Persuilu

Marco de Wit 26 kesäkuun, 2021

  Veikko Vennamo ja uransa alussa myös Timo Soini vastustivat suurpääoman valtaa. He korostivat perusongelmana olevan pankkien ja yleenäkin suurpääoman johtaman kartellitalouden.   Tämän takia he myös pitivät suht hyvät välit vasemmistoon. Toisaalta he pelkäsivät AY-liikkeen sosialistista puolta, mutta toisaalta he ymmärsivät, että AY-liikkeen perustehtävä on oikea: Suojella työntekijöitä kartellitaloudelta ja varsinkin pankkikartellin synnyttämiltä taloussykleiltä […]

Marco de Wit 25 kesäkuun, 2021

  Kaikille aitokansallismielisille 2016 oli suuri vuosi: Britanniassa enemmistö äänesti kansanäänestyksessä Brexitin puolesta.   Myös Suomessa innostuttiin ja Sebastian Tynkkysen johdolla persunuoret alkoivat kerätä kannattajakortteja Fixit-äänestyksen puolesta.     Aluksi kortteja tulvi. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun kävi selväksi Soinin vastustavan Fixit-projektia.   Lisäksi Halla-aho ja Huhtasaari kieltäytyivät nostamasta sormeakaan Fixit-projektin puolesta. Tuskin auttoivat keräämään […]

Marco de Wit 24 kesäkuun, 2021

  Persujen puheenjohtajavaalien ennakkosuosikki Riikka Purran taustasta on paljastunut hälyttäviä asioita. Ainakin vielä pari vuotta sitten hän fanaattisesti kannatti pakkoruotsia.   Onko persujen varapuheenjohtaja Riikka Purra pakkoruotsia kannattanut blondibimbo?     Mikä voisi selittää pakkoruotsin fanaattisen kannattamisen? Ensimmäisenä pitää katsoa Purran menneisyyttä, joka näyttää hyvin punavihreältä. Hänen lapsuuden kodissaan oli Leninin kuva ja Purra pitkään […]

Marco de Wit 24 kesäkuun, 2021

    On kaksi tapaa nähdä Suomen kansa ja sen historia: Riistoteoria ja sivilisointiteoria. Se kumpaan teoriaan uskot määrää lähes kaikki poliittiset mielipiteesi.   SIVILISOINTITEORIA Sivilisointiteoria on kolonialistien kannattama. Sen mukaan sivistys tulee lännestä. Tuhat vuotta sitten suomalaiset olivat köyhä ja sivistymätön kansa, joka vain tappeli keskenään. Kaiken kukkuraksi venäläiset ryöstivät suomalaisia ja pitivät heitä […]

Marco de Wit 23 kesäkuun, 2021

  Useimmat ihmiset ovat niin tyhmiä, etteivät tajua kuinka historian teoriat muokkaavat heidän kaikki poliittiset mielipiteensä. Yksi kaikista vaarallisimmista historian teorioista on sivilisointiteoria.   Tämän kolonialistisen teorian mukaan ”sivistyneiden” maiden pitää valloittaa tai ainakin dominoida ”sivistymättömiä” maita.     Suomessa sivilisointiteoria tarkoittaa käsitystä, että sivistys tulee lännestä. Tuhat vuotta sitten suomalaiset olivat köyhä ja sivistymätön […]

Marco de Wit 23 kesäkuun, 2021

    Lukija kirjoittaa viitaten Purra-artikkeliin:   Tohtori Edward Dutton on aiemmin tuonut esille kuinka ihmiset eivät luonnollisesti vain käänny ääripäästä toiseen, vaan tämä viittaa mahdollisesti henkisesti epätasapainoiseen tai jonkinlaiseen opportunistiseen ihmiseen.   Naiset ovat myös kehittyneet miehiä paremmiksi havaitsemaan milloin mielipiteiden tuulet ovat kääntyneet ja milloin kannattaa vaihtaa hyvesignalointia toiseen suuntaan.     Tohtori […]

Marco de Wit 22 kesäkuun, 2021

  Kansallismielistä kenttää ovat viime aikoina riivanneet ”äkillisen herätyksen” saaneet naiset.   Nämä naiset olivat vielä muutama vuosi sitten suvakkeja, mutta persujen nousun myötä kääntyivät kansallismielisyyteen.     Mitä pahaa tässä sitten on?   No, ei olekaan. Paitsi, jos kääntyminen on osittaista ja silti naisellisilla avuillaan opportunistisesti kiemurtelevat puolueen johtopaikoille!     Suomalaisessa kulttuurissa on […]

Marco de Wit 18 toukokuun, 2021

  Alkuvuonna Laiton Lehti julisti vaalirauhan.   Eli ei kritisoi muita kansallismielisiä tai edes puolikansallismielisiä, kuten persuja.   Laiton Lehti jopa poisti etusivultaan persu- ja muista kansallismielisistä kertovia kategorioita ja juttuja. (Toki jutut löytyvät vielä arkistosta.)   Laiton Lehti on kuitenkin kaksi kertaa pettänyt lupauksensa olla kritisoimatta persuja:   Kun persut kiusasivat Ano Turtiaista Kun […]

Marco de Wit 16 toukokuun, 2021

  Laiton Lehti ei ennen kunnallisvaaleja halua kritisoida kovin voimakkaasti mitään puolikansallismielistäkään puoluetta tai ehdokkaita. Ovat ne kuitenkin parempia kuin satanistiset punavihreät ja maanpetturikokoomuslaiset.   Niinpä persut ovat saaneet olla rauhassa. (Paitsi silloin, kun kiusasivat Ano Turtiaista.)   Lisäksi persut ovat vihdoin alkaneet tehdä sitä mitä heiltä on rukoiltu jo vuosien ajan: Jarrutuskeskustelun.   Muutama […]

Marco de Wit 17 huhtikuun, 2021

  Oho! Meneepä eduskunnassa peli kovaksi.   Kiusaajat eivät nimittäin ole lopettaneet.     Päinvastoin. Varsinkin persut kiusaavat eduskunnassa Turtiaisen eduskuntaryhmän väkeä kahta kovemmin.     Se on virhe.   Turtiainen ei nimittäin alistu, vaan pistää takaisin.   AT eduskuntaryhmä ohitetaan näköjään nyt kokonaan kyselytunneilla. Myös ryhmäni pääsihteeriä on alettu kiusaamaan eduskunnassa. Jatkukoon peli sitten […]

Marco de Wit 17 maaliskuun, 2021

  Laiton Lehti ei ole aiemmin ottanut kantaa persujen sisäisiin vaalikamppailuihin.   Nyt on kuitenkin kirjaimellisesti hätätilanne, joten on tehtävä poikkeus.   Varsinkin, kun Laiton Lehti on saanut tänään paljon uusia lukijoita.     Jos olet persu ja välität totuudesta, terveydestä ja vapaudesta, niin äänestä Ossi Tiihosta persujen puheenjohtajaksi!             […]

Marco de Wit 28 helmikuun, 2021

  Ano Turtiainen on järkähtämättä puolustanut äänestäjiensä ja suomalaisten etuja.   Hän ei ole lähtenyt myöskään koronahysteriaan. Ainoana kansanedustajana hän uskaltaa hengittää.   Nyt sitten persut ovat kostoksi erottaneet hänet.   Turtiainen kertoo:  2019 minut valittiin eduskuntaan ja koko vaalikampanjan ajan taistelin sananvapauden puolesta, olin jopa käräjillä mielipidekirjoitukseni vuoksi. Äänestäjilleni lupasin ainoastaan olla oma itseni […]

Marco de Wit 26 helmikuun, 2021

  Laiton Lehti on jo vuosia kertonut miten Jussi Halla-aho on EU:n ja Naton kätyri, joka ei halua Suomen itsenäistyvän.   Ei vaikka EU:sta on nyt tullut täysin hullusti sensuroiva velkaunioni, joka tuhoaa sekä vapautemme että taloutemme.   Koittakaas persut nyt selittää mestarinne puheet parhain päin.   Ai niin. Poliisivaltio ja velkaunioni ovat pieni hinta […]

Marco de Wit 14 tammikuun, 2021

    Älykkäistä ja itsenäisesti ajattelevista kansanedustajista koostuvassa viisaiden puolueessa on päässyt taas ilmaan älyväläyksiä.   Nyt asialla on persujen Sanna Antikainen, joka sairaanhoitajan pätevyydellä luettelee kovia faktoja.   Sanna selittää, että kun leikkaussaleissakin käytetään maskeja, jotta bakteerit eivät menisi haavoihin, niin mikseipä maskeja voisi käyttää kaikkialla muuallakin!       Onneksi on sitä persuissa […]

Marco de Wit 20 joulukuun, 2020

  Koronapandemiaa ei ole missään vaiheessa ollutkaan.   Paitsi tietysti hysteerikkojen mielessä.   Nyt tämä ”toinen aalto” on vielä naurettavampi kuin ensimmäinen.   Joten jo ennen joulua @THLorg voimme avata koko Suomen ja nauttia vapaudestamme? Meidät on pelastettu ja kiitos siitä meille kaikille! Hyvää Joulerikasta ja 🦠-vapaata Joulua!🤶🏻❤️ https://t.co/tE7hkkW8Pi — Kirppu 💙🇫🇮🤍 (@kirpputar) December 18, […]

Marco de Wit 23 marraskuun, 2020

  Laiton Lehti on jo vuosien ajan korostanut yhtä politiikan suurimmista vihafaktoista:   Naiset kansanmurhaavat.   Toisin sanoen ylivoimaisesti suurin osa naisista on välittömästi valmis avaamaan rajat ja näin kansanmurhaamaan Suomen.   Eikä siinä kaikki. Nämä samat naiset eivät välitä raiskaus- ja mellakointiaalloista KUNHAN raiskaajina ja mellakoitsijoina ovat mustat ja muut etelän hedelmät ja kultamunat. […]

Marco de Wit 16 lokakuun, 2020

    Viime aikoina on paljastunut kuinka nuori Youtube-tähti Luukkarinen on törkeällä tavalla ahdistellut uusia ja parempia persunuoria.   Ensinnäkin Luukkarinen ei ole kunnioittanut liberaalipersujen turvallista tilaa, vaan toistuvasti ahdistellut heitä jäsenhakemuksillaan.     Luukkariselle on selvällä suomen kielellä selitetty, etteivät persunuoret ole löytäneet Luukkarin jäsenhakemusta.   Luukkarinen ei ole kuitenkaan ymmärtänyt vihjettä, vaan on […]

Marco de Wit 10 lokakuun, 2020

  Laiton Lehti kertoi eilen kuinka murhayrityksen uhri Pekka Kataja kertoi keitä epäilee syylliseksi.   Rikospaikka haastattelee: Mafiapersujenko uhri Pekka Kataja     Samassa MTV:n haastattelussa hän myös kertoi olevansa 100% varma Tero Ala-Tuuhosen olevan yksi murhayritykseen syyllistyneistä.   Ei kauaa kestänyt, kun sitten kuulimme seuraavaa:       Poliisi edelleen epäilee Ala-Tuuhosta, mutta todellisia […]

Marco de Wit 2 lokakuun, 2020

  Mistä tunnistat valeoppositioon kuuluvan valekansallismielisen?   Siitä, että hän vastustaa erittäin kovaan ääneen muslimien harjoittamaa poikien ympärileikkausta ja eläinten halal-teurastusta, VAIKKA samaan aikaan on hiirenhiljaa juutalaisten paljon raaemmasta poikavauvojen ympärileikkauksesta ja kuvottavan sairaasta eläinten kosher-teurastuksesta.   Kaiken kukkuraksi mielisairaat juutalaiset rabbit vielä imevät poikavauvan penistä ympärileikkauksen jälkeen!       Monet islamistiset tavat ovat […]

Marco de Wit 25 syyskuun, 2020

    Halla-aho pääsi puheenjohtajaksi etnonationalistien ja arvoliberaalien äänillä.   Tällaisen persverssin liittouman olisi tietysti pitänyt pistää hälytyskellot soimaan. Monet etnot eivät kuitenkaan voineet kuvitellakaan, että Halla-aho alkaa vainoamaan heitä ja fanittamaan arvoliberaaleja homoja ja muita pridettäjiä.   Etnot voivat siis syyttää itseään typeryydestään. Totta kai Halla-aho heivasi heidät lähes saman tien. Ensimmäisenä lensi ulos […]

Marco de Wit 22 syyskuun, 2020

    Laiton Lehti on kuukausien ajan julkaissut otteita kirjasta Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä. Viikonloppuna se julkaisi otteen, joka käsitteli kansallismielisen kentän takapirua ja nukkemestaria, Risto Pietilää.   Vainokirja: Bitcoin-miljonääri Risto Pietilä Naton hybridisotilas? RIH   Jutussa kerrottiin miten Lohikäärmekultin diktaattori, Bitcoin-miljonääri ja mahdollinen tiedustelupalvelujen yhteyshenkilö Risto Pietilä johti vuosien ajan kansallismielistä valeoppositiota, […]

Marco de Wit 20 syyskuun, 2020

  Usein suomalaiset unohtavat, että Suomi on geopoliittisesti yksi maailman tärkeimmistä maista.   Suomi on nimittäin Pietarin porteilla.   Tämän takia sekä länsi- että itäliittouma eli Nato ja Venäjä/Kiina tekevät kaikkensa vaikuttaakseen Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan.     Osa tätä vaikuttamista ovat tietysti hybridioperaatiot, joilla pyritään manipuloimaan sekä valta- että vaihtoehtomediaa.     Vaihtoehtomedia on […]

Marco de Wit 11 syyskuun, 2020

  Laiton Lehti on jo pitkään varoittanut, että persuissa vallitseva väkivallan ja terrorin kulttuuri johtaa vielä ruumiisiin.   Jussi Halla-ahon nyrkit Jari Hanhikari ja Juki. Osa 1: Tappouhkaukset   Ruumiita on melkein tullutkin, kun persujen Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja melkein murhattiin. Nyt on nimittäin käynyt ilmi, että murhayrityksen tekivät persuilijat Teemu Torssonen ja Tero Ala-Tuuhonen. […]

Marco de Wit 11 syyskuun, 2020

  Lukija kirjoittaa:   Kokoomus kehtaa sentään sanoa suoraan mitä Perussuomalaiset eivät uskalla:   ”Olemme isänmaallisia, mutta emme kansallismielisiä.”   Nationalismi on vain vierasperäinen nimitys etniselle kansallismielisyydelle. Muunlaista kansallismielisyyttä ei olekaan kuin ihmisten omaan etnisyyteen perustuvaa. Kansa on aina tarkoittanut jotain etnistä ryhmää ihmisiä, heidän vertaan, sekä tämän jälkeen heidän kieltään ja kulttuuriaan. Kulttuuri on […]

Marco de Wit 1 syyskuun, 2020

  EU-vastaista mielenosoitusta on järjestetty jo kuukausien ajan.   Alla olevasta jutusta löytyy linkit ja muuta lisätietoa mielenosoituksesta.   Fixit-mielenosoitus 1.9.2020     Tänään mielenosoitus sitten järjestettiin eduskuntatalon edessä. Paikalla oli 200 – 300 henkeä.   pic.twitter.com/5FRhc0b43k — Ossi Tiihonen (@OssiTiihonen) September 1, 2020   Jostain syystä paikalle kutsutut persujen kansanedustajat eivät tulleet paikalle puhumaan […]

Marco de Wit 28 elokuun, 2020

  Tämä juttu perustuu otteeseen kirjasta Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä.     Joukkoraiskauksen uhrin herjaamisen takia vuonna 2018 SKE:stä erotettu Matti Loimupalo ei alistunut kohtaloonsa, vaan yhdessä kihlattunsa Riikka Salmen kanssa päättivät järjestää puoluekapinan. Niinpä he liittoutuivat SKE:n jäseniä vuosia pahoinpitelyillä ja tappouhkauksilla vainonneiden ex-vankilakundikolmikon Jari Hanhikarin, Harri Lyyran ja Jukka ”Persu-Juki” Teräksen […]

Marco de Wit 25 elokuun, 2020

  Kansallismielisessä kentässä kaikki ovat yksimielisiä siitä, että persujen jäsen Jukka ”Juki” Teräs on kaikista uhkailevin ja väkivaltaisin. Juki esimerkiksi tunkeutui SKE:n eurovaalitilaisuuteen ja löi suorassa lähetyksessä SKE:n puheenjohtajaa Marco de Witiä suoraan päähän.   Miksi Jukilla on porttikielto SKE:n tapahtumiin?   Vaikka kaikki myöntävät Jukin väkivaltaisuuden, niin siitä huolimatta hänellä on paljon tukijoita sekä […]

Marco de Wit 18 elokuun, 2020

  Lukija kirjoittaa:   Yli 2000 vuotta sitten antiikin kuuluisin poliittinen filosofi, Marcus Tullius Cicero varoitti:   Kansakunta voi selviytyä tyhmistä ja jopa vallanhimoisista. Mutta se ei voi selviytyä maanpetoksesta sisäpuolelta. Vihollinen porteilla on vähemmän uhkaava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lipunsa avoimesti kaupunkia vastaan. Mutta petturi liikkuu porttien sisäpuolella olevien joukossa vapaasti, hänen […]