Mielenosoitus

Marco de Wit 29 huhtikuun, 2020

  Amerikassa mielenosoitukset koronapoikkeustilaa vastaan ovat jatkuneet jo yli viikon ajan.   Nyt mielenosoitukset ovat alkaneet myös Euroopassa.   Alla video Alankomaissa järjestetystä mielenosoituksesta. Päinvastoin kuin Amerikan mielenosoittajat, niin nämä eivät näytä pelkäävän mitään tartuntatauteja. Useilla on päällään paidat, joissa lukee: Tulee lähemmäksi.   Mielenosoituksessa on myös mukana paljon maahanmuuttajia, joilla tutkimuksien mukaan on keskimäärin […]

Marco de Wit 12 maaliskuun, 2019

  2017 laittomia vastustaneen Rautatietorin Suomi-Maidanin aikaan leiriin tuli käymään nuori koululaistyttö Katariina, joka kertoi koulunsa islamisaatiosta.   Jopa Kontulan koulun aamuhartaudessa oltiin soitettu jotain muslimien ulinaa.     Niinpä Marco de Wit päätti järjestää mielenosoituksen koulun islamisaatiota vastaan.   Mielenosoitus pidettiin koulun lähellä olevassa apinapuistossa.   Paikalla puhumassa oli myös rohkea Katariina!     […]

Marco de Wit 5 helmikuun, 2019

Etälamautin on kätevä, kun sitä käytetään aseen tilalla. USA:ssa sen kantaminen on laillista ja niin pitäisi olla myös Suomessa.   Toisaalta varsinkin vartijat ja poliisi ovat alkaneet käyttämään etälamautinta liiankin alhaisella kynnyksellä, kun eivät viitsi enää painia.   Lisäksi on nähty, että poliisi on alkanut käyttämään etälamauttimia mielenosoittajiakin vastaan.             […]

Marco de Wit 1 helmikuun, 2019

  Suomen Kansa Ensin puolue perustettiin ensisijaisesti ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen.   Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisia katutapahtumia kuten mielenosoituksia ja Suomi-Maidaneita.   Kadulla ei ole kuitenkaan helppoa tuulessa ja tuiskussa.   Usein myös polpon, matujen ja anarkistien hyökkäysten ristitulessa.   Varusteiden on oltava kunnossa.   Myös erikoisvarustus on välillä tarpeen:               […]

Marco de Wit 10 tammikuun, 2019

  Tänään torstaina oli oikeudenkäynti, jossa syytteessä olivat sekä väkivaltaiset anarkistit että heidän uhrinsa!   Poliisi nimittäin syytti Marco de Witiä siitä, ettei hän pahoinpitelyksi tultuaan kiltisti lähtenyt putkaan.   Siispä syyttäjä vaati Marcolle tuomiota haitanteosta virkamiehelle!         Tamperelainen uutisoi asiasta täysin väärin.         Jutussa kaikki on täysin väärin […]

Marco de Wit 10 tammikuun, 2019

Tänään torstaina oli oikeudenkäynti, jossa syytteessä olivat sekä väkivaltaiset anarkistit että heidän uhrinsa!   Poliisi nimittäin syytti Marco de Witiä siitä, ettei hän pahoinpitelyksi tultuaan kiltisti lähtenyt putkaan.   Siispä syyttäjä vaati Marcolle tuomiota haitanteosta virkamiehelle!         Syyttäjän koko juttu Marcoa vastaan perustui kuitenkin lapsellisen typerälle valheelle.   Poliisi väitti pyytäneensä pahoinpitelyn […]

Marco de Wit 17 joulukuun, 2018

Viime kuukausina eduskunnan ja pikkuparlamentin edessä on järjestetty lukuisia mielenosoituksia varsinkin GCM-siirtolaissopimusta vastaan. Joka kerta perussuomalaisia kansanedustajia on kutsuttu paikalle. Yksikään ei ole tullut. Ei siitä huolimatta, että jopa Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi saapui kerran puhumaan isänmaallisuuden hengessä.   Tänään tilanne kuitenkin muuttui. Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko saapui paikalle ja piti myös puheen.   Niikko korosti, […]

Marco de Wit 14 joulukuun, 2018

Ranskasta alkanut keltaliivien kansannousu on nyt myös saapumassa Suomeen! Maanantaina klo 14 alkaen järjestetään eduskuntatalon edessä Pontus Söderblomin kokoon kutsuma keltaliivien mielenilmaisu.       Synnyttääkö tämä vihdoin mielenilmaisujen sarjan, joihin ottavat osaa kaikki nykyhallitusta vastustavat. Nyt on seurattava Ranskan esimerkkiä ja unohdettava oikeisto-vasemmisto -jaottelu.   Olkaamme vain kansalaisia, jotka haluavat oikeudenmukaisemman Suomen. Alas riistävä […]

Marco de Wit 7 joulukuun, 2018

Itsenäisyyspäivän iltana Suomen Kansa Ensin ry. ja Reformi järjestivät Pikkuparlamentin puistossa 6.12-leirin ja mielenosoituksen, jossa vaadittiin takaisin Suomen itsenäisyyttä ja kansalaisvapauksia. Yllättäen puhumaan tuli myös ohi kulkenut Vasemmistoliiton kansallismielinen kansanedustaja Markus Mustajärvi. Vasemmistoliittolaiset raivostuivat.     Katso itse mitä Mustajärvi sanoi:       Lue myös:                   […]

Marco de Wit 7 joulukuun, 2018

  [Lausunto kopioitu SKE:n kotisivuilta, mutta sitä on kuvitettu.]   Itsenäisyyspäivän iltana Suomen Kansa Ensin ry. ja Reformi järjestivät Pikkuparlamentin puistossa 6.12-leirin ja mielenosoituksen, jossa vaadittiin takaisin Suomen itsenäisyyttä ja kansalaisvapauksia.   Poliisi keskeytti kyseisen mielenilmauksen laittomasti jo klo 23. Sitä ennen mielenilmauksessa oli puhumassa useita kansanedustajaehdokkaita sekä SKE:stä että Reformista.   Yllättäen paikalle tuli […]

Marco de Wit 7 joulukuun, 2018

Suomen Kansa Ensin ry. järjesti Oulussa marssin itsenäisyyden puolesta. Oulun keskustan Rotuaarilta Intiön hautausmaalle marssi kuutisenkymmentä osallistujaa. Marssia johti Suomen lippua kantaneet Aki ja Elina Hemmilä.   Erikoista oli, että marssijoita turvasi koko ajan peräti tusina poliisimaijaa! Nähtävästi poliisi tosissaan pelkäsi anarkistihyökkäystä.   Marssi sujui kuitenkin rauhallisesti lukuunottamatta yhtä liukastumista, jonka takia paikalle kutsuttiin ambulanssi. […]

Marco de Wit 28 marraskuun, 2018

  Suomen Kansa Ensin ry. ja osa Reformin kansanedustajaehdokkaista järjestävät itsenäisyyspäivän 612-soihtumarssin jälkeen itsenäisyyttä ja kansalaisvapauksia vaativat mielenosoitukset pikkuparlamentin edessä noin klo 19:30 jälkeen. (Ne eivät liity mitenkään 612-soihtumarssiin, jolla ei siis ole mitään vastuuta sen jälkeen järjestettävistä mielenosoituksista.) Poliisi kuitenkin kielsi mielenosoitusten jatkumisen yöhön!     Poliisijohdon päätöksen välitti yksi poliisimies. Hän kuitenkin käytti […]

Marco de Wit 17 marraskuun, 2018

Tänään lauantaina SKE järjesti ns. pikamiekkarin Seinäjoen keskustaan joukkoraiskauksia ja niiden vähättelyä vastaan.     Kun mielenosoitusta oltiin lopettelemassa yllättäen puhumaan halusi tuntematon nainen. Pian kävi selväksi, että kyseessä oli suvakkinainen.   Hänen mielestään joukkoraiskauksista ei pidä liikaa vihastua, koska kyllähän suomalaisetkin raiskaa!   Kuuntele videopätkästä naisen puheet.    

Marco de Wit 17 marraskuun, 2018

Pohjanmaakin sai kesällä kokea rikastusta. Viisi miestä joukkoraiskasi 19-vuotiaan suomalaisnaisen.   Poliisi ja valtamedia yrittivät pimittää ja vähätellä asiaa. Poliisi kiisti, että kyseessä olisi ollut joukkoraiskaus.     Totuus kuitenkin paljastui tällä viikolla oikeuden pöytäkirjoista. Kyseessä oli aivan selvä joukkoraiskaus.   SKE päätti järjestää pikamiekkarin eli nopeasti mielenilmauksen Seinäjoen keskustassa Epstorin edessä. Kansalaisille annettiin mahdollisuus […]

Marco de Wit 16 marraskuun, 2018

Lehdistötiedote 16.11.2018. Julkaisuvapaa. Seis joukkoraiskaukset ja niiden vähättely! -mielenilmaisu lauantaina 17.11.2018 klo 13 – 14 Seinäjoella Epstorin pääoven läheisyydessä (Koulukatu 14). Nuori nainen joukkoraiskattiin heinäkuussa Seinäjoella. Poliisi ja valtamedia ovat asiaa vähätelleet. Ne eivät edes suostu käyttämään sanaa joukkoraiskaus! Ei vaikka käräjäoikeuden tuomio on nyt saatu ja tuomiolauselmasta selvästi käy ilmi kyseessä olleen erityisen raaka […]

Marco de Wit 16 marraskuun, 2018

Lehdistötiedote 16.11.2018. Julkaisuvapaa. Seis joukkoraiskaukset ja niiden vähättely! -mielenilmaisu lauantaina 17.11.2018 klo 13 – 14 Seinäjoella Epstorin pääoven läheisyydessä (Koulukatu 14). Nuori nainen joukkoraiskattiin heinäkuussa Seinäjoella. Poliisi ja valtamedia ovat asiaa vähätelleet. Ne eivät edes suostu käyttämään sanaa joukkoraiskaus! Ei vaikka käräjäoikeuden tuomio on nyt saatu ja tuomiolauselmasta selvästi käy ilmi kyseessä olleen erityisen raaka […]

Marco de Wit 27 lokakuun, 2018

Perjantaina 26.10 ja lauantaina 27.10 järjestettiin useita mielenilmauksia, korttikeräyksiä sekä aktivistioperaatioita. SKE-väki käy läpi kiireisen viikonlopun tapahtumia. Keskustelussa mukana Kankaanpään miekkarin vetänyt SKE-pari Matti Loimupalo ja Riikka Salmi. Aiheena mm. Pasilan, Koivukylän ja Kankaanpään miekkarit sekä Operaatio Entresse. Lopuksi keskustellaan Fazerin viharobotista ja Rakkauden ministeriöstä.      

Marco de Wit 22 lokakuun, 2018

  Syksyllä alkanut Suomalaisen Suomen puolesta! -mielenosoituskiertue jatkuu. Kontulan, Puhoksen, Itäkeskuksen, Meri-Rastilan, Porin ja Vantaan Koivukylän jälkeen on vuorossa Kankaanpää! Suomen ja Kankaanpään puolesta. Loppu turvapaikkaturismille! -mielenilmaisu järjestetään lauantaina 27.10.2018 klo 13 Kankaanpään torilla. Mielenilmaisussa korostetaan suomalaisia arvoja. Haluamme palauttaa Kankaanpään turvalliseksi alueeksi sulkemalla Kankaanpään vastaanottokeskuksen. Kaikki turvapaikanhakijat on siirrettävä Tornion rajan tuntumassa konteista rakennettavaan […]