
Laiton Lehti oli ensimmäinen ja myös parin vuoden ajan ollut AINOA media, joka on kertonut totuuden Ano Turtiaisesta. Siis sen, että Ano on sekopää eikä näin sovi minkään puolueen puheenjohtajaksi. Suomalaiset ovat kuitenkin siitä outoa kansaa, etteivät välitä, vaikka joku olisikin sekopää, hullu, myyrä tai vaikka psykoosipotilas.
Itse asiassa tämän metsästäjä-keräilijäkansoille tyypillisen anteeksiantavan ja jopa hulluja ihailevan asenteen takia alkuasukkaat eivät koskaan pärjänneet paimentolais- ja varsinkaan maanviljelyskansoille. Jos sinulla on omistusoikeus pieneen maaplänttiin, eläimiin ja työkaluihisi, niin tällöin on äärimmäisen tärkeää, että muut kunnioittavat sinun omistusoikeuttasi ja sopimusvapauttasi. Ihmisten pitää olla kykeneviä solmimaan ja pitämään sopimuksia samalla, kun omaa heimoa on suojeltava vihamielisiltä omistusoikeuksia rikkovilta heimoilta. Tämän takia maanviljelyskansat eivät katso hyvällä sen enempää vieraita kuin omiakaan sekopäitä, hulluja ja pettureita, vaan joko eliminoivat tai karkoittavat ne!
Maanviljelyskansa germaaneissa onkin aina ollut suhteellisen vähän hulluja ja sekopäitä. Tuhansien vuosien aikana hullut geenit katosivat germaanisesta geenialtaasta samalla, kun nerojen geenit lisääntyivät. Tämä myös selittää miksi germaanit pystyivät valloittamaan lähes koko maailman.
Alkuasukaskansat
Metsästäjä-keräilijäkansoissa taas yhteisöllä on paljon käyttämätöntä maata ympärillä, josta luontoäiti antaa sinulle ilmaiseksi marjoja, puuta, vettä, riistaa, jne. Omistusoikeuksilla ja sopimussuhteilla ei siis ole niin suurta merkitystä. Näin voidaan myös katsella sormien läpi monenlaisia sekopäitä ja jopa juhlia hulluja.
Tämän kaiken näkee myös hyvin maailman ainoassa valkoisessa alkuasukaskansassa eli suomalaisissa. Suomalaisilla ei ole geneettistä taipumusta huolehtia pettureista ja sekopäistä ja vaatia niiden eliminoimista, karkoittamista tai kuriin pistämistä. Suomessa ei ole koskaan ollut kunnon inkvisitiota tai edes kunnon noitavainoja. Tämän lepsun asenteen takia Suomessa myös niin usein katsotaan sormien läpi alkoholismia ja kaikenlaista psykoottistakin sekoilua.
Pienpuolueet täynnä hulluja
Ei siis ihme, että vapaus- ja kansallismielinen kenttäkin on usein niin totaalisessa kaaoksessa. Pienpuolueet suorastaan vetävät magneetin tavoin puoleensa kaikkia mahdollisia sekopäitä. Eikä siinä mitään, mutta kun nämä sekopäät lähes aina haluavat nimenomaan puolueen johtoon tai muille avainpaikoille!
Onneksi VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen on niin sekaisin, ettei yritä sitä edes pimittää. Esimerkiksi ennen vaaleja hän ihan tosissaan selitti VKK:n saavan vaaleissa murskavoiton ja tulevan mahdollisesti jopa Suomen suurimmaksi puolueeksi!
Äänet ja unet kertoivat: VKK:sta eduskunnan suurin puolue. Pihosta ministeri!
Nyt Ano on iskenyt jälleen. Kuulemma maapallo ei ole pallo, vaan maa on litteä! Tämä käy ilmi kohdassa 5 minuuttia 30 sekuntia.
Eipä silti. Litteään maahan uskominen ei suinkaan ole mikään mielisairauden tai sekopäisyyden merkki. Monet fysiikan ja astronomian opettajat nimittäin kiusoittelevat ensimmäisen vuoden oppilaitaan pyytämällä kirjoittamaan esseen, jossa on aukottomasti todistettava maa olevan pallon muotoinen. Tämän jälkeen on sitten helppo antaa oppilaille nelonen!
Fakta nimittäin on, ettei fysiikasta ja astronomiasta voi suoraan todistaa maan olevan pallo. Ensinnäkin asiaa ei käytännössä voi havaita maan päällä omilla aisteilla. Toiseksi, aina on mahdollista kehittää vaihtoehtoinen teoria maapallon litteyden puolesta. Ei tarvitse muuta kuin asettaa eri oletuksia esim. aurinkon etäisyydestä. Lisäksi ainahan voi VÄITTÄÄ, etteivät tähdet olekaan aurinkoja tai kuun olevan vain joku visuaalinen illuusio, jne. jne.
Loppujen lopuksi on vain yksi kiistaton tapa todistaa maan pallomaisuus: Nimittäin nousemalla avaruuteen ja katsomalla maata. Tosin tässäkin on se ongelma, että litteään maahan uskovat voivat väittää videoiden olevan väärennettyjä. Onneksi raketit tehostuvat sitä vauhtia, että kohta Turtiainenkin voi käydä itse katsomassa onko se maa pallo vai litteä! (Toki tällöinkin voi väittää kyseessä olevan harha, jne. jne. Empiirinen tieto on aina lopulta relatiivista.)
Nyt voi kuitenkin kysyä, että jos Anokaan ei voi maan litteyttä todistaa, niin miksi sitten hän puolueen puheenjohtajana moista väittää? Eikö hän pelkää tuhoavansa puolueen uskottavuuden? Ei tietenkään. Ano on kertonut olevansa geenitestien mukaan 100% suomalainen. Lisäksi hänellä näyttää olevan vielä nimenomaan Itä-Suomen metsäläisgeenit.
Ei siis ihme, ettei Ano välitä uskottavuudesta. Metsästäjä-keräilijähän ei nimittäin voisi vähempää välittää uskottavuudesta. Ensinnäkin Ano tietää, etteivät suomalaiset niin vakavasti ota edes puoluejohtajien puheita. Toiseksi, ainahan sitä voi lähteä syvemmälle metsään asumaan, jos ei muiden kanssa tule toimeen!
Lisäksi voi myös olla, että Ano on ovela liikemies. Hänen firmansahan on meinannut joutua vaikeuksiin, kun suvakit ovat yrittäneet saada jopa Anon amerikkalaiset yhteistyökumppanit vetäytymään firmasta. Niinpä on todella nerokos veto alkaa selittämään olevansa ääriuskovainen. Vielä parempi, jos korostaa raamatun todistavan maapallon olevan litteä. Näin saa Amerikassa käytännössä immuniteetin kritiikiltä ja voi rauhassa jatkaa busineksiä!
https://youtu.be/Hz2F_S3Tl0Y
Felix Baumgartnerinkin piti käydä hyppäämässä avaruudesta alas, että Ano voi katsella, että miltä se maapallo näyttää ylhäältä.
Videosta näkee selvästi kuinka Felixillä on kalansilmälinssi kun vähän vaivaudut katsomaan.Vinkki, näkyy parhaiten kohdissa joissa kuva pyörii ja maa muuttuu väärinpäin kuperaksi esim kohdassa 1:45.Felix ei hypännyt avaruudesta vaan kolmenkymmenen yhdeksän kilometrin korkeudesta Stratosfääristä.
https://www.youtube.com/watch?v=utaobPEP0WM
Jos maapallo onkin litteä, niin eikös Yhdysvaltojen ja Venäjän/Kiinan pitäisi sitten olla maailman rajoja? Kai joku on tähän mennessä käynyt kurkkaamassa, että mihin se maailma loppuu?
Muisteleppa uusiksi mitkä maat on reunoilla litteämaa-kartassa.
Marco sinä ja suurin osa lukija kunnastasi olette sekaisin maapallo on juutalais vapaamuurari valhe! Sinä raukka et sitä pysty käsittämään
Ahaa. Nyt välähti. Tuonko takia se Ano pelkää ja vihaa niitä vapaamuurareita niin kauheasti! Ajattelin hänen tajuavan, että vapaamuurarit (varsinkin B’inai Birht vai mikä se olikaan) ovat sionistien soluttamia ja niiden frontti. Mutta ehkä siitä ei olekaan kysymys. Hän on vaan fiksaatioitunut vapaamuurareihin ja näkee heidät maailman suurimpana uhkana, koska näkee heidän olevan ns. pallopropagandan takana!
Anon huvilalla ei näytä olevan vielä kunnon tiiligrilliä. Se ei liene oikein paloturvallista grillata makkaraa omalla terassilla muuripadassa avotulella.
Muuraushommissa tarvitaan tietenkin muurareita, mutta käyttääkö Ano vapaana olevia muurareita vai jotakin joka tekee rapparihommia vapaa-ajallaan viikonloppuisin? Toivottavasti Ano tekee siitäkin meille videon.
Muuten, poliisilla oli muutama vuosi sitten kampanja ”Harmaa talous – musta tulevaisuus”. Tuosta tuleekin mieleen kepun vaalirahasotkut ja Antti Kaikkosen saama tuomio sekä kepun vaalitappio v. 2011 vaaleissa. Niitä emme unohda. Musta tulevaisuus kepulla.
Juutalaine vappaamuurarijärjestö, perustettiin New Yorkissa vuonna 1843. Järjestön nimi hepreankielellä ja tarkoituksena on edistää juutalaista yhteisöä ja hyväntekeväisyyttä. Tekee hyvää, ei kaikki iso ja kaarteva nenäiset ole haittasiioja. Itelläkin on iso nokka ja sen kun laittaa sivuprofiiliin, niin avot, alas kaarteva juutalaisnenä, on mainittu. Eiköhän paremminkin savonokka.
B’nai B’rith on yksi vanhimmista juutalaisista järjestöistä, ja sen jäsenet ovat mukana monissa hyväntekeväisyys- ja yhteiskunnallisissa hankkeissa. Järjestöllä on myös poliittisia tavoitteita, kuten ihmisoikeuksien edistäminen ja antisemitismin vastustamine. Ihan oikeesti hei.
Onko Aku vaihtanut nimensä Ällö Lomppuun? Vai onko hän Oikea Nimetön?
A. Olen kaikki muut
B. Miksi v….. olisin aku, enköhän ole Marcon kieltämä…jonka nykynimi on…ja on äo hyvää parempi, suvun tuomaa väistäen. Älä ole kuin sukusi huonossa, älä integroidukaan, olet sitten oma itsesi ja löydä se jostain mummolasta tai no en voi sanoa ukista, kun ei koskaan ollut, onko se ukkila. Ei kyllä mummolakaan vaan on käyty munmolla.
Oikea olen. The true right wide wise woord wandoful witness of your life, mamma.
Litteä, vaiko pallomainen maa?
Alkuun on varmaan hyvä miettiä, että minkälainen on Aurinkokeskeinen maailman TEORIA. Miten meidän maailmamme toimii ja miten se on syntynyt, sekä mitä on avaruus? Maapallo teorian mukaan Maa pyörii oman akselinsa ympäri n. 1670 kilometriä tunnissa, Maa kiertää Aurinkoa n. 107 200 kilometrin tuntinopeudella, Aurinko kiertää Linnunrataa Andromediaa n. 470.000 Kmh, Linnunrata (Anromendia) kulkee eteen päin n. 2.200.000 kmh 150 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan valtavan massakeskittymän suuntaan, eli kohti ns. suurta puoleensavetäjää. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Lasketaan pikkaisen: 2.200.000 x24 h = 52.800.000 kilometriä vuorokaudessa joka on vuodessa 356 x 52.800.000 = 18.796.800.000 kilometriä. Tämä on matkamme nopeus jota kuljemme Avaruudessa, jos Maa pallon ikä on suunnille 65 miljardia vuotta, niin laske kuinka pitkälle olemme menneet. Silti tähtitaivas on ja pysyy samana.
Maapallo teoria:
Avaruus Nicolaus Copernicus teorian mukaan on tyhjiö, eli vakuumi. Vakuumi tarvitsee aina säiliön missä tyhjiö tehdään. Eli avaruuden jossa matkaamme pitäisi olla tyhjiö, eli olemme siis säiliössä ja isossa sellaisessa. Tästä on turha kiistellä, koska tyhjiö.
Planeetat ja Auringot tyhjiössä:
Nicolaus Copernicus Aurinko keskeisessä maailmassa jokaisen kappaleen avaruudessa tulee pyöriä. Tämähän on totta, jos uskomme teoriaan. Maailman kaikkeudessa on kumminkin vain yksi poikkeus. Siis vain yksi ja se on meidän Maata kiertävä Kuu (tiedemiehet ja tädit eivät osaa tätä selittääedes teorioilla). Tässä tulee iso ongelma Maailman kaikkeudelle jonka takia tiede’henkilöt’ joutuivat kehittelemään teorioita teorioiden perään kuten; ns. ”Piemeän aineen” teorian, jota on yritetty todistaa oikeaksi, mutta turhaan. On muitakin asioita, jotka eivät mitenkään pysty oman mahdottomuutensakaan takia tukemaan Aurinko keskeistä maailmaamme. Vuonna 2014 julkaistussa dokumentissa nimeltään: The Principle (löytyy monista video sivustoilta, kuten (Youtube) jne., jossa mm. maailman kovimmat Avaruus fyysikot, sekä astraalimatemaatikot pohtivat avaruuden ongelmaa. Pari nimeä mainittuna tuosta dokumentista: Michio Kaku, Julian Barbour ja Lawrence Krauss, jotka pohtivat avaruuden mahdottomuutta. Tosin filmin julkaisun jälkeen syyttivät dokumentin tekijöitä huijareiksi ja eivät kuulemma olleet antaneet lupaa julkaista heidän puheita ja muuta diipa daapaa, eli perus settiä. Ensin kerrotaan totuus ja sitten kielletään omat puheet joksikin muuksi mitä tarkoittivat yms. yms. yms. Tämä siis lyhyesti Maapallo ja Aurinkokeskeisetä TEORIASTA.
Litteä Maa ”teoria”:
On lukemattomia TIETEELLISIÄ (ei teorioita) joillavoi todeta, että maa on paikoillaa. Yksi kuuluisimmista TIETEELLISISTÄ kokeista (eli voidaan monistaa tieteellisesti ja helposti) on ns. Michelson-Morley testit / kokemukset. Tämä TIETEELLISESTI tehty kokeen murskasi TEORIALLA joku huuhaa tyyppi nimeltään Albert Einstein niin kutsutulla E=MC2 TEORIALLA. ELikkä täysin 100% TIETEELLINEN testaus tuhottiin TEORIALLA. On muitakin tapoja todistaa Maa litteäksi kuten: Sekstantti, joka ei voi toimi Maassa laisinkaan, jos se Maa on pyöreä, mutta silti tätä hienoa navigointi vehjettä on käytetty todellapaljon navigoinnissa. Voisn vielä laittaa ihan perinteisen kolmiomittauksen mukaan. Eli kun Aurinko paistaaja on puolipilvinen päivä ja näet auringon säteitä tulevan pilvien raosta. Voit helposi aika perus matematiikalla kolmiolaskentaa hyväksi käyttäen laskea Maan etäisyyden Auringosta. Kokeileppa ja saatat yllättyä. Löytyisi vielä vaikka kuinka paljon esimerkkejä, mutta voitte ihan itse tutkia asioita ja tehdä tiedettä pienillä sijoituksilla.
Nicolaus Copernicus kirjoitti muistelmiinsa, sekä lukemattomiin dokumentteihin seuravaa; Aurinko keskeinen Maaimankaikkeus on vain TEORIAA ja sitä ei saa käyttää Maailmamme havainnollistamiseen mitenkään, koska sitä ei voida mitenkään todistaa toteen.
Albert Einstein joka huomasi, että häntä on käytetty hyväksi ja törkeästi teorioita käytetty tieteen todistamiseen, sanoi useita kertoja häneltä Maailman kaikkeudesta kyseleville toimittajille, sekä ihmisille, että: Common Sense is What Tells Us, The Earth is Flat (sori jaksa soomentaa).
Mutta summasummarum: Itse uskon ennemmin litteään Maahan, kuin heikoilla teoriolla ja uskomuksilla väitettyyn Maa palloon, joka ei mitenkään voi olla totta. Katsoi sitten ylhäältä, alhaalta, sivuista, tai keskeltä.
Jokainen meistä uskoo mihin uskoo ja niin se vaan on.
Mutta ihmiseen joka tässä uutisessa mainitaan, eli Ano Turtiainen on kyllä hörhö ja sekaisin oleva ihminen, vaikka litteästä Maasta puhuukin. Humpuuki järkä muutoin.
Eiköhän tämä riitä. Kiitos kun luit loppuun…
Näkyilemisiin.
(Sori jos on jonkin verran kirsoitusviheitä)
Jotta maapallo olisi pyöreä, se edellyttäisi, että valonsäde määrittelee (absoluuttisen) suoran, että valo kulkee suoraan, että se on lyhin reitti pisteestä A pisteeseen B.
– Kaikki visuaalisiin havaintoihin perustuvat pyöreysmittaukset «vaan olettavat», että valonsäde on suora.
….ja Marco pitää itseään historian harrastajana, ehkä jopa tuntijana?
Testimielessä, kerro vielä kuka oli toinen ihminen kuun pinnalla?
https://m.youtube.com/watch?v=rJX8Zdg66J4
Anon uusin huumorinpläjäys 19.4.. Spedekin oli muuten Savosta. Jutut vaan paranee koko ajan: ” Itse on yli 50 vuotta uskonut tuohon yliopistojen sontaan, nyt selvisi ihan maalaisjärjellä, maapallo on litteä, Nasa on on pahin huijari, sehän se nyt Suomea pyörittää, kun Natokin tuli Suomeen. Käykää muuten katsomassa Floridassa Nasan tukikohtaa, se on siinä Disney Worldin vieressä, mutta laittakaa sellaiset KRIITTISET lasit päähänne.'( eikä itsekään pysty olemaan nauramatta tässä vaiheessa..)… – ” Majavan perkule kävi yöllä nappaamassa rannasta yöllä pari haavanrisua, jotka jätin siihen rantaan kasvamaan sille. Saisivat metsästysjoukot käydä ampumassa sen, vappuun asti on aikaa…”
Ano taitaa olla Spedelle sukua, kun sivuprofiili näyttää jokseenkin samalta, savolaisia molemmat. Metsäläisgeenit jyllää. Qanon poliittisia puheita on vaikea ottaa enää vakavasti, uusi ura voisi aueta stand-up koomikkona. Kuinka hän uskaltaa kohta liikkua missään julkisilla paikoilla, kun ihmisiä kohta hänen pelkkä näkeminen alkaa naurattaa Suomen kaikkien sikojen hauskin poliitikko varmaan tämä Ano?
Kaikkien sikojen hauskin poliitikko, todella. Sikoihin ei ole nähty tällaista meininkiä. Pankeissa tikittää sikapommi, sikalisää ei enää tule, ja taitaa olla korkea sika valmistautua tulevaan. Sikamoinen vuosi edessä.
No on. Sikatilat ovat hävinneet Zuomesta. Ollaan oltu monta vuotta jo TANSKALAISTEN kinkkujen varassa.
Tiesittekö muuten, että Tanska hallitsi keskiajalla Viipurin alueen kaupankäyntiä puhumattakaan viikinkiajoista, jolloin niillä oli idänkaupan hallinta kilpaillen svenskien kanssa. Tekeekö Tanska vielä joskus paluun Viipurin markkinoille, ei taida metsäitäuomalaisista olla siihenkään.
Spede oli koomikkona yhtä hauska kuin SDP eli ei. Spede keksijänä nero, olisi vain siihen pannut aivot eikä ”spedeillyt”. KuuAnohulluus on tyhmyyttä.
Eräs Jörkkakin totesi aikoinaan ”lukeminen kannattaa aina”. No Turtiainen toteaa ”lukekaa apinat raamattua”. Turtiainen ei ole tainnut lukea juuri mitään muuta elämänsä aikana. Halleluja!!!!
;)
Evoluutionistit ovat apinoiden jälkeläisiä, ihmiset ovat peräisin Jumalasta
Ano ei tunnu tietävän aidosta vanhoilliskristillisyydestäkään mitään. Ei ole tainnut hirveästi lukea sitä Raamattua.
Anohan oikein ylpeilee sillä kuinka häntä ei ole koulutettu pilalle. Kaikki on ylempää johdatusta.
Ja elää leveämmin kuin professorit ja dosentit, nuo yliopistoköyhälistöt. Älyä ei voi suoraan rahaksi muuttaa ja tyhmäkin voi elää materiaalisesti rikkaaan elämän.
Olisi senkin käyttänyt edes jörnimiseen ja kuunnellut tullutta sukupolvea.
Niin sekaisin en (vielä?) ole että itse uskoisin tuohon flät öörthiin mutta tavallaan haluaisin sen olevan totta. Pelkästään se että olisi äärimmäinen ”red pill” valtamediauskovaisille joka kirjaimellisesti muuttaisi heidän maailmankuvaansa olisi mielenkiintoista nähdä että mikäli päätyisimme tilanteeseen jossa jopa ”luotettava media” joutuisi myöntämään maan litteyden riittäisikö vielä tämäkään siihen että valtamediauskovaiset rupeaisivat hieman kyseenalaistamaan tietämiään ”totuuksia” NATOsta, Ukrainan sodasta ja syistä sen takana, koronasta ja ”rokotteista” sitä vastaan tai vaikkapa 911-iskuista?
Pelkästään se että media on kirjaimellisesti valehdellut käytännössä kaikesta varsinkin tämän vuosituhannen puolella tekee tuosta litteästä maasta jo yksinään melkein uskottavan ajatuksen mutta loppupeleissä todisteet sen puolesta ovat kuitenkin aika heikot ja vähäiset, ainoa ”kova” todiste maan litteyden puolesta jonka itse keksin on se herrasmiessopimus siitä ettei Antarktiksen yli saisi lentää. Mikäli joku lättäpää sattuu tämän lukemaan (vaikkapa eräs kaupunginvaltuutettu) niin haluaisin kuulla hyviä todisteita maan litteyden puolesta ja ainakin kuulla vastauksen kysymykseen siitä että mitä NASA ja valtaeliitti hyötyisivät totuuden piilottamisesta maan litteydestä?
Kirjoitin pitkät pätkät ja sitten poistin. Vastaan vain että todellisuuden käyttäytyessä erilailla kuin on ilmoitettu siirtyy todistus vastuu takaisin heliosentrisen maailman puolestapuhujille. Hyöty on vaikuttaa siihen miten koet paikkasi ja merkityksesi kaikkeudessa. Elämän ja olemisen menettäessä suurempi merkitys ottaa sen tilan hedonismi ja paheellinen elämä
Jos Marco näet, tai joku muu on koskaan nähnyt pyörän maapallon, evidenssiä kehiin.
Milloin Ano alkaa tekemään paljastuksia holtittomasta steriodien käytöstä?
Myös ”roid rage”-video olisi paikallaan. Ano voisi kunnon ”vitamiinipiikin” jälkeen tuhota vaikkapa kyläkaupan tai kirjastobussin!
Se video olisi viihdyttävää. Toistaiseksi viha on näkynyt naaman punertumisena. Se on vaan niin että vähitellen pikkuhiljaa vitutus alkaa mennä fyysisen raivoamisen puolelle. Vihastuuko Ano majavaan ja heittää grillillä sitä päähän? Sekin olisi nähtävä.
Ja jos vielä pahemmin hermostuu kuin Kummelin Jankon Betonin johtaja ja alkaa paiskoa liiteristä polttopuita pitkin pihoja.
Olettepa te vahingon i loisia, kun jotain sattuu te jauhatte paskaa! Ollakko nyt hyvä mieli, sairaat? Hävetkää, loiset, mitään ole kokeneet. Solmua voisin opettaa!
Mikäs tämä ”solmu” on? Ettei vaan pahamaineinen saunasolmu?!!
Otin koripallon merkitsemään Maapalloa ja leikkilentokoneen. Lensin sitten sillä pohjoisnavalta etelänavalle. Ja katsos mokomaa..; lentokone oli perillä selällään..
Ano voi miettiä vaikka fysiikan ja kemian lakeja, että jos muut planeetat ovat aiemman nestemäisen koostumuksensa ja paineen/vetovoiman vaikutuksesta pyöreitä, niin miksi maapallo olisi ainoa joka olisikin litteä?
Meillä on myös todistettavasti magneettinen pohjoisnapa, mutta mikä tämä sitten on Anon litteän maan teoriassa?
Luonnontieteen lakien tunnustaminen ei ole millään tavalla ristiriidassa Jumalan ja kristinuskon kanssa, vaan kristinusko nimenomaan rohkaisee kaikkeen luonnolliseen ja terveelliseen, sekä elämään luonnollisen järjestyksen mukaan. Keskiajallakin eurooppalainen tiede perustui luonnollisuudelle, luonnonlaeille ja Jumalalle, ei satanismille, mihin se nykyisin perustuu.
Jopa Nikola Tesla totesi kuinka fysiikka ja luonnonlait, sekä Jumala ovat sama asia.
V. 1552 Ruotsin käskynhaltija antoi luvan Pähkinäsaaren itärajan takaisen alueen asuttamisesta. Kaikki oli siellä yhteistä. Muuttaja sai 10 vuoden verovapauden. Itäsuomalaiset eivät pahemmin piittaa omistussuhteista vieläkään. Lännessä ollaan tarkkoja omasta omaisuudesta. Siis 500 vuotta on niin lyhyt aika ettei kulttuurissa juurikaan tapahdu muutoksia.
”LITTEÄ MAA” on yksi VALTAMEDIAN ja GLOBALISTIEN pravuurinumero, jolla PILKATAAN nk. ”salaliittoteoriitikkoja”! USA:ssa SALALIITTOTEORIA nimikkeen ovat saaneet NE täysijärkiset tahot, jotka VASTUSTAVAT heinäsirramurskan ja JAUHOMATOJEN syöttämistä IHMISILLÄ! Litteä maa on TEORIA, jota tukevat lukuisat ihmiset, jotka eivät TUKI liikennettä, RÄJÄYTÄ pommeja ja TURMELE julkisia rakennuksia ja tiloja. Kuin näin ainakin vielä on. Tämä on vaaratonta mielipiteen- ja sananvapautta, joka EI olisi sinänsä suurempi VALHE kuin GLOBALISTI-NWO-KOMNMUNISTIEN Greta-uskonto eli IHMISLÄHTÖISESTÄ ILMASTONMUUTOKSESTA, joka on TÄYTTÄ PUPPUA. Ja tämän ovat todistaneet tuhannet kansainväliset OIKEAT tiedemiehet, jotka ovat kirjelmöineet tästä YK:llekin.
Yleensä VALTIAIDEN ja sitä tukevien VALTAMNEDIOITTEN ase on PILKKA ja HULLUKSI julistus kuten oli myös KORONA-MYRKKYPIIKKI pelkopornon aikanakin niitä tahoja ja ammattitrutkijoita kohtaan, jotka sanoivat, että ”ON JOTAIN MÄTÄÄ WHO:n ja FAUCCI:n puheissa!!! AVOIN MIELI ei tarkoita jokaisen HULLUTUKSEN n ielemistä vaan sen omakohtaista tutkimista ja tiedon hankintaa, joka on ITSENÄISEN mielipiteenmuodotuksen pohjana. TUHAT ei ole sen enempää OIKEASSA kuin YKSI, sillä määrä EI koskaan korvaa laatua.
Uskossa oleva ihminen EI ole KYLÄHULLU vaan voi tulkita HERRAN merkkejä, jotka ovat enemmänbkin ihmisen omia ”koputuksia” kuin Jumalalta tullutta. Sillä kun HERRA puhuu, silloin profeetan ”tukka on putkella” ja silloin mukana on myös Jumalan ”leimasin” eli PYHÄ HENKI mukana.
Raamattu aikanaan oli täynnä ihmeitä ja ilmestyksiä, koska tuolloin niitä tarvittiin juutalaisen uskonnon ”rakennuspuuksi”. Nyt ja ennen ihmeet ovat olleet ”sovinnaisempia” ja henkilökohtaisia eikä Mooseksen aikaisia seitsämän vitsauksen kiusoja ole tarvittu. SODAT, sairaudet, onnettomuudet ym. lukuisat tapahtumat ihmeparantumisineen ovat niin TOTTA, että lääkäritkin ovat joutuneet myöntämään kaiken muuttuneet kokonaan toiseksi mitä olivat ensin diagnisoineet.
Voi hyvänen aika sentään Marco kuinka monta anotyyppiä tälläkin palstalla kommentoi. Huhhuh.
Eikö ihmiset oikeasti osaa hahmottaa asiouta, loogista päättelyä, kysymysten asettelua ja fysiikkaa ilman muiden apua?
Että pitäisi oikein listata kaikki ne asiat mitä anojen pitäisi selvittää ja missä järjestyksessä. Ei ole edes hypoteesit versus teoriat yms. perusasiaa hallussa.
Tämän porukan pitäisi sitten olla korjaamassa tän maan suuntaa…
Olemme tuhoon tuomitut, tai siis noidankehä ei tule loppumaan tällaisella aineksella.
Onpa Anolla pokkaa sanoa huomattavasti itseään vanhempaa, saman puolueen miestä ”teletapiksi” kuten hän uuden videonsa lopulla törskäytti. Voi kyllä olla ettei Jouko Piho tai miten lie moni muukaan ole pitkään enää VKKssa tällä linjalla, vai liekö vallanvaihtoa lupeissa, saa nähdä. Valta Kuuluu Kenelle.