Marco de Wit

Marco de Wit marraskuu 1, 2018

Moskeida = Ääri-islamistien moskeija, jossa yllytetään lasten leikkelyyn eli ympärileikkaukseen, eläinten kiduttamiseen Halal-teurastuksella tai väkivaltaiseen jihadiin eli pyhään sotaan. Esimerkkinä Roihuvuoren moskeija, jossa imaamia myöten on ollut jihadisteja. Vuonna 2016 kansallismieliset järjestivät mielenosoituksen Ruohovuoren moskeidaa vastaan. Luonnollisesti anarkistit saapuivat puolustamaan jihadisteja.     Myös poliisi suhtautui kansallismielisiin mielenosoittajiin vihamielisesti pitäen heitä provokaattoreina. Myöhemmin poliisin ja […]

Marco de Wit marraskuu 1, 2018

Yllä oleva kuva on sensuroitu, koska EU:n ”ihmisoikeustuomioistuin” on kieltänyt taas yhden totuuden vihafaktana.     Onneksi EU:n lainsäädäntö ei ulotu VK:seen, jossa näet kuvan sensuroimattomana tästä linkistä.      

Marco de Wit marraskuu 1, 2018

Laiton Lehti tulee julkaisemaan seksismistä, rasismista, homo- ja islamophobiasta syytettyjen elokuvien parhaita paloja. Toivomme, että varsinkin nuorempi polvi näin paremmin nielaisisi punaisen pillerin.     Lähetä omat elokuva ehdotuksesi [email protected]   Klassikkoelokuva-sarjan aloittaa äärimmäisestä seksismistä ja latinofobiasta tunnettu Vain muutaman dollarin tähden. Tällaista elokuvaa ei enää saa tehdä.        

Marco de Wit marraskuu 1, 2018

Helsingin yliopiston tohtoriopiskelija Daniel Sallamaa on tehnyt raportin ns. äärioikeistosta.     Raportti sisältää niin paljon suomalaisvastaista vihapuhetta, että MTV on sen innoissaan noteerannut. Jutussaan MTV käytti luonnollisesti mahdollisimman aggressiivista räjähtää-sanaa.     Raportista keskusteltiin tänään keskiviikkona myös Helsingin yliopiston Pinnalla lounastapahtumassa. Keskustelua johtamaan oli valittu terroristien puolustelusta ja hyysäämisestä tunnettu Politiikasta-verkkolehden päätoimittaja Leena Malkki.   […]

Marco de Wit lokakuu 31, 2018

Laura Huhtasaarella on suosittu Youtube-videokanava, jossa hän tällä kertaa tuomitsee GCM-sopimuksen jota myös matutussopimukseksi kutsutaan. Videon alussa Laura kertoo myös itseensä kohdistuneista fyysisistä hyökkäyksistä ja kuinka vaikea suvaitsevaiston on niistä irtaantua.         Lauran kirjallinen kysymys aiheesta löytyy myös Lauran omasta Uuden Suomen blogista.     Voit myös allekirjoittaa addressin globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi. […]

Marco de Wit lokakuu 31, 2018

Päätoimittaja Marco de Wit on kanavallaan kaksi kertaa yrittänyt tehdä Laiton Lehti?! -lähetyksen Youtubessa. Ensimmäinen yritys katkaistiin kesken suoran lähetyksen. Katsojille tuli tämä ilmoitus.     Lähetystä ei saatu talteen, joten videota ei voi enää kukaan katsoa. Samalla meni oikeus tehdä suoralähetyksiä Marco de Wit 9 -kanvalta. Pian Marco siirtyi 8-kanavalleen ja teki uuden tunnin […]

Marco de Wit lokakuu 31, 2018

Äärijärjestö SPR kierrättää vanhoja syytteitä ja kuormittaa viranomaisia turhilla ilmoituksilla. Ylellä odotetusti massiivinen someraivo Brasilian vaalituloksesta. Uuden vihapuhekoneen unboxaus.                

Marco de Wit lokakuu 31, 2018

SKE luovuttaa tänään oikeusministeriölle 5050 kannattajakorttia, mutta riittääkö se puolueeksi rekisteröimiseen? Mitä sudenkuoppia on vielä edessä? Miten Paavo Väyrynen liittyy asiaan? Mustamaalasiko Hesari SKE:tä vai ei? Hyviä kysymyksiä, joista on erilaisia mielipiteitä. SKE 6-kanavalla keskustellaan asiasta.        

Marco de Wit lokakuu 31, 2018

Syöpäjärjestön kuuluisa, mutta monille miehille edelleen ajankohtainen video. Samanlainen video pitäisi tehdä myös naisille. Alkoholin suurkulutus vaikuttaa myös naisiin monin tavoin. Alkoholin suurkulutus ei ole sen enempää miehekästä kuin naisellistakaan!            

Marco de Wit lokakuu 30, 2018

Suomi Ensin -liike järjesti 2016-17 yli sata mielenosoitusta, joista kuuluisimpia olivat Itiksen (1-4) ja Forssan (1-3) mielenosoitukset sekä laittomien leiriä vastustanut Suomi-Maidan leiri. Parin vuoden aikana valtamedia teki näistä mielenosoituksista ja SE-aktivismista kymmeniä ellei satoja juttuja. Ja tietysti lähes kaikki enemmän tai vähemmän negatiivisia. Kun sitten 2017 loppupuoliskolla osa SE-aktiiveista perusti Suomen Kansa Ensin ry:n […]

Marco de Wit lokakuu 30, 2018

Tämän päivän maailman kuumin video leviää kulovalkean tavoin:   Turkissa Istanbulissa kissa alkoi vaatimaan oikeuksiaan. Vuosikymmeniä ihmismallit ovat vallanneet catwalkin eli suomeksi kissäkäytävän. Nyt rohkea kissa päätti näyttää kenelle catwalk kuuluu!            

Marco de Wit lokakuu 30, 2018

Alla on Suomen Kansa Ensin ry:n (SKE) lehdistötiedote, jossa kerrotaan kannatuskortteja kerätyn tarpeeksi puolueeksi rekisteröitymiseen. Tiedotteessa mainitaan 5050 korttia. Tiedetään kokonaismäärän olevan kuitenkin suurempi. Esimerkiksi Oulun alueella on vielä yli 100 korttia, mutta niitä ei ehditä saada huomiseen mennessä. Käytännössä 5050 korttia tuskin riittääkään, koska kortteja mahdollisesti hylätään jopa satoja kappaleita. Tämän vuoksi korttikeräys jatkuu. […]

Marco de Wit lokakuu 30, 2018

  Suomeen on päästetty sellaisella vauhdilla maahantunkeutujia, että monet heistä eivät edes ymmärrä kuinka vakava asia on raiskaus. Esimerkiksi Afganistanin monilla alueilla raiskausta pidetään pikkujuttuna. Samoin tietysti Lähi-Idän Isis-alueilla.

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

  Espoon Entressen kirjasto on tullut tunnetuksi äärisuvakista johtajattarestaan Sunni van Draken, joka kansallismielisissä piireissä tunnetaan paremmin van Draculana. Ensin hän teki kirjastosta matujen olohuoneen.     Se ei kuitenkaan riittänyt. Seuraavaksi kirjastosta tehtiin Afgaanien lähetystö, josta taustaltaan tuntemattomat afgaanit saavat itselleen passin!     Marco ja Mari päättivät mennä tutustumaan tilanteeseen. Passin jakoa ei […]

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

Ylen Natotrolli Jessikka Aro on saavuttanut Suomen historiassa ainutlaatuisen aseman toimittajana: Jessiä ei saa voimakkaasti kritisoida. Eikä hänelle saa varsinkaan nauraa!         Jessille ei kerta kaikkiaan saa nauraa. Tämä nähtiin taas, kun Youtube poisti pikavauhtia Marco de Witin videon sekä Ylevastaisesta mielenosoituksesta että tämän omasta ohjelmasta. Molemmissa videoissa Marco oli kritisoinut Jessiä […]

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

Sarjassamme Vain Afrikassa! Varoitus! Tämä video on todella surullinen. Tanssijat pomppivat lavalla sekavasti ja yksi kompastuu pudoten lavalta. Kukaan ei kuitenkaan reagoi huolestuneena. Päinvastoin. Kaikki vain naureskelevat, vaikka mies on selvästi pahasti loukkaantunut.        

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

Poliisin omassa tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:     Kyse oli siis useista ”naamioituneista ja tummiin asuihin pukeutuneista henkilöistä”. Kuullostaa Antifa-terroristijärjestön edustajilta varsinkin, kun yksi heistä raukkamaisesti selän takaa lähestyen ”löi poliisia nyrkillä päähän”. Mutta ei se niin vakavaa ole, jos kyse oli vain Antifasta tai sitä fanittavista anarkisteista!     Poliisi ei siis tule juurikaan tähän […]

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

Yle on pitkään ollut huolissaan maahanmuuttokriittisten ja konservatiivien eli ”äärioikeiston” noususta ympäri maailmaa. Nyt Ylen pahimmat painajaiset ovat toteutumassa Euroopan ja Etelä-Amerikan tärkeimmissä maissa. Ja vielä samaan aikaan! Pystyvätkö Ylen toimittajat pidättelemään kyyneliään ja parkaisujaan? Syytetäänkö Venäjän trolliarmeijaa? Vaaditaanko lisää vihapuhepoliiseja pitämään äärioikeistolaista kansaa kurissa? Asiaa tutkivat Vihapuhe FM:n faktantarkistajat.    

Marco de Wit lokakuu 29, 2018

Globalistien tehokkain tapa tuhota kansallisvaltiot ja toteuttaa poliisivaltio on väittää, että tarvitaan maailmanvaltio ilmaston muutoksen estämiseksi. Ensin 1960- ja 70-luvuilla synnytettiin ilmastohysteriaa väittämällä, että ilmasto kylmenee. Sitten kun uutta jääkautta ei tullutkaan, niin 1990- luvulla alettiin hysterisoida ilmaston lämpenemisestä. Syyksi esitettiin kasvihuoneilmiö. Alla olevat kaksi Times-lehden artikkelia näyttävät kuinka nopeasti hysteria muuttui ilmaston kylmenemisestä ilmaston […]

Marco de Wit lokakuu 27, 2018

    Talkradion videot liittyvät usein päivänpoliittisiin aiheisiin. Tällä kertaa video liittyy Fazerin uuteen vihapuherobottiin. Vaihtoehtoja Fazerille ovat esimerkiksi suomalainen Halva ja norjalais-suomalainen Panda.            

Marco de Wit lokakuu 27, 2018

Lukuisista musiikkikappaleistaan vihalaulutuomion saaneen Jösse Järvenpään viimeisin kappale. Jössen kappaleet liittyvät usein päivänpoliittisiin aiheisiin. Tällä kertaa kappale liittyy Fazerin uuteen vihapuherobottiin.