaväkensä kanssa diilejä, että he saavat ryöstää muiden laivoja, kunhan saavat osan roskaväen ryöstösaalista. Varastamisella, ryöstelyllä, terrorilla ja huijaamisella germaanien taloudet kasvoivat valtavasti. Samalla he lähettivät rikollisen roskaväkensä ryöstämään, murhaamaan, terrorisoimaan ja raiskaamaan mm. suomalaisia ja muita. Orjat sitten tekivät heidän työnsä ja ruoka kasvoi lähes itsestään. Ei tarvinnut kuin syljeskellä kattoon.

    1. Esittämäsi asiat tulevat varsin selkeästi esille kun tutkii VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ historiaa. Ainut ongelma on se ettei suomalaiset tutki mitään mikä poikkeaa meille jo ala-asteella pakkosyötetystä valheesta. Suomalaisten sotahistoriakin tuntemus perustuu 90% osalta tuntemattoman sotilaan katsomiseen kerran vuodessa. Koita näille nyt sitten selvittää mikä tässä maassa on pelin henki…

  7. Tietenkin videoissa, puolueohjelmassa jne. pitää tuoda symboleilla ilmi, että kyseessä on vapaamuurariverkoston operaatio ja vapaamuurarit ovat vallalla, ajaen rahaeliitin tavoitteita ja päämääriä.

  8. Ukrainalaisiahan on nyt enemmän kuin venäläisiä, jolloin puolueohjelman pitäisi olla myös ukrainaksi ja myös somaliksi!

  9. Puolueohjelmat on hyvä kääntää ihan jo senkin vuoksi, että ulkomailla voidaan lukea, mitä puolue ajaa. Vähentää propagandan mahdollisuutta. On varsin hyvä, jos Venäjällä ajatellaan, että Suomessa on myös neutraaliuteen ja puolueettomuuteen tähtäävä oppositio. Tällöin 100% demonisointi siellä meitä vastaan ei onnistu ja mahdollisen sodan syttyessä Natottajien unelmien seurauksena, saatamme säästyä totaaliselta tuholta.

    Pakkoruotsiksi kääntäminen on toki pöljää aatteellisesti, mutta toki muutama loikkari RKP:stä saattoi tämän tehdä houkutellakseen muita heikäläisiä mukaan. On vain hyvä, jos ruotsinkieliset kääntyvät pois rantaruottalaisuudesta.

    33-koukut taasen saattavat olla tahallinen temppu, jolla saadaan väki pitämään älämölöä

    1. No hohhoijaa mitä roskaa. Ei ketään kiinnosta joku suomalaisen puolueen puolueohjelma muussa kuin jäsenkalastusmielessä. Oletko naiivi vai idiootti MKa?

  10. Marco taitaa olla yhtä lennokas kaveri kuin Kristian Parviainen, Arto Lauri, Teemu Vehkala ja mitä näitä valomiekkajengiläisiä onkaan. Miehittäjä? Suomessa saa puhua vain saamea. Ei, hetkinen… Täällähän oli jotakin porukkaa ennen heitäkin. Vain SITÄ kieltä saa puhua Suomessa. Sulje sivustosi tai vaihda kieli.

  11. Suomen yleisimmät vähemmistökielet ovat venäjä, viro, arabia, englanti ja somali. Pakkoruotsi on vain vahva paikalliskieli ja sortoajan etupiirijäänne. Ruotsalaiset eivät myöskään halua kuulla mitään suomalaista pakkoruotsia vaan he keskustelevat joko englanniksi tai omalla kielellään riikinruotsiksi.
    On todellä törkeää että Vapauden liitto pönkittää sivuillaan jotain RKP:n valtarakenteita.

    1. Ruotsalaiset eivät ymmärrä miksi täällä opetetaan kaikille ruotsia. Eihän kukaan enää mene Ruotsiin töihin tai muuten kuin vain nuuskaa ostamaan. Siihenkin ruotsalaiset euvottelivat poikkeuksen. Ruotsalaiset eivät ole eurossa eikä Natossa, eivätkä tule ikinä olemaan. Suomessa asuu viittä eri kansaa, kaikki Pohjolan tyhmimpiä.

      Suomalaiset käsite on tehty keinotekoisesti, ei mitään suomalaisia ole olemassa. Suomi voitaisiin jakaa viiteen osaan, eikä mikään muuttuisi.

  12. Venäläiset ovat merkittävä vähemmistö ja on tärkeää että heille on saatavilla muutakin tietoa ettei heidän tarvitse elää vain Suomen valtion vihamielisen propagandan varassa. Venäläiset ovat yleensä vähän ummikkoja ja jos he eivät ole vielä oppineet suomea ja vaikka jo olisivatkin niin he ymmärtävät asiat yleensä paremmin äidinkielellään.

    1. Venäjästä pitää tehdä virallinen kieli Suomeen. Ehtona se, että venäläiset julistavat englannin kielen haitalliseksi ihmisen aivoille. Win-win. Ei ole ihan ilmaisia viralliset kielioikeudet venäläisille.

  13. Tietääkö Laiton Lehti kenen puolella ja missä ryhmässä Miki Sileoni sitten on ja kenen etuja hän on turvaamassa? Onko hän mahdollisesti osa Naton verkostoa ja onko ollut alusta asti? Nyt Miki Sileoni sitten on kertonut heittävänsä hanskatkin tiskiin Suomen mentyä Natoon. Työt tulivat valmiiksi ja tehtyä?

  14. Jumalalla on 32. ja 33.:lla asteella myös nimi ”lucifer” eli Raamatun mukaan saatana. Nämä nimet täytyy jokaisen vapaamuurariudesta kiinnostuneen ensin tietää, koska ne tai se on Raamatun ja oikean kristillisyyden mukaan hyvän eli Jumalan vastustajia.

  15. Itse olen alusta lähtien karsastanut tuota kultaista kädenpuristusta Vapauden liiton tunnuksena. Kädet on kuvattu juuri vanhanaikaiseen vapaamuurarityyliin. Kädenpuristus symboloi vapaamuurareille lojaaliutta aatteelle ja sitoumusta yhteisiin periaatteisiin. Vapaamuurarit tunnistavat toisensa kädenpuristuksesta. Onko tuo logo valittu tarkoituksella kertomaan muille vapaamuurareille, ettei hätää ja että omat pojat asialla ja että kyseessä on heidän hanke. Ja nimi vapauden liitto viittaa ehkä Suomen vapauden asemesta vapaamuurarilliseen vapauteen. Jos symbolina olisi ollut jokin kansallistunnus tai sinivalkoiset värit, voisi vapauden mieltää Suomen vapauden ja puolueettomuuden puolustamiseksi.

  16. Ja miten venäjä muka on suomen miehittäjä? Ilmeisesti koska mearsheimer ja offensiivinen realismi niin todistaa?

    1. Siis Suomea ovat aikanaa ihan virallisestikin miehittäneet sekä ruotsalaiset ja venäläiset. Molemmat yrittivät pakottaa oman kielensä suomalaisten kieleksi eli ovat miehittäjäkieliä. Suomessa on tähän erikoinen reaktio:

      1. Toisaalta ovat sotahullut natottajat, jotka vihaavat ikuisesti venäläisiä. (Mutta eivät ruotsalaisia, jotka edelleen miehittävät Länsi-Pohjaa ja joiden RKP-eliitti edelleen miehittää Suomea yhdessä juutalaisoligarkkien ja lännen eliitin kanssa.)

      2. Toisaalta ovat putinistit, jotka eivät suostu Venäjää kritisoimaan, vaikka se tekisi mitä.

      3. Toisaalta ovat ikinaivit pasifistit, jotka eivät halua muistella sen enempää Ruotsin kuin Venäjänkään miehitystä pahalla, vaan päinvastoin julkaisevat puolueohjelmansa ruotsiksi ja venäjäksi samaan aikaan , kun RKP tuhoaa Suomea ja Venäjä pommittaa Ukrainan maan tasalle.

      Ihan kuin suomalaisilta täysin puuttuisi realistisen tasapainoinen asenne, joka perustuisi elämän tosiasioihin: Naapurimaat yrittävät vain maksimoida etujaan, joten ulkovaltoihin ei pidä luottaa, vaan Suomen pitää pysyä täysin itsenäisenä ja riippumattomana eli puolueettomana maana sen enempää isottelematta kuin nuoleskelematta länttä ja itää.

      Miten tämä voi olla niin vaikeaa ymmärtää? Paasikivi ja Kekkonen selvästi tajusivat suomalaisille olevan jotain geneettisiä puutteita, kun eivät tippaakaan luottaneet suomalaisten poliittiseen pelisilmään.

      1. Aivan uskomatonta, että osa suomalaisista ei käsitä myös venäläisten miehittäneen ja vainonneen suomalaisia. Ne olivat vielä pitkälti ukrainalaisia ryssiä, jotka vainosivat suomalaisia ja tulevat nyt tekemään Suomesta uuden kotimaansa!

        1. Stalin asutti Karjalan Ukrainasta tuodulla siirtoväellä. Kuka yritti katkaista Suomen kahtia Talvisodassa? Historiaa ei kukaan tunne enää, Ukrainan eli Suomen valloittajan värit ja liput liehuvat kaikkialla, jopa persujen ryhmähuoneessa. Persut ovat Suomen vihollisia eli Ukraina-puolue.

      2. Marco, se katsos riippuu siitä mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Näin ajattelee taas luontaisesti kommunistinen metsästäjä-keräilijä tai nainen… Suomalaisten kanssa on usein myös turha väitellä mistään, koska suomalainen relativistisesti siirtelee maalitolppia tilanteen mukaan ja et koskaan voi voittaa, koska säännöt vaihtuvat koko ajan ja olet kuitenkin väärässä.

      3. Minä kuulun sitten johonkin neljänteen ryhmään. En vihaa venäjää, mutta se on mielestäni tehnyt valtavasti virheitä, eikä kukaan vieläkään tiedä, aikooko Venäjä edelleen ottaa jonkun rokotuskoodin tai digivaluutan käyttöön. En ole mikään täyspasifisti, vaan toivon että jenkkilä tuhoutuu sisällissotaan ja israel pommitetaan suoraan helvettiin. En usko mihinkään mearsheimerin sloganeihin ja nyrkkisääntöihin – äijä vaikuttaa lähinnä olevan jossain vanhoissa kylmän sodan psykooseissa. ”E-ei amerikka ole paha koska kaikki muutkin toimivat samoin! Suurvallat ovat aina laajentumishaluisia imperiumeja!”. Kuulostaa aika talmudmaiselta projektiolta. Jos kooltaan tai väkiluvultaan iso valtio on aina laajentumishaluinen, niin missä ne Intian, Nigerian, Australian tai Brasilian laajentumiset viipyvät? Tai Kiinan sen puoleen. Itse uskon todellisuuden tarkkailuun ja arvioimiseen enkä teorioihin.

        Tietääkseni Venäjä ei ole miehittänyt Suomea sataan vuoteen, joten yhtä hyvin voi väittää sen ajan karttojen perusteella Armeniaa Turkin miehittäjäksi tai kutsua Irakia Mesopotamiaksi. Sananmukaisesti kaukaa haettua.

        Olen samaa mieltä siitä, että Suomen pitää olla puolueeton tai muuten Suomea ei hyvin pian enää ole. Mutta jokaisen kunnollisen puolueen ja toimijan kannattaa kyllä julkaista myös venäjäksi ja englanniksi, koska senkielisiä äänestäjiä on. Paljon äänestäjiä, jotka asuvat itsenäisessä Suomessa eivätkä ole sitä miehittämässä. Svedupellet voi toki potkia ulos.

        Saapa nähdä, pommittaako Venäjä Ukrainan maan tasalle vai saako pikemminkin piestyä naton ja natsit ilman täystuhoa. Veikkaan, että siinä vaiheessa iso osa Ukrainasta äänestää itselleen saman tulevaisuuden kuin Krim ja Donbass.

  17. Kosiskelevat ruotsalaisten ja venäläisten ääniä ja/tai voivat näin pelata ruotsalaisia ja venäläisiä suomalaisia vastaan? Sitten kun ruotsalaisia jäseniä on tarpeeksi, niin alkaa automaattinen ruotsalaisten etujen ajaminen, ruotsalaisten kiintiöiden puolustaminen, pakkoruotsin kannattaminen ja ruotsalaisten Suomesta karkottamisen estäminen.

    Fakta nimittäin on, että pohjois-Ruotsi, länsirannikko ja etelärannikko ovat kaikki olleet suomalaisten maata, jotka erittäin raa’asti, rikollisesti ja terrorisoiden varastettiin suomalaisilta. Totta kai nämä maat pitää palauttaa Suomen kansalle ja tavallisille suomalaisille, kuten myös ruotsalaisten varastama Suomen kulta, sekä muut rahat!

    Kaikki ruotsalaisten, brittiläisten ja amerikkalaisten rahat ovat täysin varastettuja, ryöstettyjä ja loisittuja. He eivät ole koskaan saaneet mitään itse aikaan ja eivät ole koskaan kyenneet elämään omillaan, vaan ovat aina loisineet lihavan ja helpon elintasonsa muiden selkänahasta. Tähän heidän lihava elintaso perustuu.

  18. Jaaha, paljastuksia tiedossa – ainakin Venäjä-yhteyksistä. Hyvähän se on paljastaa, kun ollaan natossa. Tuli mieleeni, mikä on LL:n kanta tuohon Me kansa kansanliikkeeseen. Oma näkemykseni on ollut jo pitkään, että on vähän QAnon – tyylinen CIA:n Mind Control – operaatio. Jukka Davidssonin julkaisut noudattelivat samaa kaavaa, pedofiilien kaappaamat lapset taidettiin pelastaa Uuden Meksikon tunneleista ainakin 40 kertaa, kun niitä juttuja luin. Davidsson on askenasijuutalainen nimi. J. Davidsson on kai reservin upseeri, yleensä niistä hommista saa kenkää, eikä upseeriksi edes ylene, jos on oikea toisinajattelija.

    https://pt-media.org/2023/04/12/miki-sileonin-live-sunnuntaina-jossa-juha-korhonen-paljastaa-kaiken/

    1. Huh, tulihan kommenttini sieltä. Luulin ensin, että meni sensuuriin, koska muotoilin itseni vähän huonosti. Ilmeisesti oli kuitenkin sen verran tymäkkä, että ”meni” roskapostikansioon? Toinen oli tietysti tuo PT-median linkki, myöhemmin huomasin, että linkki videoon löytyisi myös YouTubesta. PT-media kun on haukkunut kaikki Venäjän intressejä ymmärtävät maanrakoon. Myös meidät, jotka emme halua isänniksemme natoa, Venäjää emmekä EU:ta. Toisaalta seuraan kyllä PT-mediasta vielä Ruotsin kehitystä ja bongasin samalla tuon uutisen. Outoa, että kommentit ovat siellä 0.

      Eli tarkoitin lähinnä, että paljastukset lienevät yksipuolisia ja koskevat Venäjän toimintaa. Syyttää en tarkoita ketään, koska osallistuinhan itsekin aktiivisesti vv 2015 – 2017 mielenosoituksiin ihan tarkoituksena puolustaa isänmaata. Se, kuka ne rahoitti, ei mielestäni ollut pääasia, koska vastapainona oli valtapuolueiden hiljaisuus ja valtiovallan varaukseton hyväksyntä globalismille ja monikulttuurille.

      Onko vastaiskuna odotettavissa paljastuksia naton rahoittamasta toiminnasta, kuten agenteista, pienpuolueista. Ihmettelen, mistä Sileoni on saanut sitten tietonsa muista kansallismielistä?

      Toisaalta, jos ja kun Puolustusvoimat on tehnyt pitkään yhteistyötä USA: n ja naton kanssa ja Me Kansa on QAnonin suomalainen alaprojekti, miksi ne uhraisivat nyt sen. Toki tuo kysymyksen asettelu ”hullu vai viisas” päästää J. Davidssonin jollain lailla pälkähästä. Hulluhan on syyntakeeton. Toki itse lähetys kannattaa kuunnella ensin.

      Katselin myös YouTubesta toisenkin Sileonin videon Me Kansasta, haukkuu siinä salaliittoteoreetikot. Mietin sitä, millä tavalla salaliittoteoriat vaikuttavat ihmisiin. Minusta ongelma on lähinnä itse ihmisten tavassa reagoida. Jos todetaan, että jonkun tapahtuman takana on salaliitto, ihmiset tyytyvät toteamaan asian ja sitten ei tapahdu mitään. Onko niin, että he olettavat eliitin säikähtävän ja luopuvan hankkeesta, kun heidät aikomuksineen on paljastettu. Vai katsovatko ihmiset olevansa liian voimattomia, koska tuo liitto on salainen ja on siten heidän ulottumattomissaan? Toinen puoli ihmisistä taas ei usko salaliittoihin. Aikoinaan lukion psykologian tunnilla käsiteltiin ihmisen kypsymistä, kuinka noin 20-vuotiaana saavutetaan ns abstrakti ajattelu, eli ihminen kykenee kuvittelemaan asioita, jotka eivät ole läsnä. Todettiin, että valtaosa jää konkreettisen ajattelun tasolle, eli kykenee käsittelemään vain tietoa, joka on käsin kosketeltavissa. Salaliitoissa ei kyse ole useinkaan kummemmasta kuin siitä, että elämme plutokratiassa, maailmaa hallitsevat ne, joilla on rahaa. Ja ne, joilla on sitä miljardeja, voivat ostaa hallituksia ja armeijoita. Noita ihmisiä emme näe julkisuudessa, näemme heidän marionettinsa.

  19. Nykysuomalaiset eivät ole Ruotsissa muinoin asuneiden Suomi-heimojen jälkeläisiä. Heidät tapettiin niille sijoilleen, siksi historia ei kerro heistä mitään. Joku keski-aikainen kartta vain väittää, että Keski- ja Pohjois-Ruotsi oli suomalaisten aluetta. Persjalkaiset suomalaiset eivät päässeet karkuun pitkäjalkaisia jävel-svenskejä.

    1. Kyllä he oikeasti edelleen ovat usein suomalaisia ja alueet ovat oikeasti olleet suomalaisten alueita! Ilmeisesti suomalaisten esi-isät tekivät jotain niin uskomatonta, että nykyiset heikot jälkeläiset eivät usein pysty tätä uskomaan.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*