tutkinnanjohtaja

Marco de Wit 20 joulukuun, 2018

Oulussa on paljastunut turvapaikanhakijoiden johtama pedofiilirinki. Pitkään Oulun poliisin rikosylikomisario Markus Kiiskinen kuitenkin väitti, ettei mitään pedorinkiä ole olemassakaan paitsi rasistien mielikuvituksessa.   Kiiskisen asenne pisti monilla hälytyskellot soimaan.   Raiskauksia ja seksuaalisia hyväksikäyttöjä kuitenkin paljastui niin paljon, että Kiiskinen joutui lopulta myöntämään pedoringin olemassaolon.   Tästä huolimatta poliisi kuitenkin päästi yhden epäillyn pedarin vapaalle […]

Marco de Wit 6 joulukuun, 2018

Oulussa matujen pedofiilirinki on raiskannut ja hyväksikäyttänyt nuoria tyttöjä pitkän aikaa. Nuorin uhri on vain vähän yli 10-vuotias!   Pedofiilirinkiin kuuluu ainakin kahdeksan turvapaikanhakijana Suomeen tullutta. Ensin poliisi kuitenkin vähätteli raiskausepidemiaa.   Onneksi suomalaisissa on sentään vielä sen verran miestä, että kansalaiset raivostuivat poliittiselle poliisille. Pian Oulun poliisi julkisesti varoittikin tyttölapsia somessa saalistavista ulkomaalaistaustaisista miehistä. […]