Puolueeksi

Marco de Wit 12 joulukuun, 2018

SKE-väki keskustelee siitä kuinka kova kolmen vuoden työ tarvittiin kansanliikkeen ja puolueen luomiseksi. Kiitos kaikille mukana olleille! Nyt se kova työ vasta alkaa!   SKE-väki myös käy läpi median reaktioita puolueeksi tulemiselle. Erityisesti Huvudstadsbladet näyttää repineen pelihousunsa.      

Marco de Wit 11 joulukuun, 2018

  Suomen Kansa Ensin ry. on nyt rekisteröity puolueeksi!   Se ei kuitenkaan riitä alkuunkaan.   Suomen Kansa Ensin -kansanliikkeellä on viisi etappia: Toistuvien mielenilmauksien ja katutapahtumien järjestäminen. (2016) Rekisteröityminen yhdistykseksi puhtaalla ohjelmalla. (2017) Rekisteröityminen puolueeksi puhtaalla ohjelmalla. (2018) Nousu eduskuntaan ja siellä suorasukaista kansaa herättävää puhetta. (2019) Kaduilta lähtevä Islannin/Ranskan/Suomi-Maidanin tyyppinen kansannousu. (2019-)   Kohdat […]

Marco de Wit 30 lokakuun, 2018

Alla on Suomen Kansa Ensin ry:n (SKE) lehdistötiedote, jossa kerrotaan kannatuskortteja kerätyn tarpeeksi puolueeksi rekisteröitymiseen. Tiedotteessa mainitaan 5050 korttia. Tiedetään kokonaismäärän olevan kuitenkin suurempi. Esimerkiksi Oulun alueella on vielä yli 100 korttia, mutta niitä ei ehditä saada huomiseen mennessä. Käytännössä 5050 korttia tuskin riittääkään, koska kortteja mahdollisesti hylätään jopa satoja kappaleita. Tämän vuoksi korttikeräys jatkuu. […]