23 thoughts on “Päivän video: Laulu puolueista

  1. Siksi kun ei ole vastavoimaa kapitalisteille. Työväen vallankumouslaulut olivat 60- ja 70- luvuilla erittäin suorasanaisia. Silloin arvosteltiin porvareita, kapitalisteja, imperialismia ja USA:n sotia. Kaikki valveutuneisuus loppui, kun Neuvostoliitto hajosi. Ylekin oli pienen ihmisen puolella.

    Ei viitsi sanoa mitä tämä ”nykyaika” on. Uuskommunistista kapitalistien mädätystä.

    1. Silloin ei ollut mitään. Oli sanomalehdessä 1 ja 2 eli jos Suomi olisi kuin silloin oli minun aikana yks kaks, kun ei ollut muuta, mutta oli diktaattoriaikaa ja ihmisten tieto huonoa, helposti sai huijattua, kun ei verrannollista. Vakuutukset huijasivat ja palohälytin isoon hintaan yksittäishenkilö kiersi ja kusetti tapiolalla tuppukylällä. Nykyään hyvä kun tietoisia eli vertaa kaikkia asioita, eikä syötetä varmana ja huijattuna, on kilpailu. Maahanmuuttajat pilanneet kehityksen -93 vuodesta, eikä kukaan tiedosta 80-luvun oikeita venepakolaisia jotka Vietnamista ja heti integroitui ja töitä sai, luki ahkerasti ja halusi olla suomalaisia.

    2. Vaikka Neuvostoliitto oli sekin pahuuden imperiumi, toimi se tosiaan kuitenkin vastavoimana vielä pahemmille amerikkalaisille, brittiläisille ja Israelin valtiolle.

  2. Lopulta rahaeliitti alkoi hallitsemaan suomalaisia ottamalla valtaan Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan, sekä tuhottiin kaikki vastavoimat. Nyt amerikkalaisilla, brittiläisillä ja Israelin valtiolla on kymmenien vuosien jälkeen totaalinen valta Suomessa, käyttäen hyväkseen raiskattuja lapsia, huumeita, rahaa jne., eikä amerikkalaista ja brittiläistä koskaan hävetä, vaan he ovat vain avoimen ylpeitä tästä kaikesta. Amerikkalainen ja brittiläinen on aina ollut todella kuvottavan sairas ja rikollinen eläin, joka on vain ylpeä lasten raiskaamisesta, huumeista, varastamisesta, terroristista, massamurhista, kiduttamisista jne. Marcokin historioitsijana tietää tämän tasan tarkkaan. ”Because Im american, hurrah! Because Im british!”.

  3. Resursseja ja tilaisuuksia rakentaa laajoja (tunneli)verkostoja ja saavuttaa suurempi yleisö kuin pienemmillä puolueilla. Suuremmat puolueet naattii vahvemmasta ja laajemmasta taloudellisesta tuesta.

  4. Enemmän jauhetaan ylemmistä, kuten kaikessa, murheilu jne. saavat mediahuomiota ja näkyvyyttä kuin pienet. Rotestista vaan syntyy kuten Hollannisa. Se kortti on käytetty saatana, eikä nuilla vappauspuolueilla oo ees mitään historiaa mistä pikku hiljaa syntyneet, ei tottumistuttuus historiaa, ei tunneta.
    ei kaikkien tuntemaa ”Hjallista” ja sitä ennen tuttuja täynnä juuri perustetulla puolueella.

  5. Enemmän jauhetaan ylemmistä, kuten kaikessa, murheilussa ja muussa saavat mediahuomiota ja näkyvyyttä toisin kuin pienet. Rotestista vaan syntyy kuten Hollannisa. Se kortti on käytetty saatana, eikä nuilla vappauspuolueilla oo ees mitään historiaa mistä pikku hiljaa syntyneet, ei tottumistuttuus historiaa, ei tunneta.
    ei kaikkien tuntemaa ”Hjallista” ja sitä ennen tuttuja täynnä juuri perustetulla puolueella.

  6. Politiikka on muuttunut entistä vakavammaksi ja institutionaalisemmaksi. Muusikot tuovat näkemyksensä mieluummin keskusteluissa ilmi. Vilkkumaat, Vesalat ja muut feministit, suvakit, paitti jos on feminismistä kyse niin sitten, kuten suffraketti-biisi by vilkku, meistä ei ole tehty kenenkään miehen kylkiluista by vessala. Maahanmuutosta ei ole korrektia tehdä, eikä miesten oikeuksista.

  7. Joo-o, ei varmaan halua Kristiina Halkola muistella sitä kun yritti kommunistien kautta eduskuntaan. Agressiivisella käytöksellään halusi olla toinen ”Hertta Kuusinen”. Yleisön eteen rytövaatteet päälle jotka takahuoneessa vaihdettiin turkkiin.

    Ihmettelin jo aikoinaan tuosta Kristiinasta noussutta suurta meuhkaamista ”seksisymbolina” ja ”haluttavana henkilönä”. No, ei se mikään ruusu ollut mutta kukkii se perunakin. Kasvonpiirteet ovat kärjistyneet iän myötä. Mutta oli kai sillä sihhen aikaan poikkeuksellisen suuret tissit. Naiset kun olivat silloin kiinteämpiä kuin nykyään.

      1. Ei nykyään ole töitä fyysistä eikä henkisfyysistä. Korkealle on oppi käyvä että röitä rehtiä rehkiä eli pääsee nykyään muutakin kun alkoon murehtintaa poistamaan ja nettiin jauhamaan asioita joita ei jaksa kertoa muille jotka eivät tiedä, on vain haittatekijänä.

  8. USAssakin on muuten ns. pienpuolueita, esim. semmoinen kuin Afrikkalainen kansa-puolue, joka on perustettu v. 1972. Nyt muutama kyseisen puolueen jäsen on USAssa syytettynä toiminnasta venäläisen FSB-tiedustelupalvelun hyväksi. On puhuttu n. 5-10 vuoden pituisista vankeustuomioista jos syytteet todetaan. Mustaa väestönosaa edustavat nuo syytetyt, eli nostaneeko ns. rasismikorttia sitten kukaan.. Afrikkalainen kansa-puolueen ajatukseksi on esitetty toimia afrikkalaistaustaisen väestön oikeuksien ja yhtenäisyyden puolesta sosialismiin perustuen.

    1. Tunnen itseni afrikkalaiseksi tässä maassa. Päivä päivältä yhä enemmän. Tuollaista puoluetta tarvitaan.

      Valkoiset amerikkalaiset rynnivät panssareineen satamissa ja lentävät hävittäjillään kemikaalivanojaan kansan päälle.

    1. Pähkinäsaaren rauha 700 vuotta (Tieteen päivät 2023) Suomen asuttaminen, geenit, murteet jne erityispiirteet itä-länsi linjalla.
      https://www.youtube.com/watch?v=1Hn2sxK79cc

      ”Maamme ensimmäinen tunnettu itäraja piirrettiin vuonna 1323 – mutta minne? Rajaa on vedetty keskenään kiistelevien tutkijoitten työpöydillä sukupolvesta toiseen, mutta sen tarkkaa kulkua ei tunneta vieläkään. Silti nykyisen Suomen kahtia jakanut raja näkyy edelleen, 2020-luvulla. Itäisen ja läntisen Suomen asukkaat poikkeavat toisistaan geeneiltään, kieleltään ja tavoiltaan. Erot näkyvät kansanterveydessä, Kelan maksamissa tuissa – ja jopa ruokakorin sisällössä.”

      Juha Palo, noin 50 min.- 1 tunti 6 min. geneettinen, maantieteellinen, elinkeinot, murteet ja poliittinen raja menee Pähkinäsaaren rajan mukaan. Raja on seuraus, ei syy. Miehet eroavat geneettisesti Vaasassa ja Kuopiossa enemmän toisistaan kuin ruotsalaiset ja sisisialaiset. Länsi-Suomessa germaanigeenit, Itä-Suomessa itäiset geenit. Suomi asutettiin idästä, myöhemmin luonais-Suomeen tuli väkeä Baltiasta ja etelästä.

      MdW:lle tiedoksi: Länsi-Suomessa on eletty maanviljelystä, Itä-Suomessa on eletty metsästäjä-keräilykulttuurissa. Siis kaikki suomalaiset eivät olleet metsästäjä-keräilijöitä, vain Itä-Suomessa on ollut vuosituhansia.

      1. Kiitos erinomaisesta lähteestä. Kyse on vain suhteellisuudesta suhteessa muihin valkoisiin kansoihin eli siitä, että suomalaiset ovat olleet VÄHEMMÄN maanviljelijäkansaa kuin germaanit, jolloin heillä on erilainen psyyke. Lisäksi tietysti puhutaan keskiarvoista eli on Suomessakin joillakin yksittäisillä ihmisillä hyvin maanviljelijäpohjainen geenistö varsinkin, jos ovat Varsinais-Suomesta.

    2. Ei ollu pähkinöitä, nuts. Yhtä paljon pähkinöitä purtavana kuin tässä Marcon käyttämässä paskassa ohjelmassa, mikään normi kelpaa koodiksi, ei edes underline, bold toimii muttei lopu vaan jatkaa koko paskan mistä aloittaa jne. pitäs tietää mitä ohjelmaa ja versiota käyttää. Sama kuin parasiitt…partisaanissa, aloittelija, vanha, halpa, köykänen, sitten tulee normi, mikä pitäisi olla mutta kun Marco on kirkon rot…myyrä. parhaimmat on sitten suuressa mediassa eli ömeerikan pageilla, valmiit perustoiminnot. Sanomissa ja muissa on kaikki kielletty, vittu saa mitään edes yrittää, haistakaa html ja mun pitää reenata c++ nevö föget, semmoista ei tietenkään ole kun ei se kuulukaan ja tulis Marcolle semmonen looppi että pyöris vieläkin kun koko LL on historiaa.

    1. Ällö Lomppu
      19 huhtikuun, 2023 7:18 pm
      Painu menneisyyteen sinä vihtapiru valkonaama, antamaan heille noitakaluksi itsesi, oi Aimo Suuri.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*