Moni luuli raiskausaallon saaneen hallituksen lopettamaan raiskausaallosta varoittaneiden jahtaamisen. Moni luuli, ettei Rotherham-ilmiö tulekaan täysillä Suomeen. Kävikin päinvastoin. Oikeusministeriö aikoo tukahduttaa tosipuheen. Se kannustaa ihmisiä vasikoimaan toisinajattelijoita vihapuhepoliisille. Vasikkarinkejä luomalla poliisi tukee pedofiilirinkejä.
On paljastunut, että Suomen Kansa Ensin puheenjohtajan perhe on ostanut Fazerin paahtoleipää! Siis orwellilaisen Rakkauden ministeriön alaisen Fazerin rakkausbotin mainostamaa leipää. Siis siitä huolimatta, että kansallismieliset ovat julistaneet Fazerin boikottiin. Marco sai nyt todellisen opetuksen rikkuroinnistaan: Paahtoleivässä oli nasta!
Oulun poliisi on vihdoin myöntänyt Oulun matupedoringin uhrin tehneen itsemurhan. Lisäksi poliisi on myöntänyt, että matupedorinki on aiemmin kerrottua vielä paljon laajempi. Junes ja Wiik kysyvät oululaisten reaktioita. Lisäys: Lähetyksessä ääni katkesi juuri tärkeimmässä kohdassa.
Pari päivää sitten Itä-Uudenmaan äärisuvakki rikoskomisario Markku Lylykangas lopetti Hyvinkään joukkoraiskaajien etsimisen. Nyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on puolestaan lopettanut Oulun terroristiepäiltyjen tutkimisen! Ja mikä on syynä? Kuulemma Somaliasta on vaikea saada tietoa. Höpö, höpö. Rahaa pöytään, niin Somaliasta tulisi tietoa tulvien. Näyttää siltä, ettei suojavärin omaavien terrorismikytköksiä haluta selvittää. […]
Laura puhuu siitä kuinka kaikki toisinajattelu pyritään leimaamaan vihaksi ja sitä kautta kieltämään. Nyt myös pääministeri Sipilä on lähtenyt tähän peliin täysin avoimesti.
Maanpetturi pääministeri Juha Sipilä väitti uudenvuodentervehdyksessään, että vihapuheen viljely on rikos. Laiton Lehti ylpeänä korostaa viljelevänsä mahdollisimman paljon vihapuhetta! Missä viipyvät rikossyytteet? Laittoman Lehden oikeassa laidassa on kalenteri, jossa näkyy kuinka kauan Laiton Lehti on toiminut ilman rikossyytteitä. Kolme kuukautta tuli jo täyteen. Edes rikosilmoituksista ei ole kuulunut mitään. Nukkuuko polpo?? […]
Tuonen Joutsen -lähetyksen aiheita: Poliisille ilmoitettujen viharikosten määrä nousi. Yhdysvaltoihin matkalla oleva joukko ihmisiä joutui vahingossa kaasutukseen. Rautjärvellä bussit eivät kulje maahanmuuttajista huolimatta. Taksikuski raiskasi antifasistisesti.
Tällaista ohjelmaa ei saa enää Ylellä esittää. Tatu Vanhanen haastateltavana K. Tervo -ohjelmassa rotujen älykkyyseroja luotaavasta tutkimuksesta. Ohjelma lähetettiin vuonna 1995 Ylellä, aiheuttaen suurta kohua maassamme. Tatu Vanhanen (s. 1929 – k. 2015) oli Matti Vanhasen isä. Lue lisää älykkyystutkimuksesta myös polpon tuhoamasta Magneettimediasta.
Viime vuonna poliisi kehitti poliisileijonan, joka opetti lapsia vasikoimaan vanhempansa ”vihapuheesta”. Koulut ovat tietysti juonessa mukana. Opettajat tekevät nykyään lastensuojeluilmoituksia pienimmistäkin epäilyksistä. Jos kyse on kansallismielisestä perheestä, niin sossu alkaa tutkimaan ovatko vanhemmat vihapuhujia. Pian myös poliisi sotketaan asiaan. Tämän on moni kansallismielinen saanut kokea. Kansallismielisten vanhempien toimintaa tutkitaan suurennuslasien kanssa. Nyt […]
Viime vuosikymmeninä keskimääräistä alhaisemman älykkyysosamäärän omaavia kehitysmaalaisia on lisääntyvissä määrin muuttanut Eurooppaan, Australiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Itä-Euroopassakin muuttoliike on ollut suurta, mutta se on koostunut pääosin venäläisten ja ukrainalaisten muutosta eikä siis kehitysmaalaisista. Suurimmassa vaarassa on Länsi-Eurooppa, jonne maahanmuuttajat tulevat Lähi-Idästä ja Afrikasta. Kehitysmaista tullut massamaahanmuutto on laskenut länsimaiden keskimääräistä älykkyysosamäärää. […]
Islamisaation vastainen mielenosoituskiertue saapui Vantaan Koivukylään perjantaina 12.10.2018. Juuri ennen mielenosoitusta sen pääjärjestäjä Marco de Wit tarkisti alueen lähiympäristön. Hän myös halusi nähdä paikallisen moskeijan sijainnin. Kysyessään ohikulkijoilta moskeijan sijainnista somalit ryöstivät väkivaltaisesti Marcon kuvaajalta kameran. Tästä on oma erillinen artikkelinsa. Somalien aggressiivinen käytös on hämmästyttänyt monia, mutta vielä enemmän on hämmästyttänyt […]
Copyright Marco de Wit 2020