Marco de Wit 12 marraskuun, 2018

Useissa kehitysmaissa ja varsinkin islamistisissa maissa naisiin kohdistuneet happohyökkäykset ovat valitettavan yleisiä ja jopa hyväksyttyjä. On vain ajan kysymys, kun ne alkavat Suomessakin.      

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

  Itsenäisyyspäivänä marssitaan taas itsenäisyyden ja Suomen kansan puolesta yleiskansallismielisessä soihtukulkueessa. Viime vuosina kulkueessa on ollut tuhansia osallistujia. Osallistu sinäkin!     Tule pitkän marssin jälkeen SKE:n 612-leiriin nauttimaan lämpimästä glögistä ja lämpimästä kansallismielisestä tunnelmasta! Myös Reformin väellä on samaan aikaan tarjoilua ja leiri pikkuparlamentin edessä. Tapahtumista muodostuu todellinen itsenäisyyskylä! Tule paikalle!       […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Lisäys: Facebook poisti tämän jutun ”sääntöjen vastaisena”. Nähtävästi syynä tissit, joten sensuroimme ne piiloon kansikuvassa. Sananvapauden vuoksi tässä sensuroimaton kuva.       Trump on tänään osallistumassa ensimmäisen maailmansodan muistotapahtumaan. Trumpin autosaattuetta kuitenkin jälleen häiritsivät Femen-naiset tissiatakkeineen.   Tällä kertaa Femen-nainen myös vaaransi liikenteen ja jopa oman henkensä hyppimällä keskellä tietä.     Koska Suomessa […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Helsingin kaupungin sivuilla ilmoitetaan, että Lähi-Itä Helsingin Puhoksen basaariksi kutsutun ostoskeskuksen vieressä oleva Stoan aukio tullaan uudistamaan.     Puhoksen alue on jo nyt Suomen kehitysmaalaistunein paikka, joten sinänsä monikulttuurisuus ei tule yllätyksenä. Sen sijaan yllätys on kuinka luonnollisena Helsingin kaupunki pitää kaavutettuja naisia.   Alla on kuvakaappaus Stoa-sivuilta. Kuva kertoo siitä millaiseksi Stoa-aukion on […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Trumpin lehdistötilaisuudet ovat todella hauskoja, koska niissä usein paljastuu sekä toimittajien puolueellisuus että epäpätevyys. (Toistan itseäni.) Tässä videossa japanilainen toimittaja kysyy jotain Trumpilta, mutta on mahdotonta saada selvää hänen puheestaan. Japsin ääntäminen on niin katastrofaalisen huonoa, että useimpia sanoja on mahdotonta ymmärtää. Käsittämätöntä miten näin epäpätevä toimittaja on yleensä lähetetty kysymään mitään Trumpilta.   Japsitoimittajan […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

  Valtamedian musta lemmikki, orjanomistajien jälkeläinen, Maryam Abdulkarim valehtelee jälleen. Maryamin mukaan Trump ei vastannut, kun häirikkötoimittaja kysyi Trumpilta miksi tämä vastustaa ja demonisoi maahanmuuttajia. Todellisuudessa Trump vastasi hyvin selkeästi, ettei vastusta maahanmuuttajia, vaan LAITTOMIA maahanmuuttajia. Alla Arto Luukkasen video, jonka englanninkielisessä osassa ei ikävä kyllä ole käännöstä. Eli katso alin video, josta käännös löytyy. […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Hollantilaisilla on maine ahkerina ja ystävällisinä ihmisinä, jotka eivät aiheuta ongelmia kenellekään. Toisaalta hollantilaisilla on myös maine nynnyinä, jotka ovat liiankin kilttejä. Hollantilaiset ovat pitäneet rajansa auki alistuen yhä kiihtyvään islamisaatioon ja kehitysmaalaistumiseen.   On kuitenkin vielä joitain hollantilaisia, jotka eivät alistu. Video on otettu Rotterdamissa, jossa hollantilaiset ovat nykyään vähemmistönä! (Suomenkielinen wikipedia ei kuitenkaan […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Pitkään on jo puhuttu siitä, että pääkaupunkiseudun liikennettä tahallaan ruuhkautetaan punavihreiden viranomaisten toimesta. Nyt asiaa ei enää yritetä edes peitellä!     Suvakit ovat saaneet edustajansa Sini Puntasen johtamaan liikennesuunnittelua.     Luulisi, että sentään Espoon liikennesuunnittelussa vastustettaisiin idiotismia. Mutta vielä mitä! Taustatukea Puntaselle antaa nimenomaan Espoon liikennesuunnittelupäällikkö Markku Antinoja.     Seuraavaksi pääkaupunkiseudulla varmaan […]

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Todella huonoo tuuria tai sitten tyhmyyttä. Ensimmäisessä tilanteessa mies ajaa vahingossa keskellä koiralaumaa, jolla selvästi vietit ovat ottamassa vallan. Länsi-Euroopassa ollaan unohdettu kuinka helposti koirista tulee laumassa susia. Tai siis pahempia kuin sudet, koska laumakoira ei pelkää hyökätä ihmisen kimppuun.        

Marco de Wit 11 marraskuun, 2018

Lauantaina 10.11.2018 järjestettiin Jyväskylässä mielenilmaisu sananvapauden puolesta. Aktiivinen kansallismielinen kuvaaja Jyri Lehtonen striimasi koko tapahtuman suorana lähetyksenä usealle eri somealustalle Youtuben Jyri Lehtonen 2-kanavasta VK:seen.   Mielenilmaisu Youtubessa:     Mielenilmaisu VK:ssa:   Myös Matti Loimupalo kuvasi miekkarin:     Katso myös SKE 6-kanavan lähetys, jossa käytiin läpi mielenilmauksen tapahtumia.        

Marco de Wit 10 marraskuun, 2018

Tänään SKE 6-kanavalla käytiin läpi korttitilannetta sekä päivän Jyväskylän mielenilmausta, jonka järjestivät SKE-pari Riikka Salmi ja Matti Loimupalo.     Miekkarin jälkilöylyissä kunniansa saa kuulla Jyväskylän poliisi, joka ei suostunut turvaamaan Jyväskylän miekkaria! Haukutaan myös polpo, joka yrittää rajoittaa perustuslaillista mielenilmaisuoikeutta.     Katso mielenilmaus täältä:  

Marco de Wit 10 marraskuun, 2018

Red Dead Redemption 2 on erittäin suosittu, mutta myös raaka peli. Siinä tehdään varkauksia, kidnappauksia ja murhia.   Shirrako-niminen pelaaja julkaisee Youtubessa videoita peleistään. Hänellä on jo yli puoli miljoonaa tilaajaa.     Shirrako teki kuitenkin sen virheen, että eräässä villiin länteen sijoittuvassa pelissä löi äänioikeutta vaativaa feministiä naamaan! Ja julkaisi siitä seuraavan Youtube-videon.   […]

Marco de Wit 10 marraskuun, 2018

Ruotsissa tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat syöksymässä yhä syvemmälle. Uudessa ruotsalaisessa elokuvassa musta maahanmuuttajatyttö panee ruotsalaista poikaystäväänsä dildolla. Luonnollisesti ruotsalainen poika alistuu tähän, koska haluaa päästä eroon tyttöystäväänsä häiritsevästä toksisesta miehisyydestään.   Suurin osa näyttelijöistä on alaikäisiä. Elokuva on suunnattu myös alaikäisille.   Elokuvan on ohjannut Anette Sidor, joka projisoi omia lesbokokemuksiaan. Sidor myöntää haluavansa tuhota […]

Marco de Wit 10 marraskuun, 2018

      Suomalaiset naiset eivät enää synnytä tarpeeksi. Nyt on jo menty reippaasti alle kahden lapsen. Jotta väestömäärä pysyisi samana, niin kokonaishedelmällisyys pitäisi olla 2,1 lasta. 2017 romahdettiin 1,49 lapseen. Helsingissä luku on 1,19!   Ja näissä luvuissa ovat mukana ulkomaalaistaustaiset! Kantasuomalaisten hedelmällisyys on vielä pienempi. Viranomaiset kieltäytyvät laskemasta kuinka paljon pienempi.     […]

Marco de Wit 10 marraskuun, 2018

GCM-siirtolaissopimus on herättänyt paljon pelkoa ja kysymyksiä. Asiasta keskusteltiin torstaina eduskunnassa.     Yllä olevassa jutussa on video osasta keskustelua, mutta kukaan ei ottanut koko keskustelua videolle. Paljon on myös kysytty mitä Juho Eerola sanoi. Onneksi koko keskustelu löytyy puhtaaksi kirjoitettuna täältä.   Ikävä kyllä keskustelu keskeytyi juuri kun se oli päässyt vauhtiin. Paljon kysymyksiä […]

Marco de Wit 9 marraskuun, 2018

Tänään eduskunnassa nähtiin tiukka väittely Laura Huhtasaaren ja Timo Soinin välillä. Asiasta on kerrottu alla olevassa jutussa, jossa on myös video.     Hämmennystä on synnyttänyt se, että Soini näyttää väittävän persujen olleen mukana hyväksymässä GCM-siirtolaissopimusta. Soini väittää, että persujen edustajat Mäkelä ja Eerola olivat mukana valiokunnissa, jotka sopimusta käsittelivät ja yksimielisesti hyväksyivät.   Soini […]

Marco de Wit 9 marraskuun, 2018

Laura Huhtasaari vaatii eduskunnassa GCM-siirtolais/maahantunkeutumissopimuksen tuomista eduskunnan käsittelyyn. Soini vastaa, että asiaa on jo kuukausia käsitelty eduskunnan valiokunnissa. Soini väittää, että mukana käsittelemässä on ollut mm. perussuomalaisten Juho Eerola.   Laura ei vastannut Soinin väitteeseen, vaan vaihtoi puheenaihetta Irakiin tehtäviin palautuksiin.   Katso kiivas keskustelu Lauran videolta!     Allekirjoita adressi GCM-sopimusta vastaan.     […]

Marco de Wit 9 marraskuun, 2018

Tuskin päivääkään kuluu, ettei Hesari valehtele Trumpista ja Valkoisesta talosta. Tällä kertaa valehtelu kohdistui Trumpin lehdistötilaisuuteen. Valtamedian toimittajat käyttäytyivät hyvin törkeästi. He eivät suostuneet sen enempää odottamaan kuin lopettamaan puheenvuorojaan. Törkeimmin käyttäytyi äärisuvakkikanava CNN:n toimittaja Jim Acosta, joka syytteli Trumpia eikä millään halunnut lopettaa puheenvuoroaan.     Lopulta Valkoisen talon nuori naistyöntekijä yritti ottaa mikrofonin […]

Marco de Wit 9 marraskuun, 2018

Suomen Kansa Ensin ry. toimitti viikko sitten 5050 kannattajakorttia oikeusministeriöön, jotta siitä tulisi virallinen puolue. Tänään oikeusministeriöstä tuli kuitenkin huolestuttava kirje. Osa korteista on liian huonokuntoisia! Onko puolueprojekti karilla? Mitä tekee SKE? Asiasta keskustelemassa SKE-väki.  

Marco de Wit 8 marraskuun, 2018

Tänään pääaiheena on ollut Afrikka ja varsinkin Tansania, koska se liittyy moniin maahanmuuttoon liittyviin aiheisiin aina Freddie Mercurystä Allahin papittareen. Tansania on myös Suomen suurin ja pitkäaikaisin kehitysavun kohde. Jopa kommunistit myöntävät kehitysavun olleen enemmänkin haitaksi.     Laiton Lehden päätoimittaja Marco kertoo päivän uutisista. [LISÄYS: Youtube sensuroi videota ikärajoituksella! Tämä siitä huolimatta, että lähteinä […]

Marco de Wit 8 marraskuun, 2018

Queenin solisti Freddie Mercury oli parsi ja roturealisti.     Freddien mielestä suvakit elävät unelmamaailmassa tai paremminkin valheessa, koska haluavat sensuroida ns. vihafaktoja Afrikasta. Suvakit olivat esimerkiksi ensimmäisenä sensuroimassa Jäähyväiset Afrikalle -elokuvaa, joka kertoi Freddien lapsuuden kotimaan Sansibarin massamurhista.     Voi vain kuvitella miltä Freddiestä tuntui, kun hän katsoi elokuvan. Freddie näki nuoruutensa maisemien […]