Marco de Wit 14 huhtikuun, 2023

 

Laiton Lehti on vuosia toitottanut, että vapaus- ja aitokansallismielisten puolueiden olisi helppo päästä eduskuntaan, jos vain:

 

 

1. Aktiivinen mediapaketti

  • vaalilehti, katutoiminta, striimaus, sometähtien verkosto, näkyvä pj.

 

2. Suuri vaaliliitto

  • ehdokaslistoilla kiintiöt puolueille, kansanliikkeille ja sitoutumattomille ryhmille

 

3. Persujen haastaminen

  • loikkarit auttavat paljastamaan takinkäännöt, äänestyskoneet ja korruption

 

 

Lisäksi Laiton Lehti on korostanut, että tarvitaan myös yksi lisäasia: Sekopäiden karsiminen! Vapausmieliset toisinajattelijapiirit nimittäin houkuttelevat paljon sekopäitä, jotka luovat kaaosta joka paikkaan.

 

Laiton Lehti on vuosien varrella saanut paljon vihamiehiä myös toisinajattelijapiireistä, koska on korostanut tarvetta pitää sekopäät erossa puoluetoiminnasta ja varsinkin puolueiden johtopaikoilta. Pakkohoitoon heitä ei tietenkään pidä viedä. Ihmisellä on oikeus olla myös omituinen ja sekaisinkin, kunhan ei muiden kimppuun hyökkäile. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että esimerkiksi mielisairaat, lääkityksessä olevat, alkoholistit, narkkarit, autisti-aspergerit tai pelkästään harhaisen haihattelevat ituhipit, supersalaliittoteoreetikot ja muut sekopäät on pidettävä kaukana johtopaikoilta.

 

Tästä huolimatta Laiton Lehti ei kuitenkaan ole juuri koskaan halunnut nimetä näitä puolueille haitallisia sekopäitä. On nimittäin vaikea sanoa milloin jonkun haihattelu tai fiksaatio muuttuu sekopäisyydeksi.

 

Mikko Vapa

Yksi esimerkki tällaisesta rajatapauksesta on Mikko Vapa. Hän on monella tavalla todella omituinen tyyppi eli yhdistelmä superlahjakkuutta ja omituisuutta. Viime vuonna hän myös hyökkäsi rajusti Laittoman Lehden kimppuun videoillaan. Laiton Lehti ei kuitenkaan reagoinut mitenkään, koska ensinnäkään ei ottanut Vapaa vakavasti ja toiseksi ei halua kritisoida vapausmielisiä ihmisiä, vaikka olisivatkin vähän omituisia. Kolmanneksi vaalit olivat tulossa ja Laiton Lehti yritti välttää ja estää vapausmielisten välisiä riitoja.

 

Laiton Lehti kuitenkin tutki Mikko Vapan toimintaa ja löysi monia hälyyttäviä asioita. Yksi näistä oli se, että Mikko Vapa ihan julkisesti kehuskeli olevansa sotilasarvoltaan yliluutnantti ja armeijakoulutukseltaan TIEDUSTELU-UPSEERI.

 

Siis potentiaalinen myyrä! Laiton Lehti onkin useamman kerran ihmetellyt, että miksi niin moni vapaus- ja kansallismielinen aktivisti näyttää omaavan tiedustelu-upseerin koulutusta tai ainakin haaveilleen tiedustelu-upseerin urasta. Tästä olemme aiempina vuosina julkaisseet useamman jutunkin.

 

Mikko ja Marko Vapa

Tiedustelu-upseerikoulutuksen lisäksi epäilyksiä lisäsi, että Mikko Vapalla on melko saman näköinen kaksosveli, Marko Vapa. Tiedustelupalveluthan haluavat erittäin mielellään värvätä nimenomaan kaksosia. Mikko Vapalla on myös tietotekniikan koulutus ja on erittäin lahjakas IT-asioissa eli pystyy halutessaan hankkimaan arkaluontoisiakin tietoja. Kaiken kukkuraksi Mikko Vapalla on myös tyttöystävä, joka näyttää tukevan häntä monellakin tavalla.

 

Toisaalta jos Mikko Vapa on myyrä ja provokaattori, niin miksi hän avoimesti kehuskelisi omaavansa tiedustelu-upseerin armeijakoulutuksen?? Kaiken kukkuraksi Mikko ja Marko Vapa näyttävät olevan täysin fiksaatioituneita tunnelijärjestelmistä puhumiseen. Siis ihan avoimesti, vaikka kyse voi myös olla sotilaallisesti arkaluontaisista asioista. Loppujen lopuksi Laiton Lehti sitten veti sen johtopäätöksen, että Vapan veljeksillä on vain joku fiksaatio supersalaliittoihin ja tunneleihin. Siinä kaikki.

 

Vaalisabotaasi?

Ennen vaaleja Laiton Lehti kuitenkin sai ihmetyksekseen tietää, että Vapan veljekset asettuivat ehdolle eri puolueisiin. Marko Vapa asettui ehdolle ilmiselvän sabotaasipuolueen VKK:n ehdokkaaksi. Mikko Vapa puolestaan asettui monen puolueen kanssa vaaliliitossa olevan Kristallipuolueen ehdokkaaksi. Eli ihan kuin olisivat yrittäneet levittää tunnelifiksaatiotaan ja kyseenalaista mainettaan moniin puolueisiin.

 

Vielä suurempi ihmetys nousi tästä Mikko Vapan esittelystä Kristallipuolueen sivuilla. Vapa ihan julkisesti tässä ilmoittaa:

 

1. Tietotekniikan maisteri ja tietojärjestelmien kehittäjä

2. Armeijakoulutukseltaan tiedustelu-upseeri

3. Kartoittavansa Suomen tunneleita

 

 

Kuvassa linkki Kristallipuolueen sivuille

 

 

Mikseivät hälytyskellot soineet Kristallipuolueessa tai edes vaaliliittolaisissa? Tämä on taas tätä suomalaisten rajatonta naiviutta.

 

Ei siis kovin suuri ihme, että polpo käytti tilaisuutta hyväkseen aloittaakseen massiivisen mustamaalauskampanjan.

 

 

Kuvassa linkki Iltalehteen

 

 

Tässä on selvästi kaksi vaihtoehtoa:

 

1. Myyrien provokaatio (1%)

Vapan veljekset pyrkivät mustamaalaamaan toisinajattelijapiirejä ja pienpuolueita esittämällä supersalaliittoteorioita ja uhkaamalla paljastaa puolustusvoimien salaisia tunneleita.

 

2. Yli-innokkaita salaliittoteoreetikkoja (99%)

Vapan veljekset ja varsinkin Mikko Vapa ovat hölösuita, jotka ylpeilevät Mikon tiedustelu-upseerikoulutuksella saadakseen uskottavuutta sekaville tunnelisalaliittoteorioilleen. Vahingossa he ovat sitten myös mahdollisesti paljastaneet jotain puolustusvoimien tunnelijärjestelmiä.

 

Laittoman Lehden mukaan todennäköisin on vaihtoehto 2, joten:

 

3. Supo mustamaalaa vapausmielisiä liikkeitä ja puolueita

Supo käyttää hyväkseen Mikko Vapan ylpeilevää suurisuusuisuutta ja sekavuutta saadakseen mustamaalattua valtiokriitikoita ja yleensäkin vapausmielisiä liikkeitä ja puolueita. Tähän johtopäätökseen muuten jopa Iltalehti näyttää päätyneen omassa analyysissään, kun se haastatteli yhtä salaliittoteorioiden tutkijaa:

 

Kuvassa linkki Iltalehden juttuun

 

 

Ihan siis sama kuvio kuin suuressa maailmassa eli nyt kun ollaan NATO-MAAILMASSA, niin poliittinen poliisi nappaa pari omituista supersalaliittoteoreetikkoa väittäen heidän olevan jotain terroristeja tai vaara valtion turvallisuudelle. Näin polpo toisaalta oikeuttaa omat yhä suurenevat budjettinsa ja toisaalta mustamaalaa vapausmielisiä polpokriitikoita. Varmaan vielä kaupan päälle syyttävät heitä putinisteiksi. Näin polpo saa monta kärpästä samalla iskulla. Tervetuloa Nato-Suomeen!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

46 thoughts on “Polpo mustamaalaa vapauspuolueita: Mikko ja Marko Vapa vangittuna maanpetoksesta epäiltynä!

  1. Marcon suhtautuminen D vitamiiniin tiedetään, itse syön sitä 50 milligrammaa vuorokaudessa.

    Mutta entä Magnesium, mitä mieltä olet. Itse syön sitä pöivittäin noin 500 milligrammaa ja oken pirteä ja aikaansaava. Onko kokemuksia.

    1. Elä Ota ainakaan sinkkiä, saat eturauhassyövän. Vältä myös booria lisäravinteena sekä maitotuotteissa olevaa fosforia, joka tukkii valtimot. Pannussa keitetty kahvi nostaa huonoa kolesterolia. Vältä myös margariinissa paistettua läskiä! Elät onnellisena loppuun asti.

    2. D-vitamiinia lääkärit suosittelevat liian vähän. Myrkkypiikki ”vääristelijät” eli ”tiedevastaiset suosittelevat 100 mg vrk. Läkkeitä heitetään kitaan yliannoksia hyvällä omallatunnolla, mutta vitamiineissa ”sipsutellaan” kuin kysymyksessä olisi ”yliannostulksesta” tuleva terveysriski.

      ”Hevos-lääke” on TÄYSIN OK ja WHO on itsekin suositellut vaarattomana ihmiselle. Sitä on kokeiltu rohkaisevin tuloksin syövänhoitoon. Koronaan se tepsii TODELLA, mutta se DISSATTIIN, koska ”syanidi-piikki” ”Antaa Siivet!!! Helsingissä raatoja on niin paljon, että ruumiskontit loppuvat eli YLIKUOLLEISUUTTA on rumasti, mutta NYT kyllä valtamedia on hipihiljaa.

      Keripukin tietää siitä, että hampaat tippuvat suusta ja siihen tepsii C Vitamiini. Vm. ”loppukavennus”! On ollut tietoa jo siitä, että IKI-AHNEA lääketeollisuus ja Puoskari GATES vaativat vitamiini tuotteiden KIELTÄMISTÄ. Ilmeisesti aikovat pukata markkinoille jotain synteettistä syöpää aiheuttavaa pieksun pohjaa. Kananlihaakin kasvattavat laboratoriossa, jonka USA:n ”Myrkytyslaitos” on riemurinnoin julistanut kelvolliseksi. Lausunnon olisi yhtä hyvin voinut hakea San Franciscon narkkarilta.

      1. Miksi kaikki aina puhuvat vain vitamiineista? Aminohapot on ne jotka pitää elimistön toimivana ja hyvänä.

    3. D-vitamiinia 50 milligrammaa päivässä? Puhut varmasti mikrogrammoista. Itse vedän 240 µg. Kesällä riittää 100. Fiiliksen mukaan. Jos tuntuu että lentsu iskemässä, niin silloin myös C-vitamiinia normaaliakin enemmän.

  2. Ilmari Kianto oli vangittuna maanpetoksesta, kun hän jätti kotinsa pöydälle venäjänkielisen lapun:
    –   Älkää polttako taloani.

    1. Kianto oli epäonnekseen laittanut lappuun jotain ohjeiksi tulkittavia lauseita. Tämä riitti maanpetossyytökseen ja mies joutui virumaan vankilassa. Kun ollaan sodassa tai valmistellaan sotaa, niin virkavalta ja osa kansalaisista päätyvät vainoharhaiseen tilaan, joka voi olla sivullisille vaarallinen.

      Globalistien touhussa on jotain erittäin hämärää ja sairasta eikä ole ihmeellistä, että erikoisia salaliittoteorioita kehitellään.

      1. Kuten nyt. Yllytyshullut elävät päänsä sisällä vainoharjoissaan. 98 % täysin sotapsykoosissa. Niinistö on pahimmin sotapsykoosissa. 74-vuotias vanha sotakääkkä. Elänyt juristina helpon elämän.

  3. Onko ”Vapa” edes oikea nimi? On olemassa ongenvapoja ja jne…Mutta missä on heidän laatimat kartat tunneleista ja ennen kaikkea mitä niissä tunneleissa voisi olla? Naton bioaseita?!!

    Nyt valtamedia väittää, että tunnelit ovat salaliittoteoriaa, mutta toisaalta KRP:n eunukit väittävät kyseessä olevan maanpetosrikos!

    Tässä on ristiriita, koska rikosepäily on äärimmäisen vakava!

    Toinen vakava ristiriita on se, että ”Vapan” veljekset ovat hääränneet vuosikausia julkisesti maanpetoksen parissa ja kukaan ei ole puuttunut siihen. Hetkinen! Onko supo todellakin näin korruptoitunut ja putinistinen?!!

    Supossa on ainakin yksi hiekkaneekeri palkkalistoilla!

  4. Johan tuo rikosepäily paljastaa että jotain tunneleita mistä ei saa puhua on olemassa. Nuo ovat tehneet tuota täysin avoimesti jo vuosikausia että aika rauhassa ovat saaneet olla, se tuossa syytteessä ihmetyttää

    Se että käydäänkö niissä tunneleissa maailmanlaajuista alienien vastaista tunnelisotaa on asia erikseen

    1. Helsingin alla on tunneliverkosto, satoja kilometrejä. Sinne pääsee autolla ja vaikka sukellusveneellä, jopa ufolla! Luulee joku ettei missään muualla ole?

  5. Tuli mieleen, että syytteet paukahti sopivasti, kun Suomi joutui Naton orjaksi.ä
    Eli lienevät paljastaneet jotain Naton petoluolia?

    1. Pahin rikos oli tuolta neitihenkilöltä. Arvosteli medioita. Siinä syy pidätykseen On jo perustettu pohjoismainen yksikkö, joka pidättää poikkeustilalain nojalla toisinajattelijat.

  6. Miten Gennadi Timtsenkolle junailtiin Suomen kansalaisuus!

    Putinin luottomies, KGB taustainen Timtsenko.

    Suojelupoliisi(SUPO) keskeytti laajan turvallisuusselvityksen tekemisen Timtsenkosta!

    Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari yritti pimittää alaisenaan pitkään toimineen Matti Saarelaisen toimintaa kuvaavan muistion.

    Asiakirjojen pimittämiseen osallistui Suojelupoliisi laajalla rintamalla.

    Matti Saarelainen oli Ulkomaalaisviraston johdossa kun Timtsenkolle myönnettiin Suomen kansalaisuus pikavauhdilla. Kuulemma ohittaen SUPOn ohjeistuksen asiassa.

    Saarelainen otettiin kuitenkin töihin SUPOon sen jälkeen kun hän oli saanut potkut Ulkomaalaisvirastosta!

    Näin korruptoitunut suomalainen virkakoneisto toimii.

    Siis käytännössä viinalla ja huorilla ostettiin Suomen kansalaisuus Putinin luottomiehelle, KGB taustaiselle oligarkille, Timtsenkolle.

    (Nyt nämä samat tahot yrittävät mustamaalata uusia pienpuolueita)

    1. Niitä asiakirjoja ei löydy mistään. Eikä löydy myöskään niistä jatkosodan rintamakarkureista, jotka omat ampuivat. Tunsiko joku jonkun rintamakarkurin. Ei heitä ole elävien kirjoissa. Onks tietoo montako sotapoliisia koulutetaan vuosittain ja mihin käyttöön?

    2. Tämäpä kyllä, tuosta oli iltalehdessäkin juttua joku päivä sitten ja pohdintaa että kuinkas se supokin sillein..

        1. Etkö sitä ole vielä tuohon ikään mennessä ymmärtänyt? Entinen VALPO suojelee nimenomaan eduskuntaa ja yhteiskuntarauhaa suomalaisilta henkilöiltä. Ei ulkomaaalaisilta, vaan suomalaisilta.

          Kaikenlaista sitä kysellääkin mutta ei viitsitä itse ottaa selvää.

  7. ”Näin polpo toisaalta oikeuttaa omat yhä suurenevat budjettinsa ja toisaalta mustamaalaa vapausmielisiä polpokriitikoita.”

    Plus hankkii tietoja näiden vapausmielisten ryhmien sisäpiiristä. Esim ketkä ovat aktiivijäseniä, mitä he ajattelevat, millaiset välit heillä on, mitkä ovat aktiivien heikkoudet ja vahvuudet, ketkä ovat nousemassa puolue-eliittiin, millaisia suunnitelmia ja strategioita ryhmillä on jne.

    Nämä myyrät myös tietyllä tavalla paljastuessaan likaavat oman pesän. He ovat olleet ehdokkaana, heidän varaansa on asetettu paljon. Johtavassa asemassa heillä on kenties ollut jokin tärkeä tehtävä tai osaamisalue ja kun tuo osaaminen poistuu, on puolueen löydettävä uusi yhtä pätevä tilalle. Pienpuolueiden yksi ongelma onkin ollut jatkuva käymistila paitsi puolueiden hajaantuessa, myös ihmisten vaihtuessa. SMP:llä oli pitkään Vennamo ja Persuilla Soini, ja voidaan todeta, että puolueiden menestys rakentuukin pitkälle paitsi hyvälle ohjelmalle, myös henkilöille, jotka kykenevät luomaan pysyvyyttä.

  8. ”Kaikilla meillä on oma ristinsä” eli OMA naamavärkki, mutta jotenkin kuvasta vaistoaa, että mies saattaa olla luottamuspulan arvoinen henkilö.

    1. Näissämpuoluemyyrissäbqskarruttaa se Kuka NUOKIN ELÄTTÄÄ.

      PUOLUEMYYRÄN TUNNISTAA TIEDUSTELUTAUSTASSA JA SIITÄ ETTEIVTYYPPIVTEE TYÖTÄ. Sitä paitsi kunnon välineillä striimaaminen ei ole köyhien hommaa.

      Kuka ottaa jonkun Tuukka Kurun töihinbyksityiselle puolelle.

      Kuka ottaa punaviherkoulutetut yksityiselle puolelle töihin, jossa on TULOS TAI ULOS-,meininki Ei kukaan yrittäjä.

      1. Erittäin hyvät pointit! Juuri tuo että jos ihminen ei käy nimenomaan yksityisellä sektorilla töissä tai käyttää suhteettoman arvokasta kalustoa tulotasoon nähden, pitää soittaa kelloja!

        Tulee myös mieleen että kunnon myyrällä on vain tapana saada asiat ”hoitumaan”, mutta valikoidusti… Tästä esimerkkinä J.Korhonen kanavineen ja Panu näkyvänä miekkarihahmona, mutta ei kuitenkaan aidosti asiaa edistäen vaan ainoastaan sähläten ja sohlaten.

        Marcolle palautteena:
        Toivottavasti otatte tiukan linjan noiden ilmiselvien robottiviestien kitkemiseksi, joita on alkanut ilmaantua ihan viime päivinä. Niiden ei kannata antaa sotkea tätä pientä keskustelua ollenkaan, sillä ne eivät edusta mitään mielipiteen- tai sananvapautta, vaan globalistien puppugeneraattorille ohjelmoitua kommunismin ilosanomaa.

  9. 19.4 on tulossa yhteispohjoismainen isku toisinajettelijoita vastaan. Tätä meille rakennettua onnelaa ei perkele saa vastustaa yksikään!!!

    -Hulluja aikoja. Jengi täysin mediapoolin ohjaileman valtavirtamedian vietävissä.

  10. Tunnelisalaliittointoilu voisi olla vakoilua vastaavaa toimintaa. Onko sitten sattumaa vaiko syötetty vakoilun tuloksista kiinnostuneelta taholta, sehän saattaa selvitä tutkimuksissa.
    Miksi tunnelisalaliittointoilu olisi vakoilua? No siksi, että SA:n varastot ovat tunneleissa, eikä ainakaan niiden sisältöä ole tarkoitus julkistaa ulkopuolisille, tuskin edes sijaintia. Sijainnin osalta toki potentiaalinen hyökkääjä voi olla jo aika paljon selvillä. Nato-maa Bulgariassakin ammusvarastot ovat räjähdelleet.

    Vapat ovat hyviä mm. suunnistajina.

    1. Noin voi olla. Olisivatko sitten vahingossa kuvanneet oikeankin tunnelin paikan tms? Mitään tunnelia ei kyllä edes saisi olla missään jokamiehen oikeuksilla kuljettavassa maastossa. Joka tapauksessa en lukenut noita tunnelijuttuja ennen tätä pidätystä, vaan pidin noita tyyppejä eräällä tavalla huuhaata kirjoittavina, mutta sinänsä suhtkoht älykkäinä tyyppeinä. Nyt sitten tämä pidätys herätti ainakin oman mielenkiintoni, mutten edelleenkään ala tunnelijuttuja etsimään netistä. Asiasta toiseen: HS:n vakoilutuomio oli muuten naurettavan pieni.

    2. Ei sattunut tulemaan mieleen, ettei siviilillä ole mitään asiaa PV:n suunnitelmiin tai asioihin.

      Sitä paitsi mites noissa tunneleissa kosteudenhallinta? Ei taida metalli oikein sietää kosteutta ruostumatta? Entä ilmanvaihto ja sähköt, vedenpoisto?

  11. Ei vaihtoehto 1 eikä 2, vaan 3: tunnelisodat ovat totta. Maan alla on toinen maailma ja meidän maa on heidän taivaansa. Siellä meksikolaisia vauvoja siirretään tunneliverkostoja pitkin adrenokromitehtaille. Siellä on myös myyriä, kuten Marcokin epäili.

    1. Kyllä. Tunneleissa täytyy olla MYYRIÄ. Olette täysin vieraantuneita luonnosta. Minkä saaliseläin on myyrä? Vastaus: PÖLLÖ.

      1. Nämä maanpäälliset PÖLLÖT etsivätkin niitä maanalaisia myyriä ja heidän adrenokromimarkkinoita.
        Samaiset pöllöt odottavat että joukko maailmanpelastajia joita kutsuvat Valkohatuiksi vielä huuhtovat kaikki myyrät ulos tunneleistaan ja kuivattavat myös maanpäälliset politiikan suot joissa suohirviöt hallitsevat.
        Nämä pöllöt ovat kadottaneet kykynsä nähdä metsää puilta ja puun varoja möröiltä. Ehkä jotkin kemikaalit ovat sulattaneet aivot.

      2. Eikös pöllö ole NWO:n symboli? Nyt olemme jännän äärellä, hyvät herrat. Marco puhui myyristä VKK:ssa viitatessaan Vapoihin, mutta taisivatkin olla myyriä puolustusvoimissa, kun ovat armeijan käyneet. En tiedä kuinka korkea-arvoisia ovat. Vakavasti puhuen, tarinan opetus on kuitenkin se, että älä jaa tietoa netissä tunnelihavainnoistasi. Tuskinpa Vapat mitään pahaa ovat tahtoneet, vaan ovat vain kiinnostuneita tunneleista, kuten aika monikin on: YouTube on täynnä hienoja videoita vaikkapa hylättyjen sairaaloiden yhdystunneleista rakennusten välillä ja valtavista viemäriverkoista. Itse tykkään katsella näitä aina joskus. Kyllä ne Venäjän ja USraelin agentit täällä Suomessa tietävät ihan tarkalleen missä meidän luolat ja varastot ovat. Eiköhän ne tiedot ole ”kaverille” laverreltu ihan ilmaiseksi petos-Antin & homo-Pekan isännöimissä saunailloissa.

  12. En tiedä, jos perunakellareiden ilmanvaihtoputkia ovat kuvanneet ja KRP:n mielestä täyttää pidätyskynnyksen. Sen ymmärrän jos Kanavuoren tunneleihin olisivat eksyneet kuvailemaan. Näkyikö heidän videoissaan seis, stop, military area kuvapätkiä?

  13. Oletan että ihan sama onko Mikko ja Marko näitä tunnelisotahörhöjä tai ei, niin jos heitä ei olisi niin sitten olisi pidätetty jotkut seuraavaksi hörhöimmät.
    Eli NATO, Supo yms tarvitsevat syylliset, niin rikokset vaikka keksitään, jotta näiden järjestöjen toiminnalle löytyy oikeutusta ja rahoitusta. En nyt sen takia pidä Vapan veljeksiä kovin syyllisinä. Yhtä lailla pidätetyksi olisi voinut päätyä vaikka Juho Lyytikäinen ja Ano Turtiainen, koska molemmat puhuvat avoimesti agendan vastaisia juttuja, kuten uudesta maailmanjärjestyksestä ja pankin rahakoneesta yms.

  14. Ehkä yritetään kääntää huomio pois oikeista ”maanpetoksista” , joita pitäisi olla EU:hun, Euro-valuuttaan ja NATO:on liittyminen. Sekoomus pitää itseään markkinatalouspuolueena mutta sekoomuksen propagandistit eivät ymmärrä edes tämän vertaa: (allaolevaa kirjoitusta kannattaisi ahkerasti jakaa tai edes otteita siitä) Kirjoittaja lienee ”ulkomaalainen” liian älykäs kokoomus-neroille.
    https://www.kristallipuolue.fi/post/onko-velka-kansalaisten-vai-eurorahoittajien-syy
    Kysymyksen voisi asettaa toisin: Onko Suomen jättivelka Kokoomuksen syy? Ja vastaus on tottakai. Kokoomus ja Sauli Niinistö tulisi laittaa vastuuseen holtittomasta velkavetoisesta taloudesta ja heitä vaatia maksamaan velka pois.
    Lainaus jutusta:
    ”Suomen ja muut Euroopan kansalaiset eivät siis ole eläneet yli omien varojensa. Pohjanoteeraus johtuu kansainvälisen oligarkkisen rahoituksen ja siihen liittyvien byrokraattien ylivallasta”
    Tällä kai tarkoitetaan Sauli Niinistöä, entistä pankinjohtajaa ja hänen puoluettaan kokoomusta. Toinen tälläinen puolue on RKP.
    Kokoomus ja RKP ovat pahimmat talouden ja siten kansan viholliset. Muiden eduskuntapuolueiden johtajat ovat lähes syyntakeettomia… joten heitä ei voi syyttää mistään…

    ylessä kohta taas jokin kolmesta ekonoomista… luottopelurit… oletteko huomanneet ettei kokoomus anna ylen koskaan haastattattelevan ketään ulkomaista ekonomistia, voisi tulla vääriä mielipiteitä kansalle, jota pimeydessä pidetäään.

  15. Niinistö on kaikessa maanpetoksissa ollut mukana primus motorina. Vapojen pidätyksellä kiinnitetään huomiota toisaalta. Järjestelmä on rakennettu nakkivsrkaita varten, mafiapomoja ei käräytetä.

    Jos valehtelet, valehtele isosti. Jos varastat, varasta järjestelmän kautta. Jos teet maanpetoksen, ole juristi ja ui valtapuolueen kautta avaintehtäviin.

    1. Tämähän on niinkuin Venäjällä. Saat varastaa kunhat et varasta liikaa tai väärältä henkilöltä. Ihan 1:1een

  16. ”Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että esimerkiksi mielisairaat, lääkityksessä olevat, alkoholistit, narkkarit, autisti-aspergerit tai pelkästään harhaisen haihattelevat ituhipit, supersalaliittoteoreetikot ja muut sekopäät on pidettävä kaukana johtopaikoilta.”

    Ompa törkeää tekstiä.

    Ja herra DeWitt onkin sitten mies paikallaan arvostelemaan toisia? Katso peiliin ja määritä ensin oma persoonasi.

  17. Mitä tämän Oulun kohun takana tapahtuu; Suomessa Nato-yhteensopivuutta taidetaan pian harjoitella viikko-pari maan alla Suomen sodanaikaisessa johtokeskuksessa. Nyt kamerat esiin, koska paikassa ei ole kuvauskieltoa ja moni armeijan käynyt paikan tietää. En kerro paikkakuntaa; ettei Supo saavu.

    Entä Suomen Viestikoekeskus; onko se maanpäällinen lautahökkeli; pommituksille altis ?

    Mutta EU / Nato keräävät sotakassaa juuri nyt dollarin pelastamiseksi: Julkinen tieto: Maanmittauslaitos syksy 2017 : 2,5 miljoonaa panttikirjaa muutetaan sähköiseen muotoon . ( syksy 2017 )

    Muutoksen jälkeen pankit ovat pyrkineet pitämään pantit omissa nimisään lainan maksun jälkeenkin; ja EKP puustaa tätä toimintaa antamalla pankeille sisäänottolainaa jopa 7 kertaisesti ”vapaaseen panttikirjaan” merkitystä summasta .

    Panttikirjat on jätetty pankkien nimiin valehtelemalla: mm. ”Ei sellaisia panttikirjoja enää” yms.

    Jos Suomen pankit kaadetaan EKP omistaa puolen Suomea yhdessä yössä ja USA hyväksyy nämä pantit EKP:n tilaamiin asetoimituksiin.

    Ja miksei kaadettaisi; valmistelut on jo suoritettu: HE 99 – 104 / 2022 vp … Suomeen on Huoltovarmuuskeskukselle luotava uusi tehtävä; On tehtävä päivittäismaksamisen hätä-pankkijärjestelmä… koska kaikkien pankkien serverit ovat maan rajojen ulkopuolella.

    Onko Viestikoekeskuksella tuo ”nappi”, jolla Suomen pankkijärjestelmä voidaan kaataa ja ihmisten velattomat pantit ottaa globalistien haltuun ?

    Eikö ole ihmeellistä, ettei yksikään ”media” ole 2017 – 2023 kertonut kansalaisille Turun Maanmittauslaitoksen sähköisestä panttikirjajärjestelmästä; ja että pankkivirkailijat ovat systemaattisesti asiakkaille valehdelleet / kertoneet muunneltua totuutta tästä järjestelmästä ?

    ”Päättäjämme” luulevat sodan pelastavan heidät maanpetostuomioilta ja oikeudenkäynneiltä muista rikoksista Suomen kansaa kohtaan .

    Julkinen lakitietokanta Finnlex: Suomen ”perustuslain” 118 § 3 momentti … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Jos tunneleita ei ole , miksi lämpökaivojen porauksissa rakennusvalvonnan tulee kysyä puolustusvoimilta saako jonnekin porata lämpökaivo-reiän ?

    Tämä kaikki on täysin julkista tietoa; paitsi sotatilan aikana . Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 9 / 2010 : ”Poikkeusoloja koskevaa lakia tulee muuttaa niin, että poikkeusolot sotatilan lisäksi voidaan julistaa kansainvälisen elimen ilmoittaman pandemian seurauksena. ( Suomen valta WHO:lle 2011 perustuslakimuutoksella valtiopetoksellisesti ).

    Tämä episodi haisee jonkin muun peittelyltä.

  18. Mikä on maanpetos?

    Eikö maanpetosta ole myydä Venäläisomistukseen kiinteistöjä ja tontteja aivan läheltä Puolustusvoimien tukikohtia, lentokenttiä ym. Ja edelleen jatketaan Suomen valtion ja viranomaisten siunauksella kiinteistöjen ja tonttien myyntiä venäläisomistukseen.

    Mikko Vapa ja muut aktiiviset kansalaiset ovat käyttäneet julkista tietoa joka on kaikkien saatavilla, ja tehneet sen perusteella sekä omiin havaintoihinsa perustuen johtopäätöksiä esim tunneleista ja muista yhteiskunnallisesti kiinnostavista asioista. Ei ole rikos käyttää laskutaitoa ja arvioida tunnelien pituuksia, lukumääriä tai sijainteja.

  19. Aika jännä että kun listaa tunneleiden suuaukkoja ja ilmanottoaukkoja, niin on saattanut tulla listanneeksi salaisia tunneleita ja samalla syyllistyneeksi maanpetokseen. Nyt olemme ns. jännän äärellä. Todellakin.

  20. Veljekset ovat ”myyriä”, mutta he ovat armeijalla töissä. Meni siis niin päin tämä. Nyt on kaukolämpö- ja viemäritunnelit paljastettu! Kaikki on ohi.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*