Feminismi’

Marco de Wit 17 helmikuun, 2020

    Rosemaryn painajainen -elokuvasta maailmanmaineeseen 60-luvulla noussut juutalainen elokuvaohjaaja Roman Polanski raiskasi 70-luvulla 13-vuotiaan amerikkalaisen tytön.   Tässä ei ollut suinkaan kyse sana sanaa-vastaan tilanteesta. Päinvastoin. On täysin kiistämätöntä, että Polanski ensin juotti 13-vuotiaan tytön humalaan, sitten vielä varmuuden vuoksi huumasi hänet juomaan sekoitetulla kemikaalilla ja lopuksi raiskasi hänet moneen kertaan.       […]

Marco de Wit 24 helmikuun, 2019

SKE-väki lähtivät tulevaisuuteen!   Eli Tukholman islamisoituneimpaan kaupunginosaan, Rinkebyhyn.   Pian kävi ilmi, että feminismi oli siellä voimissaan.   Matuja ja kaapunaisia kaikkialla!   Tulipa vastaan muutama nigabinainenkin.     Mari Kososen kuvaama:     Samat tapahtumat hieman toisesta kuvakulmasta SKE:n virallisella kanavalla.          

Marco de Wit 5 helmikuun, 2019

Kuninkaiden paluu -sivusto on kerännyt 27 selvää esimerkkiä.   Sivusto on julistettu seksistiseksi ”vihasivustoksi”, joten se on poistettu monilta rahankeräyssivustoilta ja siten myös menettänyt mahdollisuuden kerätä rahoitusta. Tämän takia sivustolla ei enää aktiivisesti julkaista uusia juttuja.            

Marco de Wit 28 tammikuun, 2019

Tästä on pitkään varoiteltu.   Nyt se on tapahtunut.   Miehisyys on julistettu sairaudeksi.     Amerikan Psykologiyhdistys on siis nykyään äärifeministien käsissä.   Sama tulee tapahtumaan myös Suomessa.   Tästä seuraa, että paine perinteisiä perheitä kohtaan tulee kovenemaan.   Päiväkodeissa ja kouluissa on jo nyt demonisoitu perinteisiä perheitä ja varsinkin isiä homo-, transu- ja […]

Marco de Wit 22 tammikuun, 2019

Auta Laitonta Lehteä piirtämällä tai kääntämällä sopivia pilapiirroksia. Lähetä piirrustus tai käännös [email protected]   Käännösten kyseessä olleessa Laiton Lehti tarvittaessa julkaisuluvista.   Tässä yksi mielenkiintoinen sivusto kääntäjille.                  

Marco de Wit 21 tammikuun, 2019

Ayla Stewart pitää blogia, jossa hän korostaa perinteisiä perhearvoja.   Nyt hän on päättänyt paljastaa myrkyllisen miehekkyyden juuret:   Jäteautot!   Pikkupojat joutuvat raakojen jäteautojen ja rekkojen hypnotisoimaksi jo alusta asti.     Katso myös Tiina Wiik keskustelemassa Ayla Stewartin kanssa.            

Marco de Wit 5 tammikuun, 2019

  Twitterissä ihmetellään pystyvätkö feministit enää lainkaan protestoimaan vaatteet päällä.   Tässäkin mielenilmaisussa jää täysin epäselväksi mitä he tarkkaan ottaen protestoivat. Fasismi on kuitenkin aika yleinen käsite.   Vai onko vain tarkoitus paljastella joka koossa?

Marco de Wit 2 joulukuun, 2018

A Voice for Men Suomi: ShieldWife tuo kaunistelemattomalla tyylillään esille feministiset kaksoisstandardit miesten oletetusta tarpeettomuudesta.        

Marco de Wit 27 marraskuun, 2018

  Laura Huhtasaari on osuvasti sanonut, että nykyajan feminismi on pelleilyä. Viime aikoina se on kehittynyt hirviöksi, jota kukaan ei enää hallitse.   Feminismin 26 ristiriitaa käydään läpi tässä videossa. Jos et jaksa katsoa videota, niin ristiriidat listataan myös videon alla olevassa kuvauksessa.    

Marco de Wit 26 marraskuun, 2018

Miksi miesfeministejä on niin paljon? Voisiko se olla yksi iskustrategia?   Eli kuten yllä olevassa meemissä miesfeministi sanoo: Jos olen samaa mieltä feministien kanssa, niin ehkä minäkin saan..   Nyt miesfeministit ovat menneet niin pitkälle, että ovat perustaneet oman yhdistyksensä! Seuraavaksi varmasti järjestävät konferenssin, jonne kutsuvat mahdollisimman paljon nuoria feministinaisia!   Miehet ry ovat sellaisia […]

Marco de Wit 20 marraskuun, 2018

    Tytöt ja pojat ovat erilaisia. Siis keskimäärin hyvinkin erilaisia. Toki löytyy tosi poikamaisia tyttöjä ja tyttömäisiä poikia, mutta ne ovat poikkeuksia.   Yksi suurimmista eroista tyttöjen ja poikien välillä on riskinotto. Pojat ottavat selvästi suurempia riskejä. Näin he myös usein ovat paljon rohkeampia ja saavuttavat suuria asioita. Tai sitten epäonnistuvat totaalisesti.   Ei […]

Marco de Wit 6 marraskuun, 2018

Suvaitsevaiston päämajassa Åbo Akademissa piti järjestää paneelikeskustelu MeToo-aiheesta eli seksuaalisesta häirinnästä/ahdistelusta/raiskauksista. Mukaan keskustelemaan oli kutsuttu myös MeToo-kampanjan ylilyöntejä kritisoinut Alexander Bard. Mutta kuinkas kävikään?     Suvaitsvaisto ei siis hyväksy minkäänlaista kritiikkiä. Ei vaikka kriitikko on tunnettu muusikko, Idols-tuomari, filosofi ja homojen oikeuksien puolustaja. Tai ehkä juuri siksi. Alexander Bard on nimittäin kritisoinut feministejä islamisaation […]

Marco de Wit 2 marraskuun, 2018

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtama kampanjapäivä levittää femakkojen älytöntä valetta naisten palkkasyrjinnästä. Idiotismin tasolle femakkojen valheet ovat nousseet TEHY:ssä.     Tehyn mukaan ”naisten palkanmaksu päättyy tänään”! Ikävä kyllä monet hysteeriset femakot näyttävät uskovan STTK:n ja Tehyn valheita, vaikka peruslogiikalla pitäisi huomata kyseessä olevan uravalintojen ja työmäärien vaikutukset palkkoihin. Naiset yksinkertaisesti arvostavat keskimäärin enemmän vapaa-aikaa ja hoiva-aloja […]

Marco de Wit 17 lokakuun, 2018

Feministeillä on omituinen logiikka. Kuuluisa astrofyysikko Matt Taylor piti tärkeässä tiedotustilaisuudessaan ystävättäreltään saamaansa paitaansa. Feministit raivostuivat ja syyttivät Tayloria naisten alistamisesta. Samalla feministien mielestä Kardashian pepun näyttäminen oli naisia voimaannuttavaa.         Feministit raivostuvat sarjakuvista ja videopeleistä, joissa on vähissä tai tiukoissa vaatteissa olevia naishahmoja. Samaan aikaan he eivät kuitenkaan valita vastaavista mieshahmoista […]