Marco de Wit 23 huhtikuun, 2023

 

 

Ainoana mediana Laiton Lehti on jo viimeiset puolitoista vuotta varoittanut kaikkia, että VKK:n puheenjohtaja on sekä hullu että persumyyrä. Laittoman Lehden epäilykset myyräilystä alkoivat, kun 2021 kesällä Ano kieltäytyi kunnolla kritisoimasta persuja näiden äänestyskoneista sekä velkaunioni- ja myrkkypiikkihuijauksesta.

 

Ensimmäistä kertaa Laiton Lehti kuitenkin kritisoi Anoa julkisesti, kun tämä onnitteli Riikka Purraa persujen puheenjohtajaksi nousemisesta. Siis vaikka äänestyksissä ja persujen äänestyskoneissa oli valtavasti epäselvyyksiä. Tiihosen vaatisessa tarkistuslaskentaa, niin hänelle ilmoitettiin, ettei äänestyskoneilla sellaista voi suorittaa.

 

Anoa persujen äänestyskoneet eivät kuitenkaan vähäänkään epäilyttäneet, joten Laiton Lehti yritti häntä herätellä.

 

Onko Ano Turtiainen patologisen naivi?

 

 

Vielä enemmän Laittomassa Lehdessä soivat hälytyskellot, kun Ano myös kieltäytyi tuomitsemasta persuja näiden käännettyä takkiaan liukuhihna-aborttiasiassa ja pedoafgaanien hakemisessa.

 

Tällöin Laiton Lehti jo alkoi vahvasti epäilemään, että sekä VKK että Sinimustat ovat pelkkiä ”ex”-persujen johtamia valeoppositioita.

 

Miksi persut haluavat pedoafgaaneja Suomeen? Nato käskee!

 

 

Ano ja hänen oikea kätensä, persujen ex-kansanedustaja James Hirvisaari myös kieltäytyivät asettumasta aluevaaleissa ehdolle ja oman puolueensa vaalikampanjaa ihan tahallaan sabotoimalla estivät VKK:ta saamasta aluevaaleissa jytkyä. Näin Ano ja Hirvisaari pelastivat aluevaaleissa vaalitappion kärsineet koronatyranniset persut totaaliselta romahdukselta.

 

Tästä valtavasta petturuudesta Laiton Lehti kertoi 2022 alussa syyttäen Anoa ja Hirvisaarta ilmiselviksi persumyyriksi.

 

Eroaako Suomen epäpätevin vaalijohtaja? Vai pelastaako James Hirvisaari taas persut?

 

 

Tämänkään jälkeen ihmiset eivät kuitenkaan vielä reagoineet. Laiton Lehti oli edelleen Anon ja Hirvisaaren AINOA kriitikko. Mietipä sitä.

 

Ihmiset alkoivat herätä vasta kun 2022 talvella Ano Convoy-mielenosoituksen aikana liittoutui polpon kanssa VKK:n omia kannattajia vastaan. Ano nimenomaan kielsi kannattajiaan harjoittamasta mitään muuta aktivismia kuin rukoilua. Polpo ja Nato tietysti kiittivät.

 

Miksi Ano Turtiainen liittoutui Jari Taposen ja polpon kanssa Convoy-vapauskulkuetta vastaan?

 

 

Suurin osa VKK:n jäsenistä ja kannattajista sai tarpeekseen ja perusti Vapauden Liiton, joka sitten pyrki eduskuntavaalien ajaksi keräämään kaikki vapaus- ja kansallismieliset vaaliliittoon.

 

Vapausmielisen jytkyn resepti: Vaaliliitto + sitoutumattomat + (-RKP) + Tiihonen

 

 

Ano kuitenkin kosti estämällä Suuren vaaliliiton ja vaikeuttamalla kaikella tavalla Vapauden Liiton toimintaa. Eduskuntavaalien lähestyessä Anon hulluus kävi ilmiselväksi, kun tämä alkoi hourailemaan eduskuntavaalien peruuttamisesta, suomalaisten olevan juutalaisia ja maailmanlopun sekä tempauksen tulevan minä hetkenä hyvänsä.

 

Ano Turtiaisen profetiat paljastaa: Suomalaiset ovat Israelin kadonnut juutalaisheimo! Lopun ajat alkaneet!

 

 

Tästä Anon hulluudesta huolimatta hyvin monet silti pysyivät VKK:ssa hajottaen näin vapaus- ja kansallismielisen rintaman eduskuntavaaleissa. Yhtenä syynä oli tietysti myyräily persujen hyväksi. Toisena syynä oli varmaan myös, että Ano ja hänen siunaajansa Jouko ”Profeetta” Piho esiintyivät hyvin itsevarmasti jopa ennustaen VKK:n tulevan Suomen suurimmaksi puolueeksi ja Pihosta tulevan ministeri seuraavaan hallitukseen.

 

 

Äänet ja unet kertoivat: VKK:sta eduskunnan suurin puolue. Pihosta ministeri!

 

 

2023 eduskuntavaaleissa VKK kuitenkin kärsi ihan historiallisestikin veret pysäyttävän murskatappion. Ano putosi eduskunnasta kovemmin kuin kukaan koskaan. Hän ei saanut edes omassa kotikunnassaan Juvalla 10 ääntä enempää. Ano raivostui syyttäen vaalivilppiä ja vaatien vaaleja uusiksi Venäjän johdolla.

 

Murskatappion kärsinyt Ano Turtiainen: Vaalivilpin takia eduskuntavaalit uusittava Venäjän johdolla!

 

 

Laittoman Lehden piti vääntää yksinkertaisille vapaus- ja kansallismielisille, että laaja vaalivilppi on MAHDOTON silloin, kun ehdokas on saanut vain vähän ääniä. Anohan voisi nimittäin helposti todistaa, jos olisikin saanut kotikunnassaan 10 äänen sijasta esim. 20 ääntä puhumattakaan sadoista. Ai miten? No, pyytämällä häntä äänestäneitä ilmoittautumaan! Tämä olisi ollut helppoa, koska suuri osa Anon kannattajista myös kuvasi oman äänensä lähettäen sen Anolle.

 

 

Estikö vaalilvilppi VKK:n ja Vapauden Liiton nousun eduskuntaan? Vai Ano ja Ossi pimittävät virheitään?

 

 

Anoa ei kuitenkaan järkipuhe kiinnosta, vaan hän edelleen väittää NASA:n varastaneen VKK:n äänet. Ano ei halua selittää miten tämä olisi edes periaatteessa ollut mahdollista varsinkaan, kun Suomen valtiollisissa vaaleissa ei ole sähköistä äänteenlaskentaa. (Päinvastoin kuin persujen puoluekokouksessa, josta Ano ei halua puhua mitään.) Sen sijaan Ano selittää, että vapaamuurarit hallitsevat kaikkea mukaanlukien NASA:aa, joka kuulemma äänien varastamisen lisäksi pimittää maapallon olevan litteä.

 

 

Evoluutiopsykologia. Osa XVIII. VKK:n Ano Turtiaisen uusin paljastus: Maapallo on litteä!

 

 

Ano perustelee maapallon litteyttä sillä, että Raamattu näin sanoo. Eläkkeellä olevana opettajana Jouko Piho on kuitenkin eri mieltä selittäen, että Jumala teki maasta pallon ja pisti sen pyörimään auringon ympäri.

 

Ano raivostui ja syytti Pihoa raamatunpilkasta. Ano myös kutsui Pihoa teletapiksi ja vaati tätä pistämään ”valot päälle”. Tämä purkaus näkyy tässä videossa alkaen 5 minuuttia.

 

Huomaa miten Ano puhuu ensimmäiset minuutit suht rauhallisesti ja järkevästi, mutta sitten ikään kuin pimahtaa ja alkaa raivomaan Pihosta. Siis vaikka Piho ei ole koskaan edes kritisoinut Turtiaista. Tämäkin viittaa siihen, mitä Laiton Lehti sanoi jo yli vuosi sitten: Turtiaisella näyttäisi olevan jonkinlaisia yllättäviä ”Roid Rage” raivokohtauksia, jotka saattavat usein liittyä steroidien ja lääkkeiden käyttöön.

 

 

 

 

Piho järkyttyi Anon yllättävästä hyökkäyksestä. Pian Piho kuitenkin ilmoitti Facebookissa, ettei tule tekemään rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta.

 

Kuvassa linkki Pihon FB-postaukseen

 

 

Viime päivinä Ano on edelleen raivonnut kaikille, jotka eivät usko raamattuun kirjaimellisesti. Hän myös toistaa väitteensä siitä, että NASA varasti VKK:n äänet. Edelleenkään hän ei suostu selittämään miten se NASA muka laskee Suomen vaalien äänet.

 

 

 

 

Yli vuoden ajan vapaus- ja kansallismielinen kenttä piti Laitonta Lehteä ”riidankylväjänä” ja ”herjaajana”, kun se YKSIN toistuvasti lähteillä ja sitaateilla varoitti Turtiaisen olevan sekä myyrä että seinähullu wannabe diktaattori. No, eiköhän vihdoin asia ole jo harvinaisen selvä itsepäisimmillekin naivisteille.

 

 

31 thoughts on “VKK:ssa sisällissota: Puoluejohtaja Ano Turtiainen raivostunut Jouko Piholle, koska tämä uskoo pyöreään maahan!

  1. Ööö, onko tutkittu tuleeko käyttäjälle roid rage- kohtauksia steroidien käytön jälkeen pysyvästi.

    VKK kuvitteli, että nukkuvat äänestävät heitä. No ei, kun nukkuvia ei saa hereille. VKK:lla ei ollut mitään kampanjaa. Sitä paitsi ei kannata mitään yrittää eikä tehdä, kun kristittyjen ylöstempaus tulee tapahtumaan kohta.

    Anolla on kestovitutus päällä.

    Vituttaako:
    https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009532749.html

    1. Muistetaan silti Anon top ten-eduskuntapuhetta. Yksi vastaan 199 – vain hullu tai vähintään ”hullu” olisi niitä uskaltanut pitää. Kuin O. V. Kuusinen olisi paasannut eduskunnassa jatkosodan aikana. Mutta ympärillään ilmeisesti pelkkiä jees-miehiä – tavallisia suomalaisia miehiä – jotka nyt häpäisee flätteröinnillään. Sääliksi käy kuitenkin monia VKK:n ehdokkaita, tekivät epäkiitollista työtä tilanteessa jota eivät tajunneet toivottomaksi. – – – Voiko jotain silti toivoa? Ainakin sitä että Ano ei jatka poliitikkona vaan esim. tubettajana.

    2. Steroidit jättää aina jälkensä vaikka käytön lopettaisikin, roid rage tyyliset kohtaukset käytön lopettamisen jälkeen saattaa johtua siitä kun hermosto on mahdollisesti kärsinyt vuosien steroidien käytöstä ja se yhdistettynä mahdolliseen B-vitamiinivajaukseen edesauttaa äkkipikaisuutta ja hermojen menettämistä.

  2. Kyllä se maa litteä on (piiri), sehän on selvä.
    Aurinko kiertää maan piiriä n.6000km korkeudessa
    Aurinko menee illalla kauemmas (katoaa horisonttiin)
    ja ilmestyy aamulla horisontista tullen lähemmäs.
    Aurinko on tänään keskipäivällä Tampereella (23.3.)
    45 asteen kulmassa, jos auringon
    etäisyys ja korkeus ovat samat.

    1. No mitäs se tämä kansainvälinen avaruusasema todistaa? 40 minuutissa kiertää jotakin joka näyttää ainakin sen ottamissa kuvissa pyöreältä. Mutta miksi maapallolla on niin paljon vettä ja MISTÄ SE ON TULLUT? Raamattu selittää sen veden olleen maan yläpuolella ja VEDENPAISUMUKSESSA se satoi maahan.

      1. Lukuisat eri kulttuurit ympäri maailmaa ovat kuvailleet samanlaista valtavaa luonnonmullistusta, jolloin tulvi, satoi jne. valtavia määriä vettä.

      2. Katopa niitä ”ISS” videoita hiukka tarkemmalla silmällä. Astro-notit roikkuu vaijereissa ja heidän ”leijuvat esineet” on tietokoneanimaatioita. Virheitä tapahtuu jatkuvalla syötöllä, jääneet kiinni valehtelusta sen miljoona kertaa. Välillä leikkivät painottomuutta Zero-gravity lennoilla eli niissä koneissa joissa painottomuutta on muutama minuutti äkkipudotuksen aikana. Videokuva ISS:ltä on ilmiselvää cgi:tä. Ei ole mitään ISS:ää, Disney satuja aikuisille.

        Tähän ei tartte mitään Raamattua sotkea joka muuten on myös rappareiden editoima eepos jota uskovaiset lukevat kuin piru raamattua. (Sir Francis Bacon a.ka Shakespeare)

      3. Vedenpaisumukseen liittyen, Raamatussa on käytetty ilmaisua ”suuren syvyyden lähteet” jotka avautuivat. Nykytiede osaa melko hyvin laskea, miten valtaisat määrät vettä on sitoutuneena eri tavoin maakerroksiin. Varsin mahtavia vesimääriä näyttää nykyään eri tutkijoiden mukaan olevan myös esim. Marsissa ja jopa Kuussa, vaikka ei siellä toki minään näkyvinä merinä tai järvinä.

  3. Litteän maan puolesta vouhottaminen on jo niin ala-arvoista käytöstä, että ei kuulosta kristityltä. Jos maapallon muotoa ja sen asemaa suhteessa aurinkoon ja muihin planeettoihin lähtee tarkastelemaan järkiperäisesti, niin pallon muotoisuus ja aurinkokunnan heliösentrisyys selittävät kaiken yksinkertaisesti ja kauniisti. Kuinka Ano esimerkiksi selittää mm. planeettojen näennäiset liikkeet taaksepäin aika ajoin?

    Maapallon pyöriminen tulee ottaa huomioon, kun ammutaan kauas tykillä. Ammuksen kohde ikäänkuin karkaa maapallon mukana vasemmalle, kun ammutaan itään päin. Tämän tykistö ottaa huomioon. Sitten on olemassa nk. Foucault’in heiluri, joka todistaa maapallon pyörimisliikkeen. Heiluri pitää suuntansa ja maapallo vääntyy koko ajan heilurin alla eri asentoon ja näyttää siltä, että heiluri tekee täyden kierroksen vuorokaudessa.

    Paljon muutakin pallomalli selittää siten, että tavallinenkin ihminen voi siitä vakuuttua. Sen sijaan litteän maan mallia ei puolusta muu kuin muutama väärin ymmärretty kohta Raamatussa.

    1. Pelle Maailma voisitvarmasti hyvinkin helposti näyttää toteen sen, että aurinko keskeinen maailma on totta. Ihan vaikka jotenkin tieteellisesti. Teorioita ja hypoteeseja ei kannata tarjota. Eli miten voin todeta ja todentaa maailmamme olevan heliosentrinen?
      Correolis efektiä ei käytetä missään, ei edes tykistössä, sekä lentäjille, tahi muissakaan vastaavissa tilanteissa. Mitenkän seTelan raketti pystyy laskeutumaan, kun maa pyörii reilu 1700 kmh allapuolella? Mitenkässiinä esim. tuo correloloosi efekti lasketaan mukaan, tai lentokoneen laskeutuessa yms.

      Laitappa vähän tietoa palan painikkeeksi, niin katsotaan mitä saat tarjottua. Veikkaan, että et yhtikäs mitään.

      1. Vastaan, koska selostin Coriolis-efektin väärin. Efekti vaikuttaa ballistisiin eli vapaasti lentäviin kohteisiin kuten ammuksiin, joissa ei ole ohjausjärjestelmää tai omaa energian lähdettä. Lentokone tai raketti ei välttämättä ole sellainen.

        Pohjois-ja eteläsuuntaan ammuttaessa ammus ohjautuu maalista oikealle, koska etelästä ammuttu luoti liikkuu, paitsi kohti maalia pohjoiseen, myös maapallon pyörimissuuntaan eli itään nopeammin kuin maalitaulu, koska etelässä pyörimisliike itään on nopeampi. Etelään ammuttaesa puolestaan maalitaulu liikkuu itään nopeammin kuin ammus. Eteläisellä pallonpuoliskolla ammukset ohjautuvat vasemmalle.
        Itään tai länteen ammuttaessa vaikuttaa Eötvös-efekti, jossa maapallon pyörimisen aiheuttama keskipakoisvoima nostaa ammuksen rataa itään päin ammuttaessa ja laskee sitä länteen päin ammuttaessa.

        Nämä efektit tunnetaan ballistiikan teoriassa, mutta käytännössä niitä ei juurikaan huomioida, koska vaikutus on hyvin pieni.

  4. Tubettajana kyllä Anon kannattaa jatkaa ja uutena Karpona. 10 000- 30 000 katsojaa tulee joka päivä. Ja se on paljon.

    Miksi Ano ei arvostele kipua ja persuja. Ano elää niiden keskellä. Pitäisi muuttaa jonnekin Eiraan, siellä se olisi trendikästä.

  5. Tässä tietokonemallinnos maailmankaikkeuden mallista.

    https://media.tenor.com/ibyfpVWg7PQAAAAd/flat-earth.gif

    Aurinko on noin pilvien korkeudella tai vähän yläpuolella. Se ilmiö kun pilvet joskus illansuussa valaistuvat alhaaltapäin on selitettävissä kolmannella valolähteellä joka kuitenkin jätettiin pois tästä mallinnoksesta välttääksemme turhaa monimutkaisuutta.

    Sitten huumoriosioon. Joku epätoivoinen teletappi yrittää kirjaimellisesti kirjekuoren päälle piirtämän kuvan kautta debunkata lättämaan.
    https://www.quora.com/What-is-the-flat-Earth-theory/answer/Chris-Goodall-3?ch=15&oid=34271612&share=ace40945&target_type=answer

    1. Eiköhän tuo ensimmäinenkin osio ollut huumoria. Jos yhdestä pisteestä lähtee valoa niin se levittäytyy joka suuntaan. Auringossa pitäisi olla varjostin, jotta valo käyttäytyisi, kuten animaatiossa. Flättärit jankuttavat aina, että nasa käsittelee kuvia maapallosta, mutta flättäreillä itsellään ei ole yhtään kuvaa litteästä maailmasta vaan ainoastaan mielikuvitustaidetta.

      Turtiainen väitti vlogissaan, että raamatussa sanotaan maan olevan litteä. Voi olla, mutta kuka kirjoitti raamatun. Varmaan joku pedopappi eikä jumala. Samoin Turtiaisen videolla näyttämä karttakuva ei ole mikään todiste litteästä maasta vaan korkeintaan esitystekninen kuvituskuva, jotta saadaan koko maailma kaksiulotteiselle paperille.

  6. Lihapää voi parissa asiassa olla oikeammassa suunnassa kuin 199 muuta jauhopäätä, eli pisteet sille, mutta ikävä kyllä kykenee samalla myös olemaan imagollinen painolasti kokonaiselle vaihtoehtoiselle liikkeelle ja ajattelulle.

    Vähän kuin jonkinlainen toisen päädyn vastine stereotyyppiselle Iiris Suomelalle ja Emma Karille sillä erolla, että Iiris ja Emma eivät varmaan ole puolivahingossakaan koskaan osuneet oikeaan missään asiassa, vai ovatko?

    Sen sijaan CO2sentrinen planeetan malli ja geosentrinen planeetta malli vaativat tasan yhtä yksinkertaista ja uskonnollista mielenlaatua. Ja tunnetustihan ne 199 muuta ”kansanedustajaa” ovat tosiaan yhtä uskonnollisesti hurahtaneita kuin Ano, malli on vain toinen.

    1. Hetki sitten Ano liittyi myös Hiilidioksidin Tuomiokirkkolaisten kööriin siltä osin että hänkin luulee että maailma tulvii kohtapuolin, toisista syistä mutta kuitenkin. Notta Nooan arkkia vois alkaa rakentamaan tai ainakin ostaa tontti jossain korkealla ja mielummin Venäjän rajan lähistöltä jottei myöskään jäisi tälle oligarkkien johtaman ex-Suomen puolelle kun sodat syttyvät.
      Ano ja Jumalan sadonkorjuut n.6min. kohdalla meristä:
      https://youtu.be/MthYVIdKhZQ
      Entä mistä ne kaikki lisävedet tulevat? Pakostakin Etelänavalta, anteeksi tarkoitan kiekon Reunajäistä ja pakkautuneesta lumesta jotka ovat mantereen päällä eli ns. kuivilla eikä meressä. Siinä tapahtuukin niin että Reunajäät sulaa alta pois jolloin meret pääsevät kiekon reunalta valumaan pois ja maailma pelastuu joskin myös kuivuu jonkin verran. Anon pitäisi miettä tätäkin. Pelkuruudesta ei Anoa voi kovinkaan monessa arvostella, paitsi mitä nyt on persuja peesannut tai muuta vastaavaa. Muilla Arkadianmäen sopuleilla olisi kyllä siinä paljonkin opittavaa Anolta.

      Simo Ruoho kylläkin selitti jotain aivan toisenlaista merien pintatasoista ja mittauksesta.
      https://youtu.be/_HMeF5H_cow&t=1m48s

  7. Marcolla virhekösitys, elää omassa kuprussaan.

    Jos joku puolue toteuttaisi sitä mitä äänestäjät tahtoo, niin äänestäjät äänestäisi sitä puoluetta.

    Nyt marco ei kysy ikinä mitö äänestäjät tahtoo, eikä siten tiedä mitä äänestäjät tahtoo, niin ei äänestäjät nää syytö äänestää marcon suosikkeja.

    Jos joku puole kysyisi mitä äänestäjät tahtoo, ja puolue toteuttaisi äänestäjien tahtoa ja toivomuksia, niin äänestäjät äänestäisi sitä.

    Nyt ei ikinä kysytä mitään, eikä tiedetä mitään, ihmetellään vain miksi kansallismieliset sai vain 50 ääntä. Kuprussa elämistä.

    Mutta uskon että sitten kun kaikki suomalaisten kaikki rahat on lahjoitettu muille maille ja suomalaiset pistetty tykinruuaksi, ehkä noin vuonna 2140 joku keksii järjestää gallupin.

    Siihen asti kansallismieliset saavat ehkä jatkossa kukin sen 50ääntä

  8. GLOBALISTIT hakkaavat päätänsä ITSE kuvittelemaansa SEINÄÄN kun eivät ITSE tai Bidenin hallinto keksinyt noin hyvää SUMUTUSTA siksi ajaksi kun KONNANKOUKKUJA tai VENÄJÄ posauttaa NATO:n maanalaisen komentokeskuksen ”YLIÄÄNIOHJUKSELLA” murskaksi ja tekee selvää 200 SOTAINSINJÖÖRISTÄ kaikilla poleteilla. Oikein epä-hitlerimäisellä tuurilla olisi ITSE presidenttiä LARPPAAVA kansanmurhaajakin ollut samassa tilassa, jolloin hän olisi ollut ERITTÄIN kuollut. LÄNSIMEDIA on kerrankin ollut HILJAA!!!

  9. Ensinnäkin kiitokset Laiton Lehti sivun pääkirjoittajalle Marco de Witille. Hyvät naurut olen saanut. Tyylilaji kirjoituksissa sopii yks yhteen mun huumorintajun kans. En tietenkään ole kaikessa samaa mieltä.
    Litteätä maata vastaan löytyy pilvin pimein todisteita ja ihan kotikonstein todennettavasti. Yksi esimerkki: Jos olet nyt suomessa, niin lähde kävelemään maan – tässä vaiheessa saat ajatella maata pyöreäksi tai litteäksi – ympäri. Vesistöjen kohdalla voit käyttää venettä. Matkusta siis ympyrän kaari. Mittaa sen jälkeen kulkemasi matka, siis koko ympyrä. Sen jälkeen mene vaikka tuhat kilometriä etelään päin ja kävele uudelleen maan ympäri – ympäri käveleminenhän onnistuu, vaikka uskoisi litteään maahan?- Mittaa jälleen kulkemasi matka ja huomaat, että ympyrän kaari on nyt paljon pitempi. Jatka samalla tavalla aina etelä-mantereelle asti. Etelä-mantereelle saavuttuasi ympyrän kaari pitäisi olla pisimmillään. Näin ei kuitenkaan ole, koska huomasit päiväntasaajan jälkeen, että ympyrän kaari olikin lyhentynyt ja se on etelä-mantereella yhtä lyhyt, kuin pohjoisnavankin ympärillä. Näin helppo on kotikonstein osoittaa, että maa on pallo, täysin pyöreä. Tässä oli vain yksi todiste maapallosta. Aika ei riitä, jos ne kaikki todisteet pitäisi esittää tässä.
    Pahinta näissä flatearthereitten satuiluissa on se, että he väittävät Raamatun sanovan maan olevan litteä! Näyttäkää mulle ne kohdat! Olen lukenut Raamattua kohta neljäkymmentä vuotta lähes päivittäin, enkä ole huomannut missään Raamatun sanovan niin, että maa olisi litteä. Ne jotka niin väittävät, tekevät Raamatun ja siihen uskovat ihmiset naurunalaiseksi. Mikä pahinta, aiheuttavat riitaa ja hajaannusta uskovien välille, niin kuin tässäkin Laiton Lehti artikkelissa on tullut esille. Siinä on se Saatanan eksytys ja harhautus!

    Ei tässä tällä kertaa enempää.
    Moikka!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*