Marco de Wit 13 huhtikuun, 2023

 

 

ROKOTETTUJEN ÄÄNET Dokumentissa seurataan rokotettujen ja rokotteesta vakavan vamman saaneiden kamppailua. He pyrkivät saamaan apua sekä äänensä kuuluviin samalla kun ehdokkaat keräävät rokotettujen ääniä.

Vaalien alla yhteiskunta on asialle sokea. Rokotehaittoja ei tiedetä ja ei niistä ei haluta tietää, vaikka ongelma on mittava ja kasvamassa. Mutta puolueissa on eroja.

 

Johdantovideo:

 

 

 

Koko dokumentti:

 

 

 

 

 

27 thoughts on “Sensuroitu suomalainen Rokotettujen äänet -dokumentti nyt katsottavissa Rumblessa!

  1. Rokotukset suojaavat myös vastasyntynyttä puolen vuoden ajan vakavaa koronavirustautia vastaan. mRNA-rokotteiden ei ole havaittu aiheuttavan mitään erityistä haittaa sikiölle tai äidille. Rokote voidaan antaa imettävälle äidille. Rokotteiden tai niiden sisältävien aineiden ei tiedetä siirtyvän äidinmaitoon. Koronavirusrokotteiden teho perustuu dna-prosessoreiden tunnistukseen.

  2. Kontrolloitujen tutkimusten mukaan adenovirusvektorirokotteiden (esimerkiksi AstraZeneca) suojateho muodostuu hieman hitaammin ja on 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta noin 60-70 prosenttia. Väestötason tutkimuksissa on havaittu, että suojateho voi olla korkeampi, jopa 80-90 prosenttia.

  3. Aku, UKRAINAN 2PAIKKAA IS ESINAHKAFREI ”kaksi” Bahmutia piiritetty!!!! mahtaa harmittaa sukulaisias koorona piikeissä..siellä..piirityksen tiellä,,,koronapiikit selässä…

      1. Hei aku! Miksi raivoat pikku-HETKISELLE?

        Vai luulitko raivoavasi minulle, eli oikealle HETKISELLE!?!!

        Ole onnellinen, että minun lisäksi on myös muita hetkisiä!

  4. Työntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta, voi osoittaa suojan covid-19-tautia vastaan todistuksella hänelle enintään 72 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Työnantajan on hyvä huomioida, että koronarokote on tartuntatautilain 45 §:n tarkoittama vapaaehtoinen rokote.

  5. Suojavaikutus on mielestäni kiistaton kaikissa näissä kolmessa rokotteessa ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen. Se tarkoittaa, että suojavaste on huomattavasti päälle 50 prosenttia. Tämä ei myöskään tarkoita, että loput 50 prosenttia eivät hyötyisi rokotteesta ollenkaan.

  6. Rokotteet on vähän niin kuin uskonto. Monet ihmiset ei millään tavalla kyseenalaista sitä. Ne ei tiedä mitä niissä on sisällä. Mä en halua sanoa kenellekään sitä, että rokota tai älä rokota sun lasta.

  7. Koronarokote suojaa myös putinismilta. ”Rokotetuista 88 prosenttia katsoi, että sotaan syypää on Venäjä, rokottamattomista 62 prosenttia. Ukrainaa piti syyllisenä rokottamattomista jopa puolet. Yli 60 prosenttia rokottamattomista piti sotaan syyllisenä sotilasliitto Natoa tai Yhdysvaltoja.👹🤘

    1. Eli esinahaton myrkkypiikki lisää taas bidenismiä! Hyiii yäääkh!!!

      Kai ymmärrät, että jenkit ovat päätekijöitä irakilaisten kansanmurhassa, johon osallistui myös noin 5000 ukrainalaista valenatsia!

  8. On edelleen mahdoton käsittää, kuinka koronaan pikapikaa kehitellystä sotkusta yritettiin väen väkisin tehdä pakollista ja tehtiinkin sote-alan työntekijöille. Luottamus ihmisiin ja yhteiskuntaan ainakin itsellä meni täysin. Kohtalo on tosin rankaissut muutamia äänekkäitä pakkorokotusten vaatijoita, joita on kuollutkin. Mutta viisastuuko yhteiskunta? Aivan varmasti ei ja seuraavaa plandemiaa aletaan kohta ajaa sisään ja mRNA-teknologiaa pyritään ujuttamaan joka paikkaan.

  9. Virallisen totuuden mukaan korona on nyt vain hengitystieinfektio. Okei, mutta mikäs sitten on long covid ja miksi se tarttui rokotettuihin?

    Ettei vaan ”long covid” peitenimi esinahattoman myrkkypiikin aiheuttamille vaurioille?!!

  10. Kuulen rokotettujen ääniä päässä koska olen hullu salaliittolainen kun en uskonut ja nyt sairastuin lopullisesti!

  11. ROKOTTAVAT nyt lihakarjan, kanat, lehmät ym. jolla saadaan MYRKYTETTYÄ piikittämättömien ”TIEDEVASTAISETKIN”. Australiassa on löydetty lihasta samoja vika-rakenteita kun myrkkypiikit aiheuttivat ihmisillä. Myrkkyjäämiä on löydetty piikittämättömillä, jotka ovat syöneet MRNA manipuloituja lihatuotteita. PUOSKARI-GATES on piikitättänyt jopa villieläimiä. PSYKOPAATTISET SARJAMURHAAJAT eivät murhaamasta olipa kyseessä yksittäinen tekijä tai EI. Kun NWO ja Great Reset porukka ovat satanisteja niin…

    1. Joo, katselin tätäkin juttua. Homma oli selvä. Eli, jatkossa vain LUOMU-lihaa ja kalaa. Ja itse kasvatettuja juureksia sekä kasviksia. Taas tuli yksi yhteiskunnan ulkopuolella elävä perhe.

      Mutta joo, olipas hyvä dokumentti. Tämä pitää tallettaa…

      Itsekkin aikoinaan sain pomolta kirjeen ”jatkossa asiakaskeikat hoidetaan vain rokotettujen kautta”. No, meistä kaksi ei ollut rokotettuja, mutta me kaksi hoidimme 70% asiakaskeikoista. Pomo meni hiljaiseksi.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*