SKE

Marco de Wit 16 tammikuun, 2019

Tiistaina iski todellinen sensuuriaalto, joka poisti lähetysoikeudet useilta kanavilta.     Näin Tuukka Pensala joutui pinteeseen, koska hänen eduskunta- ja eurovaalikampanjansa pitäisi alkaa keskiviikkona islamisoituneessa Kontulassa.   Ideana on ensin tutustua Kontulaan striimaamalla aluetta ja näyttämällä kuinka islamisaatio on edennyt.   Tarvitaan siis suoralähetykseen kykenevä kanava ja kuvaaja.   Onneksi apuun on jälleen tulossa Jyri […]

Marco de Wit 16 tammikuun, 2019

  Tiistaina nähtiin Youtube-sensuurin ennätys.   Ensin Youtube hermostui SKE:n puheenjohtajan Marco de Witin persukritiikistä niin paljon, että sulki koko kanavan kesken suoran lähetyksen.     Sitten kun Olli Heikkilä kihlattunsa kanssa saman tien jatkoi aiheesta keskustelemista Karinka Maria-kanavan lähetyksessä, niin sekin sensuroitiin!     SKE 14-kanavan iltalähetyksessä ihmeteltiin Youtuben sensuuri-intoa.     Pohdiskeltiin myös, […]

Marco de Wit 13 tammikuun, 2019

SKE-väki keskustelee päivän keltaliivien miekkareista sekä Oulun pedoringeistä, jotka mahdollisesti saavat suojelua tiedustelupalveluilta.   Vain SKE uskaltaa katsoa myös oireiden taakse todellisiin syihin: USA:n suurpankkien johtaman globalistisen maailmanjärjestyksen nyrkkeihin, Natoon ja Israeliin. Ne johtavat terrorismia, huumekauppaa ja pedofiliaa pyörittäviä rikollisjärjestöjä, jotka ovat nyt natottajien toimesta integroituneet Suomeenkin.     Lue myös:   Katso myös keltaliivien […]

Marco de Wit 8 tammikuun, 2019

SKE:llä oli maanantai-iltana keskustelulähetys Kohti vaalivoittoa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Videota alapeukutettiin alle kahdessa tunnissa 1100 kertaa!   Tämä on kaikkien aikojen ennätys. Normaalisti anarkisteilta tulee noin 100 – 200 alapeukutusta.   Viime aikoina persut ovat liittyneet anarkistien kanssa alapeukuttamaan ja siksi alapeukkujen kokonaismäärä on välillä jopa 400.   Ja tuokin määrä edellyttää noin […]

Marco de Wit 6 tammikuun, 2019

  Kuva muistuttaa, että persut ajavat orwellilaista poliisivaltiokehitystä yhdessä EU:n ja Suomen valtapuolueiden kanssa.   Ensinnäkin persut eivät suostu vaatimaan kansanäänestystä sen enempää eurosta kuin EU:stakaan. Tämä siitä huolimatta, että euroäänestys olisi suhteellisen helppo voittaa ja sen jälkeen olisi myös paljon helpompi voittaa EU-äänestys.   Toiseksi persut kannattivat Suomen eduskunnassa tiedustelu- eli poliisivaltiolakipakettia, joka heikensi […]

Marco de Wit 6 tammikuun, 2019

Suomen Kansa Ensin -puolueen väki oli lauantaina vierailemassa islamisoituneella Varissuolla.     Kierreltyään tunnin ajan Varissuon liikekeskuksessa ja sen ympärillä SKE-väki päätti mennä kokoustamaan lähellä olevaan pubiin.   Tarkoituksena oli sekä perustaa Varsinais-Suomen piiri että suunnitella vaalikampanjaa.   Pian SKE-väki kuitenkin huomasi, että heitä oli seurannut pubiin erittäin pahamaineista ja jopa väkivaltauhkauksistaan tunnettua porukkaa.   […]

Marco de Wit 3 tammikuun, 2019

SKE-väki on sabotaaseista huolimatta aloittanut aktiivisen eduskuntavaalikampanjan. Ensin esitellään ehdokkaita ja lopussa suunnitellaan vierailua islamisoituneelle Turun Varissuon alueelle.        

Marco de Wit 2 tammikuun, 2019

  SKE-väki aloittaa uuden vuoden korostamalla ainutlaatuista missiotaan: Edustuksellinen lobbaridemokratia on kaadettava trumpilaisella suoralla puheella ja keltaliivien vallankumouksella. Tilalle sananvapaus ja muut kansalaisvapaudet sekä Sveitsin mallinen suora demokratia.    

Marco de Wit 31 joulukuun, 2018

Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä tulee romahtamaan viimeistään islamisaation vuoksi, mutta prosessia tulee nopeuttamaan väistämätön talousromahdus.   Talouskriisi on ovella.       Ihmiset alkavat herätä viimeistään, kun alkaa kipu tuntumaan lompakossa.   Viimeistään se tulee helpottamaan ihmisten herättämistä ja vallankumouksen synnyttämistä.   Suomen Kansa Ensin puolueen puheenjohtaja Marco de Wit ja varapuheenjohtaja Mari Kosonen vetoavat puolueen jäseniin […]

Marco de Wit 31 joulukuun, 2018

  Yllä on ehkä maailman tärkein kaavio. Se tiivistää maailmantalouden tärkeimmän ja karmeimman totuuden: USA:n keskuspankin, FED:in johtama maailmantalous on kuin epävakaa vuoristorata.   Vielä pahempaa on, että se toimii eräänlaisen huumeen eli tyhjästä luodun monopolirahan voimalla. Nykyisen pankkikartellin johtaman talouden vuoristorata on kirjaimellisesti kuin narkkari, joka tarvitsee yhä enemmän huumetta pysyäkseen pystyssä.   Aina kun […]

Marco de Wit 30 joulukuun, 2018

  Suomen Kansa Ensin puolueen lauantainen ylimääräinen puoluekokous paljasti syvän juovan pohjoisen ja etelän jäsenten välillä. Vastakkain oli pääpiirteissään ns. Etelän (Turku – Tampere – Helsinki) ja Pohjoisen (Oulu – Kajaani – Jyväskylä) väki/liiga.   Sekä Pohjoisen että Etelän liigalla on lempi/haukkumanimet, jotka kuvastavat niiden erilaisia linjoja:   Radikaalit vs. Nynnyt Etelän liigaa kutsutaan strategisissa […]

Marco de Wit 30 joulukuun, 2018

  Suomen Kansa Ensin puolueen ylimääräinen puoluekokous järjestettiin lauantaina 29.12.2018, koska puolue on jakautunut eräiden SKE:n johtoon kuuluvien herjattua joukkoraiskauksen uhria.   Nämä uhrin herjaajat ovat moraalittomasti toimineet sekä puolueen linjaa vastaan että myös vakavasti vahingoittaneet puolueen eduskunta- ja eurovaalikampanjaa. Tästä huolimatta he ovat kieltäytyneet eroamasta johdosta. Tämä sai aikaan prosessin, joka huipentui lauantaina ylimääräiseen […]

Marco de Wit 29 joulukuun, 2018

Huomenna on Suomen Kansa Ensin puolueen ylimääräinen puoluekokous, jossa vaihdetaan koko hallitus. Tässä tähän mennessä hallitukseen ehdokkaaksi ilmoittautuneet.   Klikkaa linkkiä: https://www.youtube.com/watch?v=kr_yR-GbDdQ        

Marco de Wit 23 joulukuun, 2018

Itsenäisyyspäivänä monilla kansallismielisillä oli 612-kulkueen jälkeen 6.12-mielenosoitusleiri Pikkuparlamentin edessä. Leirissä pidettiin monia Suomen itsenäisyyttä puolustavia puheita, mutta poliisi purki leirin laittoman väkivaltaisesti.   Ennen leirin purkamista paikalle saapui puhumaan myös Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi.     Monet suvakit ovat tuominneet Mustajärven esiintymisen kansallismielisessä mielenosoituksessa. Mustajärveltä on vaadittu anteeksipyyntöä ja häntä on mustamaalattu monin tavoin.   Myös […]

Marco de Wit 21 joulukuun, 2018

Suomen Kansa Ensin puolueella on perjantai-iltaa lukuunottomatta jokailtainen tunnin pituinen Youtube-videolähetys. Youtube sensuroi jatkuvasti SKE-lähetyksiä, joten nyt ollaan jo SKE 14-kanavalla.   Katsojia on pyydetty ehdottamaan tai tekemään SKE-lähetyksille alkumusiikkia ja intro-videoita. Tässä yksi ehdotus.                  

Marco de Wit 18 joulukuun, 2018

Suomen Kansa Ensin puolueessa on 29.12.2018 ylimääräinen jäsenkokous, jossa valitaan uusi puheenjohtaja ja hallitus. Vaalikampanja on mennyt liiankin kuumaksi. Jostain syystä likaisten temppujen kohteeksi on otettu Tuukka Pensala.       Lue myös:              

Marco de Wit 17 joulukuun, 2018

Suomen Kansa Ensin puolueen puheenjohtajaa, Marco de Witiä on syytetty liian radikaaliksi. Todennäköisesti hänet tullaan haastamaan ylimääräisessä puoluekokouksessa 29.12.2018. Marco kommentoi tässä videossa radikaalisuussyytöksiä.   Video on sensuroitu Youtubesta! Tallenne on lisätty BitChuteen ja alkaa näkymään hetken kuluttua alla.      

Marco de Wit 16 joulukuun, 2018

SKE-iltavideoita on tällä viikolla sensuroitu kaksi kappaletta. Ensin keskiviikkona SKE 6-kanavalta ja sitten torstaina SKE 13-kanavalta. Onneksi jälkimmäisen kanavan video saatiin talteen ennen sen sensurointia.       Tänään ollaan siis SKE 14-kanavalla ja aiheena keltaliivien vallankumous!   Kanavalla on vielä hieman uutuusongelmia, mutta ohjelman pitäisi lähteä käyntiin eri välilehdessä, kun klikkaat tästä.     […]