Matut

Marco de Wit 26 elokuun, 2019

    Huhujen mukaan yllä olevassa kuvassa ovat poliisiampujaveljesten vanhemmat Remu Aaltosen seurassa. Huom. kyseessä vain huhut.     Varoitus: Alla lisää poimintoja Ylilaudalta, joka ei siis ole kovinkaan luotettava lähde.   Kuvat voivat jopa olla manipuloituja.     Toisaalta ei olisi ensimmäinen kerta, kun tietyt naiset kuumenevat väkivaltaisista miehistä.   Ylilaudalla myös väitetään, että […]

Marco de Wit 26 elokuun, 2019

  Toimittaja Mika Koskinen on tunnettu yhtenä Suomen parhaana toimittajana.   Ilta-Sanomissa hän on vuosien ajan tunnettu asiantuntevien talous- ja poliittisten juttujen tekijänä.     2017 Koskinen yllättäen siirtyi suvakkilehtenä tunnettuun Iltalehteen.       Monet epäilivät, ettei Koskisen anneta kirjoittaa mitään politiikasta.   Täten onkin hyvin yllättävää, että Iltalehti uskalsi tänään pistää Koskisen haastattelemaan […]

Marco de Wit 25 elokuun, 2019

  Yksi kaikista suurimmista ”vihafaktoista” on se tosiasia, että sensuuria ovat vuosikymmenien ajan eniten ajaneet monet juutalaiset järjestöt, kuten erittäin vaikutusvaltainen ADL.   Tätä ei kuitenkaan saa sanoa, koska se olisi ”antisemiittistä”.       Varsinkin kansallismielisissä piireissä ei haluta uskoa suurten juutalaisjärjestöjen roolia. Ei sen enempää rajojen avaamisessa kuin sensuurissakaan.   Uskovaisissa kansallismielisissä suorastaan […]

Marco de Wit 25 elokuun, 2019

    Lukija kirjoittaa:   Malminkartanossa on alkanut Alepan edessä pyöriä ulkomaalaisten ja kasvavan vihervasemmiston nuorisojengi.     Epäilin heidän varastavan kaupasta ja puutuin tilanteeseen.     Ilmoitin asiasta kauppiaalle, mutta tästä nuorisojengi raivostui.     Kaupasta ulos mentyäni alkoi huorittelu, uhkailu ja iskueleet.   He myös yrittivät hajottaa puhelimeni!     Tämä Suomen tulevaisuus […]

Marco de Wit 24 elokuun, 2019

  Jopa Yle ihmettelee miten keskellä Suomen poliisin ja syyttäjälaitoksen suurimpia virkarikos- ja korruptio-oikeudenkäyntejä kansan luottamus oikeusjärjestelmään on säilynyt kivenkovana.       Missään maailmassa kansa ei luota oikeusjärjestelmään niin sokeasti kuin Suomessa.         Mikä tämän voisi selittää?   Selityksen on pakko olla hyvin yleinen, koska suomalaiset ovat lähes tuhannen vuoden ajan […]

Marco de Wit 24 elokuun, 2019

  Jo on aikoihin eletty, kun Yle:n oikeustoimittajakin alkaa olla kauhuissaan poliisin politisoitumisesta.       Luonnollisesti Yle sitten vähättelee ongelmaa, mutta lopulta kuitenkin toteaa:         Vihapuheasioissa tutkinnanjohtajana on nimittäin usein vihreiden kunnallisvaaliehdokkaanakin toiminut Pekka Hätönen.   Yle ei kuitenkaan kerro, että Hätönen ei ole pelkästään poliittisesti aktiivinen vihreä, vaan hänen poliisitoimenkuvanaan on […]

Marco de Wit 24 elokuun, 2019

  Anter Yasa: Soitin Helsingin Sanomille heti SDPn ja Hussein al-Taeen livenä lähetetyn lehdistötilaisuuden jälkeen. Useiden yritysten jälkeen pääsin läpi keskustelemaan politiikan toimittajan kanssa.   Kysymys kuuluu: Toteutuuko reilu journalismi Suomessa, jos pilliinpuhaltaja pidetään pimennössä, eikä itse tutkimustyön ja paljastuksen tehneeltä kysytä mitään?   Yksikään toimittaja Helsingin Sanomista, eikä Yleltä ole ollut minuun yhteydessä Hussein […]

Marco de Wit 23 elokuun, 2019

  Matut taas yhdistäneet voimansa Belgiassa, jossa sentään yritetään rajoittaa eläinten rituaalista kiduttamista.     Suomessa matut saavat edelleen rauhassa kiduttaa eläimiä ja lapsia.     Feministitkin ovat niin ihastuneita matuihin, etteivät välitä vaikka he leikkelevät pikkulapsia ja kiduttavat kuvottavalla tavalla eläimiä.   Suomessa pitäisi heti kieltää sekä pikkulasten ympärileikkaus että rituaaliteurastus. Ja luonnollisesti myös […]

Marco de Wit 21 elokuun, 2019

  Lähi-Itä-Helsingissä sijaitseva Puhos on tunnettu Suomen rikastuneimpana alueena.     Nyt Puhoksessa vietettiin jälleen Puhos Loves You -päivää, jota pääsee seuraamaan myös Instagramin kautta.     Puhos näyttää millainen uusi uljas tulevaisuus myös muuta Suomea odottaa.       Kaikki eivät kuitenkaan islamisaatiota hurraa, joten alkuasukkaita on opetettava tavoille.   Niinpä myös urheiluseuratkin rikastetaan […]

Marco de Wit 21 elokuun, 2019

  Monet vasemmistolaiset, feministit ja homot ovat jo pitkään vaatineet suojaikärajojen poistamista.   Varsinkin pridepiireissä näyttää pedofilia olevan suosittua.       Tässä on siis jälleen yksi esimerkki siitä miten suvakit ja islamistit pyrkivät samaan päämäärään.   Tunnetusti profeetta Muhammed harrasti seksiä 9-vuotiaan tytön kanssa. Muslimit pitävät Muhammedia täydellisenä, joten seksin 9-vuotiaan tytön kanssa on […]

Marco de Wit 21 elokuun, 2019

  Tämä viime vuonna alkanut ns. skandaali näyttää hyvin kuinka videoitakaan ei kannata heti uskoa.   Lisäksi skandaali myös osoittaa valtavan kaksoistandardin. Mitään reaktioita ei ole, vaikka muut roduthan jatkuvasti haukkuvat valkoisia cracker, redneck, jne. haukkumasanoilla. Lisäksi valkoisia jopa yliopistoissa kutsutaan historian syöväksi.   Alvideo:   Tämä video kertoo sen, miten hulluksi suvakismi on mennyt […]

Marco de Wit 21 elokuun, 2019

  Husulla jälleen erikoinen logiikka:   Pitää vain luottaa niihin (maahanmuuttajiin ja varsinkin somaleihin), joiden suvusta lapsia katoaa kehitysmaihin leikeltäväksi ja pakkonaitettavaksi.   Eli somaleja kritisoivilta suomalaisilta pitää yrittää riistää vapaus ja työpaikka, mutta lapsiaan leikkeleviltä ja somaliassa lomailevilta somaleilta ei saa edes leikata mitään tukia.   Näyttääkin siltä, että Husulla on eri standardit suomalaisille […]

Marco de Wit 18 elokuun, 2019

    Anter Yasa on maahanmuuttaja ja kurdi, joka on myös ateisti. Tästä syystä hän pelkää islamisteja ja usein yrittää paljastaa niitä.   Valtamedia ei kuitenkaan halua paljastaa kuinka vakava islamistiongelma on Suomessa.     Videossa Yasa keskustelee irakilaisen maahanmuuttajan kanssa, joka kuuluu kommunistiseen puolueeseen ja siksi pelkää islamisteja.   Irakilainen kertoo omaavansa valokuvia, joissa […]

Marco de Wit 16 elokuun, 2019

    Yli 20 vuoden ajan Jeffrey Epstein sai rauhassa kaikkien silmien edessä pyörittää satoja nuoria tyttöjä riistävää pedofiilirinkiä.     Valtamedia ei kuitenkaan halunnut puhua asiasta, koska se olisi ollut antisemiittistä!     Jeffrey Epstein on nimittäin juutalainen ja hänen pedorinkiä pyörittävä lähipiirinsä on täynnä juutalaisia.   Kaiken lisäksi Epstein on Mossadin agentti eli […]

Marco de Wit 16 elokuun, 2019

    Hong Kongin mielenosoitukset muuttuvat vain väkivaltaisemmiksi, vaikka Kiinan hallitus jo suostui mielenosoittajien alkuperäisiin vaatimuksiin.   Nyt onkin käynnissä CIA:n johtama värivallankumous.   Mielenosoittajatkin tämän tietävät eivätkä häpeä näyttää väriään.     Lue lisää:            

Marco de Wit 16 elokuun, 2019

  Valtamedialla on ongelma.   Normaalisti valtamedia aina ilmoittaa, että on vastuutonta uskoa salaliittoteorioihin.   Tätä valtamedia yritti selittää yli kymmenen vuotta, kunnes sen oli pakko myöntää Jeffrey Epsteinin pyörittäneen valtavaa pedofiilirinkiä viranomaisten suojeluksessa.     Sitten valtamedialle tuli toinen ongelma.   Koskaan ei saa myöntää salaliiton olemassaoloa, jos se jotenkin liittyy juutalaisiin ja varsinkaan […]

Marco de Wit 15 elokuun, 2019

  Hong Kongin protestit alkoivat, kun Kiina yritti saada läpi lakia, joka olisi sallinut Hong Kongissa rikostuomion saaneen luovuttamisen Kiinaan.   Protestoijat voittivat, kun Kiina peruutti lakialoitteen.     Miksi sitten protestit jatkuvat ja vain pahenevat?   Koska U$Srael käyttää tilaisuutta hyväkseen kaataakseen Kiinan hallituksen uudella ”värivallankumouksella”.         Viime aikoina protesteja johtaakin […]

Marco de Wit 15 elokuun, 2019

  Suomessa sen enempää valta- kuin vaihtoehtomediakaan ei halua kertoa olennaisinta asiaa Jeffrey Epsteinin pedoringistä:   Sitä pyörittivät Israelin Mossadin lukuun Epsteinin juutalaiset ystävät, asiakkaat ja muut liittolaiset.     Asiaan ei tietysti liity mitenkään se tosiasia, että juutalaisessa Talmudissa on pedofiilimyönteisiä kohtia.         Näitä tosiasioita ei kuitenkaan saa sanoa. Laittoman Lehden […]

Marco de Wit 14 elokuun, 2019

  Laiton Lehti julkaisee (laillisesti otettuja) kuvia Suomessa yhä enemmän näkyvistä kaapunaisista – tai vielä pahemaa – kaaputytöistä.     Jos suomalainen pakottaisi oman tyttärensä pitämään kaapua, niin poliisi ja sossu olisivat heti kimpussa.   Muslimit kuitenkin saavat tehdä lapsilleen melkein mita tahansa. Poikien ja tyttöjen leikkely mukaanlukien.     Ja luonnollisesti Yle vaikenee.   Tai […]

Marco de Wit 13 elokuun, 2019

  Usein unohdetaan, että monet naiset ovat vakaumuksellisia islamisteja.   Useimmiten ne eivät ole miehiä, jotka hyökkäävät kaavuttomien naisten kimppuun, vaan naisia.   Moni islamistinainen tosiaan haluaa pakottaa kaikki naiset pitämään kaapua.     Osasyynä voi olla joillekin naisille tyypillinen halu vähentää naisten välistä kauneuskilpailua.   Oli sitten syynä mikä tahansa, niin naiset voivat olla […]